tiistai 17. toukokuun 2016

Kuinkas sitten kävikään?

Hairdo 1 Hairdo 5 Hairdo 3 Hairdo 4 Hairdo 2HEISSULIVEI!

Tiedättekö, että vielä aamupalapöydässä kävin läpin Pinterestiä hakusanalla ”pixie”. Tallentelin kuvia puhelimeen ja ajattelin näyttäväni niitä sitten tuolle kampaaja-Kristalle. Tässä sitä nyt ollaan. Näyttääkö tuo teidän silmään pixie-leikkaukselle? 😀 Juu, samojen linssien läpi katsotaan. Jänistin kampaajan tuolissa aivan täysin. Ei leikattu senttiäkään. Tosin siinä tuo taitava kampaajani on oikeassa, että meidän on kohta pakko hieman leikata, jotta hiukset kasvaisivat nätisti. Hiukka vaalennettiin raidoilla ja muokattiin tuota aikoinani Rapunzelilta ostamaani klipsipidennyksen väriä tämän hetkisiin hiuksiini sopivaksi. Mulla on omat hiukset tuolta alta punertavat, joten tuo lisäke menee niiden kanssa ihan loistavasti! Mulla on käytössä sellainen neljän klipsin lisäke. Pituus oli alunperin muistaakseni 40 cm, mutta nyt sen pituus on ehkä 20 cm. Just sen verran, että sillä saa kivasti hiukset kiinni. Ja kun omiin hiuksiin tulee mittaa, niin se toimii tuuhentavan lisäkkeenä.

Mä en ole ikinä osannut tehdä kampauksia. Tämä solmunuttura valmistui suitsaitsukkelaa. Ainakin näin sivusta seurattuna. Lakkaa sinne tänne, hiukset solmuun ja hengettömillä pinneillä kiinni. Voipi olla, että nukun seuraavan viikon tämän kanssa. Ihan siltä varalta, että jos en tätä osaiskaan itse tehdä. Tosin eihän se vaatisi kuin harjoittelua!

Tarinan opetus; tehkää ihanat niitä asioita, mitä tekee mieli. Leikatkaa se pixie, jos siltä tuntuu. Kihartakaa hiukset, jos on romanttinen fiilis. Eläkää fiiliksen mukaan. Uskaltakaa vetää jarrua ja vaihtaa suuntaa. Tehkää tarvittaessa viime hetken ratkaisuja. Kunhan niissä vain on sydän mukana. Ratkaisuja, jotka tuntuvat omalta itseltä. Enkä nyt vain puhu hiuksista, vaan yleisestikin elämästä. Mun täytyy sanoa, että pitkästä aikaa pidemmät hiukset ja kampaus päässä ja olo on euforinen. Tekisi mieli mennä aivan jonnekin muualle kuin hikilenkille ja illalla sairaalaan äitiä katsomaan. Vaikka tuon raksun kanssa romanttisille ravintolatreffeille. Mutta toisaalta, odotan jo innolla illan treffejä telkkarin ääressä. Eikä sekään edes haittaa, että hiukset sojottavat mahdollisesti saunan jäljiltä sinne sun tänne. Sekään ei haittaa, että treffeillä on kaksi kolmatta pyörää mukana.

Nyt vain ihan hirmuisesti hoitoa, jotta nuo vaalennetut osat hiuksista elpyisivät. Ja hei, paninpa tuossa merkille kuvia katsoessani, että ei tekisi taas huonoa heilutella vähän kahvakuulaa tai punnerrella. Ehkä tänään jääkiekkopelin aikana, jos muistan. Jos en, niin ei sekään maailmanloppu ole 🙂 Sen lisäksi, että ajattelin elää jälleen tänään fiiliksen mukaan, ajattelin olla myös itselleni armollisempi. Jotenkin viime aikoina sitä on yrittänyt suoriutua liian paljosta. Ei sillä, onnellinen olen että eilen mulle ei annettu armoa, kun kyse oli siivousprojektista. Kaksin pari tuntia heiluttiin miehen kanssa ja täytyy kyllä jälleen todeta, että ei ole siistin kodin voittanutta!

TIISTAITERKUIN,

alle


11 Responses to “Kuinkas sitten kävikään?”

  1. Hyvältä näyttää hiukset, vaikket nyt muuhun rohkeentunutkaan. Täytyy toimia fiiliksen mukaan ehdottomasti.

    Ja höh, pitikö tässä nyt itsekin ruveta puntteja nostelemaan pelin aikana…menitkin sanomaan 😀

    • Maria sanoo:

      Heipsuli
      ja hei kiitos 🙂 Mä oon tällainen ”mamis”, kun pääsen kampaajan tuoliin. Sydän sanoi, että ei leikata, niin tässä ollaan!

      Mä nostin kahvakuulat tuohon esille silloin tiistaina. Vielä kun muistais tehdä niillä 😀

  2. Tuija sanoo:

    Ihana kampaus <3

  3. Anu sanoo:

    Ihanat on hiukset! Ja tuo kampaus on tosi kiva

    • Maria sanoo:

      Kiitti Anu 🙂

      Mä olen niin huono tekemään kampauksia, mutta nyt päätin, että alan tsemppaamaan asiassa. Pitänee mennä takaisin kampaajalle ja ottaa joku videotutoriaali tästä 😉

  4. Tiina sanoo:

    Mä just katsoin kateellisena että sulla ei ole ”kainaloläskejä” ollenkaan.Sivuprofiilisi on niin kaunis.

    • Maria sanoo:

      Voi kiitos Tiina 🙂

      Kyllä niitä kainaloläskejä aina silloin tällöin näkyy, mutta nyt ne meni piiloon kameraa 😀

  5. Sonja Lemmetty sanoo:

    Heips!
    Hiukset ovat tosi kivat ja ihanasti laitettu(voi kun itsekin osaisi) ja hyvä jos kerta kuiteskin tuntui siltä et ei sittenkään lyhyttä niin so what… tää on tätä…
    Olen samanlainen jahkaaja ensin lyhyttä ja seuraavaksi pitkää, hiukseni lyheni joulukuussa ja nyt taas haluan kasvattaa:)tai ainakin pidempää, olo pidemmillä ja paksummilla hiuksilla tuntuu just siltä mitä kuvailit tulee naisellisempi olo:)
    Mukavaa viikkoa sinulle ja perheellesi :))
    Sonja

    • Maria sanoo:

      Moikka Sonja
      ja kiitti 🙂 Voi kunpa osaisi tehdä tällaisia kampauksia. Mä osaan tasan tarkkaan tehdä yhden nutturan, mutta nyt pitää tsempata asian kanssa!

      Näinhän se on, ei ole helppoa olla nainen 😀

      Sinne myös <3

Kommentoi