sunnuntai 29. marraskuun 2015

Ilahduta ystävääsi!

*yhteistyössä Indiedays ja M&M’s

OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA M&M's05-sideOLYMPUS DIGITAL CAMERAHEI HUOMENTA,

ja oikein ihanaa ensimmäistä adventtia♥ Palataan ekan adventtiviikonlopun tunnelmiin myöhemmin tänään. Sitä ennen haluan katsokaas kertoa, kuinka kiva ihmisiä on ilahduttaa. Harvemmin sitä tulee lähdettyä töihin kassi täynnä namipusseja. Niin kuitenkin tämä ”namutäti” teki perjantaina 🙂 Indiedaysin ja M&M’sin yhteistyökampanjan myötä sain jaettavaksi herkullisia M&M’s suklaa- ja pähkinäsuklaapusseja. Pitkään pohdin, kenelle näitä tarjoilisin, kunnes keksin. Työkaverit ovat niin suuri osa elämääni, että halusin ehdottomasti ilahduttaa heitä. Perjantaina piristin täten ollen työkavereita ja muutamaa yhteistyökumppania herkullisten M&M’sien voimin. Suu kääntyi hymyyn itse kullakin, kun pussin suuta raotin 🙂 Myöhemmin päivällä bongasin keltaisen karkkipussin muun muassa trukista ja eurolavan päältä. Pussin rapina toimistossa sekoittui näppäimistölle osuvien sormien ääneen. Mmmm-lausahdukset ja tyytyväiset myhäilyt täyttivät työpaikkamme marraskuun sateisena ja varsin harmaana perjantaipäivänä. Tehtävä oli suoritettu ja olin hyvilläni.

M&M's10-side OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Karkkien lisäksi leivoin  keksejä. Joissa luonnollisesti oli myös käytetty M&M’s -karkkeja. Yllätyksiä täynnä oli viime perjantai, tällaisia ex tempore ilahduttamisia pitää tehdä jatkossakin! Minulla oli työpäivän aikana kaksi eri palaveria, joissa tarjoilin keksejä niiden ainaisten pullien sijaan. Harvemmin kuulemma palaveripöydästä löytyy itse leivottuja herkkuja 😉 Popcornien suolaisuus, M&M’sien suklaisuus ja maapähkinävoin maku ovat lyömätön yhdistelmä!

CHEWY M&M’S & POPCORN COOKIES
2,5 dl vehnäjauhoja
2,5 dl kaurahiutaleita
1 dl sokeria
1 dl raakaruokosokeria
1 tl leivinjauhetta
1 tl ruokasoodaa
1 kananmuna
2-3 rkl maitoa
100 gr sulatettua voita

2 rkl maapähkinävoita
ripaus suolaa
1 pss M&M’s -suklaakarkkeja
popcorneja

1. Sekoita kuivat aineet keskenään.
2. Lisää sulatettu voi, muna & maapähkinävoi kuiviin aineisiin. Sekoita hyvin.
3. Lisää 2 rkl maitoa sekä popcornit ja M&M’s karkit.
4. Seoksen kuuluu olla käsin muotoiltavaa, joten tarvittaessa lisää maitoa.
5. Pyörittele taikinasta palloja ja litistä ne keksiksi leivinpaperin päälle.
6. Paista 175 asteessa noin 15-20 minuuttia.
7. Anna jäähtyä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA

M&M’sit tekivät kauppansa niin tuotannon puolen kuin toimistonkin työntekijöille. Naisille ja miehille. Juroimmankin miehen kasvoja korosti hymy, kun juttelimme tulevan viikonlopun ohjelmasta ja napostelimme nameja. Suoraan pusseista. Kekseistä laitoin muutaman jemmaan ennen kuin menivät parempiin suihin. Leffaillan kruunasi M&M’s -keksijäätelö. Sekä poppareiden ja M&M’sien sekoitus. Mä olen ihan hulluna suolaisen ja makean liittoon. Tuon jäden olisi voinut tehdä ennalta niin, että sekoittaa murustettuja keksejä jäätelöön ja laittaa pakkaseen odottamaan tarjoilua. Meillä leffailta tuli sen verran yllättäen, että söimme ihan perusvaniljajäätelöä ja murskasimme M&M’s keksejä sen päälle.

OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Haluaisin saada teidänkin suut hymyyn. Ja veikkaanpa, että näin tulee käymään, sillä yksi onnellinen voittaa M&M’sin tuotepaketin, joka sisältää 12 pussia (á 165 g) joko pähkinä- tai suklaamakeisia! Siitä riittää karkkeja kuulkaas ystävienkin ilahduttamiseen. Arvontaan osallistuminen on yksinkertaista; kommentoimalla seuraavaan kahteen kysymykseen kommenttiboksissa, olet mukana arvonnassa:

Suklaa vai pähkinä?
Kenen kanssa jakaisit M&M’sit?

Arvonta-aika alkaa nyt ja päättyy jo keskiviikkona 2.12.2015 klo 23:59!

Käykäähän hei myös tykkäilemässä M&M’sien facebook-sivuista. Sieltä löytyy vaikka mitä muuta hauskaa ja kivoja kilpailuja!

Nyt kohti ekan adventin touhuja, koulun joulumyyjäisiä ja sunnuntaiaskareita 🙂

SULOISTA SUNNUNTAIAAMUA,

alle


162 Responses to “Ilahduta ystävääsi!”

  1. Mv sanoo:

    Vaikea valinta. Ehkä suklaa kuitenkin.

  2. Sanna sanoo:

    Pähkinänmakuiset jakaisin lasteni kanssa <3

  3. Tiina sanoo:

    Suklaata ehdottomasti! Herkuttelisin karkit työkavereiden kanssa!

  4. Kati sanoo:

    Siskon ja kummilasten perheiden kanssa pientä hemmottelua arkeen!

  5. Virpi sanoo:

    Hei
    Suklaa on ehdoton suosikkini ja M&M karkkeja olisi mukana napostella perheen kesken ja katsella samalla joku jouluinen perhe elokuva. Lumi vain puuttuu.

  6. Kirsi sanoo:

    Suklaa M&M’ssit jakaisin poikieni ja työkavereiden kanssa. Osan säästäisin kyllä tuon reseptik kokeilemiseen, näyttää ja kuulostaa herkulliselta.

  7. Mirva_H sanoo:

    Lapseni vois antaa nämä kummeilleen joululahjoiksi eli antaisin lasten kummeille 🙂

  8. Ville sanoo:

    Suklaa ehdottomasti! Jakaisin karkit avovaimon kanssa, hänkin ehkä innostuisi leipomaan niistä jotakin. Ja luulenpa, että sisarukset ja anopitkin kutsuttaisiin herkuttelemaan 🙂

  9. Tuija sanoo:

    Lapseni ja hänen kavereiden kanssa jakaisin suklaisia herkkuja. Ennen joulul

  10. Marjo sanoo:

    Suklaa JA pähkinä. Ja koko perheen kesken herkuteltaisiin.

  11. jonna gaco sanoo:

    Ehdottomasti pähkinää!
    Hetkut veisin töihin maailman parhaalle hoitajaporukalle joka todella ansaitsee ison peukutuksen.
    Saattaisi tosta määrästä riittää kotijoukkueellekin❤

    Jonna

  12. Suvi sanoo:

    Valitsen ehdottomasti suklaiset! Jakaisin ne hyvän ystäväni kanssa, josta tuli viikko sitten kaksosten äiti <3

  13. jaana sanoo:

    Suklaa!!
    varmastikin omien lapsien kanssa ja kutsuisin mukaan myös vaikka pikkujoulujen merkeissä naapurien lapsukaiset kotiäiteineen.

  14. Kaura sanoo:

    Suklaa tietty :p Joulun aikaan pikkujouluissa laittaisin ystäville tarjolle. Osan käyttäisin leivontaan.. Rocky roadiin sopisivat 😉

  15. Helia sanoo:

    Suklaa! Ja namit menisi jakoon tyttäreni pian tulevilla 10-v synttäreillä.

  16. Laura sanoo:

    Ehdottomasti pähkinä. Kavereiden kanssa jaettuna.

  17. minna-liisa sanoo:

    Suklaa ehdottomasti. Jakaisin namit ystävieni kanssa pikkujoulu iltana.

  18. Saana Rajala sanoo:

    Molemmat hyviä mutta kyllä suklaa vie voiton!! Perheen kanssa jakaisin nämä namit, etenkin siskoa ilahduttaisin kun vihdoin nähdään, on nimittäin ollut muutaman kk opiskelemassa ulkomailla ja ikävä ollut kova!!

  19. Katja sanoo:

    Suklaiset herkut jakaisin omien ja kummilasten kanssa vaikkapa leffaillan merkeissä

  20. Jutta sanoo:

    Suklaa. Ja miehen kanssa. Tai yksin kirjaa lukiessa söisin.

  21. Katariina M sanoo:

    Pähkinä ja jakaisin mahtavien työkaverien kanssa 🙂

  22. Mari K. sanoo:

    Valitsisin suklaan makuiset ja jakaisin ne mummuni kanssa,koska nämä ovat melkein ainoita karkkeja joista hän pitää. 🙂

  23. Sally sanoo:

    Suklaata ei voi koskaan olla liikaa! Eli viettäisimme perheen kanssa kivan illan esim. leffan ja noitten cookiesien parissa (kirjoitetaankohan se noin 😉

    Mukana arvonnassa!

  24. Jenni sanoo:

    Suklaa ehdottomasti! Herkuttelisin miehen kanssa hyvän leffan äärellä. Toki veisin myös töihin työkamuille maistiaiset, varmasti namit häviäisivät kahvihuoneen pöydältä alta aikayksikön! 😉

  25. Mari sanoo:

    Suklaalla herkuttelisin ystäväni kanssa, kun meillä on pikkujoulut!

  26. Päivi Ristilä sanoo:

    Suklaaherkut olisivat iloinen yllätys ortopedisen osaston glögijuhlassa
    Eli työkavereiden kesken menisi jakoon

  27. Teija sanoo:

    Jos yksin söisin ottaisin pähkinän, mutta muu perhe huomioiden valitsen suklaan. Syötäisiin lasten kanssa ja jos jouluksi jotain jää, niin vieraatkin saavat maistiaiset. Työtoveritkin voisi yllättää.

  28. Eve sanoo:

    Kiva arvonta! Suklaakarkit jakaisin ihanille työkavereille. 🙂

  29. anu sanoo:

    Suklaa ja jakaisin lasten kanssa osan ja osan työkavereiden kanssa, olispa mukava ilahduttaa heitä 🙂

  30. Päivi sanoo:

    Valitsisin suklaan ja perheen pienimmille ja heidän ystävilleen tarjoilisin herkut!

  31. Maitoviiksi sanoo:

    Ehdottomasti suklaa ja herkkuhetken viettäisin pikkusiskoni kanssa, josta on ollut suuri apu ja tuki vauvavuotena.

  32. Marja Leena sanoo:

    Suklaan jakaisin naapurin kanssa.

  33. Minna sanoo:

    Suklaa, tulisi aika värikkäitä piparitaloja kun näillä koristelisi:D

  34. sirri sanoo:

    Kahdesta hyvästä ehkä kuitenkin suklaa 🙂 Työpaikalla minäkin yllättäisin.

  35. Terhi Salmi sanoo:

    Molemmat, sekä suklaa että pähkinä . Ja tekisi mieli vastata että ihan yksin, mutta totta kai jakaisin namit perheen kesken, myös lapsille ja miehelle.

  36. Marika sanoo:

    Nämä kummatkin ovat niin hyviä, mutta valintani olisi pähkinäiset karkit. Niin jakaisin nämä oman perheen kesken.

    Marika

  37. Eve sanoo:

    Suklaa. Ja jakaisin omien ipanoitten kanssa

  38. Susanna sanoo:

    Suklaa.Herkuteltaisiin Uutenavuotena Levin maisemissa sukulaisten ja ystävien kesken.

  39. Hanna sanoo:

    Pähkinät on parhaimpia. Herkuttelisimme ehdottomasti omien rakkaitten lasten kanssa.

  40. Aurinkoinen sanoo:

    Ehdottomasti suklaa ja jakaisin mieheni kanssa. Olemme molemmat suklaaherkuttelijoita 🙂 Ja kyllä tuosta palkinnosta riittäisi myös veljeni perheelle.

  41. Inka sanoo:

    Suklaakarkit jakaisin tyttäreni kanssa.

  42. Minna sanoo:

    SUKLAA ehdottomasti ja tyttären ringette joukkueelle tarjoisin suut makeaksi ja energiaa peliin!

  43. Maipsukkeli sanoo:

    Suklaa! Äitin kaa tottakai ♡

  44. Merja sanoo:

    Suklaaholistille ehdottomasti suklaata ja nämä jakaisin pikkujoulutunnelmissa siskon perheen kanssa jotka myös ovat herkkupeppuja:)

  45. Jenna sanoo:

    Pähkinä. Ja työkavereiden kanssa jakaisin. Olisipa mukava piristys vaikka viikonlopun työvuoroon 🙂

  46. Riikka Jakola sanoo:

    Pähkinät antaisin miehelle suklaat söisin itse ja vielä riittäisi ystäville❤

  47. Kristiina sanoo:

    Suklaa…nam. Jakaisin herkut tulevassa mimmien pikkujouluissa vahvoille, ihanille ystävilleni ♥

  48. Tuula sanoo:

    Suklaa ja siskon pienten poikien kanssa 🙂

  49. Teija sanoo:

    Kyllä mieheni saisi noista oman osansa.

  50. Sanna-Mari sanoo:

    Pähkinä ja jakaisin ne äiti-kaverieni kanssa kahvitellessa.

  51. Hukkakukka sanoo:

    Suklaa, ja poikaystävän tietenkin. 😛

  52. Tanja sanoo:

    Pähkinä. Haluaisin ilahduttaa vähäosaisia ja laittaisin pienet paketit esim. patakeräykseen.

  53. Riittale sanoo:

    Suklaa. Jakaisin pojanpoikieni kanssa.

  54. Sanna sanoo:

    Ehdottomasti pähkinä!Suosikkini vuosien takaa.Perheeni kanssa jakaisin.

  55. Nkl80 sanoo:

    Pähkinät syötäisiin koko perheen voimin 🙂

  56. Ellu sanoo:

    Suklaa, yks pussi jokaiselle kaverille:)

  57. Susanna sanoo:

    Suklaa ehdottomasti;) Ja koko perheen kanssa nautittuna. Osa menisi leivontaan. Nam!

  58. Maarit sanoo:

    Suklaa ehdottomasti! Ja kummilasten kanssa jakaisin.

  59. Ivanka sanoo:

    Suklaa ja äidin kanssa, hän on tapaiseni suklaasyömäri. 🙂

  60. moonangel sanoo:

    Pähkinä ja työkaverit <3

  61. Outi sanoo:

    Perheen kanssa ja ystäville tarjoisin.

  62. Outi sanoo:

    Niin ja suklaana.

  63. OutiJ sanoo:

    Suklaa! Ja jakaisin perheen ja ystävien kanssa nämä herkut.

  64. Maisa sanoo:

    Suklaakarkit, nam! 🙂 Myös minä kiikuttaisin herkut työkavereiden iloksi – ovat ne taatusti ansainneet. Osansa saisivat myös tädin pienet nuppuset. <3

  65. Satu sanoo:

    Molemmat maut uppoavat hyvin. Ehkä kuitenkin valitsen suklaan ja ainakin osan veisin töihin opehuoneeseen 🙂

  66. Anne sanoo:

    Vaikea valinta mut pähkinä ois valinta ja perheen kanssa nauttisin niitä!

  67. paula sanoo:

    Ehdottomasti suklaa. Puoli vuotta suklaalakossa ja odotan joulua, kuin kuuta nousevaa…lakko näet on silloin tauolla
    Maiatuis kyllä koko perheelle nämä herkut

  68. SatuK84 sanoo:

    Suklaiset ehdottomasti 🙂
    Jakaisin herkkuja päiväkodin hoitajien lahjapussukoihin, sekä veisin osan omalle työpaikalle, varmasti maistuisivat kaikille 🙂

  69. Katyah sanoo:

    Uuuuuuh, vaikea valinta mutta taitaa pähkinä olla se mieluisin. Herkut jakaisin työpaikan naisten kanssa, eivät ehtisi montaa päivää vanheta, kun kaikki olisi syöty!

  70. Molemmat hyviä, mutta ottaisin pähkinän. Jakaisin ystävien ja sukulaisten kesken. 🙂

  71. Riikka salmi sanoo:

    Molemmat käy,ehkä pähkinä jos pakko valita.jakaisin rakkaideni kanssa!

  72. Ulla sanoo:

    Suklaa ehdottomasti ja herkuttelisimme jouluna ihanan suvun kesken.

  73. Heli sanoo:

    Suklaa ehdottomasti! Jakaisin töissä opetyökavereiden kanssa. Piristämään vuoden kiireisimpiä viikkoja ennen lomaa 🙂

  74. Sofia sanoo:

    Pähkinä on enemmän mun mieleen ja jakaisin kavereiden kanssa!

  75. Hanna- sanoo:

    Pähkinä! Jakaisin avopuolison kanssa, oman asunnon ostamista juhlittaessa ☺

  76. Sonja sanoo:

    Suklaa!
    Työkavereita ilahduttaisin 🙂

  77. Pirjo sanoo:

    Suklaan valitsisin ja herkuttelukaveriksi matkaan pääsee rakas aviomiehen,varmasti riittää myös lapsenlapsillemme.

  78. HannaL sanoo:

    Molemmat ihania, mutta pähkinään päädyn. Oman perheen kanssa jakaisin.

  79. P sanoo:

    Mä ottaisin pähkinäallergikkona ja sellaisten äitinä ehdottomasti suklaisia.
    Tuosta määrästä riittäisi oman perheen lisäksi myös vietävää töihin perusturvatoimistoon, maistuisi varmaan sekä henkilökunnalle että asiakkaillekin.

  80. Nina sanoo:

    Suklaata perheelle ja loput työkamuille

  81. Riiti sanoo:

    Suklaa olisi valinta, perheen kesken varmasti herkuteltaisiin ja osan antaisin kummitytölle 🙂

  82. Outi sanoo:

    Perheen kesken ja veisin kyllä töihinkin mukaville työkavereilleni

  83. Riikka sanoo:

    Suklaa ehdottomasti!
    Jakaisin herkkuni kahden lapseni kanssa, tietenkin.

  84. Jatta sanoo:

    Suklaa! Jakaisin niitä poikaystävän ja kavereiden kesken 🙂

  85. -Anne- sanoo:

    Ihanien ystävien sekä työkavereiden kanssa suklaat jaettaisiin 🙂

  86. Mökö sanoo:

    Kaikkein mieluiten ottaisin suklaat ja pähkinät puoliksi. Mutta jos pitää valita vaan toinen, niin suklaa. Osan jakaisin perheen kanssa, mutta jättäisin myös ystäville. Jos mahdollisen voiton myötä saisin kutsuttua ystäväperheet meille jouluglögille.

  87. Camilla sanoo:

    Oijoiiii…..kyllä se olisi suklaa….ja jakaisin perheen ja ystävien kesken nämä herkut. 🙂

  88. Teresa sanoo:

    Suklaa ehdottomasti! Järjestäisin tytölle ja hänen kavereilleen makoisan herkkuhetken leffan parissa.

  89. Pinja sanoo:

    Pähkinä! Tietysti jakaisin suklaat joululahjoina ystävilleni:)

  90. SariO sanoo:

    Jakaisin karkit perheeni kanssa ja suklaata mielummin, koska ne käyvät perheen allergisillekin.

  91. Nonnuska sanoo:

    suklaa – on aina valintani 🙂 Mieheni kanssa jakaisin. Molemmat kun ollaan herkkusuita 🙂

  92. Helle sanoo:

    Suklaa ja perheen kesken, loput jakaisn kavereille ja vaikka hyväntekeväisyyten:)

  93. Hanna sanoo:

    Lasten kanssa suklainen!

  94. Sarkku sanoo:

    Pähkinäinen 🙂

    Ihanien työkaverien ja ystävien kanssa jakaisin <3

  95. SuviV sanoo:

    Suklaa Perheen kanssa jakaisin ja jouluyllätyksiin myös ystäville ja sukulaisille.

  96. Riitta sanoo:

    Suklaa. Läheisteni kanssa jakaisin, siis miehen, lasten ja lastenlapsien.

  97. emilia sanoo:

    suklaa! jakaisin parhaan ystäväni kanssa jonka näen pitkästä aikaa parin viikon päästä odotetun ulkomaanmatkan merkeissä, olis siis hyvät matkakarkit varsinkin kun molemmat aikamoisia herkkusuita 🙂

  98. Ellen sanoo:

    suklaa tietysti 🙂 tarjoilisin kaverieille tai söisin itse sohvan pohjalla 😉

  99. Hannah sanoo:

    Pähkinä vie voiton! Herkuteltais lasten kanssa ja kokeilisin tehdä niistä itse jäätelöä 🙂

  100. Laura sanoo:

    Allergioiden takia ainoastaan suklaakarkit sopisivat meille, mutta ilolla jakaisin ne 2 poikani kanssa joululeffaa katsellessa. T. Laura

  101. Anumaaria sanoo:

    Suklaa! Perheeni kanssa jakaisin tottakai. 🙂

  102. Jolana sanoo:

    Pähkinä!
    Jakaisin poikaystäväni kanssa 🙂

  103. Lindab sanoo:

    Suklaa pähkinäallergioiden vuoksi! Jakaisin ystävien kanssa esimerkiksi uuden vuoden juhlissa:)

  104. Anna sanoo:

    Suklaa 🙂 Ilahduttaisin ihanaa työporukkaani, jotka ovat pitkän syksyn aikana osoittaneet tukea arjen harmaudessa ja tuottaneet paljon iloa. Kultaakin kalliimpi on tämä työporukka, heidän avullaan jaksaa 🙂

  105. Mari V sanoo:

    Suklaa 🙂 Tarjoaisin synttäreilläni.

  106. Sini sanoo:

    Muuten olen todellakin suklaaihmisiä, mutta näissä M&M:ssa tykkään pähkinäisistä 🙂

  107. Meri sanoo:

    Suklaa! Ja pari pussia menisi varmaan poikaystävälle

  108. Lena sanoo:

    Suklaa maistuu mummin mussukoille 🙂

  109. Mini sanoo:

    Pähkinä on suosikkini ja miehelle ehkä voisin muutaman pussin antaa…ehkä 😉

  110. Henna sanoo:

    Meillä tykätään suklaasta ja pari pussia riittäisi varmasti jokaiselle perheenjäsenelle!

  111. Päivi sanoo:

    Molemmat maistuisivat, mutta sanotaan pähkinä! Ja keksejä leivottaisiin lastenlasten kanssa pikkujouluissamme 🙂

  112. Elise H. sanoo:

    Suklaa olisi valintani, ja perheen kanssa laittaisin jakoon 🙂

  113. niina sanoo:

    Suklaa ehdottomasti. Jakaisin karkit lapseni luokan pikkujouluissa.

  114. SAMP sanoo:

    Jenkkivuosiltamme pähkinäiset M&M:t ovat suosikkejamme! Niitä siis 😉 ja koko perheellemme tarjoaisin ja vähän varmaan vieraillekin!

  115. Aikku10 sanoo:

    Suklaa on parasta, jakaisin pussit perheeni kanssa.

  116. HennaH sanoo:

    Suklaa, avomieheni saisi tulla jaolle.

  117. Peppinen sanoo:

    Suklaata, oma kotiporukka saisi nauttia herkut kanssani.

  118. Tiina sanoo:

    Pähkinä ehdottomasti! Herkuttelisin vanhempieni kanssa, kun nähdään pitkästä aikaa. 🙂

  119. Anna sanoo:

    Suklaa ja perheen kanssa nauttisin. Toki ystävillekin varmasti riittäisi.
    t. Anna

  120. Armi sanoo:

    Suklaa;) nauttisin perheen kesken ja keksiä pitäisi päästä leipomaan!

  121. Teija sanoo:

    Aika mahdoton kysymys, mutta ehkä sitten kuitenkin pähkinä. Se on hyvää ja terveellisempää 🙂

    Jakaisin kummilasten kanssa!

  122. Heidi sanoo:

    Suklaa! Antaisin suklaat lapsilleni jotka saisivat puolestaan antaa ne ystävilleen joululahjaksi.

  123. Anniina R sanoo:

    Pähkinä ja lapsiani ilahduttaisin <3

  124. Maarit sanoo:

    Suklaa! Herkuttelisin teini-ikäisten lasteni ja mieheni kanssa 🙂

  125. Susanna Koo sanoo:

    Oi’ onpa kiva arvonta! Suklaa ilman muuta ja makeiset jaettaisiin tasan oman perheen kesken ja vietettäisiin kiva leffailta! Ehdottomasti mukana arvonnassa 🙂

  126. Alina sanoo:

    Ehdottomasti pähkinä! Herkuttelisin lasten ja sukulaisten kanssa.

  127. sumppo sanoo:

    Pähkinä ja perheen kanssa jakaisin 🙂

  128. Miina sanoo:

    Pähkinä, jos valita pitää, muuten molemmat! Napostelisin perheen kanssa leffaa katsellen. 🙂

  129. Helinä sanoo:

    Onko suklaalle vaihtoehtoa – ei! 🙂
    Eli niitä popsisimme koko perheen voimin tai sitten joulukalenterin yllätykseksi… 🙂

  130. Tuulia sanoo:

    Oih, pähkinäisiä ottaisin ja pidettäisiin Belgiasta tulevan sisareni kanssa herkkuhetki!

  131. Eeva-Maria sanoo:

    Pähkinä :)!
    Koko perhe pääsisi herkuttelemaan.

  132. suklaakissa sanoo:

    Ehdottomasti suklaa!
    Ilahduttaisin intistä palaava poikaystävääni. Suklaa varmasti maistuisi monen viikon metsäleirin jälkeen 😀

  133. Alma sanoo:

    Kaksi tärkeää: Sisko ja suklaa. Ja tässä järjestyksessä. 🙂

  134. Ina sanoo:

    Pähkinä! 🙂 Tietysti siskon kanssa herkuttelisin <3

  135. Suklaaherkku sanoo:

    Suklaa, ja rakkaani kanssa jakaisin 🙂

  136. RiikkaK sanoo:

    Ehdottomasti suklaa. Jakaisin ne työkavereiden kanssa, niin jaksetaan tsempata loppuvuosi.
    Ehkä siitä lapsillekkin riittäisi pussit:)

  137. Laura sanoo:

    Suklaaaaa! Mieheni kanssa herkuttelisin.

  138. Linda sanoo:

    Suklaa. Perheen kanssa jakaisin. 🙂

  139. ingrid sanoo:

    Suklaa?? työkaverien kanssa 🙂

  140. Vekarus sanoo:

    Molemmat 🙂

    Perheen kanssa tietysti.

    Ihanaa viikkoa!

  141. Eetu sanoo:

    Pähkinä ehdottomasti <3 Jakaisin karkit rakkaan siskoni kanssa, hän on vihdoin alkanut toipumaan kunnolla vaikeasta anoreksiasta, ja pystyy vihdoin suhtautumaan karkkeihin ja muihin herkkuihin terveellä tavalla.

  142. Miina sanoo:

    Molemmat, vaikea valinta 🙂
    Nauttisin herkut perheen kanssa viltin alla sohvalla, jotain mukavaa leffaa tuijotellen. Arki on aika rumbaa nykyään niin pieni hemmottelu olisi kyllä paikallaan 🙂

  143. Maria myös sanoo:

    Ku on pakko valita, ni suklaa. Parasta ois suklaa JA pähkinä… Perheenjäsenet ja ystävät pääsis osingoille. 🙂

  144. Heidi sanoo:

    Suklaista! Jakaisin nämä suklaiset namuset rakkaitten siskojeni ja ihannaisimman siskontyttöni kanssa 🙂

  145. Emmi sanoo:

    Suklaa! Jakaisin ihan parhaan projektiryhmäni kanssa koulussa 🙂

  146. siru sanoo:

    Vaikee valinta, suklainen sitten 🙂 Lapsia paljon lähipiirissä, joten heille olis kiva antaa

  147. Karoliiina sanoo:

    Suklaan valitsisin, niin voisin jakaa herkkuhetket myös niiden kanssa, joilla on pähkinäallergia. 🙂 Jos onni potkii, niin veisin karkit joululomillani kotiin ja jakaisin perheeni ja sukulaisteni kanssa.

  148. variksenmarja sanoo:

    Suklaata ehdottomasti! Herkuttelisin tyttöystävän kanssa. 🙂

  149. KahviKaneli sanoo:

    Vaikee! Ehkäpä kuitenkin SUKLAA!
    Jakaisin herkutteluhetken mieheni kanssa. – Tosin hän on karkkilakossa ..

  150. Sonjam sanoo:

    1.Suklaa
    2. Ystävien kanssa

  151. anna s. sanoo:

    Suklaa ja ystävien kanssa jakaisin 🙂

  152. hilkka sanoo:

    suklaa ja perheen kesken jakaisin 🙂

  153. Nelliina sanoo:

    Pähkinät ottaisin ja töissä ja perheelle tarjoisin. Mukana 🙂

  154. Briksu sanoo:

    Pähkinä. Oman kullan kanssa!

  155. Heini Utunen sanoo:

    Pähkinä, ja ranskalaisten lasten kanssa oman pojan synttäreillä!

  156. Kalle79 sanoo:

    Suklaa vie voiton, mutta vain pienellä erolla 🙂
    Kotosalla laittaisin jakoon.

Kommentoi