perjantai 06. toukokuun 2016

Soutuvene nimeltä Sylvi & perjantain päällimmäiset

Sylvi 2 Sylvi 10 Sylvi 6 Sylvi 11 Sylvi 13 Sylvi 7 Sylvi 4 Sylvi 9 Sylvi 1 Sylvi 3 Sylvi 5 Sylvi 8 Sylvi 12

…eikö yhtään ruokakuvia tässä postauksessa? Heh, katu-uskottavuuteni ehkä kärsii, mutta katsoin parhaakseni säästää teidät kuvilta, jossa yligrillattu Camping-makkara makaa tavallisella valkoisella kertakäyttölautasella 😀

HEIPPAHEI IHANAT!

Kuulkaas, nyt on taas aika kiitoksen; kiitos niin hurjan paljon kaikista tsempeistänne, haleistanne ja rukouksistanne edellisen postauksen kommenteissa ♥ Ette tiedäkään, kuinka suuri merkitys niillä meille koko perheelle on. Kiitos!!! Kiitos myös hortensian hoitovinkeistänne. Eilen mökiltä kotiin tultuamme huomasin, että se oli taas nuupahtanut. Annoin vähän vettä ja tuntia myöhemmin oli taas elämänsä kunnossa. Ajattelin viedä hortensian mökille, mutta sitten pohdin, että mitenköhän siellä pärjäilee viikot, kun me ei siellä olla. Jos vien sen vaan näin ens alkuun viikonloppuvierailulle 😉

Koska mä olen nyt ottanut teidät mukaan tähän meidän sairauskertomukseen, niin ajattelin kertoa, missä mennään. Toissa iltana, kun olimme juuri päässeet mökin laituriin kiinni, puhelin soi. Tunnistin heti numeron ja ajattelin, että jaahans…onko tämä nyt se soitto, jota ollaan pelätty. Ei onneksi ollut. Sieltä soitti ihana sairaanhoitaja ja kertoi, että äiskää ei oltu voitu siirtää tavalliselle osastolle vielä. Ajatteli vain ilmoittaa, ettemme ihmettele, kun menemme vierailulle. Sen lisäksi halusi soittaa, koska äiti oli sanonut jopa muutaman kunnollisen lauseen. Halusi, että puhuisin hänen kanssaan puhelimessa. No niinhän me puhuttiin. Sellaista siansaksaa. En kyllä ymmärtänyt juuri mitään, mutta äidin ääni lohdutti kovin. Jälleen kerran mun kunnioitus hoitohenkilökuntaa ja lääkäreitä kohtaan on noussut ihan arvoihin mittaamattomiin. Teette hirmuisen arvokasta työtä. Ja se, että raskaan työn ohella te jaksatte olla niitä, jotka tsemppaavat meitä omaisia on jotain käsittämätöntä. Tiedän olevani varmastikin jokaisen sairaanhoitajan painajainen kysymyksieni kera 😀 Mutta niin kärsivällisesti olette kysymykseni ottaneet, että nostan hattua!

Eilen tultiin mökiltä illan suussa kotiin ja lähdimme miehen kanssa suoraan sairaalaan. Lapsia ei uskaltanut ottaa mukaan, koska aavistelin mummun olevan siinä kunnossa, että ei ole lapsien kiva nähdä. No näinhän se olikin, alkutapaaminen oli aika lohduton. Mutta vierailun edetessä ja mun höpötellessä äiti alkoi selvästi olemaan enemmän kartalla. Vaikka ei juuri puhunut. Kuunteli erittäin tarkkaavaisesti mun ja sairaanhoitajan keskustelua lääkkeistä yms. Loppuvierailusta mummun silmistä näki, että tunnisti meidät vihdosta viimein. Eleet ja pään pudistus olivat niitä äidin tuttuja juttuja. Nyt eletään päivä kerrallaan, odotellaan josko tuo turvotus lähtisi laskemaan ja paikallinen epilepsiakohtaus alkaisi purkautumaan. Sitten vasta tehdään jatkoarvio ja suunnitelmat. Toiveissa toki olisi, että äiti pääsisi siirtymään tavalliselle osastolle, mutta mikäs tuolla ollessa. Valvonnanalaisena ja ammattilaisten ympäröimänä. Kirvestä ei kuulemma kannata vielä heittää kaivoon. Emmekä ajatelleetkaan näin tehdä. Niin kauan kuin sydän lyö ja henki pihisee, on toivoa.

Mutta hei siihen soutuveneeseen palatakseni. Kerroinkin teille tuossa viime sunnuntaina, että ostimme käytetyn soutuveneen maailman sympaattisimmalta myyjältä. Vene oli maannut jo monta vuotta rannassa vailla käyttöä. Yksi pieni haava siinä oli sisäpuolella pohjassa, mutta muuten priimakunnossa. Pesua kaipasi kovin. Haimme eilen tuon veneen vajaan neljän kilometrin päästä ja hinasimme sen moottoriveneellä saareen. Nostimme sen laiturille ja pesimme. Sanoin ääneen, että onpas kaunis. Hänen nimensä on Sylvi. Johon lapset buuasivat ja sanoivat, että eipäs kuin Tappara 😀 Värinsä mukaan ehkä, mutta mulle tuo vene on Sylvi the soutuvene. Ja katsokaa noita sympaatisia valkovihreitä airoja! Meillä lapset soutelivat eilen koko päivän Sylvillä ihan tuossa mökin edessä.

Muuten pieni mökkiloma sujui erittäin mukavasti. Tuolla saaressa asiat saavat uudet mittasuhteet ja sitä pystyy jotenkin unohtamaan kaikki arkiset huolet ainakin hetkeksi. Luonnolla on ihan järjettömän suuri voima jaksamiseen. En lakkaa ihastelemasta tuota meidän mökkijärven kauneutta. Mökkijärvi on noin 20 kilometriä pitkä ja melko kapea. Keskellä kun ajaa veneellä on turvassa, mutta annas olla kun menet saarten välistä tai tutkimaan noita pieniä poukamia. Kiviä on ihan hirmuisen paljon. Pari kertaa sellaiseen ollaan rysäytettykin. Onneksi ei kovalla vauhdilla. Täältä muuten löytyy aiemmin ottamiani kuvia järveltä, jos haluatte käydä vilkaisemassa, minkälaista miljöötä sieltä löytyy 🙂 Muutenkin tämän pienen miniloman aikana ollaan tultu jälleen siihen tulokseen, että meidän pikkuinen perhe selviää mistä vain. Tuntuu, että nämä harmilliset ja surulliset vastoinkäymiset viime vuosina ovat vain lähentäneet meitä. Se on suuri onni. Asiat voisivat nimittäin mennä toisinkin päin. Mutta kun sen surun saa jakaa ja se on yhteinen, niin se ainakin meidän tapauksessa on vaan hitsannut tiiviimmin yhteen.

Tulevana viikonloppuna ajattelimme nauttia auringosta mökillä, viettää aikaa sairaalassa, hoidella yhdet tanssiesityksen kenraaliharkat, käydä vetistelemässä siellä kevään tanssiesityksessä, juhlia molempien äitejä ja hurrata Suomen Leijonat voittoon! Sitä tehdään, mikä hyvältä tuntuu ♥  Mutta sitä ennen ahkeroidaan vielä töissä. Näihin tynkäviikkoihin voisi tottua! Perjantai, joka tuntuu maanantailta (kivassa mielessä) ei tunnu myöskään lainkaan hassummalta 🙂

PERJANTAITERKUIN,

alle

PS. tuo kuva, jossa mies seisoo veneessä ja esittää venetsialaista adonista gondolinsa kyydissä ei ole meidän tapa matkustaa soutuveneellä. Kyseessä oli parin metrin matka hakemaan soutuveneeseen kuuluvia airoja. Joten don’t try this at home. Soutuveneessä istutaan ja pelastusliivit päällä 🙂


21 Responses to “Soutuvene nimeltä Sylvi & perjantain päällimmäiset”

  1. Anu sanoo:

    Kauniita kuvia ja ihana Sylvi ❤️, en yhtään ihmettele, että tuolla sielu lepää ja asiat järjestyvät! Luin eilisen postauksesi, mutta kun tuntui, että en löytänyt sanoja… Voimia sinulle ja perheellesi, toivotaan, että kaikki menee hyvin!

    • Maria sanoo:

      Voi kiitos kaunis Anu ♥

      Tuo mökki on kyllä maaginen paikka, onnekkaita olemme 🙂

      Aurinkoista alkanutta viikkoa!

  2. Hertta sanoo:

    Oi miten ihania kuvia ja tosiaan, sympaattinen vene airoineen 🙂

    Teillä on niin suloinen perhe, sydäntä riipii tämä äitisi tilanne. Mutta mikä voima onkaan perheessä, joka on tiivis ja rakastava ja keskusteleva <3

    Surun ja huolen keskellä monesti pienet, tärkeät asiat kuitenkin kirkastuvat ja sitä huomaa nauttivansa ihan uusistakin asioista - tai ainakin uudella herkkyydellä. Kahvikupillinen aamuauringossa tai se valkovihreän airon ääni, kun se rikkoo vedenpinnan. Se lämpöisen turvallinen tunne, kun koko perhe on kotona samaan aikaan. Aistit ikäänkuin herkistyvät ja hetkeen tarttuminen saa ihan uuden merkityksen.

    Suloista viikonloppua ja halauksia teille kaikille <3

    • Maria sanoo:

      Kiitos Hertta ♥♥♥

      Ja hei sanos muuta, tiivis ja rakastava perhe on kyllä se, josta saa näinä päivinä olla onnellinen!

      Ihanasti sanottu – juuri näin; tilanne on herkistänyt taas näkemään ne elämän kultareunat 🙂

      Kiitos ja hei ihanaa alkanutta viikkoa sinne!

  3. Anne L. sanoo:

    Tämä on tätä elämän kiertokulkua ja tilanteet vaihtelee läheisten kanssa. Itselle pitää löytää keinot kerätä voimia, teillä se on tuo ihana mökkiranta. Tuli mieleen, että hoksasitteko jututtaa sitä sympaattista venekauppiasta mökkijärven kala-apajista. Tietää varmasti kuhien kotipaikat 🙂

    • Maria sanoo:

      Moikka Anne!

      Sitäpä juuri, elämän kiertokulkua 🙂

      No muuten jututettiin kalajutuista, mutta sen enempää vinkkejä ei muistettu kysyä 😀

      Aurinkoista alkanutta viikkoa!

  4. Aurinkoinen sanoo:

    Voimia.
    Teillä on minun vene 🙂

    • Maria sanoo:

      Kiitos ♥

      Eikä, onko sinulla samanlainen? 🙂

      Aurinkoista alkanutta viikkoa sinne sinulle Aurinkoinen!

  5. Lenni sanoo:

    Ihania kuvia! Vastaavanlaisissa maisemissa, tosin meren rannalla blogiasi nyt lueskelen. Paljon voimia äitisi tilanteen kanssa, kesää kohti toivottavasti uusin voimin. <3)

    • Maria sanoo:

      Kiitos Lenni ♥

      Hyvältä kuulostaa sinunkin merimaisemat siellä 🙂

      Ihanaa alkanutta viikkoa!

  6. Elma sanoo:

    Voi, toivon teille koko sydämestäni voimia. Elämä on kummallinen matka, mutta on vaan jatkettava eteen päin, vaikka mitä mutkia sattuisi reitin varrelle. Ihana juttu, että osaat ottaa joka päivän vastaan niin kuin se tulee – aurinkoineen, pilvineen.

    – Elma –

    • Maria sanoo:

      Kiitos Elma ♥

      Ja näinhän se on, onneksi olen oppinut hyväksymään asiat, joille en itse voi mitään. Se helpottaa 🙂

      Aurinkoista alkanutta viikkoa!

  7. Anni sanoo:

    Voimia, Marla! Pidän kovasti sympaattisesta blogistasi. Myös perheestäsi saa niin ihanan kuvan, lämminhenkisen. Rohkeaa että jaat avoimesti täällä näitä oikeita asioita. Onneksi lukijayhteisö myös on sympaattinen. Pelkäsin postausta lukiessa että joku Uuno kommentoi tuota ”gondola” kuvaa sääntösuomitapaan. Onneksi ei ja olit siihenkin varautunut! 🙂

    Meinasin yhdessä vaiheessa ruveta vähän blogien luku lakkoon, mutta muutin mieleni blogisi löydettyäni kun samaistun ja elän mukana. Ihanaa lukea miten perheesi kanssa tuette toisianne!

    • Maria sanoo:

      Moikka Anni ja hei kiitos ♥

      Ihanaa, että et alkanut blogien lukulakkoon 🙂 Joo, mä ajattelin kanssa, että kuvasta tulee sanomista – sen takia laitoin tuon PS:n tekstin loppuun jo ennalta 😀

      Ihanaa alkanutta viikkoa!

  8. M sanoo:

    Paljon voimia. En osaa pukea sanoiksi mitä ajattelen. Tiedän mitä käyt läpi. Meillä oli jo kerran sama tilanne kun teillä nyt ja taas läheisellä on aivokasvain, mutta nyt ei agressiivinen, mutta parantumaton. Iloa ja toivoa ei kannata kuitenkaan koskaan heittää.

    Sinulla on hieno kyky osata tarttua arjen pieniin hienoihin hetkiin ja iloita niistä. Sympaattinen Sylvi,ihana mökki ja rakas perhe antaa varmasti paljon iloa ja energiaa kohdata aaltojakin 🙂

    • Maria sanoo:

      Moikka M ja kiitos ♥

      Muistankin, että olet aiemmin kertonut teidän tilanteesta, joka oli samanlainen. Ja nyt taas, voi vitsit – ihan hirmuisesti tsemppiä sinne ♥

      On kyllä ihan tosi kamalia nämä aivosyövät! Ei sitä aiemmin tajunnutkaan. Onneksi äiskä nyt on vähän parempi, mutta katsotaan päivä kerrallaan. Kuvista kun ei kuulemma pysty sanomaan tällä hetkellä onko uusinut vai onko sädehoidon aiheuttamaa. Ehkä avaavat pään, niin ovat viisaampia.

      Kyllä, just noista asioista saa voimaa! 🙂

      Aurinkoisia ajatuksia sinne!

  9. Hennu sanoo:

    Toivotan todella paljon voimia ja toivoa teille tässä tilanteessa ♥

    Ihania maisemia teillä, saatte kyllä varmasti paljon voimaa tuolta 🙂

    Kivaa viikonloppua <3

    • Maria sanoo:

      Moi Hennu ja kiitos kaunis ♥

      Kyllä, ihan pari tuntia saaressa saa jo ihmeitä aikaan 🙂

      Ihanaa alkanutta viikkoa!

  10. Birgitta Hakulinen sanoo:

    Hei!
    Hienoja kuvia, Aurejärvi?
    Näitä kyllä katselee niin mielellään.
    Hyvää äitienpäivää teille molemmille.

    • Maria sanoo:

      Moikka Birgitta

      ja kiitos ♥

      Hei kyllä, mistä arvasit? 🙂 Niin kovin kaunis järvi!

      Ihanaa alkanutta viikkoa sinne!

      • Birgitta Hakulinen sanoo:

        Hei Maria!
        Tunnistin kallellaan olevasta venevajasta ja maisemista. Entisessä elämässä mökkeilin siellä. Ikuisesti muistan kuikan kaihoisan huudon järvellä myöhään illalla.
        Jaksamista teille ja lisää kuvia mökkeilystä ja ruokaohjeita. Mökkinne on täydellinen!

Kommentoi