sunnuntai 31. tammikuun 2016

Meidän uusi koti?

koti8 koti6 koti5 koti4koti7

Siellä pihaa koristaa touko-kesäkuun vaihteessa kahdeksan omenapuuta kukkaloistossaan. Vanha ja iso luumupuu tuottaa edelleen satoa vuosi toisensa jälkeen. Myrskysäällä sen oksat hakkaavat olohuoneen ikkunaan. Takapihan perunamaasta pystyy nostamaan maailman parhaimpia siiklejä, jotka sulavat suuhun voisulalla höystettynä. Iskän istuttamat valkosipulit odottavat poimijaansa siellä perunamaan kupeessa. Puna- ja mustaviinimarjapensaista riittää koko vuoden mehuihin marjoja. Ylikasvanut jasmiinipensas kaipaisi kipeästi matalaksi leikkausta. Saskatoonin liljat muistuttavat ajasta, joka vanhemmilleni oli raskas, mutta minulle vuoden mittainen elämänkoulu. Vadelmapensaiden sato harvoin ehtii pakkaseen asti, sillä ne tulee syötyä suoraan puskista. Kirpsakat karviaiset saavat allekirjoittaneen koukuttumaan joka vuosi neljän pensaan voimin. Naapureina on ehkä maailman parhaimmat; toisella puolella ystäväperhe, kuopuksemme kummit ja lastemme ystävät ja toisella puolella perhe, jonka iskän kanssa ollaan istuttu jo samalla hiekkalaatikolla vaippaikäisinä.

Aamuaurinko paistaa sisään keittiöön ja ruokatilaan. Olohuone kylpee valoisana koko päivän, kiitos isojen ikkunoiden. Ilta-aurinko lämmittää kuistin pielen. Yläkerran ikkunasta näkyy Pyhäjärvi (ja tämä meidän nykyinen koti) ja varjon puolella sijaitsee huone, missä musta tuli tällainen kuin olen. Siellä päiväkirja ja teinarit saivat kuulla kasvun tuskista ja elämän ihanuudesta. Ulkomaan haaveista ja kipeistä ystävyyksistä. Kellarikerroksen betoniseinät tuoksuvat taivaalliselle ja sinne on ihana paeta kuumana kesäpäivänä viilentymään. Kolme kerrosta seinineen ovat todistaneet ihan äärettömän onnellista perhearkea, mutta myös sairauksia ja suruja. Päällimmäisenä kuitenkin tuolla kaikuu lasten kikatus ja iloinen kälätys. Onnellisuus, jota edes suuri remppa ei saisi katoamaan.

Olisiko siinä meidän tuleva koti? Sitä me olemme tämän viikonlopun täällä pohtineet 🙂

SULOISIN SUNNUNTAITERKUIN,

alle

PS. pohdinnan lisäksi tänä viikonloppuna on taas suhailtu ympäri Suomea. Kävinpäs muuten elämäni ekaa kertaa Porvoossa. Täytyy tehdä kesällä reissu uudestaan. Lisäksi ollaan kuunneltu 85-vuotiaan sukulaismiehen viisaita sanoja ja osoitettu isoa respectiä. Istuttu alas pitkän kaavan mukaan ja lähdetty kohti kotia vasta, kun lasten silmät alkavat painumaan kiinni. Juteltu henkeviä yhteensä kuuden tunnin automatkan aikana raksun kanssa. Ihana, ihana viikonloppu! Toivottavasti teilläkin oli 🙂


perjantai 29. tammikuun 2016

Kiitos ei oo kirosana

D8D9 OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA
…kuvituksena viime toukokuiset kuvat, mutta aloin taas haaveilemaan tuosta järjestyksestä ja palasin näihin kuviin. Josko viikonloppuna rymsteerattaisiin 🙂

HELLOU KAUNOKAISET!

Alunperin olin suunnitellut tälle illalle ne perinteiset fredagsmyyssit postauksen kera, kunnes perhepalaverissa päätimmekin repäistä ja tehdä jotain aivan muuta. Saas nähdä, miten myysseihin päästään työpäivän jälkeen kaupungilla shoppaillen ja ulkoruokinnassa. No myöhemmin illalla sitten kotona takkatulen äärellä varmasti perjantaitunnelma nousee kattoon. Ainakin siinä vaiheessa, kun muistaa, ettei huomen aamulla tarvitse herätä kellon soittoon. Siitä huolimatta sammun sohvalle varmaan jo ennen kympin uutisia 😀

Halusin kuitenkin tulla teitä vielä pikaisesti kiittämään. Kommenteistanne ja viesteistänne, tuestanne ja siitä, että te vain olette olemassa. Olen saanut parin viime päivän aikana sähköposteja enemmän kuin koko viime vuonna. Tsemppiviestejä, neuvoa antavia viestejä, omakohtaisia kokemusviestejä ja vaikka mitä. Yhteistä näille kaikille on se, että niistä jokainen on saanut mut a) itkemään ja b) uskomaan entistä enemmän siihen, että asioilla on taipumus järjestyä. Miksei järjestyisi, sillä mulla on niin hyvä tukiverkosto. Osa viesteistä on ollut tutuilta, mutta suurin osa tuntemattomilta. Ihan äärimmäisen kiitollinen olen jokaisesta kirjoitetusta rivistä, hengessämyötäelämisestä ja enkä osaa edes sanoiksi sitä pukea, kuinka hyvältä tuolla sisimmässä tuntuu 

Mulla on ollut tuolla luonnoksissa postaus käytöstavoista. Sivuutetaan asiaa tässä samalla, niin saadaan kaksi kärpästä samalla iskulla. Liippaa kuitenkin niin läheltä tämän postauksen otsikkoa. Mähän olen vähän sellainen kukkahattutäti, joka tarkkailee ympäristöä ja ihmisten käytöstä. Kassajonossa tutkailen, miten ihmiset toimivat. Sanovatko kiitosta puolin ja toisin. Palaveriin mentäessä kiinnitän huomiota katsotaanko silmiin ja miltä kädenpuristus tuntuu. Jos joku vahingossa tönäisee kadulla, niin kuulostelen, kuuluuko anteeksi-sanaa. Ihan vähän sairasta, eikö? 😉 Ehkä eniten olen ehdoton tuon kiittämisen kanssa (ja anteeksi sanan käytön suhteen myös). Musta tuntuu, että se on ehkä jo sellainen kotoa opittu juttu. Ainakin veikkaan, että on, sillä ”kiitos” tulee automaattisesti ulos suustani, kun saan vaihtorahat kassalla tai jos työkaveri ojentaa mulle printteristä printtaamani jutut. Yhtälailla musta on ihana antaa positiivista palautetta. Kiittää vaatekaupassa erittäin hyvästä palvelusta tai kiittää puhelimessa lehtimyyjää, joka ymmärtää miksen tilaa ET-lehteä eikä yritä painostaa sen kummemmin.

Kiitos ei oo kirosana. Muistetaanhan siis käyttää sitä. Olen saanut teiltä ja tältä blogitouhulta nyt taas kerran niin paljon, että jos on jotain, mitä voin ikinä tehdä teidän hyväksenne, niin tiedätte mistä mut tavoittaa! Nyt kohti keskustan hulinoita. Josko pitkästä aikaa shoppailisi itselleen vaikka jotain pirteän väristä vaatetta niiden iän ikuisten mustien ja harmaiden vastapainoksi 🙂

SULOISEN IHANAA VIIKONLOPPUA /
muistetaan nauttia joka hetkestä!

alle


torstai 28. tammikuun 2016

Kaksi pientä hymytyttöä välipalalla

P1190996P1190978P1190976 P1190989 P1190990 P1191001

MOIKKAMOI

ja ihan hurjan paljon kiitos tsemppiviesteistänne eiliseen postaukseen ♥ Eihän tämä elämäntilanne mikään helppo ole ja tuo tauti on suoraan sanottuna syvältä, mutta ei auta kuin porskuttaa kuulkaas eteenpäin. Välillä itkupotkuraivareiden siivittelemänä 🙂 Pitää arkijutut mukana ja olla lapsille läsnä. Huomaan kyllä, että olen näinä aikoina hemmottellut lapsia ylenmäärin ja panostanut siihen yhdessäoloon kahta kauheammin. Eihän sitä tiedä kuinka paljon tilanne heitä rassaa, noin niin kuin ajatuksen tasolla. Ulospäin ei ole vielä mitään hälyyttävää ilmennyt. Meillä on tytsyt yleensä menneet koulusta suoraan tien toiselle puolen mummulle tekemään läksyjä ja syömään välipalaa. Nyt siihenkin on tullut muutos. Onneksi pystyn tekemään joustavaa työaikaa. Vaikka yrittäjyydessä on haasteensa, niin tämä on se ehdoton plussapuoli, että pystyy tarpeen mukaan joustamaan!

Viikko takaperin pikkuisempi saapui koulusta kotiin serkkunsa kanssa ja yllätin heidän rieskalla. Ei ole uunituoreen rieskan voittanutta. Toiset kikattelivat ja käkättelivät, olivat onnellisia. Rieskaa tuli yksi pellillinen ja olin suunnitellut, että saamme siitä vielä iltapalaleivätkin. Pöh, turha toivo! Kolmeen pekkaan söimme koko rieskan jo päivällä. Mistä tulikin mieleeni, että olen luvannut esikoiselle nyt viikon leipoa rieskaa. Se edellyttäisi tosin sitä, että muistaisi taas joku aamu keittää puuroa 😀 Alla oleva resepti sisältää ainesosat, joita rieskoihin käytän. Mittasuhteet muuttuvat aina sen mukaan, kuinka paljon puuroa on aamulta jäänyt. Taikina saa jäädä löysäksi, sellaiseksi että sen pystyy lusikalla levittämään pellille.

KAURAPUURORIESKAT

n. 5 dl kaurapuuroa
n. 3-4 dl vehnäjauhoja
n. 2-3 dl maitoa
ripaus suolaa
1 rkl öljyä
pinnalle voinokareita

-sekoita kaurapuuro, vehnäjauho (aloita pienellä määrällä), maito, suola ja öljy.
-lisää vehnäjauhoja, kunnes taikina sopivaa koostumukseltaan (saa siis olla löysää)
-levitä leivinpaperin päälle uunipellille (vajaa sentin paksuudelta)
-asettele päälle voinokareita
-paista 200 asteisessa uunissa noin puolisen tuntia, kunnes kauniin ruskea

*********************************

Pian lapsia hakemaan koulusta, mutta sitä ennen täytyy vähän googletella maatalousveroilmoituksen täyttöohjeita. Kävin tuossa äiskällä tyhjentämässä postin ja pari kertaa kuului ”gulps”-ääni, kun ko.ilmoitusta tarkastelin. Ikinä ennen ole sellaista tehnyt, mutta eiköhän sekin jostain selviä, että miten sellainen tehdään. Äitiä kun ei viitsi hirveesti rasittaa asian tiimoilta. Onneksi tässä on reilu kuukausi aikaa palauttaa veroilmoitus. Jos jollain on hyviä vinkkejä sen täyttämiseen, niin saa kertoa 😉

TOIVEIKKAIN TORSTAITERKUIN,

alle

PS. huomasitteko, että tänä aamuna linnut visersivät vallan mahdottomasti? Kevättä kohden mennään!


keskiviikko 27. tammikuun 2016

Kun läheinen sairastuu vakavasti / selviytymiskeinot

MOIKKAMOI IHANAT,

tässähän on harjoiteltu jo menettämisen pelkoa ja surua viimeisen parin vuoden aikana (kliks) ja just kun täällä blogissakin ”mainostin”, että surusta on selvitty hyvin eikä enää tarvitse pelätä öistä soittoa sairaalasta, tilanne kääntyi ihan päälaelleen (kliks). Perusterve ja pirtsakka 67-vuotias äippä onkin yhtäkkiä vakavasti sairas. Vei kauan aikaa sisäistää tämä. Enemmän aikaa vei sisäistää se, että tähän sairauteen ei ole parannuskeinoa. Olen oikeasti ollut siinä uskossa, että lääketiede pystyy tänä päivänä liki mihin tahansa. Little did I know. Tautia voidaan ainoastaan hyvällä säkällä hidastaa etenemästä ja elämänlaatua parantaa. Se ensimmäisissä kuvissa näkynyt ”pieni ja helppo” kasvain aivoissa osoittautui leikkauksessa pahimman luokan möröksi. No onneksi oli edes pienenpieni. Kokonaan näitä harvoin saadaan poistettua leikkauksellakaan, mutta uskomme ja toivomme, että sädehoitojen ja sytostaattien avulla sairaus saadaan hetkeksi tauolle. Ja äidin vointi hyväksi. Tekee välillä pahaa nähdä se, kuinka tilanne vaikuttaa potilaaseen itseensä. Vielä pari kuukautta maailman skarpein ihminen tuntee yhtäkkiä ihan hirmuista epätoivoa siitä, kun ei pysty ajattelemaan samalla tavalla. Eikä pysty aina pukemaan sanoiksi sitä, mitä haluaa.

Koska multa on nyt aika monta kertaa kysytty, että miten pystyn säilyttämään tämän positiivisuuden vaikeinakin aikoina, niin ajattelin raapustaa teille muutaman selviytymiskeinon, jotka ainakin auttaa omalla kohdallani. Toivottavasti näistä on apua teillekin. (ja sorry jo etukäteen pitkälliset sepustukset ;).

1. Älä katkeroidu

Jep, helpommin sanottu kuin tehty. Mutta se ei ole kenenkään etu, että jäädään makaamaan itsesääliin tai säälimään sairastunutta (ainakaan hänen kuullensa). Elämä on ihan ihmeellinen. Outoja asioita tapahtuu. Välillä sataa kakkaa niskaan, mutta onneksi kuitenkin se kivojen asioiden määrä kumoaa sen kakan määrän. Kertaakaan en ole miettinyt, että miksi mulle käy näin. Miksi menetin isäni yllättäen 65-vuotiaana tai miksi äiti sairastui vakavasti noin nuorena? Mä olen kääntänyt asian niin, että kuinka hieno juttu on se, että mä sain maailman hienomman iskän ja äitin vanhemmikseni. Ja niin moneksi vuodeksi. Kaikilla ei kuulkaas ole asiat edes niin hyvin.

2. Peruselintapojen kartoitus; uni, ravinto, liikunta kohdilleen

Voin vuodenvaihteessa ja vielä reilu pari viikkoa sitten ihan äärettömän huonosti. Näin jälkikäteen se on pakko myöntää. Itse en sitä ehkä silloin tajunnut. Laitoin kortisonikuurin lopettamisen piikkiin. Osa oireista varmaan siihen kyllä menikin. Rintaan koski, lihaksia koski, sormet puutuivat, ahdisti, nukuin neljän tunnin yöunia, housun vyötärö alkoi löystymään huolestuttavaan tahtiin, ruoka ei maistunut. Henkinen stressi oli ottaa otteen ja viedä mukanaan. Kunnes taas muistin nämä elämän kultareunat ja sen, minkä takia kannattaa taistella. Aloin syömään tasaisin väliajoin ja riittävästi. Unikin alkoi maistumaan, kun olin sisäistänyt sen, että en voi tälle tilanteelle mitään. Herran haltuun. Pahintahan oli nettailla klo 01.30 yöllä sairaudesta ja miettiä, että oliko tämä nyt tässä. Ehei, älkää googlettako. Tapahtui mitä tahansa. Lääkärit kyllä osaa hommansa. Kävelylenkit miehen kanssa ovat saaneet taas liikunnan syrjään kiinni. Vielä se puolimaratonia vuosi sitten juokseva Maria on etäinen haamu, mutta sitä kohti mennään. Liikunta auttaa ainakin mulla vaikeina aikoina ihan hirmuisen paljon. Sykettä nostava rääkki olisi ihan paras keino selvitä henkisen paineen alla.

3. Puhu, puhu, puhu

Kaikki ketkä ovat kysyneet ovat saaneet vastauksen. Välillä ihan liian pitkästikin. Mutta puhuminen auttaa. Yllättävästi sitä muuten löytää kohtalotovereita, kun avaa suunsa. Se ei helpota, että jonkun muunkin äiti tai isä on sairastunut. Vaan tieto siitä, että mä en ole ainoa. Tieto siitä, että muutkin ovat selvinneet.

4. Säilytä huumori

Mulla on paha tapa heittää vitsiä ehkä vähän vakavistakin aiheista. Mutta se on mun selvitytymiskeino. Ja veikkaanpa, että äiskäkin olisi astetta enemmän maansa myynyt, mikäli allekirjoittanut ei murjoisi niitä (puujalka)vitsejään 🙂 Musta tuntuu, että sille sairastuneelle itselleenkin on kivempi olla tsemppaavien ja rohkaisevien ihmisien ympäröimänä. Mitä tahansa voi tapahtua, selviytymistarinoita kannattaa lukea. Niistä saa voimaa ja uskoa tulevaan.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

5. Älä tee radikaaleja elämänmuutoksia elämääsi sairastumisen keskellä, yksi muutos riittää

Etuovi.com oli ahkerassa käytössä tuossa syksyllä. Heh, mutta voin sanoa, että nyt pyritään pitämään elämä niin stabiilina kuin pystytään. Yksi iso muutos kerrallaan. Veikkaanpa, että on jo lastenkin takia hyvä näin. Lisäksi omat voimavarat säilyvät paremmin, kun ei tarvitse tuhlata energiaa moneen isoon muutokseen kerrallaan.

6. Luota tulevaisuuteen

Sehän on sellainen raaka fakta, että kaikki me täältä jossain vaiheessa lähdetään. Sen opin oikeastaan vasta iskän kuoleman jälkeen. Sen tajuaminen helpotti. Vaikka silloin kohtasin hetkellisesti pelkoa siitä, että muutkin läheiset sairastuvat. Menettämisen pelkoa ennen aikojaan. Ei voi elää pelossa. Sen takia kehotan elämään hetkessä. Koskaan ei tiedä mitä tapahtuu, mutta pitää osata luottaa tulevaisuuteen ja siihen, että kaikki menee hyvin. Sitä on karaistunut, tietää selviänsä. Tapahtui mitä tapahtui.

7. Salli suru, mutta älä hautaudu surun syövereihin

Niin, tilannehan on surullinen. Surutyötä tulee varmasti tehtyä paljon etukäteen. Sitä valmistaa ehkä itseään siihen pahimpaan. Mutta yksikään kyynel ei mene hukkaan. Kunhan sieltä surun syövereistä nousee hetken surtuaan ylös. Taistelutahtoa se vaatii, mutta kyllä se sitten palkitseekin. Tunteet menevät vuoristorataa. Mutta on ihana huomata, että pohjakosketuksen jälkeen tulee aina vaihe, kun elämä hymyilee. Kyllä, kaiken tämän ahdistavan sairauden keskellä.

8. Muista, että sinullakin on elämä elettävänä

Niin, vaikka tuntuu että oma elämä kaatuu, niin älä anna sen kaatua. Jos ei mulla olisi miestä ja lapsia niin todennäköisesti hukuttaisin itseni töihin. Onneksi on nuo elämää tasapainottavat tekijät. Näe ystäviä, tee asioita. Muista, että sinullakin on elämä elettävänä. Tee asioita, joista nautit. Vaikka täytyy kyllä todeta, että kyllähän se huoli kalvaa koko ajan takaraivossa. Välillä on ihana huomata, että hei…sain ”pissa housussa (ei, en ole tulossa vanhaksi ;)) kikatuskohtauksen”. Silloin tulee tunne, että I’m alive! Ja niin se pitää ollakin OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Meillä äiskä voi tällä hetkellä ihan kivasti, vaikka on nyt tämän viikon vielä sairaalassa. Puhe vähän takeltelee, mutta kovasti tekee töitä sen eteen, että kuntoutuisi ennalleen. Vaikka tiedän, että aina niin ei tule käymään. Onneksi jaksaa olla kaikesta huolimatta positiivinen. Muuten olisi kotiutuskunnossa, mutta tänään alkaa säde- ja sytohoidot, joten seuraavat tilannetta näin ensi alkuun sairaalassa. Ja hyvä niin.

Nyt vielä vähän töitä ja sitten kohti noita meidän hoitoja. Niin, sairaushan koskettaa koko perhettä, vaikka vain yksi on sairastunut. Myötäeletään mukana ja ollaan tukena. Sekin on niin kovin tärkeää sairastuneelle. Vaikka eletään ruuhkavuosien keskellä, niin välillä on ihan hyvä poistua sieltä ruuhkavuosien syövereistä epäitsekkäistä syistä. Oikeastaan tässä on muuten tuo koko termi ”ruuhkavuodet” kokenut inflaation….mihin sitä nyt muka mikään hirveä kiire olisi? 🙂

KESKIVIIKKOTERKKUSIN,

alle

 


tiistai 26. tammikuun 2016

Arkiruokarutiinit uusiksi

OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA

HEI VAAN! 🙂

Mitä teille kuuluu? Jotensakin tuntuu, että sitä on menty taas tukka putkella ja tietynlaisessa sumussa viimeiset pari viikkoa. Mutta kahdesta en tingi. Toinen on bloggaaminen ja toinen on hyvä ruoka 😀 Nakkikastikkeet, perunamuusit, makaronilaatikot sun muut kotiruoat on ihania. Mutta samaa palettia kun pyörittää viikosta toiseen, niin jossain vaiheessa alkaa himpun verran tympimään. Senpäs takia ajattelin näin ensi alkuun kerran viikkoon alkaa tekemään arkiruokaa, jota ei Marian keittiössä ole aiemmin nähty. Viime viikollahan tein sitä ex tempore -keittoajosta tulikin ihan meidän perheen hitti.

Sen sijaan, että edellispäivän broileririisiannoksen riisistä tekisi paistettua riisiä tai riisijauhelihamössöä, kannattaa siitä tehdä esimerkiksi korealaista bibimbappia. Söin tuota herkkua ekan kerran Helsingissä järjestetyssä blogitapahtumassa ja jäin koukkuun. Nettailin silloin tietoa ja tulin tulokseen, että sehän menee mitä loistavimmin arkiruoasta. Alle riisiä ja päälle mitä jääkaapista löytyy. Helppoa ja hyvää! Tosin itse kurvasin kaupan kautta hakemassa naudan ulkofilettä täydentämään vihannesten osuutta, joten sen verran joutui tuota ”mitä jääkaapista löytyy” -sääntöä rikkomaan. Naudan ulkofilettä sen takia, että eilen keittiön laatikkoa siivotessani löysin Santa Marian Korean BBQ bulgogimaustepussin ja pitihän se päästä käyttämään. Resepti saattaa näyttää pitkältä ja aikaa vievältä, mutta trust me – ei sitä ole 🙂

BIBIMBAP

keitettyä puuroriisiä

Naudanlihabulgogi
500 g naudan ulkofilettä ohuina siivuina
1 pss Santa Maria Korean BBQ Bulgogi maustetta
1 rkl seesamiöljyä
1 rkl vettä
-sekoita maustepussi, öljy ja vesi
-sekoita lihat marinadiin ja anna tekeytyä noin 20 minuuttia
-paista lihat nopeasti pannulla kypsäksi

kiinankaalia tai salaattia
pinaattia
porkkanaa
valkosipulia
-kuullota raastettua valkosipulia öljyssä ja lisää kasvikset
(jos haluat kauniimman bibimbapin niin paista kasvikset erikseen)
-kuulota kasviksia muutama minuutti (saa jäädä al denteksi)

Oi namul kurkut
(alkuperäinen ohje täältä)
puolikas kurkku

1 tl sokeria
2 tl riisiviinietikkaa
2 tl suolaa
1 tl chilijauhetta
-siivuta kurkku ohueksi (juustohöylällä)
-marinadin ainekset kurkkujen sekaan ja anna tekeytyä ainakin puoli tuntia.

Bibimbap-kastike
2 tl riisiviinietikkaa
2 tl seesamiöljyä
2 tl sokeria
1 tl seesaminsiemeniä
2 rkl vettä
1 rkl sriracha-kastiketta
-sekoita ainekset keskenään ja lisää vettä, mikäli liian tulista.

KOKOAMINEN: aseta riisi lautaselle/kulhoon ja kokoa päälle kasvikset ja bulgogi. Paista päälle vielä yksi kananmuna/annos keltuaista rikkomatta. Loppujen lopuksi sekoita kaikki ainekset (kyllä, myös se valuva keltuainen), lisää kastiketta ja nauti!

*************************************************

Ja voihan namskis! Riisiä ei muuten kannata sitten suolata, sillä kun annoksen sekoitaa sörsselssöniksi, niin tuo lihamauste ja kastike tuo just tarpeeksi suolaa annokseen. Ja jos ei tykkää tuosta hieman valuvasta keltuaisesta, niin toki voi paistaa munan vähän kiinteämmäksikin. Kastikkeeseen laitetaan usein (ulkomaalaisten ohjeiden mukaan) chilitahnaa, mutta mä korvasin sen srirachalla. Taas eletään sitä vaihetta elämästä, että srirachaa voisi lurauttaa joka ruokaan 🙂

Nyt varastoon goretex-lenkkareiden etsimiseen…tuntuu että juoksujalkaa vipattaisi, mutta ei tuolla ihan tavan juoksukengillä kyllä pysty juoksemaan. Sohjoa on nilkkoihin asti. Se on joko tai kuulkaas 😀

ILOISIN TIISTAITERKUIN,

alle