HEIPPAHEI VAAN IHANAISET!

Ihan ekaksi täytyy sanoa, että ei vitsit, mitkä kesäkelit meillä on! Enpä muista toista tällaista elokuuta – aivan mahtavaa 🙂 Instan puolella seuraavat tietävätkin, että niin ihana kuin meidän viikonloppu olikin, niin siihen mahtui paljon suruakin. Eilen saatoimme isomummun (mun mummuni) viimeiselle matkalle. Silloin taannoin, hieman epäonnisen lentomatkan jälkeen, saimme suru-uutisen Helsinki-Vantaalle. Olihan sitä jo osannut odottaa, mutta silti läheisen kuolema pysäyttää. Saa ajattelemaan sitä, kuinka onnekas sitä onkaan ympärillä olevista ihmisistä. Kuinka onnekas on omien lapsiensakin puolesta, että he saivat isomummuun tutustua. Perinteiseen isomummuun, jonka luona herkuteltiin jätskillä. Toisaalta, he näkivät myös sen, mitä käy joskus kun ihminen vanhenee. Kun toinen ei enää tunne ja lipuu hiljalleen pois. Arvokkaita hetkiä kuitenkin kaikki, iloineen ja suruineen. Vaikka meillä kaikilla on kova ikävä, niin silti muistot elää. 90-vuotta on kunnioitettava ikä. Siihen tähdätään!

Viikonloppu aloitettiin ja lopetettiin mökillä. Paljon tuli miehen kanssa puhuttua maailmanmenosta, syvällisiäkin. Siitä, kuinka oikeasti olisi tärkeää, että kuljettu tie ei olisi vain pitkä, mutta myös leveä. Ja jos jostain syystä tie olisi lyhyt, niin voisi olla ainakin onnellinen siitä, että tuli tehtyä ja nähtyä paljon. Hyvänä esimerkkinä tästä on edesmennyt isäni. Vaikka elämä yllättäen loppui 65-vuotiaana (klik), niin jaksoi usein mainita siitä, että onneksi on tullut reissattua, nähtyä maailmaa ja tutustuttua ihmisiin. Mitään hetkeä pois jättämättä, mitään katumatta. Nämä tällaiset tapahtumat muistuttavat aina siitä, kuinka tärkeää se hetkessä eläminen on. Jokaisesta hetkestä nauttiminen. Se, ettei anna vastoinkäymisten katkeroittaa tai jäädä suruun rypemään. Päästä yli vaikeuksista ja elää astetta vahvempana.

Vaikka viikonloppu oli haikea, niin se oli omalla tavallaan ilon pilkahduksia täynnä. Mökillä pysähdyttiin tuijottelemaan muurinpohjalettujen paiston aikana nousevaa savua. Maistelemaan savulta maistuvia lettuja. Vähän irvistellen 😉 Kuuntelemaan lokkien kirkunaa. Lasten kikatusta. Välillä oli ihan hyvä olla hiljaa. Tuijotella järven pintaa ja miettiä, kuinka onnellinen sitä on. Onni voi piillä esimerkiksi siinä, kun näkee raskaan päivän jälkeen lapsen nukahtavan nojatuoliin pieni hymyn kare huulillaan. Unilelu kainalossa. Tai siinä, että ehkä ensimmäistä kertaa kolmeen vuoteen päästiin miehen kanssa kaksin iltasaunaan. Sai heittää löylyä juuri niin paljon kuin sielu sieti. Ei ollut kiire minnekään.

Taas jaksaa uuden viikon! Ja vielä paremmin kuulkaas sen jaksaisi jos saisi alkuunlaitetun vaatehuoneen siivouksen päätökseen…miten se voikaan olla niin vaikeaa? Helppohan ne vaatteet on sieltä pois levitellä, mutta että niiden takaisin laitto. Huh 😀 Hautajaisvaatteita etsiessäni totesin omistavani vaatteita, joita en edes muistanut. Totesin myös sen, että mulla on totaalinen vaatteiden ostokielto. Pitäisi varmaan viedä taas kirpparille kuorma. Kunhan saa siivottua nuo takaisin tuonne vaatehuoneeseen siististi, niin aamuisin töihin lähteminenkin on astetta helpompaa. Joten ei muuta kuin tuumasta toimeen!

SULOISTA SUNNUNTAI-ILTAA,
NAUTITAAN ♥