torstai 27. elokuun 2015

Double chocolate mudcake w/ blueberries

OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERAHEISSAN YSTÄVÄT HYVÄT!

Musta tuntuu, että olen kokenut uudelleen rakastumisen. En kuvissa näkyvään mutakakkuun vaan tuohon mun Olympuksen 45 mm 1.8 -objektiiviini. En olekaan pitkään aikaan kuvannut sillä, vaan jokapäiväisessä käytössä on ollut 25 mm 1.8 -obiska. Tuo 25 mm toimii kyllä loistavasti myös, mutta joku tuossa 45 mm on, mikä saa aikaan sellaisen euforisen olon. Te valokuvausta harrastavat taidatte tietää sen tunteen, kun kuvan ottamisen jälkeen tarkistatte kuvan ruudulta ja voitte hymähtää tyytyväisyydestä. Taputtaa itseään olkapäälle hyvästä kuvasta 😀 Mulle tuo lähikuva jäisistä mustikoista oli sellainen. Eilen oli ihan superhämärä ilta ja vähän epäröin kuvata kakkua liki mustaa seinää vasten. Mutta turhaan, kuvien kanssa ei ollut mitään ongelmaa; ihan ilman jalustaa tuli hyviä kuvia. Pikkuhiljaa tosin täytyy taas alkaa muistelemaan pimeällä kuvaamisen niksejä…ettei mene kuvat keltaisiksi mössöiksi.

Päivän aiheeseen palatakseni, tuplasuklaamutakakkua tuli eilen leivottua lasten kanssa. Jos ette ole vielä lukeneet eilistä postausta herkuttelusta arkena, niin käykäähän vilaisemassa. Meillä on esikoisen kanssa ollut 10 vuoden yhteinen taival keittiössä. Hän on mun leivontakamuni. Muistan, kun toinen oli sen 6 kk ja sai istuttaa syöttötuoliin, niin sen jälkeen maailma aukeni. Mä leivoin tai tein ruokaa ja pikkuinen kopisteli puisia kapustojaan tiskipöydän äärellä Titi-Nallen tahtiin. Vielä tänä päivänäkin on kovin innokas leipomaan ja osallistumaan ruoanlaittoon. Ja oikeastaan aina silloin tällöin kysyy, että saako tehdä ruoan. Ainakin käristetty nakkikastike ja kermainen broilerkastike onnistuu loistavasti. Kuten myös oikein kunnon aamiaisomeletti täytteillä. Itsekään en muuten osaa sellaista 😀 Joten ottakaa lapset mukaan keittiöpuuhiin, heistä on vielä joku päivä suuri apu!

Teemme yleensä aina mutakakun tutulla ja turvallisella Fazerin ohjeella. Näin siitä tulee just sellainen sisältä valuva kuin mutakakun kuuluu mielestäni ollakin. Tällä kertaa puolitin tummansuklaan määrän ja korvasin loppusuklaan valkoisella suklaalla. Tuli kuulkaas sellainen kaakku, että tämä tulee korvaamaan tavallisen mutakakun meillä jatkossa. Mutakakku on parhaimmillaan vielä vähän lämpimänä, jäätelön tai jäisien marjojen kanssa, mutta ei se hassumpaa ole seuraavanakaan päivänä esimerkiksi vadelmamelban kanssa nautittuna.

DOUBLE CHOCOLATE MUDCAKE

100 g tummaa leivontasuklaata
100 g vaaleaa leivontasuklaata
100 g + 100 g voita
4 kananmunaa
2 dl sokeria
2,5 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta

– vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi
– lisää nostellen vehnäjauhot,johon leivinjauhe sekoitettu
– jaa taikina puoliksi
– sulata suklaat ja voi (valkoinen suklaa + 100 g voita ja erikseen toisessa kattilassa/kulhossa mikrossa tummasuklaa + 100 g voita)
– lisää nostellen suklaat taikinakippoihin
– vuoraa irtopohjavuoka leivinpaperilla ja voitele reunat
– kaada vuokaan vuorotellen tummasuklaataikinaa ja valkosuklaataikinaa
– paista uunin alatasolla 200 asteessa noin 15-20 minuuttia

******************************************************

Me harvoin jaksetaan odottaa, että mutakakku jäähtyy, joten se on todella valuvaa sisältä, kun syömme siitä ekat palat:) Mutta jos malttaa odottaa esim. seuraavaan päivään, niin tuo jähmettyy kauniisti jääkaapissa. Koska mustikoita kuluu meillä ekstrapaljon, niin suuntaamme tästä pikapuoliin mökille. Muu perhe saunoo ja mä poimin mustikoita. Kävin virkistäytymässä ripsihuollossa tänään kesken työpäivän, joten saunaan ei ihan vielä uskalla mennä. Toivotaan pitkää ikää näille ripsille. Hyvä kun uskallan silmiä räpsytellä ;D

HERKULLISIN TORSTAITERKUIN,

alle

PS. en tiedä teistä, mutta mä oon jo ihan fiiliksissä huomisesta illasta ja pitkästä, pitkästä aikaa fredagsmysistä! Mulla on miljoona eri ruokavaihtoehtoa, enkä vielä ole päättänyt minkä niistä teen, mutta jotain hyvää on luvassa.
PPS. ja ei, blogini ei ole muuttumassa ruokablogiksi vaikka tämän viikon postauksien takia niin voisi luulla 😛


12 Responses to “Double chocolate mudcake w/ blueberries”

  1. Emma sanoo:

    Voi Maria minkä teit, nyt on kyllä ihan pakko tehdä viikonloppuna mutakakkua No, olen ihan samoilla linjoilla sun kanssa, että ihmisen (naisen ) pitää osata herkutella hyvällä omallatunnolla! Mutta ” YKSI pala mutakakkua” on paljon vaikeampi juttu, kuin vaikkapa hiukkaskiihdyttimen rakentaminen omalle pihalle!!!

    Jään innolla odottamaan fredagsmysiä ❤️

    Emma

    • Maria sanoo:

      Hih,

      ihanaa että postaus kirvoitti leipomisinnostuksen ;D

      Just näin,voi kun se pysyisi siinä yhdessä palassa 😉 Se on vaikeaa, mutta eilen se pysyi siinä. Tänään tosin otin aamulla ihan pikkuriikkisen palan kakkua!

      Ihanaa perjantain odotusta, ei ole pitkä aika enää <3

  2. Ulla sanoo:

    Ihana kakku, täytyy pyytää poikaani leipomaan sitä.
    Kyllä, poikaani, joka kesällä leipoi kaikki omiin rippijuhliinsa: juustokakuista täytekakkuihin ja pikkuleipiin ja kaikkea siltä väliltä.
    Ehdottomasti kannattaa ottaa ne lapset mukaan pienestä pitäen huseeraamaan keittiöön. Vain tekemällä oppii.
    Ja nyt pääsee äiti sitten helpolla 🙂

    • Maria sanoo:

      Kiitos,

      ja voi vitsi, millainen poika sinulla on! Hatunnosto pojallesi 🙂

      Just näin, mä elättelen toiveita samasta – että meidän tytöt olisivat rippikouluiässä yhtä taitavia leipureita!

      Mukavaa torstai-iltaa <3

  3. Milla sanoo:

    Voisiko jatkossa nuo postauksien nimet olla ihan suomen kielellä, kiitos !
    Ei tietenkään ole pakko, kun olet niin suuri Amerikan ihannoija (siellähän on kaikki niin paljon paremmin kuin täällä). Ilmeisesti haluat tuoda esiin oman kielitaitosi lukijoille ! Ymmärrän kyllä englannin kieltä ja otsikkosi ja tekstisi (luen jopa kirjoja ko. kielellä), mutta Suomessa suomen kielellä, eikö niin ? Jotenkin tuo englannin kieli kuitenkin ärsyttää suomalaisessa blogissa (vaikka niin muita maita hehkutatkin). Luulen ja itse asiassa olen aika varma, että aika moni lukijasi,ellei suurin osa heistä, on samaa mieltä kanssani.

    • Maria sanoo:

      No nyt kyllä välittyi ärtymys oikein tänne saakka 😀

      Jossain blogissa törmäsin juurikin samanlaiseen kommenttiin…taitaa olla hieman liikkeellä ärtyisyyttä vierasperäisiä blogiotsikkoja kohtaan. Mun mielestäni vain jotkut sanat kuten tuo tuplasuklaamutakakku kuulostaa paremmalta englanninkielisenä. Kyse ei todellakaan ole Amerikan ihannoinnista (mistä olet sellaisen kuvan saanut?) tai siitä, että brassailisin kielitaidollani. Mitä muiden maiden hehkutukseen tulee, niin kuule kyllä olen moneen kertaan täälläkin sen todennut, että ei ole Suomen voittanutta. Mutta se ei poissulje sitä, että haluan tutustua uusiin maihin ja kulttuureihin. Matkustelu avartaa…

      Laskin tuossa pikaisesti, että tämän vuoden 254 postauksestani noin 10 on otsikoitu pelkästään englanninkielellä, ei nyt niin kovin moni vai mitä? Mutta kyllä, jatkossa jatketaan pääosin suomenkielisin postausotsikoin. Kuten tähänkin asti 🙂

      Mukavaa elokuun loppua ja syksyn odotusta!

      • Liina sanoo:

        Wau! Kylläpä vastasit hienosti, Maria! Ihailen:)
        (Kommentoin varmaan eka kertaa, tuo vastauksesi teki todella vaikutuksen)

  4. Jenna sanoo:

    Ihana uusi ohje! Menee heti kokeiluun 🙂 Ja mitä tulee tuohon postauksien otsikointiin, niin olipa kieli Englanti tai Ruotsi, hyvin sä vedät! *peukku*

  5. Tytti sanoo:

    Heips! Mikä kamera toi on? On aivan syötävän ihania kuvia! Olet kyllä mestarikuvaaja! Niin ihania tunnelmia ja ne välittyvät upeasti myös tänne ruudun toiselle puolelle. Kiitos! 🙂

Kommentoi