keskiviikko 16. maaliskuun 2016

Luonnonläheinen pääsiäinen

Paasiainen 7Paasiainen 6 Paasiainen 12 Paasiainen 8 Paasiainen 10 Paasiainen 4 Paasiainen 9Paasiainen 5 Paasiainen 3 Paasiainen 1 Paasiainen 2

HELLUREI!

Saako hehkuttaa tätä ensimmäistä kunnon kevätpäivää? Juu, no hehkutan siitä huolimatta 😉 Linnut laulaa, lumet sulaa, nurmikko vihertää ihan inasen ja hei, aurinko lämmittää ihan hirmuisesti. Ekaa kertaa tänä keväänä heitin nahkatakinkin päälle ja Roshe runit jalkaan. Gotta love it!

Meillä on täällä pääsiäistouhut hyvässä vauhdissa. Tytsyt ovat serkkunsa kanssa vallanneet keittiön pöydän ja koristelevat virpomisoksia. Ajattelin sulkea silmäni hetkeksi aikaa tuolta infernaaliselta sotkulta keittiön pöydän alla ja nauttia kevättunnelmasta. Imuri taitaa kuitenkin illalla laulaa, sen verran sotkuista puuhaa tuo on. Itsekin virittelin pääsiäiskoristeita jo sinne tänne. Aika maltillisesti mennään. Neutraaleissa väreissä. Ei keltaista eikä vihreää. Tänä vuonna en taida laittaa edes pääsiäisruohoa, sillä lapsetkaan ei siitä tuntuneet olevan niin innoissaan.

Viikon päästä torstaina suuntaamme auton nokan kohti Pyhää ja Pyhän pääsiäistä. Arvatkaas, kuka lähtee mukaan? No mummu tietenkin. Vielä pitää soittaa tuonne sädehoitolääkärille, että eihän mitään estettä pitkään autossa istumiselle ole. Toinen ainakin odottaa jo reissua kuin kuuta nousevaa. Henkiselle puolelle tekee erittäin hyvää, hänellekin. Mummu saa olla päivät mökissä meidän lasketellessa. Vahtia uunissa köllöttelevää lampaanpaistia ja nukkua päikkäreitä.

Piti vinkkaamani teille muuten, että löysin eilen Löytötavaratalosta mustia, greigejä ja valkoisia sulkia (alin kuva). Niissä on rautalangat, jos haluaa kiinnittää ne jonnekin. Tiimarin loppumisen jälkeen mulla on ollut suuria vaikeuksia löytää mm. pääsiäisaskartelutarvikkeita, joten kovin innoissani löydöksestäni olin. Niin innoissani, että ostin sulkien väriin sopivan lasimaljakon 😀 Heräteostos, pitkästä aikaa!

Ai niin, sorry muuten lievästä kuvatulvasta. Mä opettelen tässä parhaillaan RAW-kuvaamisen ja kuvanmuokkauksen saloja. Ja pikkusen innostuin tuon suhteen 😉

AURINKOISTA KESKIVIIKKOILTAA,

alle


11 Responses to “Luonnonläheinen pääsiäinen”

  1. Sari Riekkola sanoo:

    Voi, kun on sieviä nuo hopeiset, koristeelliset munat!
    Täälläkin laitetaan vain pienimuotoisesti pääsiäistä, tänään löysin meille sopivia sulkia… ei siis keltaista, eikä punaista täälläkään!
    Meillä ollut myös täällä Tornionjokilaaksossa tosi hienoja päiviä, tämä ja eilinen ja naapurikunnassa Pellossa tehtiin lämpöennätyskin, yli 11 asteen!

    Kivaa, kun mummukin lähtee mukaanne Pyhälle, tekee kyllä mielelle hyvää 🙂

    Mukavia loppuviikon päiviä <3

    • Maria sanoo:

      Moikka Sari
      ja kiitos, ostin nuo joskus Indiskasta 🙂 Ne ovat sellaiset aukeavat, jonne saa esim. suklaamunia piiloon!

      Oi, teillä on ollut niin lämmintä! Onkohan siellä pohjoisessa enää lunta, kun reilun viikon päästä sinne suuntaamme… 😀 No onneksi on yöpakkasia!

      Aurinkosita torstaita <3

  2. Ulla sanoo:

    Mukavaa pääsiäisen ja Pyhäreissun odotusta!
    Mistä olet muuten hankkinut nuo ihanat hopeanväriset munat? Ovat upeat.

    • Maria sanoo:

      Moi Ulla,

      nuo olen ostanut reilu vuosi sitten Indiskasta – kiitos, mäkin tykkään 🙂

      Kiitos ja aurinkoista viikon jatkoa sinne <3

  3. Henna sanoo:

    Kauniita kuvia ja ihana tuo pullomaljakko. Oli tosiaan upea päivä tänään, saa hehkuttaa!

    • Maria sanoo:

      Heippa Henna

      ja kiitos! Tuo pullomaljakko oli kyllä todellinen löytö – hintaakin vain reilu kymppi 🙂

      Ihanaa torstaita sinne <3

  4. Minäkin tulin kehumaan noita hopeisia munia, aivan mielettömän ihanat!!! Ja toi lasiovellinen kaappi (sen sisällöstä puhumattakaan) on myös upea. Olen tuommoisesta haaveillut meillekin, mutta en oikein ole keksinyt paikkaa sille… Mä en ole koskaan syttynyt minkäänlaisille pääsiäiskoristeille, johtuu ehkä just kaikesta siitä keltaisesta ja vihreästä. Kiva idea tämmöinen neutraali pääsiäinen!

    Ihana reissu teillä on tiedossa!

    Aurinkoista loppuviikkoa <3

    • Maria sanoo:

      Moikka Emma
      ja hei hurjasti kiitos 🙂

      Tuohon kaappiin olen niin tyytyväinen. Sehän oli sellainen punaruskea alunperin 🙂

      Neutraalipääsiäinen rulettaa ;D

      Kiitos ja ihanaa loppuviikkoa sinnekin <3

  5. Susa sanoo:

    Ihania ovat nuo hopeiset munatkin, mutta mistä olet löytänyt tuon täydellisen laatikollisen pöydän?

    • Maria sanoo:

      Moi Susa

      ja kiitos 🙂 Tuo pöytä on yli 10-vuotta vanha ja alunperin se oli akaasiapuuta (eli tällainen http://www.turunkaluste.fi/LargeProductCard.php?productid=Majestic10).

      Sutaisin sen kalustelakalla mustaksi tuossa jokunen vuosi sitten 🙂

      Mukavaa perjantaita <3

      • Susa sanoo:

        Voi kiitos tosi paljon nopeasta vastauksesta! Ihana olet! Nyt vaan mökille mittailemaan ja puhumaan tuota ukkokultaa ympäri… Vähän se jo vilkutteli vihreää valoa 😉

        Ja oikein ihanaa viikonloppua sinulle ja perheellesi <3

Kommentoi