keskiviikko 25. marraskuun 2015

Jouluinen raakakakku

OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA
MOIMOI!

Ei auttanut kuulkaas sälekaihtimien kiinni laittaminen; olisi pitänyt olla korvatulpat, jotta olisi voinut ignoorata tuon yön aikana saapuneen syyskelin. No, jos jotain positiivista, niin ainakin saimme nauttia ihan älyttömän kauniista maisemasta tuossa muutaman päivän. Kyllä sillä jaksaa.

Hupsista taas. Mistä tuo sana jouluinen tupsahti tuohon otsikkoon? Niin kuin Emmalle kommenttiboksissa kirjoitinkin, niin meikäläisellä joulu alkaa nyt ja viimeistään Tapaninpäivänä joulu siivotaan pois. Kokolailla näin. Senpä takia näitä vähän valmistelevia joulujuttuja löytyy jo nyt blogista. Pitkän aikaa on tehnyt mieleni raakakakkua ja nyt netin syövereistä löysin reseptin jouluiseen raakakakkuun. Mutta ei himskatti mahdu minun järkeen se, että miten se voi olla raaka, kun se koristellaan noilla piparminttukepeillä? Niissähän on tavan sokeria. Hmph. No sanotaanko näin, että tämä on jouluinen ”astetta terveellisempi” kakku 😉 Maku oli ihan älyttömän hyvä. Raikas ja täyteläinen. Suklainen ja pehmeä. Koemaistoin palasen kakkua, vaikka alunperin teinkin sen äipälle nimpparikakuksi. Käydään illalla vähän jouluvalo-ostoksilla ja sitten äiti tulee meille kakkukahveille. Pikkuinen oli sitä mieltä, että ”et sä nyt mummulle mitään raakakakkua voi tarjota!”. No tottahan toki voin! Alkuperäinen resepti on täältä, mutta jälleen kerran se koki hieman muokkauksia by me.

JOULUINEN RAAKAKAKKU

Pohja
2 dl auringonkukansiemeniä
1,5 dl hampunsiemeniä
1 dl raakakaakaojauhetta
2 rkl kookosöljyä
2 rkl kookossokeria
ripaus merisuolaa
1-2 rkl vettä

-blendaa auringonkukansiemenet jauhoksi
-sekoita muiden aineiden kanssa
-painele irtovuoan pohjalle ja valmista täyte

Täyte
2 dl cashewpähkinöitä liotettuna*
0,5 dl kookosöljyä
5 rkl kookosmaidon ”kovaa” osaa
3 tippaa piparminttuöljyä
1 rkl hunajaa
1 rkl psylliumia

*jos et ehdi liottelemaan, niin keitä 15 minuuttia ja valuta turha vesi pois…sanan ”raaka” voi tämän jälkeen kyllä unohtaa

-sekoita aineista blenderissä kuohkea vaahto
-kaada pohja päälle ja anna jähmettyä 1-2 tuntia jääkaapissa

Koristeluun
2 piparminttukeppiä murskattuna

*************************************

Ja hei totta tosiaan, jos olette samanlaisia kuin mä ja unohdatte laittaa cashewpähkinät likoamaan, niin suosittelen tuota keittämistä. 15 minuttia ja avot. Kermainen vaahto saatu aikaan. Mutta sitten kakku ei ole enää raakakakku. Mutta tällä kertaa se ei haittaa, sillä mä pistän nuo karkkikepitkin samaan ei-raaka-kategoriaan 😉 Nyt sen lukunurkkauksen kimppuun. En ole vieläkään osannut päättää, mitä noiden taulujen kanssa teen. Ei auta kuin kokeilla seinään. Tosin seinähän on sitten kohta reikiä täynnä!

ILOISIN KESKIVIIKKOTERKUIN,

allePS. ja jos ei ole innostunut raakakakuista, niin tuo pohja sopii ihan älyttömän kivasti esimerkiksi gluteenittomiin juustokakkuihin 🙂


8 Responses to “Jouluinen raakakakku”

  1. Oijoijoi minkä näköinen ! NAMII!!

  2. Nelliina sanoo:

    Vesi tuli kielelle, namnam 🙂

    • Maria sanoo:

      Kiitos Nelliina,

      tuo oli kyllä taivaallista…onneksi on vielä pieni pala jäljellä iltapäiväkahville 😉

  3. Jenni sanoo:

    Oij, näyttää todella hyvältä!
    Muita tarvikkeita löytyisikin, paitsi noita hampunsiemeniä. Pitää ostaa seuraavalla kauppakäynnillä.
    Katselin alkuviikosta kuviasi ja nähtyäni täällä hyasinttejä, tajusin, että munkin on pakko saada, ne ovat vain niiiin kauniita talveen sopivia kukkasia. 🙂

    • Maria sanoo:

      Kiitti Jenni!

      Mä täällä kans mietin, että mihin muualle voisin hampunsiemeniä käyttää. Pitääkin googlettaa 🙂

      Juu ja se hyasintin tuoksu – niin ihana <3

  4. Marianne / STAY FRESH sanoo:

    Voi nami miten hyvännäköistä!<3

    http://m-stay-fresh.blogspot.fi/

    • Maria sanoo:

      Hei kiitos Marianne 🙂

      Tuota täytyy tehdä pian uudelleen, oli piristävää vaihtelua joulutortuille 😀

      Ihanaa perjantaita <3

Kommentoi