perjantai 26. kesäkuu 2015

Herkullinen ruokahetki luonnon keskellä

*yhteistyössä Antiguas Reservas

MOIMOI!

Perjantai ja mökille lähtö on ihan tuota pikaa edessä. Aikas kivaa :) Ehkä parasta tuossa mökissä (sen ultimaattisen rentoutumisefektin lisäksi) on se, että luonto on jatkuvasti läsnä. Järvi näkyy ihan joka ikkunasta sisällä oltaessa. Parhaiten luonnon aistii kuitenkin kauniina kesäiltana kesähuoneessa ruokapöydän äärellä istuttaessa. Hyvää ruokaa, maukasta viiniä ja ihania ihmisiä pöydän ympärillä.

Postaksen kuvat ovat juhannukselta, kun luonto näytti moni-ilmeisyytensä; aamusta raskas sumu laskeutui järven päälle, selkeytyen iltapäivästä ja vaihtuen taas mustanpuhuviksi pilviksi yötä kohden. Jotka kuitenkin repesivät ennen auringonlaskua niin, että maisema värjäytyi ihan keltaiseksi. Vaikka monet ovat sitä mieltä (ja itsekin aina silloin tällöin), että sade pilaa vapaapäivän, niin kuitenkin sateessa on jotain hyvin lohdullista. Sateen jälkeen luonto on kuin uudesti syntynyt. Yhtäkkiä linnut alkavat visertämään ja järvi tyyntyy. Tuoksu on sanoinkuvaamattoman freesi.

P6190635P6190688P6190707P6190678P6190727

Saimme blogin kautta maisteltavaksi chileläisen Cousiño-Maculin viinitalon Antiguas Reservas punaviinin. Vaikka perinteisesti vissiin kesällä bruukataan juoda enemmän valkoviiniä, niin meillä kyllä pöydästä löytyy useammin punaviini kuin valkoviini. Myös kesällä. Useimmiten ruokapöydästä löytyy kyllä jääkylmää kraanavettä, mutta siitä ei pääse mihinkään, että täyteläinen punaviini kruunaa aterian. Ruokana Antiguas Reservas Cabernet Sauvignonin kanssa grillasimme entrecotea. Viini sopiikin parhaiten lihan ja kypsien juustojen kanssa, mutta onpa meillä sitä juotu mm. pastasalaatin kanssa. Hyvin toimi ja sai kehuja vierailtammekin. Täyteläinen olematta tunkkainen. Helppo juoda ja on oikeasti hyvänmakuinen. Mustaherukkainen ja hillomainen, mausteinen ja häivähdys lakritsia. Viini löytyy Alkon valikoimista, josta se on helppo käydä ostamassa mukaan kesärientoihin. Ja hei, eikä ole hinnalla pilattu. Hyväksi punaviiniksi!

P6190668P6190672P6190675P6190646P6190719 P6190714P6190648 P6190692 P6190674P6190661

Juhannuksena tuli kaksi päivää peräkkäin hoidettua allekirjoittaneen kruntsulihakammoa :) Meillä mies tykkää grillatusta lihasta ja ostimme juhannusta varten entrecote-pihvejä. En tiedä miten tuo rakas sen grillauksen suoritti, mutta näistä tuli ihan täydellisiä. Sisältä mediumeja (medium -) ja päältä rapsakoita. Rucola-parmesan pedille ja avot! Ei kuulkaas ollut kammoa kruntsuista. Tosin aika hyvin siivosin lihat jo tuossa siivuttamisvaiheessa ;) Tässä vinkki teille viikonlopun grillailuihin, helposti hyvää!

ENTRECOTE-PIHVIT RUCOLAPEDILLÄ
(4:lle)

4 kpl n. 200 g entrecotepihviä
– ota pihvit huoneenlämpöön tunti ennen grillaamista
– pirskota pihvien päälle suolaa, anna olla viisi minuuttia, jonka jälkeen pyyhi neste ja suola pois
– lämmitä grilli kuumaksi
– pyöräytä pippurimyllystä mustapippuria pihveille ja grillaa noin 2-3 minuuttia / puoli
– mausta sormisuolalla ja leikkaa pihvit ohuiksi siivuiksi
– tarjoile rucolapediltä

RUCOLAPARMESANPETI

400 g rucolaa
100 grammaa parmesan-juustoa
öljyä
balsamicoa
– pese ja linkoa rucolat
– veistä parmesanista lastuja
– sekoita parmesanit ja rucolat öljyn ja balsamicon kanssa
– laita tarjoiluastiaan ja asettele päälle lihat
P6190689P6190637 P6190656P6190640 P6190655

Uudet perunat, tilli ja voi. Niitä oli tarkoitus tarjota myös, mutta koska tilli oli jäänyt kaupunkiin niin sovelsimme. Näin syntyi basilikavoiperunat. Tällä kertaa oli meidän onnemme, että tilliä ei ollut, sillä uudet perunat ja basilika toimi yllättävän hyvin yhteen. Kun perunat olivat kiehuneet, valutin niistä vedet pois. Lisäsin basilikan lehtiä perunoiden joukkoon ja laitoin kattilaan kannen päälle. Lautaselle sitten viereen merisuolalla maustettua voita. Nam!

No mutta, tämän kuvatulvan siivittelemänä toivottelen teille ihanaisille rentouttavaa viikonloppua ♥ Nautitaan Suomen suvesta, tässä ja nyt. Iloitaan päivistä, kun ei sada ihan aamusta iltaan ja vaikka sataisi, niin käännetään sekin voitoksi. Fiilistellään kynttilänvalossa kirjaa lukien. Odotetaan sitä täydellistä sateenkaarta. Viikonlopulle ei ole onneksi mitään sen kummempaa ohjelmaa. Muuta kuin skip-boturnaus, päikkärit ja kalastaminen. Kuhaa lähetään narraamaan, mutta voipi olla, että savustuslaatikon sijasta käyttöön tuleekin halsteri ja pikkuaffenet :) Periksi ei kuitenkaan anneta, vielä se kuha sieltä nousee!

ILOISIN PERJANTAITERKUIN,

alle

Psst. alkoholilakiin vedoten alkoholijuomiin liittyvät kommentit jätän julkaisematta!


18 Responses to “Herkullinen ruokahetki luonnon keskellä”

  1. Oikein ihanaa viikonloppua sinne!

    Jälleen kerran upeita ruokakuvia <3

    • Maria Maria sanoo:

      Kiitos kaunis ihanainen,

      mä voisin tehdä ruokaa ja kuvailla sitä (+SYÖDÄ :D) päivät pitkät!

      Ihanaa viikonloppua sinnekin, nautitaan <3

  2. Sari Riekkola sanoo:

    Upeat kuvat!!!
    Mukavia mökkeilyhetkiä Ihana<3

  3. hanna sanoo:

    Olipas taas ihania kuvia! Piti tulla kiittelemään sua ruokavinkeistä. Tänään iltapäivällä pähkäilin, että mistä löytäisin sopivia reseptejä, kun olisi kiva näin alkamisen kunniaksi syödä jotain muutakin kuin sitä ainaista jauhelihakastiketta, jotta meidän perheessä syödään kyllästymiseen asti Sitten muistin blogisi ja surffailin varmaan melkein tunnin kuola valuen herkullisia ruokakuvia katselle Copy-pastetin muutaman herkkureseptin ja hurautin niiden kanssa ruokakauppaan. Niinpä meillä syötiin tänään päärynä-aurajuustobroileria, lohkoperunoita ja mansikka-vuohenjuustosalaattia. Koko perhe oli tyytyväi

    • Maria Maria sanoo:

      Kiitos Hanna :)

      Ihanaa, että nämä mun ruokavinkit tulevat teille käyttöön – sitä vartenhan niitä täällä jakelen :D

      Nam, teidän illan menu kuulostaa kyllä hyvältä!

      Hei oikein ihanaa lomaa sinne <3

  4. hanna sanoo:

    Höh, kommentti karkasi kesken kaiken – hitsi tätä kännykällä näpyttelyä…!
    No, tärkein varmaan tuli selväksi, eli koko perhe tykkäsi, joten lämmin kiitos sinulle kivasta blogista ja herkkuresepteistä! Tykkään blogistasi tosi paljon

  5. AnuElina sanoo:

    Upeita kuvia! Voi kun pääsisi joskus mökkeilemään…

    • Maria Maria sanoo:

      Kiitos AnuElina

      ja hei, mä haaveilen että pääsisin reissailemaan niin kuin sinä :)

      Suloista sunnuntai-iltaa <3

  6. Tarja sanoo:

    Ihanalta näyttää! Niin ruoka kuin maisematkin. Sielu lepää kuvia katsellessa. Ensi viikolla koettaa ehkä se vuoden odotetuin hetki: loma ja pääsee vihdoin omalle mökill. Savukalaa, uusia perunoita ja raikasta valkoviiniä – en malta odottaa! :)

    Ihanaa viikonloppua! <3

    • Maria Maria sanoo:

      Hei kiitos Tarja :)

      Oi, sullakaan ei ole enää montaa päivää lomaan….yritetään jaksaa! Ja hei just näillä samoilla mennään meilläkin – tein muuten taas ihan maukkaan variaation uusista perunoista. Reseptiä luvassa viikolla :)

      Suloista sunnuntaita ja loman odotusta <3

  7. Luonto on vain niin ihmeellinen ja uskomaton <3. Kuinka paljon se antaakaan - voimaa ja mielihyvää - ja kuinka rauhoittavaa on vain katsella esimerkiksi kaunista järvimaisemaa, olla vain ja nauttia näkymistä. Nuo luontokuvat teidän mökiltä ovat aina niin mykistävän kauniita <3. Rentoa viikonloppua!

    • Maria Maria sanoo:

      Kiitos Tiia,

      tuo mökkimiljöö on niin mykistävä – kameralla saa tallennettua osan fiiliksistä ;)

      Suomen luonto on ihan paras! <3 Meditaatiota parhaimmillaan, kun vain tuijottaa järvelle!

      Suloista sunnuntai-iltaa <3

  8. Hanne sanoo:

    Ihanat kuvat juhannuksestanne!
    Sateen jälkeen luonto todella tuoksuu ihanalta :) Vaikka hälillä on sadellutkin niin hieman lämpimämpää saisi jo olla.
    Mukavaa viikonloppua!

    • Maria Maria sanoo:

      Hei kiitti Hanne!

      Sateen jälkeen tuoksuu puhtaalle ja hyvälle :) No sanos muuta, onneksi nyt lämpeni :D

      Ihanaa sunnuntai-iltaa <3

  9. Niina sanoo:

    Meilläkin oli juhannuksen kunniaksi ostettu etrecote pihvit hyvästä kaupasta ja taatusti laatutavaraa. Noh, aika aloitteleva pihvin paistaja, uusi ”lihalaatu”, uusi grilli eikä paistomittaria.. Voin sanoa ettei menny kun Strömsössä, mutta onneksi tuli grillattua paljon vihanneksia samalle aterialle!

    Ehdottomasti pitää nauttia myös niistä sadepäivistä! 2014 kesäloma oli puolin ja toisin juhannuksen ympärillä, joten tiedän kyllä mistä puhun kun loma menee kylmässä ja sateessa. Ei auta vaikka kalenterissa lukee ”kesäloma”. Sellaista on Suomen kesä :)

    • Maria Maria sanoo:

      Moikka Niina,

      o’ou – no hei onneksi oli vihanneksia :D Siis mähän en olisi ikinä osannut grillata noita lihoja. Ne olis ehkä menneet sitkeiksi kuin kengänpohja ;) Hei uutta yritystä vaan!

      Auts. Se viime vuoden juhannusta edeltävä lumisade ja juhannuksen jälkeinen alle 10 asteen sää tuli täälläkin koettua. Osa lomapäivistä meni päivitellessä sitä, että mitäs nyt tehtäis. Kirjatkin tuli luettua suht nopsaa :)

      Suomen kesä on sellaista, mutta tänään on ollutkin kaunista!

      Suloista sunnuntai-iltaa sinne <3

Kommentoi