torstai 16. kesäkuun 2016

Pääni sisällä tänään

IMG_8339-miten voi olla jalat näin kipeät eiliseltä, kun vasta käytiin pikaisesti läpi uusi saliohjelma? Kunnon treenin jälkeistä oloa odotellessa.
-miksei se lääkäri jo soita?
-Suomi on kellastuneiden paneeliseinien ja -kattojen luvattu maa ja nyt niitä valkaistaan. Se näkyy päivän tilauskannassa 🙂
-miten vakavasti sairas ihminen voi parantua keuhkokuumeesta ja verenmyrkytyksestä, vaikka ab-kuuri lopetettiin vajaan vuorokauden jälkeen, kun katsottiin, että koomapotilas ei siitä hyödy?
-miksi tuon rakkaan vakavasti sairaan ihmisen vointi paranee silmissä päivä päivältä, vaikka kaikki lääkkeet kipulääkettä ja kortisonia lukuunottamatta on lopetettu?
-mitäs jos se tilan yhtäkkinen huononeminen johtuikin vain styrkasta sytostaattikuurista, keuhkokuumeesta ja verenmyrkytyksestä?
-ja varjostuma ct-kuvissa olikin sädehoidon aiheuttamaa?
-miksei ole tehty magneettikuvaa varjoaineella vaan tehty pelkästään olettamus, että kasvain on kasvanut pelkän ct-kuvan perusteella?
-ja pitäiskö vielä kuitenkin yrittää? Kysyin eilen, haluaako kiinalaisesta currykanaa ja sanoi ”joo”
-kysyin, että olisiko meidän aika luovuttaa ja pudisti päätään.IMG_8346
-tähän asti on sanonut kolmen viikon aikana pari hassua kertaa yhden sanan. Eilen oli sanonut hoitajalle kokonaisen lauseen suihkun jälkeen. ”Onpas teillä hiukset takussa” oli hoitaja sanonut. ”Sen mä kyllä uskon” oli tuumannut äiti tyypilliseen tapaansa. Neljä sanaa… n-e-l-j-ä!!
-nyt kun nielurefleksi on tullut keuhkokuumeen jälkeen takaisin, niin mikseivät yritä pikkuisen juottaa jotain paksunnettua nestettä? Silläkin uhalla, että menee henkeen.
-vaikkei tipasta nestettä enää menekään…
-kun toinen on kaikki päivät hereillä ja päivä päivältä enemmän skarppina, niin onko se merkki siitä, että elämä on loppusuoralla?
-vähän ärsyttää laittaa postaukseen Instagram-kuvia, mutta eipä ole tullut pariin päivään kuvailtua muita kuvia.
-onni on se, että osaa priorisoida asiat.
-miksei Suomessa ole ns. omalääkärisysteemiä sairaaloissa vaan lääkärit vaihtuvat viikoittain ja joutuvat kyselemään omaisilta, että niin, mikäs se tilanne nyt oikein on tässä viimeisen kuukauden aikana ollut?
-kuinka ihanaa, että on sadepäivä!IMG_8357
-mitähän kivaa sitä tekisi lasten kanssa illalla, kun mies on reissussa?
-jos laittaisi takkaan tulen ja pitäisi leffaillan.
-…mutta miksi mun ajatukset aina harhailee sinne sairaalan puolelle.
-kuinka kiva olisi, jos loppupeleistä ei olisi sijaa jossitteluun?

Tällaisia sekalaisia tänään pääni sisällä. Palataan taas asiaan, kunhan ajatukset selkenevät ♥

alle

PS. Edit: lääkäri soitti ja oli yhtä mieltä kanssani, että koska potilaan vointi on kohentunut silmissä, niin yritetään vielä. Ei mitään letkuhommeleita vaan kunnon ruokaa. Äippä oli syönyt kolme lusikallista banaanijugurttia. Aloitetaan pienesti, sillä kolmeen viikkoon ei ole syönyt mitään 🙂


40 Responses to “Pääni sisällä tänään”

  1. Voi…arvaan kyllä, että päässä on monenlaisia ajatuksia. Tsemppiä niihin <3 Ja mitä tuohon omalääkärijuttuun tulee, niin pahalta näyttää jatkokin...kaikki pysyvä tuntuu katoavan terveydenhuollossa, ikävä kyllä 🙁

    Mukavaa loppuviikkoa ! Huomenna on perjantai!!!!

  2. Soili / Design Mertanen sanoo:

    Maria <3 <3
    Olen lukenut tovin aikaa sinun blogiasi ja nyt tuli hyvin vahva tunne kirjoittaa sinulle... <3 Viime ajan kirjoituksesi, postauksesi ja täällä olleet kommentit ovat koskettaneet ja sykähdyttäneet nyt erityisen paljon.

    Elämä on niin ihmeellistä... ihmeitäkin tapahtuu. <3

    Joskus on aika siirtyä, joskus on aika palata. Joskus on aika pysähtyä, joskus mennä eteenpäin. Joskus on aika tulla takaisinkin. <3 Kaikella on tarkoituksensa, vaikka sitä meidän ihmisten on joskus niin vaikea ymmärtää. Täällä on niin paljon sellaista, jota emme näe, mutta meitä silti ohjataan, meitä suojellaan. <3 <3

    Lämmin rutistus päivään <3

  3. Voi ei! Onpa ristiriitaista! Kamalia, raskaita päätöksiä ja sitten epäilys.:(

    Tuosta äitisi pirteydestä tuli mieleen tätini, joka kuoli 12 vuotta sitten syöpään. Kävin siskoni kanssa hänen luonaan päivää ennen kuolemaa. Tavallaan vierailu ei poikennut millään tavalla siitä, jos olisimme tavanneet hänet kotona ja täysin terveenä. Hän jaksoi jutella, oli hyväntuulinen..ihan tavallinen. Seuraava päivänä hän ei enää ollut sanonut sanaakaan ja illansuussa hän nukkui pois. Oli vaikea käsittää, että kuolema olikin ollut ihan nurkan takana, vaikka hän saattohoidossa olikin.

    Olisi kai outoa, jos ajatuksesi pysyisivät kasassa, tai ettei äitisi olisi mielessäsi lähes koko ajan. Siispä voimia ja lämpöisiä ajatuksia!<3

  4. Pirjo sanoo:

    Ymmärrän täysin, että ajatuksesi palaavat äitiisi, epävarmuus on tosi raskasta, – olen kokenut. Lämpimin ajatuksin ja voimarutistus!

  5. Lumo sanoo:

    Ihminen voi joskus pysyä hyvinkin hennolla otteella pysyä elämässä kiinni. Rakkain ystäväni oli jo saattohoidossa, kun hän kirjautui sieltä viikonlopuksi kotiin. Sen viikonlopun aikana hän tapasi 20 ystäväänsä ja meidän viiden läheisimmän kanssa järjesti hautajaisensa ja muut kuoleman jälkeiset asiat. Lopuksi hyvästelin hänet. Vaikka emme halatessamme sanoneet ääneen, ettemme enää näe, kumpikin tiesi sen. Viikonlopun jälkeen hän kirjautui takaisin Terhokotiin ja oli valmis lähtemään.

    Voimia sinulle Maria. On ihan selvää, etteivät ajatukset nyt pysy kasassa.

  6. Ulla sanoo:

    Hei Maria ja voimia sinulle ja perheellesi!
    Usein ennen viimeisiä hetkiä ihmiselle tulee virkeämpi olo ja ajatuskin usein kirkastuu.

  7. Susanna sanoo:

    Hei Maria!
    Olen pitkään lukenut blogiasi mutta en juurikaan ole ikinä kommentoinut. Maali arvontoihin olen kylläkin osallistunut! Pidän todella paljon blogistasi. Olet pitänyt blogisi mielenkiintoisena sortumatta kuitenkaan brassailuun merkkilaukuilla jne.. mitä valitettavasti nykyään niin moni tekee. Ja ikävä kyllä se vaikuttaa blogiin. Aika moni +40 vuotias voi ostaa laukun tekemättä siitä numeroa! Arvostan sinun elämänmakuista blogia. Sinun elänmäntilanteesi on raskas. Toivon sinulle siihen voimia. Tiedän miltä tuntuu kun salaa illalla toivoo , että voi kun oma läheinen pääsisi jo pois. Olen menettänyt syövälle liian monta läheistä. Tiedän myös tapauksen jossa potilas sai liian suuren annostuksen sädehoitoa joutui pyörätuoliin ja oli todella huonossa kunossa josta kuitenkin kuntoutui jopa niin , että ajoi itse autoa. Joten niin kauan kuin on elämää on toivoa!

    • Elina sanoo:

      ”Niin kauan kuin on elämää on toivoa.” Näinhän se on 🙂 On ollut riipaisevan koskettavaa seurata mietteitäsi äidistäsi. Elämänhalua hänellä kertomastasi päätelleen vielä on ja selvästi ymmärrystä. Älä luovu toivosta 🙂

    • Maria sanoo:

      ♥♥♥

  8. Teija sanoo:

    Siis ihan mahtavaa kuulla, että äitisi on paremmassa kunnossa!
    Juurikin tällaista uutista olen salaa toivonut. Sillä ihmeitä tapahtuu
    koko ajan. Toivon sydämestäni, että lääkärit ovat tehneet virheellisen
    diagnoosin ja äitisi sairaus on voitettavissa. Olette tänään ajatuksissani <3

  9. Sanna sanoo:

    Uskomatonta!äitisi on taistelija.Vielä ei ole aika.

  10. Sari Riekkola sanoo:

    Mukava kuulla, että äitisi voi paremmin ja ihmeitä tapahtuu…
    Lämpöinen hali täältä pohjoisesta Maria ja voimia tämänhetkiseen elämäntilanteesi <3 <3

  11. Minni sanoo:

    Älä luovuta vielä! Äidissäsi on selvästi taistelumieltä ja elämänhalua. Ihmeitä tapahtuu! Vaikkei jatkoaika olisi pitkä, voi se olla korvaamattoman arvokas teille.

    Oma äitini on viimeisen vuoden aikana sairastanut paljon. Viimeisen vuoden väärällä diagnoosilla monen lääkärin hoidossa. Nyt kohdalle viimein osui lääkäri, joka osasi nähdä kokonaistilanteen. Monien sairaalareissujen jälkeen äitini on nyt kotona ja melko hyvässä kunnossa, kun diagnoosi osui oikeaan ja siihen löytyi lääkitys. Pahimpaan aikaan olin todella rikki ja väsynyt, enkä edes pyristellyt vastaan itkua ja surua. On lupa olla surullinen surun edessä. On lupa antaa ajatusten kiertää kehää, kun tilanne on raskas. Se on inhimillistä.

    Voimia Maria! Äitisi on ajatuksissani.

  12. Kati sanoo:

    Voi apua, mitä päätöksiä joudutte miettimiään joka hetki. Ei ole kyllä helppo tehdä näitä päätöksiä, mutta jos toivoa onkin edes hitusen verran. Voimia!

    -Kati

  13. Kirsikka sanoo:

    Tsemppiä! Ihana kuulla että lääkärit heräsivät yrittämään – niin kauan yritettävä totta kai jos potilas sanoo ettei halua luovuttaa. Oman siskoni kohdalla tästä sai tapella lääkäreiden kanssa oikein urakalla, hoitajatkin protestoivat meidän kanssa kun lääkärit vaihtui vaan eikä kukaan sen kummemmin miettinyt kokonaiskuvaa. Sisko parani siis ja nyt uskon sen että niin kauan kuin on elämää on toivoa

  14. Kristiina sanoo:

    Voimia sinulle Maria. Olen ollut itse samassa tilanteessa jo pitkään: äitini sairastaa Alzheimerin tautia ja on ns. saattohoitopotilas ja vointi menee ylös alas, mutta koko ajan kohta loppua. Jo kolme vuotta (!) sitten lääkäri sanoi, että nyt on äitisi aika lähteä, nyt lopetetaan kaikki lääkkeet, loppu tulee muutamassa viikossa. Äiti oli lakannut nielemästä ja vain nukkui, mutta kävin kuitenkin juottamassa hänelle tippa kerrallaan vettä kun hoitajat eivät ’ehtineet’. Vastustin lääkäriä ja sanoin, että vointi voi vielä kyllä parantua, eikä saa lopettaa lääkitystä. Ja niin siinä kävi, että äiti toipui ja voi nytkin ihan hyvin ja elää mielestäni ihan arvokasta elämää vaikka vuodepotilas onkin. Olen itse sairaanhoitaja ja olen sitä mieltä (vaikka en ’uskovainen’ olekaan), että lopullista hetkeä ei voi kukaan tietää, ei edes hoitava lääkäri. Elämämme pituus on jonkun Korkeamman kädessä, niin ihmeellisiä asioita olen nähnyt. Älä Maria luovuta, äläkä missään nimessä syyllistä itseäsi mistään. Olet urhea taistelija, jatka vaan äitisi puolien pitämistä! Aina on toivoa. Kanssasi myötäeläen, Kristiina

  15. Aurinkoinen sanoo:

    Vaikeaa. Toisaalta äitisi tahto on viimeinen sana. Joskus sanotaan, että ihminen piristyy ennen kuolemaansa, tiedä häntä. Toisaalta ihminen alkaa varmasti pelätä enemmän kuolemaa, kun se lähestyy. Terveenä on niin hyvä sanoa mikä on oma tahto, mutta vasta, kun käy rajalla mieli saattaa muuttua ja taistelutahto kasvaa. Voimia sinulle ja äidillesi kohdata mitä tuleman pitää.

  16. Carita sanoo:

    Menetin oman äitini nelisen vuotta sitten…Äitini oli 61-vuotias. Hän sairasti copd:ta ja eräänä syksyisenä päivänä sai keuhkokuumeen joka muuttui vielä verenmyrkytykseksi. Äitini nukutettiin ja laitettiin keuhkokoneeseen,että keuhkot saisivat levätä…äiti ei enää koskaan herännyt vaan poistui taivaisiin meidän läheisten ollessa vierellä. Tehon lääkärin mukaan toivoa ei enää ollut, koska elimet alkoivat yksitellen heiketä. Näin jälkikäteen, kun olen lukenut ja kuullut vastaavia kokemuksia, tulee väistämättä mieleen, että olisi pitänyt vielä odottaa….ja pyytää toisen lääkärin arvio tilanteesta. Lääkärinpäätöksestä keuhkokoneentehoja alettiin vähentää ja viimeiset henkäykset kuulemma otetaan aina omilla keuhkoilla, näin äidinkin tapauksessa. Maria; taistele äitisi puolesta ja kanssa viimeiseen saakka, toivoa todellakin on…niin kauan kuin on elämää.

  17. Sanna sanoo:

    <3

  18. Riikka sanoo:

    Oijoi mitä aikoja elätte. Voimia valtavasti sinne <3!

    Tuohon kuoleman odotukseen, jota joku aiemmin kommentoi, haluan omasta kokemuksestani kertoa, että ei kannata yrittää elää sitä toisen tunnemaailmaa, varsinkaan kuolevan. Ei kuoleva ihminen ole välttämättä peloissaan kuoleman lähestyessä, päin vastoin, ihminen tavallaan valmistellaan kuolemaan eikä se ole yhtään huono vaihtoehto sille lähtijälle. Usein on jopa niin, että ihminen saa kokea syvää rauhaa ensimmäistä kertaa elämässään juuri kuoleman lähestyessä. Me tänne jäävät joudumme luopumaan läheisestä, käymään läpi eronikävän...

  19. Hanne sanoo:

    Voimia sinulle! On sanoinkuvaamattoman raskasta katsella, kun omainen sairastaa.
    Älä kuitenkaan luovu toivosta, sillä ihmeitä tapahtuu edelleen. Meillä jokaisella on oma aikamme poistua täältä, tahdomme tai emme.
    Myötäeläen kanssasi <3
    Hanne

Kommentoi