keskiviikko 14. lokakuun 2015

Liian lempeä työnantaja?

MOIKKAMOI!

Vitsit, en itse ole lainkaan kahden postauksen per päivä kannalla (sillä eihän kukaan niitä ehdi lukea), mutta nyt oli vain pakko tulla päivittämään blogi toistamiseen tänään. Koska oli asiaa. Painavaa sellaista 😉 Aamulehden toimittaja soitti veljelleni maanantaina, että sopisiko tulla tekemään juttua yritysten paikallisesta sopimisesta. No tottakai meille tuo sopi ja eilen toimittajan ja kuvaajan kanssa rupateltiin mukava tovi. Huomennahan, torstaina, saamme kuulla hallituksen mietteitä paikallisen sopimisen uudistuksista hieman enemmän. Mielenkiinnolla odotan!

IMG_6334No sen kummemmin politiikkaan kajoamatta täytyy sanoa, että meillä tuo paikallinen sopiminen on ollut käytössä koko yrityksen elinkaaren ajan. Siihen ovat sitoutuneet niin työntekijät kuin työantajaosapuolikin. Näin jälkimmäiseen kuuluvana pidän tärkeänä sitä, että yrityksillä on myös mahdollisuuksia tilanteensa ja tarpeidensa mukaan sopia esimerkiksi lomarahojen ottamisesta vapaina. Meillä on ollut periaate, että kaikki ne, ketkä haluavat lomarahat vapaana ottaa ovat siihen oikeutettuja. Pääasia, että hommat saadaan tehtyä. Lisäksi peräänkuulutan joustavuutta työnantajaosapuolen puolelta muutenkin. Toki hiljaisina aikoina kukin osakkeenomistaja miettii sitä, miten saada tulosta viivan alle. Lomauttaminen, sehän on yleensä se helpoin vaihtoehto. Ja irtisanomiseen verrattuna kuitenkin lempeä vaihtoehto. Mutta mites tuo työhyvinvointi jatkuvan lomautusuhan alla? Toki ymmärrän, että ihan viimeinen oljenkorsi ennen konkurssiin joutumista voisi olla lomautus. Yrityksiä tähän maahan tarvitaan. Mutta sitä ennen tulisi kokeilla kaikki muut keinot pitää yrityksen pää veden pinnan yläpuolella.

Ehkä yksi fiksuimmista strategisista päätöksistämme on ollut se, että lomautuksiin ei lähdetä. Jos on tarvetta ollut hiljaisina aikoina lomautuksille, niin se olemme me osakkeenomistajat, jotka olemme olleet palkattomilla. Uskomme vakaasti, että se on pidemmän päälle haitallista työhyvinvoinnin kannalta olla syksyisin hiljaisina aikoina lomauttamassa henkilökuntaa. Meillä on pieni organisaatio; 12 henkilöä, joten eipä tuosta juuri ole ketä lomauttaakaan. Lisäksi meillä on ihan älyttömän hyvä yhteishenki ja kunnioitus toisiamme kohtaan. Lomauttamiset ja edes lomauttamisuhka voisivat helposti murentaa tuon kunnioituksen. Aina sitä kuitenkin uskoo, että hiljaisten aikojen jälkeen tulee taas kiire. Vielä kertaakaan tuo usko ei ole horjunut. Vaikka tässä nyt kirjoitankin työnantaja- ja työntekijäpuolesta, niin päivittäisessä työelämässä sitä ei näy. Jokainen ihmisenä on samalla viivalla. Ja kaikki ovat tarvittaessa valmiita joustamaan. Kiitollinen saa olla!
IMG_6390

Yllä oleva kuva on tämän päivän Aamulehdestä. Vasemmalla veljeni ja oikealla Ari. Ari on muuten se meidän runonikkari, joka kirjoitti sen mun 40-vuotisrunonkin 🙂 Arin kanssa ollaan oltu jo edellisessä työpaikassa työkavereita ja nyt jatketaan. Mun mielestä tuo kuva kertoo kaiken. Ilon kautta. Se on meidän motto tuolla päivätyössä. Se on mun mottoni myös tämän rakkaan sivutyönikin suhteen.

Niin, voiko työnantaja olla liian lempeä? Onko se väärin antaa työntekijöille pari kolme palkallista lomapäivää jouluna, jotta he saavat viettää aikaa perheidensä kanssa? Onko se väärin käskeä kipeä työntekijä kotiin lepäämään, vaikka hommat kaatuu omaan niskaan? Onko se väärin lähteä aina silloin tällöin tuulettumaan koko porukan voimin niin, että yhdessä päätetään mitä tehdään ja minne mennään? Onko se väärin, jos halutaan viettää koko ilta yhdessä ja kasvattaa yhteishenkeä vielä entisestään? Ei ole, on vastaukseni kaikkiin. Henkilöstö on se yrityksen tärkein voimavara.

Henkilöstöasiat ovat pääasiassa kontollani, vaikka enemmän keskitynkin talousjuttuihin ja päivittäisen tilausrumban pyörittämiseen. Olen ollut myös ulkopuolisilla töissä ja tiedän, miten jossain työpaikoissa johtoporrasta pelätään ja haukutaan selän takana. Uskon, että osaltaan tuo johtoporras on saanut tämän itse aikaan. Saanut omilla toimillaan rakennettua kuilun itsensä ja muiden välille. Ei näin. Kukaan meistä ei ole alempiarvoinen kuin toinen. Toki tiukan paikan tullen meilläkin hierarkia toimii ja tiedämme, kuka sanoo sen viimeisen sanan. Mutta ihan turha sitä on tuoda esiin ja korostaa päivittäisessä toiminnassa.

Nyt on pakko lopettaa, vaikka juttua tulisi aiheen tiimoilta vaikka kuinka. Vähän erilaista juttua ruoka- ja sisustusaiheiden väliin. Ilo on olla lifestyle-bloggaaja, tuo kun sallii aiheiden käsittelyn laidasta laitaan 🙂 Onko siellä muita lempeitä työnantajia? Täten haastan kaikki työnantajat katsomaan hieman omaa toimintaansa ja miettimään sitä, että olisiko kuitenkin mahdollista lisätä sitä kilpailukykyä panostamalla ensin yrityksen sisäisesti henkilöstön hyvinvointiin. Sen sijaan, että leikkaisi palkkoja tai vahtisi silmä kovana kellokorttikoneen vieressä mahdollisia myöhästyjiä. Hei, kiitos ihan hurjan paljon viesteistänne ja sähköposteistanne artikkelin tiimoilta. Ne ovat vahvistaneet käsitystäni, että oikeilla linjoilla ollaan rakentamassa tätä yhteiskuntaa kohti valoisampaa tulevaisuutta. Askel kerrallaan. Inhimillisesti.

Ilon kautta, tässäkin asiassa 

allePS. ihan selvennyksenä; ei tämä yrittäminen aina ruusuilla tanssimista ole ollut, mutta raskaasti tappiolliset alkuvuodet on nyt saatu kunnialla kuitattua. Kiitos tuon upean työtiimin 🙂


34 Responses to “Liian lempeä työnantaja?”

  1. Minttu sanoo:

    Oi, pääseekö teille töihin?!

    Kuullostaa aivan ihanalta ja ihmismäiseltä paikalta olla töissä! Olisipa teidän kaltaista porukkaa enemmänkin yritysmaailmassa. <3

  2. Anu sanoo:

    Kuulostaa just siltä,että voisin haluta teille töihin:)
    Mä uskon kans,että jos pomo on reilu ja joustava työntekijää kohtaan niin sama toimii toisinpäin.ehkä vielä sanoisin,että pomon osuus tässä asiassa on se mistä kaikki lähtee.Sillä saadaan just yhteishenkeä ja joustavuutta työntekoon.
    Kukaan ei halua pois hyvän pomon alaisuudesta.

    Ite oon ollut muutamassa ns.riistotyöpaikassa,jossa ajattelin,että jos johtopuoli olis ollu inhimillisempi työntekijöitä kohtaan,olis ollut aivan eri motivaatio niitä töitä kohtaan ja työntekijöiden jatkuva vaihtuvuuskaan tuskin hyödyttää ketään.
    Kaikkia tarvitaan ja jokaisen työpanos on tärkeä.
    Mä uskon,että oot varmasti ihana työkaveri ja just tuo on tärkeää,että kaikki tuntee olevansa yhtä arvokkaita työntekijöitä kuin johtopuolikin.
    Nostan teille hattua<3

    • Maria sanoo:

      Kiitos Anu 🙂

      Tämä meidän inhimillinen johtotapa on suoraa tuolta iskävainaalta peräisin, samoilla linjoilla jatketaan <3

  3. Maitoviiksi sanoo:

    Kuulostaa tosi hyviltä periaatteilta! Hyvinvoiva työyhteisö myös puhaltaa yhteen hiileen ja on luottamuksen arvoinen työkavereille sekä esimiehille. Kirjoittamasi periaatteet unohtuvat varsinkin isommissa organisaatioissa ja työntekijän ihmisyys jää jalkoihin. Pidä kiinni hyvistä periaatteista ja arvoista! Varmasti hyviä työntekijöitä riittää jatkossakin. Ihanaa syksyä!

    • Maria sanoo:

      Kiitos sinulle 🙂

      Näinhän se on, että varsinkin pörssiyrityksissä tehdään töitä rahan kiilto silmissä…unohtamatta ihmisiä, jotka saa sen kaiken aikaan! <3

  4. Birgitta Hakulinen sanoo:

    Hei Maria!

    Luin jutun Aamulehdestä ja tulipa hyvä mieli,että on tälläisiä työpaikkoja näinä aikoina.
    Uskon ,että niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan ja koskee meitä työntekijöita kuin työnantajia.
    Kaikkea hyvää jatkossakin ja kun seuraavan kerran käyn maalikaupassa ostan teidän yrityksen tuotteita!

    • Maria sanoo:

      Hei Birgitta

      ja kiitos <3 Samoilla linjoilla ollaan, että niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan. Uskon, että tuo on ihan periaatteeni myös muussa elämässä, ei vain työpaikalla 🙂

  5. Mulle tuli myös heti ekana mieleen että pääseekö teille töihin! 😀

    Edellinen pomoni oli kamala, en ollut ainoa joka sieltä lähti ja työntekijät vaihtui koko ajan..mutta ei siitä sen enempää. Haaveissa on että voisin joku päivä olla itse itseni pomo 🙂 Todella hyvä kirjoitus, kiitos Maria.

    • Maria sanoo:

      Kiitos kaunis <3

      Voisin rekrytoida teidät kaikki, jos tilanne sen sallisi 🙂 Oman itsensä pomo on hyvä olla. Vaikka vastuu on suuri ja yrittäminen on täynnä riskejä, niin silti se homma antaa enemmän kuin ottaa. Suosittelen!

  6. Tarja sanoo:

    Aivan mahtavaa viestiä, Maria! Aivan mahtavaa! Olen niin samaa mieltä kanssasi kaikesta, mitä sanot ja soisin monen johtavassa /päättävässä asemassa miettivän myös sitä, mistä se tulos lopulta syntyy: työntekijöistä. Eivätkä työntekijät ole pelinappuloita, joita voi siirrellä paikasta toiseen tai korvata uusilla, kun siltä tuntuu. Onpa ihanaa tietää, että tällaisia työpaikkoja on olemassa <3

    • Maria sanoo:

      Kiitos Tarja <3

      Ilman työntekijöitä ei tämä homma toimisi 🙂 Meillä on niin pieni vaihtuvuus, että ilmeisesti he myös viihtyvät. Liki kaikki ollaan alkuperäisiä 🙂

  7. Minna sanoo:

    Aivan mahtava työnantaja olet ja olette <3 Arvostan suuresti teidän yritystä ja sen arvoja! Työhyvinvointi kantaa pitkälle ja näkyy työntekijöissäkin.

    Toivotan teidän yritykselle moneksi seuraavaksi vuodeksi menestystä ja miljoonia!

    Minna

    Ps. Mahtava haaste!

    • Maria sanoo:

      Moikkamoi Minna ja kiitos <3

      Työhyvinvointi on sellainen juttu, johon tänä päivänä tulee kiinnitettyä vielä enemmän huomiota. Uutiset kun täyttyvät yt-uutisista, niin on hyvä viestittää noille rakkaille työkamuille, että ei koske meitä. Kaikki on hyvin 🙂

      Hih, kiitti - toivotaan, että moni tarttuu haasteeseen!

  8. annu sanoo:

    Juuri näin!
    Olen usein sanonut, että kun ollaan samalla puolella pöytää, niin hommat sujuu. Kun asiat jutellaan auki, ja tehdään asioita yhdessä niin joustoa löytyy molemmilta puolilta. Inhimmillisyys ja vastuunkanto on tärkeitä juttuja, sillon sitoutuminen on molemminpuolista ja aitoa. Lojaalisuus kantaa yritystä vahvasti eteenpäin. 🙂
    Olen ollut sekä yrittäjänä, että (tällä hetkellä) vieraan palveluksessa, joten hyvin on perspektiiviä molemmilta kanteilta. 🙂
    Hienoa työtä teette!

    • Maria sanoo:

      Moikka Annu

      ja kiitos <3

      Sen olen huomannut, että usein pitkänlinjan piinkovilta johtajilta puuttuu se inhimillisyys. Lisäksi ajattelen asian näin, että en ole vain vastuussa arvokkaista työntekijöistä, vaan kaikki mitä teemme vaikuttaa myös heidän perheisiinsä. Suuri vastuu, mutta ilolla sen kannamme 🙂

  9. Tuija sanoo:

    Mäkin haluan teille töihin 🙂

    Itse olen saanut tuta jo kaksi kertaa huonon kohtelun jäätyäni äitiyslomalle. Koskaan ei ole työsuhde jatkunut entisenlaisena äitiysloman jälkeen. Molemmat näistä työpaikoista on nyt taakse jäänyttä elämää. Potkut tullut molemmosta tuotannollisista ja taloudellisista syistä. Hyvä kai, että ison firman talous on pelastettu pieni palkkaisen konttoristin irtisanomisella.

    Minä myös ostan seuraavat maalit tuon naapurikunnan maalitehtaan valikoimista 🙂

    • Maria sanoo:

      Kiitos Tuija <3

      Hih, täytyy "piiskata" noita meidän myyntiedustajia, jotta pystymme palkkaamaan teidät kaikki töihin 😉

      Harmillista kuulla, mutta olen kuullut että tuo on melko yleinen kohtelu äitiysloman jälkeen. Todella epäreilua ja eetisesti kyseenalaista toimintaa!

      Kiitos 🙂

  10. Maisa sanoo:

    Luin jutun Aamulehdestä, se oli tosi hyvä! Toivon teille onnea ja menestystä! 🙂

    • Maria sanoo:

      Hei kiitos Maisa <3

      Tuo oli niin ihana sattuma koko lehtijuttu, kun ei edes tajuttu kysyä, miten tuo haastattelija päätyi meille soittamaan. Mutta hyvä, että valitsi meidät 🙂

  11. Julia sanoo:

    Wau, tosi ihania periaatteita, toivottavasti tätä juttua luetaan ympäri Suomea. 🙂

    • Maria sanoo:

      Kiitos Julia <3
      (esikoinen, kaimasi, tuossa vieressä muuten totesi että ihan paras nimi sinulla 😉

      Samaa toivon minäkin, näin laman alla moni yritys ottaa pakkokeinot käyttöön, miettimättä niiden pidempiaikaisia vaikutuksia.

  12. zubi sanoo:

    Voi miten upea teksti! Olen kanssasi aivan samaa mieltä ja juuri tuollaisilla asioilla sitoutetaan henkilöstöä ja saadaan hyviä tuloksia aikaan. Ja kyllä, minäkin haluaisin tulla teille töihin. Olen jo aiemminkin teksteistäsi miettinyt, että teillä taitaa olla yrityksessä arvomaailma ja toimintatavat kohdallaan ja tämä vielä vahvisti asiaa.

    • Maria sanoo:

      Voi kiitos Zubi <3

      Meillä on sinänsä kyllä harvinainen työpaikka, että jokainen päivä alkaa ja loppuu hyvillä mielin 🙂

  13. Aurinkoinen sanoo:

    Ensimmäinen ajatus oli, että pääsisinpäs tuollaiseen paikkaan töihin 🙂 Olen ollut aina sitä mieltä, että ihmiset saadaan vaikka seisomaan päällään, kun heitä kohdellaan hyvin. Lomarahan vaihto on hyvä, jos on hiljaisia kausia. Mutta lomarahoista tulikin mieleeni, että kyllä korpesi, kun yksi esimieheni vaihtoi aina lomarahat vapaaksi, joten lomaa hänelle tuli 38+16 pv vuodessa. Minä sitten tein työt ja siirsin osaa lomastani seuraavalle vuodelle jne. Töitä oli liikaa ja kun sanoin pomolle, että en kohta muista nimeäni, niin hän nauroi ja sanoi, että tuossahan se lukee oven pielessä. Mutta ihania yhteen hiileen puhaltajiakin on matkan varrella ollut ja heitä muistelen lämmöllä lopun ikääni, mutta he siirtyivätkin yksityiselle, eikä ihme. Hyvää jatkoa firmallenne, jatkakaa samaan malliin! Paneelipro kattomaali oli tänäänkin ihanaa maalattavaa. Kiinnosti muuten se upea eteisen maali, mitä se on?

    • Maria sanoo:

      Kiitos kaunis <3

      Oi ei, ei reilua toimintaa tuokaan. Itsekin otan lomarahat vapaina, mutta käytän niitä näin hiljaisina aikoina, en juurikaan loma-aikoina 🙂

      Tuo eteisen maali on Royal Sisustusmaali, sävy NCS S 8500-N 🙂

  14. Sari Riekkola sanoo:

    Ihanan kuulonen työpaikka ja oikeat periaatteet, ei ihme, että teillä on töissä kivaa! Hyvä juttu!

    • Maria sanoo:

      Kiitsa Sari <3

      Työ on niin iso osa elämää, ei vain itselleni, vaan kaikille. Sen takia on niin kovin tärkeää, että kaikki viihtyvät ja tuntevat olonsa tärkeiksi 🙂

  15. Lumo sanoo:

    Työnantajani on aina ollut joustava, muta kyllä minäkin joustan. Tähän aikaan vuodesta teen pitkää päivää ja otan ne vapaina takaisin pyhien välissä sekä kesäloman yhteydessä. Jos joskus haluan tulla myöhemmin tai lähteä aiemmin, voin kyselemättä tehdä niin. Hyvällä fiiliksellä tehdään itsenäisesti ja pikku tiiminä töitä näinä vaikeinakin aikoina.

    • Maria sanoo:

      Kuulostaa ihan täydelliseltä Lumo <3

      Näin se homma toimii, kun molemmat osapuolet joustaa 🙂

  16. Maarit sanoo:

    Mäkin haluan teille töihin! 🙂

    • Maria sanoo:

      Voi kiitos <3

      Seuraavan kerran, kun rekrytoidaan, niin laitan työpaikkahakemuksen tänne blogiin 🙂

  17. Riikka sanoo:

    Missä teidän maaleja myydään? Mikä on teidän valttinne, kun on kyseessä suurempi maalifirma teitä vastassa? Täytyy tunnustaa, etten ole yrityksestänne kuullut yhtään mitään. Mutta mielenkiinnolla kuulostelen asiaa.

    • Maria sanoo:

      Heippa Riikka,

      meillähän on tehty maaleja jo vuodesta 1986, ensin Nokian Laatumaalit Oy:n nimellä (jonka aikana suurimpia saavutuksia oli esim. Värisilmä-maalien kehittäminen ja valmistus). Sen jälkeen kun ko.yritys yrityskauppojen kautta alasajettiin perustimme tämän uuden v.2003. Joten kokemusta löytyy. Valttimme on markkinoiden muuttuvaan kysyntään reagointi nopeasti, joustavuus, jossain määrin myös hinta sekä ehdottomasti laatu. Pienellä ei ole varaa tehdä huonoa 🙂

      Jälleenmyyjiämme on väri- ja rautakaupat ympäri Suomen. Tuolta kotisivuiltamme http://www.coloria.fi löytyy jälleenmyyjäkartta.

Kommentoi