torstai 11. elokuun 2016

Tästä se lähtee!

…uusi kouluvuosi, aikaiset illat ja aamut nimittäin!

HEISSULIVEI,

lämpimät kiitokset onnitteluista ♥ Palaan vastailemaan teille illalla, kunhan ollaan käyty synttäri-illallisella ja koulun aloittajaisillallisella. Lapset saavat päättää, joten se on jälleen siipien vuoro. Ihan kiva päästä juhlistamaan alkanutta kouluvuotta ja juttelemaan ekan päivän kuulumisia. Aika monella lapsella alkoi tänään koulu, eikö vain? Uusi rytmi ja arki. Eilen olin tovin ihmeissäni, kun sain lapset jo puoli yhdeksän jälkeen nukkumaan. Pari tuntia omaa aikaa tuntui kerrassaan oudolta. Kesälomalla kun meillä kaikilla on ollut se sama rytmi. Kovin toisia jännitti jo eilen illalla ja tänä aamuna jännitys oli käsin kosketeltavaa. Aamulla pomppastiin sängystä ekalla herätyksellä ylös, vaatteet puettiin ilman kehotusta ja ennen kuin ehdin edes muistuttamaan niin hampaat ja hiukset oli harjattu. Jep, tuttua myös aiemmilta vuosilta. Viikko tästä eteenpäin ja veikkaan, että on jo eri meininki 😉

Koulu (9 of 10)Koulu (5 of 10) Koulu (3 of 10) Koulu (4 of 10) Tytöt halusivat välttämättä, että värjään heidän hiustensa latvat vadelmanpinkiksi ekaksi koulupäiväksi. Jonain heikkona hetkenä kesälomalla tähän suostuin. Luulin jo, että olivat unohtaneet koko jutun ennen kuin eilen saunaan mennessämme muistuttivat asiasta. Ei siinä muu auttanut, kuin ottaa tuo väriaineputeli esiin. Kerran aiemminkin ollaan värjätty lasten hiusten latvoja tuolla sävyttävällä hoitoaineella. Tykkään, että se on ok, sillä lähtee parissa pesussa pois. Heti laitettuaan se on kyllä aikas ärtsyn värinen 😀 Täytyy houkutella tytöt tänään hiuspesulle. Yksi pesu ja varsinkin pienemmän vaaleissa hiuksissa räikeä pinkki muuttuu ihanaksi hattarapinkiksi.
Koulu (6 of 10)Koulu (7 of 10)

Tytöillä alkaakin vähän uudenlainen arki…tähän mennessä ovat kävelleet koulusta mummulaan tien toiselle puolen ja tehneet läksyt siellä. Onni on, että syyskuun alusta pystyn olemaan ainakin useimpina päivinä kotona ottamassa pikkuisia vastaan. Pikkuisia? Kyllä, mulle nuo ovat vielä pikkuisia ♥ Ostimme mummulle joululahjaksi Kalevala Korun suojelusenkelin. Enkeli oli suojana ihan loppuun asti, mutta ihmeisiin sekään ei pystynyt. Yhdessä tuumin päätimme antaa mummun korun esikoiselle. Ja vaikka se ei ehkä olekaan nykynuorison muodin mukainen, niin olen kyllä äärettömän onnellinen, että se on ja pysyy toisen kaulassa. Tuomassa turvaa. Suojelemassa koulutiellä.

Koulu (2 of 10)

Ennen kouluun lähtöä vielä parit selfiet ja kavereille whatsupit, että joko mennään. Huh, toista se oli kuulkaas silloin, kun meitsit lähti vekkihame päällä (joo ja talvella hiihtäen ;D) hiukset rusetilla kävelemään kouluun. Ja hyvinhän eka koulupäivä oli mennyt. Meillä pienempi otti ekana vieraana kielenä espanjan ja heti tänään oli ollut eka espanjan tunti. Kovin oli innoissaan ja ylpeänä esitteli sanavarastoaan. Nyt ollaan sinänsä jännän äärellä, että ei ihan hirmuisesti voi auttaa läksyissä. Senpä takia olen harkinnut vakavasti aloittavani jälleen espanjankielen opiskelun. Jotenkin on päässyt reilussa 20 vuodessa taito ruostumaan…

Enkeleitä kaikkien lasten koulutielle ja me aikuiset voisimme jälleen höllätä kaasujalkaa liikenteessä, eiks niin?

TORSTAITERKUIN,

alle


10 Responses to “Tästä se lähtee!”

  1. Piia sanoo:

    Sä olit niin kauniin postauksen kirjoittanut. Mulla ei ole enään kouluun lähtijöitä.
    Osallistuppas Riviera Maisonin pyyhkeiden arvontaan mun blogissa.

    • Maria sanoo:

      Voi kiitos Piia <3

      Kouluunlähtö on joka vuosi kuin uuden alku!

      Kiitos kutstusta, täytyykin tulla osallistumaan 🙂

  2. Sannak sanoo:

    Ihania tyttösiä! Ja jo reilusti yli nelikymppisenä ensimmäisenä melkein kiinnittyi huomio noihin pinkkeihin latvoihin. Nätit 🙂 Onneksi näitä tällaisia voi tehdä pelkäämättä värin jämähtämistä hiuksiin.
    Täällä lähti viimeinen kotona asuva lapsukainen ysiluokalle. Enää ei äitinä ollut niin haikein mieli, vaikka kyllähän se pysäytti miettimään mihin tämä aika oikein rientää. Eskarista ysiluokkaan..

    • Maria sanoo:

      Kiitos Sanna <3

      Ja kiitsa, nuo pinkit latvat on nyt pesun jälkeen ihan munkin makuun ;D Just näin, ei tarvitse mitään kestovärejä käytellä.

      Aika rientää, nautitaan joka hetkestä <3

  3. Riikka sanoo:

    Onnittelut tyttären kielivalinnasta! Meillä on myös erikoisempi kielivalinta tytöllä tuolla koulussa. Vähän pyörittelin päätäni/silmiäni aikoinaan, kun muutamat vanhemmat manasivat etteivät osaa sitten ”sitä” kieltä, ja näin ollen ei voi auttaa läksyissä. Voi hyssykät sentään.
    Itse olen tyytyväinen, ettei lähdetty perinteiselle englanti- ja saksa- osastolle.
    Vaikeaa on välillä ollut tuon kielen kanssa (venäjä), mutta sitkeästi tuo tytär sitä opiskelee.

    • Maria sanoo:

      Moikka Riikka
      ja kiitos! Mä olen ihan yllättynyt, että toinen halusi espanjan eikä englantia. Englanti tulee sitten ensi vuonna 🙂

      Ja tottahan se on, että kyllä lapsen tulee itse läksynsä tehdä – olen vain luonteeltani sellainen, että haluan ymmärtää läksyt perin pohjin. Nyt ollaan vaikean edessä 😀

      Mä aikoinani opiskelin venäjää kaksi vuotta yliopistossa ja se on kyllä vaikea kieli, mutta ihan varmasti hyödyllinen jatkoa varten! 🙂

  4. Kristiina sanoo:

    Niin suloiset tytöt teillä! Ja niin ihana kirjoitus jälleen, tämä on oikea hyvän mielen blogi! Kiva idea myöskin tuo latvavärjäys, oma tyttönikin ihastuisi varmasti. Mistä tuollaista hiusväriä saa?

    • Maria sanoo:

      Kiitos Kristiina <3

      Hei tuo hoitoaine on ihan Prismasta ostettu...nyt en merkkiä muista, mutta musta purtilo ja sävy on rasberry 🙂

  5. katja sanoo:

    Juuri tänään ilmottauduin espanjantunnille kansalaisopistoon. Olen tosi huono kielissä, englantia ymmärrän mutten kehtaa itse puhua. Josko nyt rohkenisi kun alkaa uuden opettelu. Harmivaan kun on vuorotyö mutta koitan mahdollisimman usein päästä sinne 🙂

    • Maria sanoo:

      Moikka Katja!

      Hatunnosto sinulle ja asenteellesi <3 Kielet ovat ihania! Sepäs se vähän onkin, että meillä koulussa ei hirmuisesti rohkaista kielten tunnilla puhumaan. Pitäisi vaan rohkeasti puhua 🙂

Kommentoi