tiistai 21. kesäkuun 2016

Satsaus syksyyn & kuulumisia

P6211549P6211543P6211539 P6211544 P6211546 P6211542 P6211552 P6211553 P6211556 P6211557
HEIPPULI!

Mä en tiedä mikä mussa on nykyään vikana, mutta kun pitäisi alkaa siivoamaan, niin keksin kaikkea ihan muuta. Mikä lie laiskamato iskenyt, mutta tämä toiminta ei ole lainkaan mulle ominaista. Aiemmin rakastin siivousta ja nyt siivoamisen aloittamista tulee pitkitettyä vaikka millä turhalla. Esim. snapchatin selailulla ja musiikin tahtiin tanssahtelulla. You name it! No sen verran siivosin, että viikkasin pyykkikasan toiselta sohvalta. Joten älkää kiinnittäkö huomiota kuvissa näkyviin pölypalloihin tai lattialla lojuviin kuivuneisiin oliivipuun lehtiin. Ne hoituu siitä kyllä tuota pikaa 😀 Tein pitkän pohdinnan jälkeen eilen investoinnin. Tähän asti on menty kannettavalla tietokoneella ja viime aikoina on tuntunut, että olisi kiva nähdä kuva isommalta ruudulta. Satsasin syksyyn ja siihen, kun hyppään vähäksi aikaa pois päivätöistä. Se, mitä silloin teen on vielä vähän auki. Blogia entistä tehokkaammin juu, mutta jotain siihen sivuun voisi kehitellä. Näin kesäisin mut valtaa aina opiskelukuume. Mutta se ala on vielä hakusessa. Toisaalta kiinnostaa ihan älyttömän paljon graafinen ala tai sitten jatkaa niitä sisustussuunnitteluopintoja. Eikä se lisurikaan ole ihan vielä poissuljettu vaihtoehto.

Sen lisäksi, että satsasin tietokoneeseen, niin satsasin uuteen kuvankäsittelyohjelmaan. Ei sillä, iPhoto ja Aperture ovat toimineet loistavasti. Näissä valokuvaus- ja kuvankäsittelyhommissa se tuppaa vaan olemaan niin, että nälkä kasvaa syödessä. Nyt aloitetaan Lightroomin opettelu. Latasin viikonloppuna siitä koeversion ja jäin koukkuun. Aikalailla samoilla periaatteilla mennään kuin Aperturessa, mutta Lightroomissa on vielä enemmän säätömahdollisuuksia. Jos teillä on vinkata nettisaittia, josta löytyy helpot ohjeet Lightroomiin, niin saa vinkata. Kiitos 🙂

Täällä odotetaan jo kovin juhannusta. Saamme juhannusaattona sittenkin vieraita mökille. Ystäväperhe, kuopuksen kummit tuosta naapurista tulevat saareen. Ihan hyvä päästä värittelemään ja parantamaan maailmaa. Eilen iltaruoan jälkeen saimme jälleen puhelun sairaalasta, että nyt voisi tulla paikan päälle. Kävimme toistamiseen kiittämässä ja hyvästelemässä. Kertomassa, että rakastetaan. Silitin poskea ja sanoin, että on ihan ookoo lähteä iskän luokse taivaaseen. Sen sijaan, että olisimme heränneet aamulla suru-uutiseen, heräsimme odottamaan. Odottavan aika on kuulkaas kovin pitkä ♥ 

Tässä odotellessa taidan pistää pölyhuiskan heilumaan ja imurin laulamaan. Grillin tulille ja Marian kokeilevan keittiön tuotokset tulemaan. Täytyy kyllä sanoa, että on tuolla maailman parhaimmalla aviomiehellä hyvät oltavat. Tulla siivottuun kotiin työreissusta ja istua katettuun pöytään. Ai niin, kerroinkos jo, että valkoviinikin on kylmässä? 😉 Muistakaa hemmotella toisianne!

TIISTAITERKUIN,

alle


5 Responses to “Satsaus syksyyn & kuulumisia”

  1. Leena sanoo:

    Jaksamista odottamiseen. <3

    • Maria sanoo:

      Kiitos Leena ♥
      Onhan tämä vähän raskasta aikaa, mutta toisaalta – ainakin meille sitä aikaa annetaan ♥

  2. Niina sanoo:

    Kyynel vierii jälleen.. Oot kyllä hurjan vahva.

    <3

    • Maria sanoo:

      Niina ♥♥♥

      Vahva, mutta silti niin heikko…heittelee ihan tunnista toiseen. Mutta se vissiin on ihan normaalia 🙂

  3. Niina sanoo:

    On. Normaalia ja täysin sallittua.

Kommentoi