sunnuntai 13. joulukuun 2015

Syö terveellisesti -haaste

*yhteistyössä Indiedays ja OP

HEIPPAHEI!

Allekirjoittaneella kävi hirmuinen tuuri, sillä pääsin mukaan Indiedaysin ja OP:n yhteistyön myötä testaamaan uutta OPn Sykevakuutusta jo heti näin pilottivaiheessa. Kyseessä on täysin uudenlainen vakuutuskonsepti, joka haastaa jokaisen meistä huolehtimaan omasta hyvinvoinnistaan ja myös palkitsee siitä. Vakuutuksessa yhdistyvät suomalaisten startup-yritysten hyvinvointiosaaminen sekä  OPn tahtotila huolehtia asiakkaidensa hyvinvoinnista.OP4

Lyhykäisyydessään vakuutuksessa on kyse siitä, että omilla terveyteen ja hyvinvointiin liittyvillä valinnoillaan pystyy vaikuttamaan vakuutusmaksun määrään. Mutkat oiottuna; mitä paremmin huolehdit itsestäsi, ruokailuista ja/tai liikunnoista, sitä pienempi vakuutusmaksusi on. Vakuutuksen myötä valitaan yksi neljästä hyvinvointihaastesta. Haasteen myötä lähdetään viemään omia liikunta- tai ruokailutottumuksia kohti terveellisempiä valintoja ja sitä myötä vakuutusmaksut alenevat. Valittavana on neljä eri hyvinvointipalvelua: Fjuul, PulseOn, Energia ja MealLogger. Täältä löydätte lisätietoja hyvinvointipalveluista.OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Itse pääsin mukaan tuohon viimeiseen eli MealLogger -hyvinvointipalveluun. Tehän tiedätte, että olen sairastellut koko syksyn. Flunssaa flunssan perään. Näin jälkikäteen voin käsi sydämellä todeta, että ruokailuihin olisi pitänyt kiinnittää enemmän huomiota. Olen aina uskonut, että syön terveellisesti. Nythän se sitten mitataan 🙂 Veikkaanpa, että kompastuskiveni ruokailujen suhteen on se, että syön liian vähän ja liian harvoin. Joten jatkossa panostan myös säännölliseen ateriarytmiin ja siihen, että syön tarpeeksi. Hyvinvointihaaste on hyvä keino saada konkreettisesti tuloksia aikaan. Haasteen myötä pidän ikäänkuin ruokapäiväkirjaa. Puhelimen sovelluksen avulla. Hyvinvointihaasteen myötä  latasin puhelimeeni MealLogger-sovelluksen ja liityin Hanna Partasen Syö hyvin -ryhmään. Eli tuo toimii periaatteessa samalla tavalla kuin muutkin kuvien jakokanavat. Kunkin kalenterikuukauden jälkeen MealLogger toimittaa OPlle tiedon, kirjasinko MealLogger-sovellukseen Syke-tavoitteen mukaiset 5 annosta kasviksia tai hedelmiä vähintään 20 päivänä kuukaudessa. Tavoitteen saavuttamisesta palkitaan alentamalla kyseisen kuukauden vakuutusmaksu. Mukaan pilottivaiheeseen pääsee edullisen 15 euron kuukausihintaan! OPn syke -pilotti kestää vuoden 2016 toukokuun loppuun asti, ja vakuutuksen voi irtisanoa pilotin aikana milloin vain.OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Hyvinvointihaasteen tavoite itselleni on voida paremmin. Kirjaimellisesti ja ihan kaikella tavalla. Jaksaa arjessa paremmin ja nujertaa ne mahdolliset flunssat jo heti ensikättelyssä. Tottahan toki ennalta ehkäistä niitä myös valitsemalla lautaselle kasviksia, hedelmiä ja marjoja. Kasvattaa vastustuskykyä. Mennyt syksy on ollut siitä jännä, että mä en ole tottunut sairastelemaan. Pari hassua nuhaa per vuosi on riittänyt. Nyt taidettiin kyllä sairastaa viimeisen kymmenen vuoden flunssat putkeen 🙂 Osaltaan varmastikin sen takia, että en ymmärtänyt levätä silloin kun oli aika levätä. Pitäisi olla armollisempi itselleen. Jälleen kerran. Ajattelin ottaa mukaan omaan haasteeseeni ruokailujen lisäksi myös tuon liikunnan, joka on ollut aivan retuperällä koko syksyn. Heti kun saan lääkäriltä luvan liikkua, niin ei muuta kuin lenkkarit jalkaan. Maltilla pitää aloittaa. OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OPn Syke haluaa kutsua kaikki teidät, blogini ihanat lukijat mukaan vakuutuksen pilottivaiheeseen edulliseen 15,00 euron kuukausihintaan. Vakuutusturva kattaa pilotin aikana äkillisesti syntyvien vammojen hoidon Omasairaalassa, Helsingissä. Itselläni ei kyllä tulisi välttämättä Helsinkiin asti lähdettyä, mutta odotan Omasairaalan avautumista Tampereelle 🙂 Tapaturman sattuessa ei tarvita kuin yksi puhelinsoitto. Sen aikana varmistetaan, että vamman hoito kuuluu vakuutuksen piiriin, ja varataan aika Omasairaalaan tutkimuksiin. Asiakkaan ei tarvitse täyttää ensimmäistäkään korvaushakemusta, vaan Omasairaala laskuttaa kaikki kustannukset suoraan vakuutusyhtiöltä. Asiakkaan maksettavaksi ei jää minkäänlaista omavastuuta, eikä korvattavilla hoitokustannuksilla ole ylärajaa. Aika huikeaa, sanon minä!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Mitä ajatuksia tällainen uudenlainen vakuutuskonsepti teissä herättää? Itse ajattelen asian niin, että kun joka tapauksessa kuvaan ruokani, niin miksen saman tien lataisi niitä tuonne MealLogger-sovellukseen ja saisi alennuksia vakuutusmaksuista. Lisäksi saan tuolta MealLoggerista kivoja ruokailuvinkkejä. Tykkään seurata, mitä ihmiset syö. Saa katsokaas ideoita omiinkin ruokailuihin! Mitä enemmän olen nyt tutustunut OPn Syke -vakuutukseen niin sehän tuntuu ihan järjettömän loogiselta; ei se sinun hyvinvointiasi vielä lisää, että ostat vakuutuksen. Vaan se, miten huolehdit itsestäsi. Kukaan ei pakota sinua syömään terveellisesti tai nousemaan sohvalta ylös lenkille. Mutta kun motivaattorina on oman hyvinvoinnin lisäksi vakuutusmaksujen alentuminen, niin miksikäs ei? 🙂

SULOISIN SUNNUNTAITERKUIN,

alle



4 Responses to “Syö terveellisesti -haaste”

  1. Ansku sanoo:

    Tää on hyvä, minä peukutan!

    • Maria sanoo:

      Kiitos Ansku
      peukutuksesta 🙂

      Tää on oikeasti tosi hyvä juttu! Miettii, että se pitäisi olla vakuutuksen ottajankin oma intressi voida hyvin.

      Oikeaan suuntaan ollaan menossa 🙂

      Aurinkoista tiistaita <3

  2. Emma sanoo:

    Tämä on ihan huikean järkevä konsepti! On niin paljon järkevämpää motivoida ihmisiä pitämään itsestään huolta, kuin vain pelkästään hoitaa sairauksia. Taidan lähteä tähän mukaan!

    Mulla on ollut niin järjettömän rankka syksy ja kaikki omaan hyvinvointiin littyvä on ollut aikalailla retuperällä – on siis vaikea päättää mikä noista palveluista olisi se paras mahdollinen vaihtoehto tässä tilanteessa. Kaikille olisi tarvetta 🙂 Ehkä tuo ravintopuoli kuitenkin on se tärkein. Sen kun saa taas ryhtiinsä, niin liikkuminenkin yleensä lisääntyy. Ja onneksi mulla alkaa kevyempi ja helpompi jakso elämässä, itse asiassa koko kevät tulee olemaan semmoista aikaa, että monena päivänä viikossa on aikaa ihan omalle itselle ja vieläpä päivän aikana, ettei aina tarvitse odottaa iltaan. Jihaa!!

    Ja mikäli ymmärsin oikein, pääsee tuonne Omasairaalaan myös siinä tapauksessa, että esim. venäyttää/loukkaa itsensä jumpatessa. Ettei tarvitse olla ”sirkkelöin sormesta palan pois” -tyyppinen vamma. Omasairaala ei mulla ole ihan kulman takana, mutta ei kuitenkaan liian kaukana. Harvemmin sitä mitään vammoja tulee, mutta onhan toi hoitomahdollisuus hyvä olla olemassa. Lähinnähän tässä varmaan ajetaan takaa sitä, että ihmiset alkaisivat seuraamaan aktiivisesti omaa hyvinvointiaan ja hyvä niin!

    No huh, johan tuli PITKÄ kommentti! Oli taas kerran paljon asiaa 🙂

    Emma

    p.s. kamera on ihana <3

  3. Anitta Erenius sanoo:

    Kilot kuriin Keho kiinteäksi.

Kommentoi