perjantai 15. tammikuun 2016

Suosikkilakanoiden syövereissä


BigMac1BigMac5 BigMac2BigMac6 BigMac3BigMac7 BigMac4 BigMac8

…”Äiti, nää on mun suosikkilakanat!”

HEI HUOMENTA,

aikas päheet Big Mac-lakanat meidän esiteinillä, eikö? 🙂 Sain ne Indiedaysin ja McDonald’sin yhteistyökampanjan myötä ja ajoitus oli ihan täydellinen; juurikin edellisenä päivänä tuo esikoinen tuli sanomaan, että haluaa ehdottomasti nukkua hampparilakanoissa (oli nähnyt telkkarissa mainoksen). Olisitte nähneet, kuinka suupielet vääntyivät hymyyn, kun yksi päivä koulusta kotiin tullessaan huomasi sängyssään Big Mac -lakanat.

Vaikka nyky-yhteiskunnassa katsotaan ehkä jossain määrin kieroon hampurilaisten syömistä, niin mulla ja Big Macillä on erityinen suhde. Juurikin tuota esikoista odottaessani mulla oli tasan tarkkaan yksi mieliteko; Big Macin kastike. Ei ollut kerta eikä kaksi, kun miehen kanssa töistä kotiin samalla autolla kulkiessamme kurvasimme drive thrun kautta. Välillä riitti se pelkkä tuoksu, kun Big Mac -pakkauksen aukaisi. Toisinaan teelusikallinen kastiketta ajoi asian. Ja toki välillä tuli syötyä koko hampurilainen. Ja ei, kiloja ei silti raskauden aikana kertynyt määräänsä enempää. Liekö tästä johtuvaa, mutta tuolla esikoisellamme on myös fiksaatio Big Maciin. Kohtuuden rajoissa kaikkea, olen yrittänyt sanoa.

Monesti olen lapsillekin kertonut tarinan, kun äiti vei minut ja veljeni ekaa kertaa täällä Tampereella juuri avattuun Keskustorin Mäkkiin. Elettiin alkuvuotta 1985. Olin kuullut huhuja, että sieltä saa ihan älyttömän hyvää ruokaa. Eihän tuohon aikaan juuri ulkona käyty syömässä. Tilasimme kaikki kolme Big Macit. Muistaakseni vielä ateriana. Muistan elävästi vielä senkin, kun meinasimme veljeni kanssa mennä tiskin alle piiloon häpeästä; äiti oli tottunut, että ravintolassa syödään haarukalla ja veitsellä. Joten kyseli tiskillä aterimien perään. Sittemmin on oppinut syömään hampurilaiset ”oikeaoppisesti” 😉

Big Mac on ollut suosiossa 60-luvun lopulta aina tähän päivään saakka. Sanotte mitä sanotte, mutta mun mielestä se on voittokulkunsa ansainnut. Kyllä, näin sanon minäkin. Ihminen, joka syö arjessa terveellisesti ja toisinaan heittäytyy herkuttelemaan hampurilaisilla. Näitä lakanoita ja muita Big Mac -tuotteita löytyy Big Mac Shopista. Käykäähän kurkkaamassa!

Nyt kohti viikon vikaa työpäivää! Päivään mahtuu tosin myös vähän jänskätettävääkin; tänään on äidin leikkauksen jälkitarkistus. Tämä viikko on ollut kivan kiireinen eikä ole ehtinyt miettimään asioita liian syvällisesti. Tätä ennen. Illalla tulee kuulkaas taas fredagsmysit tarpeeseen. Aivojen nollausta keittiöhommissa odotellen. Katsotaan ollaanko silloinkin ihan hamppareina vai keksitäänkö jotain muuta 😉 Nyt herättelemään pikkuiset koululaiset. Let the show begin!

PIRTSAKKAA PERJANTAITA,

alle


10 Responses to “Suosikkilakanoiden syövereissä”

  1. Katariina sanoo:

    Muhun taas ei yhtään iske noi hampparituotteet. Ihan kaameita ilmestyksiä! Makuasioita, makuasioita 🙂 Tällä voi niin ikään olla jotain tekemistä sen kanssa, että inhoan Mäkkärin hampurilaisten makua. Burgerit maistuu kyllä muuten, mutta juurikin Mäksyn tuotteissa on alusta alkaen ollut aivan oma, tunnistettava kuvottava makunsa – joka jonkun toisen suuhun kenties on jotain aivan muuta kuin kuvottava 🙂

    • Maria sanoo:

      Moikka Katariina 🙂

      Hihii, näin me olemme erilaisia. Mulla on alusta asti (siis sieltä vuodesta -85) selvää, että ei ole Big Macin voittanutta. En kyllä Mäkissä juuri muuta ole syönytkään, joten en osaa vertailla.

      Ihanaa viikonloppua <3

  2. 3boys sanoo:

    Hei Maria!
    Minulla oli sama himo kun odotin omaa esikoistani. Sitä bic mac kastiketta joskus riitti pelkkä nuolaisu, mutta sitä oli PAKKO saada! Esikoiseni täyttää kohta 9v. Kiitos hyvästä blogistasi, se on yksi suosikeistani.

    • Maria sanoo:

      Moikka,

      ihanaa, kohtalotoveri! Mua katsottiin aina ihan kieroon, kun kerroin himoitsevani Big Macin kastiketta 😀

      Olehan hyvä, ihana kuulla 🙂

      Mukavaa viikonloppua <3

  3. Sanna sanoo:

    Kattelin toisessa blogissa samoja lakanoita,enkä osaa päättää on hirveät vai ihanat:)Varmaa on,että teini poikani rakastaisi näitä!Mutta yhtäkaikki,nälkä iski näitä katsellessa.Big Mac on niiiiin hyvää!Täytyiskös kurvata mäkkärissä….

    • Maria sanoo:

      Moikka Sanna,

      hih, ne on aika päheet…varsinkin teinien ja esiteinien mieleen 😀

      Mä kans mietin, että Big Macille pitää joku päivä päästä!

      Kivaa alkanutta viikkoa <3

  4. Miina sanoo:

    En ole noita lakanoita aiemmin nähnyt, mutta hah, kyllä Big Mac -fani Big Macin tunnistaa! 😀 On kans mun lempparihamppari. Tuoksu ja maku vievät yläasteaikaan, jolloin monesti perjantaisin istuttiin ystävän kanssa tuntikausia Keskustorin Mäkkärin yläkerrassa, syötiin Big Mac ateriat, jälkkäriksi sundaet lämpimällä suklaakastikkeella ja puhuttiin pojista. 🙂

    • Maria sanoo:

      Huomenta Miina!

      Ei ole Big Macin voittanutta – just se tuoksu ja maku tuo niin paljon muistoja!

      Oih, Keskustorin Mäkkärissä on tullut itsekin istuttua ja miten siellä aina saikin istua niin kauan? Ihanaa aikaa! 🙂

      Kivaa alkanutta viikkoa <3

  5. Eemil sanoo:

    mistä noita saa. macdonalds shopissa lukee että coming soon

Kommentoi