torstai 12. marraskuu 2015

Elämän nälkä

HEIPPAHEI IHANAT!

Ei ollut eilisellä lenkillä merkkejä lumesta, mutta hei tänä aamuna oli; no ei nyt varsinaisesti lumesta, mutta tie oli inasen jäässä. Getting there ;) Mä olen kuulkaas alkanut fanittamaan Pave Maijasta. Nuo biisien sanoitukset on kyllä niin parhaita. Ne koskettaa. Ne antaa voimaa. Viimeisen viikon sisään olen kuullut kolme uutista, jossa jotenkin minuun liittyvä henkilö on juuri menettänyt läheisensä. Yrittänyt siinä antaa vähän vertaistukea. Ymmärtäen kuitenkin, että jokainen suree surunsa itse eikä ”aika auttaa” -sanonta tuo lohtua vielä alkusurun aikaisessa vaiheessa. Olen sivunnut täällä blogissa surua ja sitä, että kuinka pahalta välillä tuntuu elää ikävän kanssa. Kuinka pahalta tuntuu, kun joku läheinen viedään liian aikaisin pois. Mutta myös sitä, että kun on antanut surulle ja ikävälle tilaa, on hyvä nousta. Jatkaa taas elämää. Elämän nälkä. Sitä pitää olla, jotta pääsee taas kiinni rytmiin. Pitää olla halua elää ja nauttia elämästä. Niiden reunaehtojen mukaan, jotka on. Kukaan tuskin meistä elää elämäänsä jatkuvasti auvoisassa kuplassa. Ilman minkäänlaisia pohjakosketuksia.

”Tää niitä aamuja on kun en tiedä
kannattaako nousta vai jäädä
vetää peitto yli pään
ja hautautua alle kivisen kuoren
aamuyössä sydän yksin lyö
eikä pääse läpi surujen vuoren
pelko pimeyttä pitkin liikkuu
tuntuu niin kuin päivää ei tulisikaan

Ja silloin kun henkäys aamutuulen
jokin täyttää tämän pienen huoneen
se mut viimeinkin herättää

Elämän nälkä hyökkää jalkopäästä ei voimiaan säästä
minut pystyyn kiskaisee
elämän nälkä istuu olkapäällä käskee lähde jo täältä
mua eteenpäin rohkaisee
elämän nälkä
eteenpäin rohkaisee”

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

”Kun olin maahan lyöty eikä kukaan
voinut yli syvän virran mua kantaa
elämä välissä taivaan ja maan
elämä syksyyni valonsa tuo

Ja silloin kun henkäys aamutuulen
se täyttää tämän pienen huoneen
se mut viimeinkin herättää

Elämän nälkä …”

Liki kahdessa vuodessa suru on hävinnyt. Ikävä tuskin häviää milloinkaan. Eikä sen mun mielestä tarvitsekaan hävitä. Jostain saa kuitenkin voimaa ja uutta perspektiiviä elämään. Sitä ymmärtää sen, kuinka kiitollinen saa olla niistä ihmisistä, jotka ovat vielä läsnä. Sitä on oppinut nauttimaan elämästä aistit avoinna. Arvostamaan jokaista aamua, kun pääsee ylös sängystä. Jokaista aamua, kun huomaa että on saanut nukkua yönsä ilman puhelinsoittoa sairaalasta. Jossain vaiheessa pelkäsi nukahtaa. Mitä jos. Nyt osaa jo nukkua koko yönsä putkeen. Musta tuntuu, että meihin ihmisiin on rakennettu jonkinlainen koneisto, joka tyrkkäsee meidät liikenteeseen vaikeina hetkinä. Tai sitten se on vain se suunnaton halu elää täysillä. Tämän tekstin myötä haluan rutistaa teistä jokaista, joille tämä päivä, eilinen tai huominen on vaikea. Ette ole yksin 
OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Näine välillä vähän syvällisinekin ajatuksineni. Pää pilvissä ja jalat visusti maassa. Yltiöpositiivisena ja kuitenkin sisimmissään hirmuisen herkkänä. Ikävöiden, mutta iloisesti eteenpäin porskuttaen.

SUPERSULOISTA TORSTAITA,

alle


24 Responses to “Elämän nälkä”

  1. Nippe sanoo:

    <3

  2. Sari Riekkola sanoo:

    En oikein osaa muuta sanoa kuin <3

  3. Osku sanoo:

    Niin tajuan sitä puhelinsoittoa. Minulla kauan soi puhelin päässäni ja en voinut nukkua. Kyllä kesti pari vuotta että alkoi nukkua normaalisti…

  4. Hennu sanoo:

    Osaat kirjoittaa niin kauniisti. Itku tuli tästä tekstistä. Mutta itku puhdistaa, surulle on annettava sijaa niin kuin sanoit – siinä olet aivan oikeassa. Se on hirveän tärkeää.

    Ihanaa viikonlopun odotusta!

  5. Kaunis teksti, ihanasti kirjoitat <3.

    ps. Tämä kappale on ollut vuosikausia minun voimabiisi. Joskus ystävät kyllästyivät illan istujaisissa, kun soitatin tätä monta kertaa. Nyt jo osaavat odottaa minun jossain vaiheessa iltaa tätä soittavan. Tämä on niin huikea biisi, minulle tulee joka ikinen kerta kylmät väreet, vaikka olen tämän varmasti satoja kertoja kuunnellut :)

    Lämmin halaus, olet ihana.

  6. Unnu sanoo:

    Pekka Paavali Maijanen on myös minun suosikkini. Elämän nälkä yksi voimabiiseistäni vakavan sairauden jälkeen vuonna 2007. Still alive and kicking!

  7. Niina sanoo:

    <3

    kaunis teksti jälleen.

  8. anu sanoo:

    Ihana postaus! Tuo Maijasen kappale on kyllä hyvä, minäkin fanitan sitä, nuo sanat koskettavat! Suru helpottaa ajan kanssa, ikävä ei, samat on tunnelmat itsellä, äitini kuoli jo melkein 10 vuotta sitten äkillisesti, suru on helpottanut, ikävä on edelleen!

  9. Marjo sanoo:

    Voi kun herkkää tekstiä! Tuo on juuri totta, aika parantaa haavat. Sinulla on kuvissa kaunis pusero, mistä mahdat olla sen hankkinut? Ihanaa viikonloppua sinulle!

  10. Miina sanoo:

    Moikka Maria,

    Niin kaunis teksti! Meillä oli juuri vuosipäivä, kolmas lapsemme kuoli kohtuun kaksi vuotta sitten…Silloin tuntui että sieltä sängynpohjalta ei oikeasti pääse enää koskaan ylös, kaikki oli tässä. Mutta se on juurikin se elämän nälkä mikä sieltä pistää nousemaan, myöskin kaksi ihanaa murua siellä kotona sekä rakas aviomies joka koki ihan saman tuskan ja surun kuin minäkin. Ja vaikka arki vie mennessään ja suru väistyy, niin se ikävä jää ja on edelleen välillä ihan sietämätön…Mutta me jaksetaan Maria, sillä elämällä on meille kaikesta huolimatta niin paljon hyvää annettavaa, eikö niin? <3

    Rutistuksin,
    Miina

  11. Maria myös sanoo:

    Voi kiitos taas! Kyynelehdin minäkin. Oma suruni tosin johtuu sairauksistani. Tästä tuli mieleen eka kerta kun luin blogiasi – sattumalta, mutta koukkuun jäin heti. Silloin oli se hääpäiväjuttu, jossa lainasit ihania biisin sanoja. Sulla on tosi upea ja monipuolinen blogi! Olen nauttinut lähes kaikesta, vaikken ole kommentoinutkaan kuin vasta viimeaikoina. Tuntuu kuin olisit ystäväni, rutistus sullekin. <3

    PS. Upea tausta tuo taulu!

  12. […] kun kaikki on hyvin, sitä elämän nälkää. Sitä pohjatonta halua nähdä, kokea, tuntea. Täällä postauksessa, marraskuisena torstai-iltana kerroinkin, että vihdosta viimein suru on hälvennyt. Kiitos […]

Kommentoi