perjantai 29. heinäkuun 2016

”Remppakuulumisia”

…heittomerkeissä sen takia, että remppa on siis vieläkin suunnittelun asteella, mutta jo lähempänä alkamistaan 🙂

HIPSHEI

ja hellurei! Me töihin lomilta maanantaina palanneet olemme pian selvinneet ekasta työviikosta loman jälkeen. Jihuu, saa taputtaa itseään olalle! Viikonloppu tuntuu taas viikonlopulta 🙂 Tällä viikolla olen piirtänyt uuden kotimme pohjat uusiksi. Täällä esittelin kellarikerroksen ja täällä 2. kerroksen. Niihin tosin tuli muutoksia, joihin palaan ensi viikolla. Näin viikonlopun kynnyksellä esittelyssä 1. asuinkerros. Alla olevassa kuvassa ylimpänä arkkitehdin piirros 60-luvun alusta. Siihen on ajan saatossa tehty muutoksia. Rappuset kulkevat yläkertaan eteisestä (tuon entisen vaatetilan puolelta), vaatetilaa ei ole vaan tilalla on nykyään takka. Vaatehuone ja wc on yhdistetty wc:ksi ja käynti eteisestä. Keittiön ja aulan väliseinä on purettu. Lisäksi just ennen iskän kuolemaa levensimme oviaukkoa olohuoneesta eteiseen.

Keskikerros

Ja sitten tuo suunnitelmani. Kovin paljon rakenteellista muutosta ei tarvita, ainoastaan ulko-ovesta sisään tultaessa avataan eteistä hieman. Pienennetään nurkkahuonetta ja näin saadaan ulkovaatesäilytykselle tila. Elfaa ja tankotilaa liukuovien taakse. Piirsin ulkovaatesäilytyskaapin 600 mm syvänä, sen pitäisi riittää. Mitä mieltä olette, riittääkö? Tuo ulkovaatesäilytystilan ”käytävä” tulee olemaan kovin pimeä, joten valaistukseen pitää kiinnittää superpaljon huomiota. Ajatuksen asteella on, että tekisikö tuonne tilan perälle ns. valeikkunan valoineen tai muun vastaavan. Välttämättä tässä kerroksessa emme suihkua tarvitsisi tuolla vessassa, mutta siihen tilalle ei oikein saa mukavasti kaappiakaan, ilman että pikkuinen ikkuna peittyy.

Keittiötä jo hieman suunnittelin täällä blogin puolella aiemminkin (klik). Keittiöstä tulee u-mallinen ja heti vasemmalla kädellä on 1000 mm leveä jääkaappi. Sellainen parilla ovella, mutta yhtenäisillä hyllyillä. Ainoa puoli on se, että tuollaisia ei tunnu löytyvän pienellä pakastimella varustettuna. Iso pakastin meillä tulee kellarikerrokseen, mutta olisi se kiva saada aamupuuron päälle mustikat keittiön pakkasesta 🙂 Jääkaapin viereen tulee uuni korotettuna ja sen alle astianpesukone. 1,5 pesuallasta mahtuu seuraavaksi. Liesi siirtyy päätyseinään. Päätyseinästä haaveilin tummanpuhuvaa. Tai sitten tiililadonnalla valkoista tiiltä kattoon asti. Taso jatkuu ikkunan alle. Ainoa huono puoli on se, että ikkunan alle tuleva taso tulee olla muuta keittiötä noin 3 cm matalampana. Sillä tuo ikkuna tulee niin alas. En tiedä, miltä se esteettisesti näyttää. Vai kantsiiko kaikki keittiön tasot sitten laittaa 3 cm alemmas. Keittiöön ei tule yläkaappeja, joten on haaste saada ruoat ja astiat mahtumaan isoihin vetolaatikoihin. Tosin olen ajatellut ruokahuoneeseen isoa lasivitriiniä ns. paremmille astioille.

Näettekö te jo meidän huonekalut tuolla? Mä näen 🙂 Sohvat L-n malliin olkkariin (kuten alla olevassa kuvassa), musta vitriini ja sivupöytä tuohon äidin ruskean senkin tilalle, harmaa nojatuoli olohuoneen ison ikkunan eteen ruutunojatuolin tilalle, ruokahuoneen väliselle seinälle saa jäädä mummun vanha piano. Tosin mähän haaveilin jo sellaisestakin, että laitettaisiin ruokapöytä olkkariin. Siinä se joskus äidillä ja isälläkin oli. Tuon oikeanpuoleisen ison ikkunan edessä. Ei tosin ihan ikkunassa kiinni, sillä ikkuna tuolee noin 40 cm lattiapinta-alasta. Tykkään katsella ruokapöydän äärestä ulos ja tuosta näkyisi kadulle. Takkatuli olisi näkösällä myös. Toki pimeän tullen olisi laitettava sälekaihtimet kiinni, ettei tule näyteikkunafiilistä 😉 Varmaan mietitte, että mitä tuohon keittiön ja ruokahuoneen väliin tulee…mummullahan siinä nyt viimeksi oli ruokapöytä, Mutta aikoinaan siinä oli iskän nojatuoli eli lukunurkkaus. Se ajatus houkuttaa nytkin. Ehkä Ektorpin divaani, harmaata taljaa ja mustaa teräslamppua. Alla kuvia mummulan keskikerroksesta, osa vähän jouluisia ja osassa kukkalaitteita isän hautajaisista. Mutta saatte hieman ainakin osviittaa, miltä siellä nyt näyttää. Pinnathan ovat hyvässä kunnossa. Seinät saavat olla harmaat ja listat valkoiset. Mitä tässä pähkäilemme on se, että raaskisiko tuon varsin ihanan parketin maalata valkoiseksi…

ID0IMG_4728 0IMG_5052 0IMG_4824 0IMG_47360IMG_47340IMG_4724

Joko saa muuttaa? 😀 Kävin aamulla mummulasta hakemassa yksiä papereita ja ihastelin aamuaurinkoa. Se paistaa aamusta juuri tuohon keittiöön, tulevaan lukunurkkauseen ja ruokahuoneeseen. Ei ole aamuauringon voittanutta! Ensi viikolla sitten palataan kellarin ja yläkerran lopullisiin suunnitelmiin. Tilasimme kuntokartoituksen ja se tehdään reilun viikon päästä. Ennen mittavaa remppaa haluamme tarkistaa varsinkin vintit ja maan alla olevan kerroksen kunnon. Tehdä tarvittavat toimenpiteet, jos sellaisia on ja sitten vasta rempata. Jouluksi olisi tarkoitus päästä muuttamaan, mutta katsotaan nyt miten käy 🙂

Mutta hei, nyt vielä reilu tunti tehokkaasti töitä ja sitten suunta kodin kautta kohti mökkiä! Voi autuus ja ihanuus! Huomenna saammekin jälleen mökille vieraita. Eilen vierailimme veljen perheen kauniilla mökillä (Instagramin puolella kuvia) ja huomenna veljen perhe tulee saareen yökylään 🙂  Vähän pelkäsin etukäteen, että tuleeko tuolla veljen perheen mökillä haikea fiilis. Paikka kun on äidin sisustama ja äidin tavaroita täynnä. Ei tullut, päinvastoin. Rauhallinen olo tuli. Jälleen kerran ihmettelin äänettömästi, että kuinka se äiskä osasi sisustaa niin kauniisti ja kodikkaasti. Voin tosin olla puolueellinen tässä mielipiteessäni ♥

IHANAA ALKAVAA VIIKONLOPPUA,

alle


32 Responses to “”Remppakuulumisia””

  1. Laura Marju sanoo:

    Olenkohan ainoa lukija, jonka mielestä asiat tapahtuvat sangen nopeaa tahtia. Voihan toki olla, että olette äitisi kanssa sopineet asioista hänen eläessään. Silti näin ulkopuolelta katsoessa oudolta tuntuu, että hänen sairaana ollessaan sinulla oli jo suunnitelmat valmiina hänen kodilleen. Ja kaikki jaetaan somessa. En voi sille mitään, mutta itsestäni tällainen ei tunnu oikealta. Enkä voi välttyä ajattelemasta vanhaan tyyliin :oi aikoja jne.

    • Maria sanoo:

      Hei Laura,
      et varmastikaan ole ainoa lukija, joka näin ajattelee. Varsinkin, jos ei lukenut sitä postausta, jossa kerroin meidän suunnitelleen tätä jo reilun vuoden. Aina siitä lähtien, kun äiti kertoi, että haluaisi muuttaa tuohon lähelle rivitaloon. Ei enää jaksanut hoitaa isoa pihaa. Tämä rivitalohaave eli aina toukokuun loppuun asti.

      Äiti oli innoissaan mukanan suunnittelemassa kanssani aina toukokuulle, sairaalaan joutumiseensa asti. Ideaalitilannehan olisi ollut, että äiti olisi ehtinyt näkemään tuon remontin valmiina <3

  2. Nina sanoo:

    Et ole puolueellinen vaan kuvia katsoessa huomaa todellakin, että äitisi osasi sisustaa kauniisti ja kodikkaasti aivan kuten tyttärensäkin 🙂

  3. Johanna sanoo:

    Heips Maria,

    ihana tuo teidän tuleva talo!!! Ja ei tarvitse ihmetellä mistä olet saanut ’sisustusgeenisi’ 😉 … Kauniisti äitisi on sisustanut kotinsa niin kuin sinä myös. Todella kodikasta ja viihtyisää…
    Mutta nyt hei ei muuta kuin ihanaakin ihanampaa viikonloppua
    🙂 Huomenna minäkin suuntaan mökille, miesväki jo meni ja minä jäin rauhassa siivoskelemaan kotia – helpompaa kun kukaan ei ole tiellä 😉
    Terveisin, Johanna

    • Maria sanoo:

      Moikka Johanna

      ja kiitos – me tykätään kanssa kovin 🙂

      Oih, ihanalta hei kuulostaa tuo oma aika (vaikkakin se menee siivoamiseen)! Toivottavasti siellä oli myös ihana viikonloppu <3

  4. Maija sanoo:

    Kannattaa harkita parketin hiomista, meillä hiottiin ja laitettiin uusi valkolakkaus tammiparketille ja tuli tosi onnistunut. Terkuin Maija

    • Maria sanoo:

      Moi Maija
      ja kiitos vinkistä – mä olin taas jo unohtanut koko parketin hiomisjutun! Nyt olemme sitä kera valkolakkauksen viikonlopun ajan pohtineet ja voipi olla, että päädymme siihen 🙂

  5. Miia sanoo:

    Hei! Oletteko ajatelleet keittiöön Festivoa? Meillä sellainen on U-mallin keittiössä juuri tuossa kohdassa, mihin olet jääkaappia suunnitellut. Festivossa jääkaappi on todella tilava ja pakastinosa pienempi. Olemme olleet tyytyväisiä. 🙂

    • Maria sanoo:

      Moikka Miia

      ja hei kiitos vinkistä! 🙂

      Kävin katsomassa Festivoja ja ihastuin niihin täysin!!

      • Anu sanoo:

        Voin lämpimästi suositella Festivoa, on tilaa jääkaapissa ja sopivan kokoinen pakastin ja on ainakin meillä pelittänyt reilut 10 vuotta ihan kiltisti 🙂

        • Maria sanoo:

          Loistavaa Anu ja kiitos,
          nykypäivänä kun tuntuu että nuo kodinkoneetkin ovat kertakäyttötavaraa (ainakin meillä on 8 vuotta vanhat jääkaappi sekä apk hajoilleet tämän tästä)!
          Festivot ovat myös ulkonäöllisesti tyylikkäitä 🙂

  6. Tiina sanoo:

    Tosta tulee kyllä hieno! Mietin muuten, että kannattaisko sinne keittiöön laittaa joku baaritaso/ pieni pöytä ruokailua varten. Eli jaksatteko aina kattaa aamiaisen ruokahuoneeseen.

    Odotan jo innolla miltä toteutuneet suunnitelmat aikanaan näyttävät!

    Ihanaa viikonloppua!

    • Maria sanoo:

      Moikkuli Tiina

      ja hei kiitos <3

      Arvaa vaan tarvittaisiinko sellainen pieni baaritaso/pöytä? Mutta se ei mahdu sinne, ellen anna periksi lukunurkkaushaaveesta 😀 Tosin tuossa ikkunan alla keittiössä on lämpöpatteri, joten siihen saisi sellaisen "baaritason".

      Kiitsa ja ihanaa alkanutta viikkoa!

  7. Minna sanoo:

    Hyvältä näyttää suunnitelmat!!

    Ulkovaatesäilytys on varmasti fiksu ratkaisu, jos ymmärrän oikein tuota pohjapiirustusta nykyisessä pikkupikkuhuone varattu niille. Nelihenkisessä perheessäkin noita kenkiä ja päällysvaatteita on ihan muutamat 😉 ja erillinen eteinenkään ei tunnu koskaan riittävän. Lisäneliöitä voisi saada etukuistin tekemällä. Itse sellaista suunnittelin meille että laitettaisiin etukuisti umpeen, mutta näin on pärjätty.

    Tuo vessa muistuttaa erään ystäväni kotia ja heillä wc-istuin on tavallaan nurkan takana (teidän tulevan mahdollisen suihkun paikalla) ja he tykkäävät siitä ihan älyttömästi. Saa istua rauhassa vaikka joku tulisi yllättäen 😀

    Teidän talosta tulee upea ja teidän näköisenne, tiedän sen ❤️❤️❤️❤️

    • Maria sanoo:

      Moikka Minna
      ja hei kiitos <3

      Nykyään ulkovaatesäilytys on todellinen ongelma. Tuo kulmahuone (lasten mh - alkuperäinen suunnitelma) on ollut mummun telkkarin katseluhuone. Ulkovaatesäilytys on ollut lähinnä ovesta sisään tultaessa vasemmalla kellariin menevien rappusten ylhäällä (naulakko). Nyt tuon naulakon kohdalta puhkaistaan seinä ja noustaan pari rappusta ylös. Entinen tv-katseluhuone pienenee, mutta eipä haittaa. Pääasia, että on tilaa vaatteille ja kengille!

      Kuistia pohdimme jossain vaiheessa, mutta ei jaksa nyt mitään sellaisia laajempia rakennuslupahankkeita 😀 Nimim. kärsimätön 😉

  8. Maarit sanoo:

    Voi miten kaunis sisustus! Tuosta tulee kyllä upea koti teille. Meillä on myös mietitty parketin maalausta, mutta toistaiseksi ei olla vielä uskaltauduttu siihen. Koiran ja kissan kanssa hieman mietityttää, miten toimisi, mutta ehkä vielä joskus… Aurinkoista viikonvaihdetta! 🙂

    • Maria sanoo:

      Kiitos kaunis Maarit <3

      Kuule, mä aloin tämän kommenttisi kanssa myös miettimään tuota maalausta - karvainen koirakaveri kun meilläkin sitten on tuonne muuttaessamme. Joten ehkä parketin hionta + valkolakkaus on turvallisin vaihtoehto 🙂

  9. Heidi sanoo:

    Meidän rintamamiestalossa on kaikki keittiön tasot normaalia matalammalla ikkunoiden takia. Kyllähän siihen tottuu, mutta 170 cm mittaisena ottaisin kyllä mielummin sen normaalikorkeuden ja sitten porrastaisin ikkunan kohdan sopivaksi 🙂 Kyläpaikoissa käydessä huomaa selkeän eron meidän keittiöön, korkeammilla tasoilla on paljon ergonimisempaa työskennellä

    • Maria sanoo:

      Moikka Heidi

      ja hei kiitos kokemuksistasi! Tuo pelkkä porrastuskin voisi tulla kyseeseen 🙂

      Täytynee testata livenä jossain, miltä matalampi taso tuntuu!

  10. Aurinkoinen sanoo:

    Kaunis tuo vanhempiesi koti nytkin. Tietysti jokainen haluaa omannäköisensä. Uuden suunnitelman keittiössä mietin onko jääkaapilla lämpimät oltavat, kun astianpesukone, uuni ja takka ovat niin lähellä?

    • Maria sanoo:

      Kiitos Aurinkoinen (ja jälleen sait hymyn huulilleni tuolla nimimerkillä 🙂 <3

      Tätä itsekin pohdin, että täytyykö seinään laittaa joku erillinen lämpöä eristämätön levy (tuohon takkaseinälle). Meillä on nykyisessä keittiössä uuni heti jääkaapin vieressä ja se on ok, mutta tosiaan apk tuo oman lämpönsä 🙂

  11. Hertta sanoo:

    Odotan innolla, kuinka uusi kotinne tulee rakentumaan – ihania suunnitelmia!

    Omasta mielestäni sellainen pieni ”lasku” työtasossa ikkunan kohdalla toisi viehättävän ja persoonallisen lisän keittiön ilmeeseen, ääni sille. Ja valkoinen lattia kuulostaa aivan ihanalta, sillekin ääni! 🙂

    Tulit muuten tänään vastaan lenkillä, tuntui hassulta nähdä sut livenä, kun tavallaan luulee tuntevansa sut, muttei kuitenkaan tunne 🙂

    • Maria sanoo:

      Moikka Hertta
      ja heiiii, olisit tullut nykäisemään ”hihasta”! Ihan epäreilua, kun te tunnette mut ja mä en tunne teitä 😀 Ensi kerralla sitten pysäytät mut, jooko?

      Kiitos, se pieni porrastus tosiaan olisi aika kiva <3 En tullut itse sellaista ajatelleeksikaan 🙂

  12. Viivi sanoo:

    Hei! Samaa mietein kuin aurinkoinen: uuni ja takka liian likekkäin kylmäkoneiden kanssa. Astanpesukonekin lämmittää aikalailla. Kannattaisi myös miettiä olisiko astianpesukoneelle korotettua paikkaa. Ennemmin laskisin uunin alas lieden alle ja nostaisin astianpesukoneen ylös lattianrajasta. Mieti kuinka monta kertaa päivässä avaat astianpesukoneen luukun verrattuna uunin luukkuun. Kumartelua ja kyykistelyä tulee paljon enemmän astianpesukoneeseen. Pärjäätkö tosiaan ilman maanmainiota suomalaiskeksintöä astiankuivauskaappia? En ihan heti antaisi pois kaikkia yläkaappeja.
    Wc:ssä laittaisin tosiaan pytyn nurkkasoppeen ja lavuaariseinälle pitkän tason laatikostoineen, ehkäpä jopa korkean kaapin. Säilytystilaa ei ole koskaan liikaa.

    • Maria sanoo:

      Heippa Viivi
      ja kiitos 🙂

      Meillä tulee sellainen yhdistetty mikro+uuni, joten sen takia haudattiin haave laittaa uuni lieden alle. Mutta totta tosiaan, jos ei jotain lämpöeristelevyä saa jääkaapin taakse ja sivuille, niin sitten täytyy vielä funtsata. Muuta paikkaa kun jääkaapille ei taida olla :/

      Kuivauskaappi on ihana keksintö – me vielä pohdimme sitä 🙂

      WC:n viemärin siirtoa varten pitäisi lattia piikata auki, mutta katsotaan, kuinka remppabudejtista liikenee! Tuo wc-pönttö nimittäin sopisi tuonne nurkkaan loistavasti 🙂

  13. Maarit sanoo:

    Voi kuinka kaunis sisustus äidilläsi on tosiaan ollut! Kodistanne tulee kyllä ihana. Tuota kaunista parkettia en kyllä maalaisi.

    • Maria sanoo:

      Moikka Maarit
      ja kiitos <3

      Niin odotan, että pääsemme tuonne muuttamaan 🙂

      No samaa mieltä on tuo mieheni, mutta itseäni ei tuo parketin sävy oikein miellytä...mutta saas nyt nähdä!

  14. Krista sanoo:

    Meillä aikanaan, rintamamiestalo kun on kyseessä, ratkaistiin asia niin, että matalien ikkunoiden eteen ei laitettu tasoja lainkaan. Toisen ikkunan eteen laitoimme pehmusteella ja tyynyillä varustetun istuinpenkin, joka muodostuu kolmesta vetolaatikostosta + laminaattitasosta ja jossa on tilaa kattiloille yms. Koiramme tykkäävät myös istua istuinpenkillä seuraamassa pihan tapahtumia itsestämme puhumattakaan. Seuraavaan keittiöön haluan ehdottomasti myös istuinpenkin ja vaikka vielä vähän leveämpänäkin. Tietysti työskentelytasoa on näin vähemmän, mutta muutoinkin rikkonaiseen keittiöömme saimme lisää tilaa pienehköllä saarekkeella, joka on täysin riittävä työtasona ja jakkaroin varustettuna ”keittiönpöytänä”. Ja tämän laatikostoilla (kaikki kuiva-aineet, leivät, leivinpaperit yms. siellä säilytyksessä) varustetun saarekkeen haluan myös seuraavaan keittiöömme.

    • Maria sanoo:

      Voi Krista
      kiitos vinkistä – tuo istuinpenkki kuulostaa aivan täydelliseltä <3

      Nyt täytyy mittailla ja tuumailla, riittääkö säilytys- ja tasotila muuten! Saareketta meillä kun ei mahdu tuohon aika pieneen keittiöön...

  15. Heidi sanoo:

    Ihanilta kuulostaa suunnitelmat! <3

    Tulin kommentoimaan sitä keittiön tasoasiaa. Vanhemmillani on juurikin ikkunan kohdalla keittiössä taso laitettu reilusti alemmas (eli enemmän kuin sen 3 cm). Muuten tasot ovat normaalilla korkeudella. Tuossa alaslasketulla tasolla on sitten kaikki kahvin- ja vedenkeittimet yms. härpäkkeet. Heillä toimii ainakin aivan loistavasti.

    Tsemppiä ja jaksamista sinne!

  16. Juhannusruusu sanoo:

    Hei, mattimyöhäisenä kommentoin vielä Elfaa. Jos suinkin mahdollista kannattaa rungon syvyyden olla reilusti yli 60 cm. Liukuovet vievät yleensä syvyydestä melkein 10 cm. Kannattaa ottaa mitta ulkotakista henkarilla ja miettiä sen perusteella.
    Mielenkiinnolla jään odottamaan remonttipostauksia.

Kommentoi