maanantai 18. huhtikuun 2016

Juhlapöydän antimia

HEIPPAHEI IHANAT!

Piti laittamani juhlapöydän antimista jo eilen illalla postausta, mutta rymsteerattiin esikoisen kanssa siihen malliin, että postaus jäi tekemättä. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Instagramissa seuraavat tietävätkin, että siirsimme mun työpisteeni takaisin olohuoneeseen. Työpöytä on ollut esikoisella lainassa. Syksyllä työhommelini muuttuvat niin, että teen suurimman osan kotoota käsin, joten työpiste tulee tarpeeseen. Palataan siihen työpisteeseen huomenna, mutta katsastetaan nyt juhlapöydän antimiin.
Juhlatarjoilu 19Juhlatarjoilu 21Juhlatarjoilu 3 Juhlatarjoilu 9 Juhlatarjoilu 8 Juhlatarjoilu 6 Juhlatarjoilu 5 Juhlatarjoilu 4Juhlatarjoilu 7 Juhlatarjoilu 2

Kuten eilen jo totesinkin, niin meillä oli tällä kertaa vähän terveellisemmät herkut tarjolla lasten sukulaissynttäreillä. Yleensä on ollut niitä perinteisiä sipsejä, karkkeja, keksejä, muffinsseja sun muita, niin että pöydät notkuu. Siinä määrin, että lapsilla on ollut pienimuotoinen sokerihumala päällä juhlien ajan ja oksiolo juhlien jälkeen. Nyt karkkeja löytyi yhden pussin verran (juhlijoita 24) ja prinsessakeksejä yhden paketillisen verran.

Juhlatarjoilu 18Juhlatarjoilu 11Juhlatarjoilu 14Juhlatarjoilu 12 Juhlatarjoilu 13 Juhlatarjoilu 15 Juhlatarjoilu 20

Suolaisina toimi salaattipohja (salaatteja + marinoituja parsakaaleja), jonka päälle sai koota oman salaattinsa savulohesta, cocktailpullista ja fetajuustoa. Coctailpullat tein Hellapoliisin ohjeella. Lisäsin ohjeeseen vain lorauksen srirachaa 🙂 Kinkkupiirakkaa (ohje täältä – paprikan lisäsin itse), kurkkutikkuja, hedelmiä, juustoja ja pähkinöitä. Niiden eilen esittelemieni Ruisnachojen lisäksi. Makean pöydän antimina toimi pääosin kakut. Ainoa, johon tuli valkoista sokeria oli perinteinen täytekakku. Täytteenä ekassa kerroksessa kerman lisäksi banaani ja mansikat toisessa kerroksessa. Päällä mansikoita, tummaa suklaata raastettuna sekä keksimurua. Tarjolla oli myös kahta raakakakkua; mustaherukkakakkua sekä minttusuklaaraakakakkua (kaksinkertainen ohje minttusuklaarakakussa). Mangojogurttikakkukin katosi lasten suuhun silmänräpäyksessä.

MANGOJOGURTTIKAKKU

Pohja
200 g Digestive-keksejä
50 g margariiniä
-sulata margariini ja sekoita sinne murennetut keksit
-painele leivinpaperilla vuoratun irtopohjavuoan pohjalle
-anna viilentyä jääkaapissa täytteen valmistamisen ajan

Täyte
1 prk Flora Vanillaa
2 prk (á 500 g) turkkilaista jogurttia (10%)
2 rkl vettä
puolikkaan sitruunan mehu
6 liivatelehteä
puoli desiä hunajaa (tai maun mukaan)
-vaahdota Flora Vanilla
-lisää turkkilainen jogurtti
-kiehauta vesi + sitruunamehu, lisää 10 minuuttia kylmässä vedessä liotetut ja hyvin puristellut liivatelehdet
-kun liivatelehdet ovat sulaneet, valuta norona vaniljajogurttivaahtoon
-mausta hunajalla
-kaada irtopohjavuokaan
-anna hyytyä jääkaapissa yön yli

Kiille
4 prk mangososetta
3 liivatelehteä
– kiehauta mangosose
– lisää 10 minuuttia kylmässä vedessä liotetut ja hyvin puristellut liivatelehdet
-levitä kakun päälle ja anna tekeytyä jääkaapissa vielä pari tuntia

Alkuun tarjottavia suunnitellessamme tytöt olivat vähän sitä mieltä, että tylsä äiti. Enemmän herkkuja pöytään 😉 Loppujen lopuksi olivat niin innoissaan tarjoiluista ja kenenkään en kuullut valittavan, etteikö olisi löytänyt pöydästä syötävää. Meillä muuten taidetaan jatkaa tätä samaa linjaa tyttöjen kaverisynttäreillä! Ainakin näillä näkymin 🙂

IHANAA ALKANUTTA VIIKKOA,

alle

PS. kertokaahan, jos kaipailette reseptiä joihinkin tarjoiluihin, niin lisään ne tähän postaukseen! Nyt peitto korviin, saas nähdä millainen flunssa on pukkaamassa päälle – yhtäkkiä iltapäivästä alkoi töissä särkeä päätä, silmiä ja lihaksia. Kurkkuun muutti kaktus ja varpaat sekä sormet ovat ihan jääkalikkana :/


29 Responses to “Juhlapöydän antimia”

  1. Merja sanoo:

    Nam! Herkullisilta näyttää. Kinkkupiirakan ohje kiinnostaisi.

  2. MrsD sanoo:

    Ai etta nayttaa hyvalta nuo tarjottavat! Ja tuo ”pick your own salad” onkin loistava idea, lahtee kokeiluun!
    Itse en ole viela koittanut raakakakun leipomista, ja meinaan etta sun ohjeilla se sitten onnistuisi jos meinaa onnistua =)
    Toivotaan etta lentsu menee levolla ohi ennen kuin alkaakaan.
    Terveiset team tulppaanilta (joskin en kai saisi kayttaa tuota nimea, istutin tulppaanit viime vuonna oppien mukaisesti ja yhtaan tulppaania ei nay, siis ei yhtaan mitaan, ei edes lehtea. Naapurin terassi kylla kukoistaa.#greenthumb#notsomuch)
    Jokatapauksessa terveisia sinne!
    MrsD

    • Maria sanoo:

      Heippa MrsD
      ja kiitos 🙂

      Hei, nyt hätsynpikaa kiinni raakakakkujen maailmaan 😀

      Joo, eilisen illan lepäsin ja olin varma, että kuume huiteli pilvissä. Mittari näytti onneksi vain 37.3 ja tänään olo on jo mitä mainion!

      Hih, sä kuulostat kyllä yhtä viherpeukalolta kuin mäkin. Tosin mulla ne tulppaanitkin on vielä istuttamatta 😉

      Kiitos ja samoin sinne <3

  3. Mervi sanoo:

    Ihanan näköisiä herkkuja. Mango kakun resepti olisi kiva saada ja miten marinoit parsat?

    • Maria sanoo:

      Kiitos Mervi,

      Mangokakun ohje on nyt postauksessa. Parsat laitoin aamulla marinadiin tekeytymään. Marinadiin laitoin öljyä, hunajaa, omenaviinietikkaa, balsamicoa ja suolaa. Sillain maistellen tuli paras lopputulos 🙂

  4. Ulla sanoo:

    Voi, mitä herkkuja!
    Muakin kiinnostaisi tuo kinkkupiirakan ohje, kun olit tehnyt sen uunipellille.
    Mä teen sen aina valmiista taikinasta pyöreään piirakkapohjaan ja nyt kaivattaisiin vähän isommalle sakille suolaista piirakkaohjetta.
    Kiitos etukäteen ja paranemisia, jos satuit sairastumaan.

    • Maria sanoo:

      Kiitos Ulla,

      linkitin tuon kinkkupiirakan ohjeen postauksen. Lisäsin ohjeeseen myös paprikaa ja täytyy myöntää, että tuo on parasta kinkkupiirakkaa, mitä olen ikinä leiponut 🙂

  5. liisa sanoo:

    Saiskos nämä herkku rereptit tulostettavassa muodossa.
    KIITOS

    • Maria sanoo:

      Kiitos Liisa
      ja voihan kääk, linkitin reseptit postaukseen (pystytkö tulostamaan niistä?) ja sitten mangojogurttikakkuresepti löytyy itse postauksesta 🙂

  6. Jenna sanoo:

    Näyttää kyllä herkulliselta, pidän ajatuksesta ettei aina tarvitse tarjota pelkästään herkkuja.

    Lihapullien ohje kiinnostaa (pitäisi itsekin tehdä juhliin isompi satsi), samoin mangojogurttikakun ohje. Myös raakakakkujen ohje kiinnostelisi, jos uskaltautuisi sellaista itsekin joskus kokeilemaan!

    • Maria sanoo:

      Kiitos Jenna!

      Samoilla linjoilla ollaan herkkujen kanssa 🙂 Linkitin ohjeet! Lihapulliin lisäsin potkua sriracha-kastikkeella ja hyviä tuli.

      Suosittelen koklaamaan raakakakkuja – tietä takaisin ei ole 😀

  7. Aurinkoinen sanoo:

    Ihania herkkuja. Kinkkupiirakan ja kakkujen ohjeet kiinnostaisivat.

  8. Anu sanoo:

    Kaikista ohjeet, kiitti!

  9. Marjaana sanoo:

    Aivan ihana juhlamenu! Kaikki ohjeet kiinnostavat. Kiitos muutenkin kivasta ja innostavasta blogista.

  10. Suvi sanoo:

    Wow, mitä herkkuja teillä on ollut tarjolla! Minä ottaisin mielelläni ohjeet raakakakuista 🙂 Kiitos jo etukäteen!

  11. Pipsa sanoo:

    Kaikki mahdolliset ohjeet kiinnostaa. Teet kauniita ja taatusti herkullisia ruokia. Blogisi on valtavan inspiroiva, Ja ruokakuvasi on aivan huippuluokkaa.
    Kiitos sinulle.

    • Maria sanoo:

      Kiitos kaunis Pipsa, ruoanlaitto ja valokuvaus ovat lähellä sydäntäni <3

      Ohjeet on nyt linkitetty/kirjoitettu postaukseen 🙂

  12. Sanna sanoo:

    No hei nam!!Saletti maistuu paremmalta,kuin sipsit ja irtarit.Ja myöskin näyttää:)

    • Maria sanoo:

      Moikka Sanna
      ja kiitos!

      Todellakin ja tuli niin hyvä mieli itselle, kun ei ollut sitä sokeriähkypuhkumeinikiä liiaksi 🙂

  13. Hanne sanoo:

    Huikeat tarjoilut! Kelpais kyllä ”vähän” vanhemmallekin 🙂
    Mangokakku menee kokeiluun.

  14. Anu sanoo:

    Voi mitä herkkuja teillä on ollut tarjolla, kiitos ohjeista! tuo salaatti-idea onkin hauska, täytyy laittaa korvan taakse muistiin kun vasta joulukuussa juhlitaan meillä synttäreitä… Noita raakakakkuja tekis mieli kokeilla, mutta taitavat olla melkoisen työläitä….

    • Maria sanoo:

      Moikka Anu
      ja kiitos 🙂

      Ehei, raakakakut on helpompia kuin tavalliset kakut! Ei muuta kuin tehokkaalla blenderillä ainekset sekaisin ja vuokaan 🙂

  15. […]  Vuosi 2016, Vuosi 2015, Vuosi 2014, Vuosi 2013 […]

Kommentoi