torstai 26. marraskuun 2015

Helppo & herkullinen arkiruoka

OLYMPUS DIGITAL CAMERA PB251829-side OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA…ja hei kaiken lisäksi ihan älyttömän edullinen!

MOIKKAMOI!

Olen Maria ja olen silakkapihvikoukussa 😀 Enpäs olisi ihan heti uskonut näin käyvän. Silloin muutama viikko takaperin tein itse ekan kerran silakkapihvejä ja se oli menoa kertalaakista. Silakkapihvejä on tullut tehtyä nyt vähintään kerran viikkoon. Omat muistoni silakkapihveistä liittyvät kouluun ja täytyy myöntää, että en nyt ihan heti muista tuon ruoan olleen mitenkään suosikkiruokaani. En muista, että silakkapihvit olisivat olleet rapsakoita…lähinnä ne tuntuivat siltä, että olivat mikrossa lämmitettyjä. Ja ei, tämä ei ole kritisointia kouluruokaa vastaan. Mä olin niitä harvoja oppilaita, kuka ei kouluruoasta kitissyt 😉

Tilaan silakkafileet viikkomaitokauppatilauksen mukana ja ne tulevat ihan kalatiskiltä. Hintaa fileille kertyy vähän reilu kaksi euroa ja niistä on saanut aikaiseksi noin 10 pihviä. Se riittää meidän perheelle hyvin. Kaikessa yksinkertaisuudessaan resepti menee näin:

RAPEAT SILAKKAPIHVIT

silakkafileitä
sitruunapippuria
valkopippuria
tuoretta tilliä
suolaa
ruisjauhoja
voita paistamiseen
(sitruunaa tarjoiluun)

-aseta silakkafilee nahkapuoli alaspäin leivinpaperin päälle
-ripsottele päälle suolaa, sitruunapippuria, valkopippuria ja tuoretta tilliä
-lisää kanneksi toinen silakkafilee nahkapuoli ylöspäin
-kääntele silakkapihvi ruisjauhoissa ja paista kullankeltaiseksi voissa molemmin puolin

********************************

Kylkeen perunamuusia ja kyytipojaksi kylmää maitoa. Nam! Fanitetaanko siellä ruudun toisella puolella silakkapihvejä? Meillä lapset tuntuvat kyllä tykkäävän enemmän tuosta perunamuusista, mutta toki pihvejäkin maistavat. Perunamuusin teen aina punaiseen maitoon. Maustan voilla ja ripauksella suolaa. Nyt toisen helpon ja herkullisen arkiruoan kimppuun eli siskonmakkarasopan tekoon. Ai niin, saas muuten nähdä miten käy huomisen fredagsmysin; mies kun tulee ulkomaanreissulta vasta ennen puolta yötä kotiin, niin voipi jäädä sen kummemmat myyssit ruokineen kuvailematta. Ellen sitten keksi itselleni ja lapsille jotain kivaa herkkuruokaa alkavan viikonlopun kunniaksi 🙂

ILOISIN TORSTAITERKUIN,

alle


9 Responses to “Helppo & herkullinen arkiruoka”

  1. LPP sanoo:

    Nämä on kyllä niin hyviä, tosin mä teen uunissa 🙂 Ja JOS jää yli, niin etikkamarinadiin <3

    • Maria sanoo:

      Oi nam,

      kiitti vinkistä 🙂

      Tuo uuni kuulostaa vielä helpommalta vaihtoehdolta. Ja etikkasilakat, voi slurpsis 😀

      Ihanaa alkavaa viikonloppua <3

  2. Tuija sanoo:

    Arvaas tehdäänkö meillä ens viikolla silakkapihvejä? Kyllä! Edellisestä kerrasta on kyllä todella kauan aikaa. Arvaan kyllä meidän neidin mielipiteen, mutta ei se mitään. Joskus tehdään sitä ruokaa, mitä äiti haluaa 🙂

    • Maria sanoo:

      Moi Tuija,

      arvaan, että kyllä 😀
      Ihanaa, että tämä vinkki tuli tarpeeseen.

      Iloista alkavaa viikonloppua <3

  3. Hennu sanoo:

    Oijoi… onko silakka noin halpaa, miten olen voinut missata tämän. Näyttää todella herkulliselta, kiitos vinkistä! 🙂 Kivaa viikonloppua!

    • Maria sanoo:

      Moikka Hennu,

      juu, mäkin yllätyin, että ovat noin edullisia. Ja kaiken lisäksi niin hyviä 🙂

      Kiitos, kivaa viikonloppua sinnekin <3

  4. Maria sanoo:

    Kiitos inspiroivasta ja herkullisesta ohjeestasi. Minun oli pakko hakea tänään silakkafileitä, kokata ja blogata. Pihvien sijaan tein rullia, kun minulla on silakkarullista niin hyviä muistoja. Ihanaa viikonlopun jatkoa!

    • Maria sanoo:

      Olehan hyvä Maria

      ja ihana kuulla! 🙂 Hei silakkarullat kuulostavat oikein hyviltä, kiitos sinulle inspiraatiosta ja ideasta!

      Suloista sunnuntaita <3

  5. Sahrami sanoo:

    Silakkapihvit on niin hyviä! Just tänään tein juuresmuusin ja punakaali-fetasalaatin kans. Vei kielen mennessään… 🙂

Kommentoi