tiistai 18. elokuu 2015

Helppo & herkullinen arkiruoka

OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA…vähän jo kohti syksyisempää arkiruokaa :)

HEISSAN!

Tiedättekös mikä kiireessä on parasta? No se, kun tajuaa priorisoinnin tärkeyden ja osaa käyttää pienetkin hetket hyödyksi. Kuten lounastauot. Jos on päivät töissä, illat menossa ja yöt nukkuu, niin blogille jää lounas- ja kahvitauot sekä aamut ennen töihin lähtöä :) Onneksi tässä vuosien mittaan on tullut tehokkaaksi tämänkin homman suhteen; tekstiä syntyy suht’ vaivattomasti ja kuviakaan ei tarvitse enää räpsiä tsiljoonia. On myös antanut itselleen pitää välipäiviä tästä rakkaasta hommasta. Aina ei ehdi. Mutta silti toisaalta jo salaa odotan syyskuuta ja osittaista työaikaa. Tähän bloggaamistouhuun kun on jäänyt pahasti koukkuun.

Kiireinen arki on tuonut mukanaan viikkoruokalistat ja viikkoruokamaitokaupat. Hyvä niin, säästyy myös rahaa. Hermojen lisäksi. ”Mitä tänään syötäisiin?” on mun vakkarikysymys miehelle tuossa iltapäivästä, kun soitellaan. ”Ihan sama, tehdään jotain.” Ai että, pahin mahdollinen vastaus. Sanois vaikka että lämmitetään hernesoppaa :D Välillä ei vain yksinkertaisesti ehdi ajattelemaan ruokailuja päivittäin. Sen takia pitäydyn taas viikkoruokalistoissa. Sekä siinä Prisman kauppakassipalvelussa. Josta bongasin myös eilisen illan ruoan reseptin. Miettikääs kuinka helppoa on klikata resepti kokonaisuudessaan tuonne ostoskoriin, ei tarvitse erikseen mennä poimimaan tuotteita. Me likey! Mä olen aivan tyystin unohtanut risotot; maailman helpoimmat, herkullisimmat ja nopeimmat arkiruoat. Lasten ollessa pieniä teimme risottoja harva se viikko. Lähinnä broileriristottoa. Eilen illalla kiljuvaan nälkään tuli tehtyä lohirisottoa ja voi jestas, että maistui hyvälle. Ollakin, että risotto meni vähän liian kypsäksi.

NOPEA LOHIRISOTTO
(4:lle)

1 pieni sipuli pilkottuna
1 rkl oliiviöljyä
2 dl risottoriisiä
(0,5 dl valkoviiniä)
7 dl vettä
2 kalaliemikuutiota
100 g pakasteherneitä
300 g kirjolohisuikaleita
parmesania

-kuullota sipulia oliiviöljyssä, kunnes pehmenee
-lisää risottoriisit ja kuullota, kunnes ”lasimaisia”
(-lisää valkoviini ja anna viinin vähän haihtua)
-lisää kalaliemikuutiot murusteltuna ja pikkuhiljaa vettä
-lisää herneet
-anna porista noin 15 minuuttia
-lisää kirjolohisuikaileet ja anna porista vielä viisi minuuttia
(vaihtoehtoisesti voit paistaa kalan pannulla ja lisätä valmiiseen risottoon)
-raasta päälle parmesanlastuja

**********************************************

En olekaan muuten koskaan aiemmin ostanut kirjolohisuikaleita. Mulla oli pieniä ennakkoluuloja niitä kohtaan, mutta yllättävän hyviä olivat. Meillä ei myöskään juuri koskaan osteta mitään valmiiksi marinoituna. Näissä suikaleissa tosin taisi olla hunajamarinadi. Ihmiselle, joka nakertaa parmesania suoraan paketista, on nämä risotot kyllä ihan ylivetoja. Mulla on parmesan ruokapöydässä mukana ja siitä veistän koko ajan lisää juustoa risottoon vanhan huvetessa ;)

Hei oletteko muuten huomannut tuon älyttömän upean muodonmuutoksen, jonka Indiedays koki tänä aamuna? Mä ainakin olen tästä muutoksesta ihan täpinöissäni. Blogit on jaettu kahteen eri portaaliin, Living & Lifestyle:n ja Styles & Trends:iin. Blogini kuuluu luonnollisesti tuohon ensimmäiseen. Indiedaysin toimituksen ”5 vinkkiä uudistuneen Indiedaysin käyttöön” kannattaa muuten käydä lukaisemassa myös. Uskon, että tämä uudistus palvelee niin teitä lukijoita kuin meitä bloggareitakin! Itse ajattelin heti tänä iltana tutustua uusiin sivuihin vähän tarkemmin.

ILOISIN TIISTAITERKUIN,

alle

PS. tuli muuten tässä mieleeni, että tähän risottoonhan voisi käyttää ihan valmista savulohtakin :)


8 Responses to “Helppo & herkullinen arkiruoka”

  1. Sari Riekkola sanoo:

    Kiitti kivasta ruokavinkistä Maria, tuo uppoaa meillä takuu varmasti!!

    • Maria Maria sanoo:

      Olehan hyvä Sari!

      Hei säätiedotuksessa sanottiin, että siellä teilläkin on kesä! Aivan ihanaa :)

      Nautitaan <3

  2. House no 13 sanoo:

    Risotto, minun kompastuskivi, ikinä ei onnistu :)
    Meillä mies soittaa aina ruokaKAUPASTA että mitä laitetaan, mitä hän ostaa. Minä kiristelen hampaita… :D

    • Maria Maria sanoo:

      Oi ei,
      nyt kokeilemaan uusiksi! Hei joskus mä teen ihan niin, että kiireessä viskaan kaikki nesteet kerralla kattilaan ja hämmentelen aina joka välissä.

      Mun ongelma risottojen kanssa on se, että ne tahtovat kuivua. Pitäisi lurauttaa kermaa tai jotain vihoviimeisenä ;)

      Eiks olekin ärsyttävää…voitais muuten haastaa nuo miehet kehittelemään viikon ruokalista + tekeen ne ruoat :D

      Iloista tiistai-iltaa <3

  3. Emma sanoo:

    Kiitos vinkistä! Juuri ostin alkuviikosta kokonaisen kirjolohimötkäleen, jonka kypsensin uunissa ja nyt aamulla mietin, että mitäköhän siitä kolmantena päivänä väsäisi – alkoi jo kyllästyttämään :) Tänään siis risottoa!

    Ihanaa syksyn odotusta!

    Emma

    • Emma sanoo:

      Ja tulipahan muuten TOSI hyvää :)

      • Maria Maria sanoo:

        Jesjesjes,

        ihanaa Emma! Tosi kiva kuulla :)

        Totta tosiaan, kirjolohihan sopii tähän kuin nenä päähän ja kun on valmiiksi kypsennetty niin helpottaa hommaa entisestään.

        Me grillattiin tänään kanaa vähän ylimääräistä, joten huomenna meillä on kanapersikkarisottoa :D

        Aurinkoista viikon puoliväliä <3

  4. […] 37 MA: Pestopasta TI: Punainen linssisoppa KE: Kanacouscoussalaatti TO: Lohirisotto PE: Kinkkupiirakka & […]

Kommentoi