perjantai 27. toukokuun 2016

Vain elämää

perjantai 5perjantai 1 perjantai 3 perjantai 4perjantai 2 perjantai 6HELLUREI HANIT!

Olipas hiukkasen imelä tuo ”hanit”, mutta menköön nyt kun se ekana tuli mieleen ;D Perjantai-ilta ja siivottu koti. Lapset olivat yllättäneet koulun jälkeen; pyykit oli viikattu, tasoilta tavarat siivottu ja lisäksi molempien huoneet olivat putsplanko. Ovat vissiin huomanneet, että äiskällä ei ihan energia riitä kaikkeen. Onneksi on tuo mies, joka hoitelee lapsia ja kotia niinä päivinä, kun itsellä on huono päivä.

Niin, siis mullakin on niitä huonoja päiviä. Tie tuolta marraskuun 17.päivästä, kun äidin kasvain paljastui on ollut pitkä. On ollut ihan mielettömän kivoja hetkiä ja sitten niitä, joita ei halua edes ajatella. Sitä on kuvitellut omaavansa supernaisen voimat. Moneen kertaan mies on toppuutellut, että varo ettet aja itseesi piippuun. On pitänyt jaksaa olla positiivinen ja tsempata. Luoda taistelutahtoa. Kamala sanoa näin ääneen, mutta nyt kun äiti joutui taas sairaalaan kolmisen viikkoa sitten, niin olin hetken aikaa jopa helpottunut; hoitovastuu on jollakin muulla. Nyt kun tuolla sairaalassa on tullut käytyä joka päivä reilun kolmen viikon ajan niin siihenkin alkaa väsymään. Päivät ovat tosi erilaisia. Ei voi sanoa, että äiti on minään päivänä näiden kolmen viikon aikana voinut hyvin. On vain ehkä aavistuksen parempia päiviä ja sitten on niitä päiviä, että miettii että mikä on ihmisarvoista elämää.

Tuolla Helsingin reissulla pystyi unohtamaan koko tilanteen ja se tuntui ihan äärettömän hyvältä. Nauru raikasi ja sitä tunsi elävänsä 🙂 Tänään taas kroppa on ilmaissut henkisestä taakasta. Ollaan varmaan ennenkin puhuttu, että mä en tunne henkistä stressiä. Se on fyysiset oireet, jotka siitä kielivät. Niveliä särkee, silmiä särkee, ajatus harhailee ja ylävatsaa polttelee siihen malliin, että hetken jo mietin että onko mulla vatsahaava. Olen tässä käynyt kamppailua, että annanko itselleni anteeksi, jos pidän huomenna välipäivän sairaalasta. Kamppailu on vielä kesken. Kuitenkin se oma jaksaminen on perheen takia niin kovin tärkeää. Lähdetään miehen kotiutuessa tuossa tunnin päästä mökille ja silmissä siintää leppoisa lauantai, kun ei tarvitsisi poistua saaresta. Saisi vain uppoutua chick litiin, nukkua päikkäreitä ja saunoa. Kuulostaa hyvältä, eikö? Huomaan, että olen jopa tiuskinut lapsille tätä turhautumista. Se ei ole oikein. Huomenna ajattelin olla taas se leppoisa äiti ja ottaa kullannuput kainaloon päikkäreille. Syödä sängyssä juustonaksuja silläkin uhalla, että miestä ärsyttää sängyssä syöminen 😀

Pahoitteluni vuodatuksesta, mutta kuten todettua niin mun mielestä elämä saa näkyä täällä blogissa. Arvatkaa mikä kuitenkin on hassua? Se, että vaikka elämä on tällä hetkellä rankempaa kuin koskaan ennen, niin silti olen onnellinen. Onnellinen ja kiitollinen tuosta mun maailman parhaimmasta aviomiehestä, maailman suloisimmista lapsista, kodista joka toimii turvasatamana, ystävistä, työpaikasta ja äidistä, joka innostui ajatuksesta, että sunnuntaina lähdetään kärryttelemään Arboretumiin 

IHANAA VIIKONLOPPUA TOIVOTELLEN,

alle

PS. mökkipostaukset ovat olleet vähän hintsussa! Yleensä kaikista eniten olen nauttinut kuvata ruokajuttuja kesähuoneessa, mutta meillä syödään mökillä tällä hetkellä kerttiksiltä eikä ole ollut oikein intoa ruoanlaittoon. Nyt haaveilen, että katan huomenna pöydän kauniiksi. Joten sunnuntai-iltana palataan kera mökkikuulumisten. Olkoon siinä kattauksessa sitten ne kertakäyttöiset tai posliinit. Se on vain materiaa!


14 Responses to “Vain elämää”

  1. Seija sanoo:

    Tsemppiä <3 ! On helppo sanoa, niin paljon helpompi, sanoa muille kuin itselle, että antaisi armon itselleen. Huoahtaa, rauhoittua ja tuntea sitä onnea. Näitä kaikkia toivon sinulle!

  2. Jonna sanoo:

    Rentouttavaa viikonloppua Maria ja voimia jaksamiseen.
    Kyllä sä taidat olla aikamoinen supernainen❤

  3. Elina sanoo:

    Näin hoitajana täytyy kommentoida, että on todella upeaa,että huolehditte äidistä noin sydämellä <3
    Kaikilla ei asiat ole niin hyvin, johtuen monista asioista.
    Mutta, yhtä tärkeää on huolehtia omasta jaksamisesta, ilman huonoa omaatuntoa. Jaksaa olla sitten tukena potilaallekin paljon paremmin 🙂

  4. Marita sanoo:

    Omien vanhempiensa menettäminen on varmasti yksi raskaimmista asioista, tapahtui se hiljaa hivuttaen tai yllättäen. Tänään olin kummitätini hautajaisissa, äitini viimeinen sisar. Eli oma äiti on sitten seuraavana vuorossa. Mieleeni nousi miten lyhyt on ihmisen elämä, eli sitten 10 v tai 100 v. – elämä on kuin tuulenhenkäys. Siksi olenkin äärettömän onnellinen, että olen saanut lahjaksi uskon iankaikkiseen elämään, joka kannattelee rajan toiselle puolelle ja antaa voimaa tähän hetkeen. En tiedä miksi tällaisia kirjoittelen, ehkä haluan rohkaista sinuakin etsimään sitä jota hyvin lähellä olet jo. Huomenna meikä lennähtää Kanarialle tyttären luo ja se tuo iloa surullisen päivän jälkeen 🙂

    • Hertta sanoo:

      Marita, samat ajatukset täälläkin. Valitettavan vaikea niistä on tänä päivänä enää puhua, maailma alkaa olla aika huonossa jamassa senkin suhteen… Mutta ihanaa reissua tyttäresi luokse <3

      Ja Marialle voimia! Supernainen olet kyllä siinäkin tapauksessa, että jätät yhden päivän väliin ja keräät voimia uuteen viikkoon. Se on paitsi oma, niin myös perheesi ja äitisi etu. Olet selkeästi suuri tukipilari läheistesi elämässä ja jotta se pilari ei murene, siitä kannattaa pitää hyvää huolta. Älä kanna huonoa omaatuntoa asiasta, josta ei sitä tarvitse kantaa. Vahvistu perheesi keskellä, laineiden liplatusta kuunnellen <3

  5. Sannak sanoo:

    Ota aikaa itsellesi ja perheellesi. Sitä todella tarvii ja ilman huonoa omaatuntoa. Olen työssäni nähnyt lopen uupuneita omaisia ja läheisiä, jotka uuvuttavat itsensä unohtamalla oman rajallisuuden.
    Ihana, kun saat viettää aikaa mökillä. Teillä näyttää olevan upea mökki. Ihanaa viikonloppua!! ❤

  6. Sari Riekkola sanoo:

    Hei Maria, ole vain mökillä huominen ihan hyvällä omalla tunnolla ja anna aikaa ihan itsellesi, nuku pidempään, heräile rauhassa, juo kahvit laiturin nokassa ja
    anna ajatustesi harhailla siellä täällä, olet sen ansainnut! Ei kukaan jaksa mahdottomia, eikä ole tarviskaan…
    Hirvittävän raskaalta kuulostaa tuo äitisi juttu, jos ajattelisin itseni samaan asemaan, niin huh heijaa, mitenkähän mulle kävis, äitini on mulle kaikki kaikessa…?

    Hali ja tsemppejä sulle täältä pohjosesta, jossa muuten tänään ihan helle päivä! <3

  7. Minna sanoo:

    Ota aikaa myös itsellesi. Jos voit itse hyvin, jaksat auttaa ja olla tukena paremmin. ❤️

  8. Mari sanoo:

    Heissan!
    Omalta äidiltäni on leikattu tuo viheliäinen, ärhäkkä, pahanlaatuinen aivokasvain ekan kerran vuonna 2004.. Sillon oli tsunami..äitini joutui siinä joulun pyhät odottelemaan leikkausta . Töölön sairaalaan odotettiin Phuketista hoitoon saapuvia. Vihdoin äiti leikattiin, kun ei enää pystyssä pysynyt. Leikkaus sujui hyvin. Olin ihmeissäni, kun soittelin sinne ja minulta kysyttiin, että haluanko jutella äitini kanssa. Oikeasti, äitini siis pystyi puhumaan. Kun menimme katsomaan äitinäni , hän siellä istui sängyn laidalla, heilutteli jalkojaan, päässä suuri paketti. Hän hymyili kun menimme ja odotteli kotiin pääsyä. Pian äiti siirrettinkin kotikaupungin sairaalaan ja pikkuhiljaa kotihoitoon. Todettiin kuitenkin, että äidin oikea puoli oli leikkausen myötä lievästi halvaantunut. Näkökyky oikeassa silmässä, oikea jalka ja käsi toimivat heikosti. Puhetta tulee..vähän on sanat hukassa. Näin meni useampi vuosi. Isäni toimi äidin omaishoitajana. Onneksi. Seuraavan kerran tuo pirulainen löytyi konttrollikäynillä v. 2014. Äiti leikattiin nopeasti. Tällä kertaa Tampereella. Kaikki onnistui taas hyvin ja taas aloitettiin sama rumba kuin kymmenen vuotta aiemmin. Sädehoito käyntejä äiti ei enää jaksanut. Päivittäinen kulkeminen oli rankkaa. Hoidot jäi hänen omasta toiveestaan kesken. Isä jatkoi edelleen äidin hoitamista tämän vuoden alkuun saakka. Myös isäni, jolla ikää jo lähes 80-vuotta alkoi väsymään. Äidin ympäri vuorokautinen hoito alkoi käymään liian rankaksi. Äiti alkoi menettämään liikunta kykyään, ja oli aika rankkaa lonkkaleikkauksen käyneelle isälleni. Saimme vuoden alussa äidille paikan hoivakodista. Tuntui tosi rankalta viedä äiti pois omasta kodistaan. Nyt käymme isäni kanssa lähes päivittäin äitini luona. Aika rankka paikka on tuokin. Äiti on kaatunut tämän viiden kuukauden aikana useamman kerran. Tälläkin hetkellä on käsi paketissa ja päässä mustelma! Mutta näin! Toivoin Sinulle jaksamista! Minulla on onneksi kaksi ihanaa lasten lasta.. Näistä saa voimaa! Ihanaa, alkavaa kesää!

  9. Hilippa sanoo:

    Maria, elä rauhallisena tätä hetkeä, ja ole armollinen itsellesi. Mitä niistä kertsiastioista ja asioista jotka ovat siellä to do listalla. Äläkä ainakaan stressaa itseäsi blogipäivityksillä, vaikka sinun elämänmakuista tekstiä on ihastuttavaa lukea ja nauttia kauniista ympäristöstäsi. Me jaksamme odottaa. Onneksi perheesi on tukenasi. Elämä tuo eteen yhtä ja toista… Päivä kerrallaan, ja joskus jopa hetki kerrallaan. Lohdullista tietää, että mikään tunne ja tilanne ei kestä loputtomiin. Halit.

  10. M sanoo:

    Henkinen kuormitus väsyttää, eikä ihme. Tarvitset aikaa levätä ja ladata akkuja, jotta jaksat taas paremmin olla äitisi tukena. Ole itsellesi armollinen ja pidä huolta myös itsestäsi, ei ole kenenkään etu jos väsytät itsesi loppuun. Rentouttavaa viikonloppua mökillä 🙂

  11. Anu sanoo:

    Toivottavasti huilasit mökillä lauantain! Sinulla on ollut todella rankkaa ja ei ihme, että kroppa osoittaa merkkejä siitä, että lepo olisi tarpeen! Voimia sinulle ja muista pitää itsestäsi huolta❤️

  12. Marja sanoo:

    ❤️ Kuules ystäväni, päivä vailla sairaalaa on välillä sallittua! Vaikka tiedänkin sen huonon omatunnon mikä siitä tulee. Kun ajattelee, että toinen siellä sairaalassa odottaa. Mutta jotta itse jaksat, on pakko välillä vaimentaa omatunto ja kaikki muutkin äänet ja ottaa aikaa itselle – missä muodossa tahansa. Tuumii täällä toinen kolmisen viikkoa Hatanpäällä lähes päivittäin ravannut. Äiti pääsi btw viikonlopuksi kokeilemaan kotona oloa… pärjäisi kyllä jos olisi päivittäin kaksi nostamassa sängystä pyörätuoliin ja takaisin – mutta isä yksinään ei jaksa, enkä halua että väsyttää itsensä aivan täysin. Tosi kinkkinen tilanne siis…

    Jaksamista sinne ja sovitaanko treffit Arboretumille joku kaunis ilta?! Jos se kahvilakin olis vaikka auki… Äitiä olen sinne yrittänyt houkutella mutta ei jotenkin halua lähteä sitten millään. Yritin sanoa, että kyllä siellä kulkee paljonkin ihmisiä sairaalavaatteet päällä mutta kun ei niin ei.

  13. Minna sanoo:

    Moikka,

    Yhdyn myös edellisiin, että voit pitää vapaapäivän tai useammankin. Kai sitä voisi ajatella niinkin että äidilläsi on rakkaat läheiset jotka tarvitsevat myös lepoa ja aikaa muille ajatuksille ja tekemiselle.

    Ja, mikä on ihaninta sinulla on oma perhe jotka rakastavat sinua ja haluavat vain parastasi. Niitä ei varmasti haittaa millä syödään ja mitä syödään eli kertikset kehiin ja valmisruokaa pöytää. Bon apetit!

    Tsemppiä ja halauksia toivotellen, Minna

    Ps. Jospa tämä lämpö ja kesä toisi hymynhuulillesi ja karkottaisi huolet pois.

Kommentoi