ILTAA IHANAT!

Hauska nähdä jälleen (päivän eka postaus tuossa alempana ;). Tunnustan, että vaikka sitä onkin kuinka positiivinen ihminen, niin joku tässä syksyssä on, mikä saa mielen hieman melankoliseksi. Herkäksi ja pohtivaksi. Vuosi toisensa jälkeen. Siinä missä vielä kesällä hymyilin pikkuisille pilttiposkille lastenrattaissa on vaihtunut pieneen haikeuteen siitä, että omat lapset on jo niin isoja. Juoksulenkillä kesällä nauttii täysin rinnoin luonnosta ja nyt alkoi suorastaan ketuttamaan se, kun oranssi lehti lensi päin pläsiä. Sumutinpullosade tuntui kerrankin pahalta kasvoilla. Kotiin, tyhjään sellaiseen, lenkiltä tullessani oli pakko sytytellä heti valot ja laittaa kynttilät palamaan.

Sitten avasin puhelimesta facebookin ja huomasin ihanan Rillan postauslinkityksen. Tippa tuli linssiin. Ensin ajattelin, että eihän näin nyt voi käydä. Mun ihan suosikkibloggaaja ei voi lopettaa blogiaan. Miten mä nyt pärjään, minne menen katsomaan kauniita kuvia, saamaan inspiraatiota niin pukeutumisen kuin ruoanlaitonkin suhteen. Saamaan kenties puutarhakärpäsen pureman. Näin itsekkäästi ajateltuna. Kunnes toinen tippa tuli linssiin siitä, kun aloin pohtimaan, kuinka rohkea ja epäitsekäs päätös tuo on. Ei varmastikaan päätös helpoimmasta päästä. Haleja sinne ihana, hymyillään kun tavataan ♥ 

Sitten mä aloin miettimään, että mitä ihmettä mä oikein synkistelen. Minä, joka oikeasti olen aina olen ollut se, joka nostaa alamaissa olevat ihmiset hölmöillä jutuillaan takaisin maan pinnalle. Mutta kai se on meillä suomalaisissa vähän sisäänrakennettu juttu tämä melankolisuus. Apua, onko tämä joku ominaisuus, joka tulee kun täyttää 40 v ja te ette kertoneet mulle? 😉 Tästä ei kuulkaas enää puutu kuin lasi punaviiniä ja maailmaa parannettaisiin oikein kunnolla. Sikarituoli ja se sikari. Heh, ei ehkä tuota viimeistä kuitenkaan. Ai niin ja mainitsinko jo, että tilannetta ei ainakaan helpota se, että ei olla laitettu lämpöjä päälle ja villasukat on hukassa?

Kaikessa haikeudessaan syksy on ihanaa aikaa! Kevään ja kesän sitä posottaa menemään pää kolmantena jalkana, joten on ihan kiva, että meille duracell-pupuillekin on suotu tilaisuus hidastaa tahtia. Näin mä sen näen. Synkistelläänkö siellä syksyä? Mä en kyllä tiedä mistä tämä yhtäkkinen synkistely voi johtua, sillä mä rakastan syksyä kaikkine sävyineen. Sateineen, kasvoihin lentävine lehtineen kaikkineen. Ehkä tämän iltainen oli sellainen ”syksy tuli takavasemmalta, enkä ollut varautunut siihen” -synkistely. Se kyllä loppui kovin lyhyeen, kun muu perhe palasi harrastuksista kotiin ja otettiin räväytysmatsi.

Kiitos ja anteeksi, pieni purkautuminen täällä helpotti suuresti. Ei se elämä ole aina täällä ruudun toisella puolellakaan siirappia ja hunajaa. Onneksi elämään mahtuu koko tunteiden kirjo. Nauttii taas enemmän elämän pikkujutuista, kuten tuosta Unelmien Poikamiehestä, joka just alkoi telkusta! Palataan huomenna taas vähän positiivisimmilla jutuilla. Siihen asti, käperrytään sinne peiton alle ja fiilistellään. Nopsaa tämä syksy vaihtuu joulun odotukseksi…ai niin, tuo j-sana tais olla kiellettyjen listalla vielä pari kuukautta 😉

KIVAA ILTAA TOIVOTELLEN,