sunnuntai 03. heinäkuun 2016

Mustikkainen britakakku & sunnuntain sutinat

HEIPPATIRALLAA!

Mihin se eilinen helle katosi? Harvoin yöllä mökillä ihistää, mutta viime yönä oli tuskaisen kuuma. Siihen lisäksi vielä yksi inisevä hyttynen pörräämään, niin taisin herätä vähän väärällä jalalla tänä aamuna 😉 Täällä saaressa jatketaan lomailua sillä samalla kaavalla kuin mihin aiempina vuosina ollaan totuttu; sunnuntaisin päästetään mies kaupunkiin ystäviensä kanssa golfaamaan. Se tarkoittaa sitä, että joka sunnnuntai me tyttöjen kanssa vietetään laatuaikaa kolmistaan. Nämä päivät ovat omalla tavallaan ihania. Lötkötellään, pötkötellään ja vaan ollaan. Tytsyt ovat katselleet pari Barbie-leffaa ja mä olen yrittänyt saada kahlattua tuota kuukausi sitten aloittamaani kirjaa loppuun. Periksi en anna, mutta tiedättekö ne kirjat, jotka ei etene, mutta silti ei halua jättää keskenkään? No, eiköhän tuo tuosta pian lopu 🙂 Tänään kysyin tytöiltä, että mitä kivaa haluaisivat tehdä leffan katselun jälkeen. Ehdottelin paljuilua sun muuta. Mutta ei, halusivat leipoa. Just sopivaa sunnuntaipuuhaa. Spotifysta soittolista laulamaan ja sähkövatkain surraamaan.

BritakakkuP7030590P7030584P7030589
Alunperin lupailun juhannukseksi tehdä britakakkua, mutta se vaihtuikin viime metreillä terveellisempään mansikkakakkuun. Joten tänään oli britakakun vuoro. Koska eilen ostamamme mansikat olivat jo osaltaan homehtuneet (!) niin korvasimme osan mansikoista mustikoilla. Mustikat ovat kypsyneet ihan silmän räpäyksessä ja niitä näyttäisi olevan todella paljon tänä vuonna. Täytyykin taas täyttää pakkanen pitkää talvea varten. Lisäksi täytyy pyytää miestä tuomaan ruisjauhoja saareen tullessaan. Ei ole mustikkakukkojen voittanutta. Paitsi kyllä tämänkertainen britakakku pääsi aika liki 😉

BRITAKAKKU

pohja
125 gr voita
1 dl sokeria
3 keltuaista
1 1/2 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
1 dl maitoa

marenki
3 valkuaista
1 1/2 dl sokeria
1 tl vanilliinisokeria

täyte
2,5 dl Flora Vanillaa
mansikoita ja mustikoita

1. Laita uuni kuumenemaan 175 asteeseen.
2. Vaahdota voi ja sokeri
3. Lisää keltuaiset voimakkaasti sekoittaen ja viimeiseksi vuorotellen
jauhot, joihin leivinjauhe on sekoitettu, ja maito.
4. Valmista marenki.Vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi. Lisää sokeri ja vanilliinisokeri vähitellen.
5. Levitä taikina lastan avulla uuninpellille leivinpaperin päälle hieman pitkän malliseksi pohjaksi. Levitä marenki raa’an pohjataikinan päälle kokonaiseksi levyksi.
6. Paista uunin keskiosassa noin 20-25 minuuttia, kunnes pohja on kypsä ja marenkinkauniin ruskea. Pohjataikina jää hieman kostean tuntuiseksi. Jäähdytä hyvin.
7. Vatkaa kerma ja sokeri paksuksi vaahdoksi.
8. Leikkaa kakkupohja kahtia (tai kolmeen osaan) ja irrota veitsellä leivinpaperista.
9. Nosta toinen puolisko kakkuvadille pohjaksi ja levitä kermavaahto ja mansikat/mustikat päälle.
10. Nosta toinen pohjapuolisko täytteen päälle.
11. Koristele mustikoilla ja sitruunamelissalla.

BritakakkuBritakakkuBritakakku

Jottei elämä olisi ihan pelkkää herkuttelua, niin kerrottakoon nyt sekin, että ruoaksi teimme lihamakaronilaatikkoa. Mummun ohjeella, esikoisen pyynnöstä. Tarkoittaen siis sitä, että esikoisen päähän laatikkoa ei laitettu lihaa lainkaan. Mummukin kuulemma teki niin. ”Mä aloin äiti just vegetariiniksi” 😀 Nyt tyttöjen meikkaussalonkiin, palataan kommenttiboksin puolella vielä tuossa iltasella!

SULOISIN SUNNUNTAITERKUIN,

alle


12 Responses to “Mustikkainen britakakku & sunnuntain sutinat”

  1. Hennu sanoo:

    Ihanaa lomaa koko poppoolle. Loma tulee kyllä varmasti tarpeeseen ja olet sen 100 % ansainnut 🙂
    Lämmin halaus ja leppoisia päiviä <3

    • Maria sanoo:

      Kiitos kiitos Hennu ♥♥♥

      Loma tuli tarpeeseen todellakin 🙂

      Haleja sinne ja ihania kesäpäiviä myös ♥

  2. Sannak sanoo:

    Miten herkullisen näköinen kakku! Ja niin kauniisti esille laitettu. Tuoreet, itsepoimitut mustikat on kyllä hyviä. Vaikka minun ykköskesäherkku on ehdottomasti mansikat 🙂

    Ihana tuo koivun tuoheen kääritty kimppu pöydällä. Kaunis ja yksinkertainen idea ja sopii täydellisesti mökkimiljööseen. Kovasti tekisi näitä luonnon materiaaleja tuoda omaankin kotiin, mutta kerrostaloasuntoon kaupunkiin.. Oliskohan nuo vähän eksyneen oloisia?? 🙂

    • Maria sanoo:

      Kiitos kaunis Sanna ♥

      Nuo superfoodit on ihan parhaita! Meillä kasvaa mustikanvarpua mökin pihassa ja siitä käydään niitä napostelemassa 🙂 Mansikka on mun hyvä kakkonen )

      Kiitos ja hei tottakai sopii kerrostaloasuntoon kaupunkiin! Siitä vain (siis älä mene puusta tuohta nyppimään, vaan esim kaatuneesta puusta tai koivuhalosta :D)!

  3. Elma sanoo:

    Upee mustikkapuska; hirmu aikaisin ovat mustikat kypsyneet. Täytyykin käydä metsässä tutkimassa joka täällä lännessä pääsee apajille.

    Hyvää tekee välistä vaan olla. Kun saa käteen oikein hyvän kirjan, voisi kaiken muun tekemisen unohtaa ja vain lukea, lukea, … Mutta joskus käy noinkin, ettei kirjan imuun pääse tai ei vaan pysty keskittymään.

    – Elma –

    • Maria sanoo:

      Moikka Elma,

      hei eikös olekin upea? Tuo mökkimaasto on täynnä mustikkavarpuja. Juuri tuollaisia <3 Muistelisin, että aiempina vuosina mustikat ovat kypsyneet viikkoa myöhemmin, joten aikasessa ovat 🙂

      Just näin, lukeminen on parasta ajanvietettä! Kunhan vain pääsisi aloittamaan uuden kirjan 😀

  4. souliina sanoo:

    Ihania kuvia ja voi kuinka herkullisen näköinen kakku. Tuollainen tyttöjen päivä, tekee välillä niin hyvää 🙂 Kivaa lomaa.

    • Maria sanoo:

      Kiitos kaunis <3

      Tuo kakku onnistui yli odotusten, ehkä se oli punainen maito, jota tällä kertaa käytin 🙂

      Tyttöjen päivät ovat parhaita!

      Kiitos <3

  5. Anu sanoo:

    Ihanan näköinen kakku, tuota täytyy kokeilla ihan ehdottomasti!

    Oikein mukavaa loman jatkoa!

    • Maria sanoo:

      Heipsan Anu

      ja kiitsa! <3 Britakakku on kyllä kesäkakkujen ykkönen! Vielä tuolla jääkaapissa on pikkuinen pala...josko siitä kävisi vähän iltapalaa ottamassa 😉

      Kiitos ja kauniita kesäpäiviä <3

  6. Hellu sanoo:

    Hei Maria!
    Aloin tekemään tätä ihanaa Brita kakkua. Paljonkohan tuohon täytteeseen laitetaan sokeria kun sitä ei ole tässä erikseen mainittu?
    t. Tumpelo kokki 😀

    • Maria sanoo:

      Moikka!
      Voih, en valitettavasti osaa sanoa tarkkaa määrää, mutta lisää ensin vaikka 1 rkl ja sitten lisää tarvittaessa. Maistelemalla tietää oikean määrän 🙂

Kommentoi