tiistai 12. tammikuun 2016

Hiusjuttuja & uutta näköä

P1120872PC151586PC151591 P1120876 PC151596

HEIHEI HEISSULIVEI!

Täällä taas 🙂 Ruuhkavuodet (ja kaikki ”oheishässäkkä”) imaisivat tänään mukanaan, enkä sitten ehtinytkään tekemään päiväpostausta, vaikka niin suunnittelin. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Kampaaja-Kristan kauhistukseksi mä, tyypilliseen naismaiseen tapaan, olen päätynyt taas vähän kasvattamaan hiuksia. Vaikka kuinka rakastinkin sitä lyhyempää siistiä mallia, niin haave saada hiukset kiinni kesällä elää vahvasti. Onneksi meillä naisilla on oikeus muuttaa mielipiteitämme!

Projekti on pitkällinen ja tässä nykyisessä hiusten kasvuvaiheessa jokseenkin tuskallinen; niskahiukset eivät mene vielä ponnarille ja vapaina ovat helposti epäsiistit. Pinneillä ne kyllä saa kivasti kiinni, mutta puoli pulloa lakkaa tarvitaan, jotta ne pysyy kiinni. Argh. Iso argh. Sarjassamme pieniä murheita, mutta tälläisella hetkellä tekee mieli taas pätkäistä hiukset niskasta siistiksi. Been there, done that. Kerran aikaisemmin vastaavassa tilanteessa selvittiin Clip on -pidennysten avulla 😀 Nyt ajattelin selvitä ”luomuna”. Onko teillä vinkkejä, millä saada tässä kasvatusvaiheessa olevat hiukset kuriin nätisti? Varsinkin tuolta niskasta. Kiitti jo etukäteen!

Olen ihan vallan unohtanut esitellä muuten uudet brillini täällä! Aiemminhan mulla on ollut ruskeat silmälasit ja pitkään pohdin, että onko mustat pokat liian jyrkät. Vielä lasien tilaamisen jälkeenkin pohdin, että valitsinko sittenkin väärin. Mutta ehei, nämä tuntuvat niin hyviltä päässä. Siinä missä aiemmin käytin laseja vain autolla ajamisen yhteydessä on nyt vaihtunut lasien pitämiseen päässä liki 24/7. Ei ole muuten suurempaa aamujen pelastajaa kuin silmälasit.

Nyt urheilugaalaa ja lenkin jälkeistä suihkua. Olisi tosi kiva, jos lämminvesivaraaja olisi suostunut lämmittämään hieman vettä. Meillä on varaaja ottanut nokkiinsa näistä pakkasista. Aamusuihkuun vielä riittää lämmintä vettä, mutta illalla tarjoilee kylmää kyytiä. Karaisee mukavasti 😉

TIISTAIN ILTATERKUIN,

alle

 


16 Responses to “Hiusjuttuja & uutta näköä”

  1. Taija sanoo:

    Hei, minusta nuo lyhyet hiukset sopivat sulle tosi hyvin en kasvattaisi, ainakaan kovin pitkäksi!

    • Maria sanoo:

      Moikka Taija
      ja kiitos 🙂

      Juu, näillä hiirenhäntähiuksilla ei hirmuisesti pituutta voi kasvattaa. Mutta sen verran, että ovat ainakin olkapäille!

      Ihanaa viikon puolta väliä <3

  2. Hennu sanoo:

    Oi, kivat pokat! Myös hiukset näyttävät tyylikkäiltä. On muuten kivannäkönen paita kuvissa sinulla, mistä se mahtaa olla?
    Toivon pitkää pinnaa kasvatusprojektille :)!

    • Maria sanoo:

      Heippa Hennu ja kiitti 🙂

      Tuo paita on Köpiksen tuliaisia…muistaakseni ihan NewYorkerista ja hinta reilusti alle kympin 😀

      Kiitti, sitä tarvitaan!

      Ihanaa keskiviikkoa <3

  3. Tiina sanoo:

    Olisko teidän varaaja yösähköllä, jos napsauttaa päälle ’jatkuvan’ saa kaikki illallakin lämmintä vettä 😉 Tuskin suuttunut, jos aamuisin antaa lämmintä!

    • Nina sanoo:

      Sama mulle tuli mieleen…Kylmään suihkuun ei mee Erkkikään. Kidutusta!

    • Maria sanoo:

      Moikka Tiina ja Nina,

      no sehän se onkin, kun on aina ollut yösähköllä, mutta näitä major ongelmia on vasta nyt alkanut ilmestymään (vaihdettiin varaaja tuossa syksyllä) 😀 Täytyy tätä nykyä painaa sellaista nappia, että saadaan iltaisin lämmintä vettä.

      Pitääkin tutkailla, mistä tuon saa päivälämmitykselle!

      Kivaa keskiviikkoa <3

      • Tiina sanoo:

        Heh, meille tuli tuo sama ’ongelma’ eteen silloin, kun lapset alkoivat olla murkkuikäisiä ja lotrasivat (lotraavat kyllä vieläkin) pidempään suihkun alla. Itsehän olin pikkuisilleni korostanut, että pitää pestä hyvin, saippuioda jne, ettei hiki haise. Lapset kun kasvaa äidin kainaloisista isommiksi tulee kaikkia tällaisia ilmiöitäkin 😉

  4. Sari Riekkola sanoo:

    Ihanat, ihanat lasit!!! Mieki tahon:)
    Hiustenkasvatus on kyllä aikamoista puuhaa ja sitten kun ne saa kasvatettua, haluaaki taas lyhyttä mallia, voi meitä naisia,hih! Mutta vaihtelu virkistää!
    Kivaa viikkoa sinne <3

    • Maria sanoo:

      Kiitos Sari,

      mä olen ihan tykästynyt näihin 🙂

      No hei, tää on just tätä näiden hiuksien kanssa. Sitä menee tietyssä syklissä ;D

      Ihanaa viikkoa sinnekin <3

  5. Katariina sanoo:

    Samaa mieltä! Mistä muuten on kuvan nätti paitasi?

    • Maria sanoo:

      Kiitti Katariina 🙂

      Tuo paita on Köpiksen tuliainen, NewYorkerista ja ihan älyttömän edullinen (muistaakseni 7-8 euroa). Olen pessyt sitä ja se on ollut kuivarissakin eikä ole mennyt miksikään 🙂

      Ihanaa viikon puoliväliä <3

  6. Siis nuohan on ihanat! Sopii kuin nenä päähän, ja antaa ihan hitokseen särmää! Mulla on vielä lasit löytämättä, mutta toivottavasti eteen tulisi jotain yhtä hienoa. 🙂

    Ja mitä hiuksiin tulee, ovat kyllä tosi nätit lyhyinä, mutta ymmärrän niin hyvin sen pidempien hiusten kaipuun (nimimerkillä: Kaikki kokeiltu)

    Kivoja ruuhkavuosipäiviä sinne! ❤︎❤︎❤︎

    • Maria sanoo:

      Kiitti kaunokainen,

      mä tykkään ihan hirrrrweesti noista myös 🙂 Totta tosiaan, pelastaa ne aamut, kun ei jaksa meikata 🙂

      Ei muuta kuin lasiostoksille!

      Kiitos, tää naisena olo on kyllä vähän haastavaa välillä. Tykkään, et lyhyitä hiuksia saa laitettua kivasti (tosin vie aikaa), kun taas pitempiä pitäisin ehkä koko ajan kiinni. Molempi pahempi 😀

      Kiitos ja hei ihania lumituiskupäiviä sinne <3

  7. Sanna sanoo:

    Hei! Tuo lyhyt malli on sopinut sulle tosi hyvin. Kuviesi vuoksi olen ekaa kertaa alkanut haaveilemaan lyhyestä hiusmallista. Ehkä mä en leikkaa, kasvattaisin pian taas… Lasit on kivat myös!

    • Maria sanoo:

      Moikka Sanna,

      siis faktahan on, että mä rakastan tätä lyhyttä mallia 😀 Mutta silti aina välillä tuntuu, että olisi kiva saada hiukset kiinni (omaa laiskuutta laittaa hiuksia? ;)).

      Kiitti paljon!

      Ihanaa viikonloppua <3

Kommentoi