tiistai 19. toukokuu 2015

Äitiyden rikotut myytit

HEIPPAHEI!

Kyllä kuulkaas taas huomaa, että meitsi on vieraillut kirjastossa ja hurahtanut lukemiseen. Pahoitteluni, että kommentteihin ja sähköposteihin vastaaminen hieman kestää. Sohvannurkka ja lukematon (en ymmärrä, miten sellaisen vielä löysin!) Danielle Steelen romsku veivät mennessään eilen illalla. Meillä onkin jo täällä töissä kesälomat päällänsä ja olen tehnyt ihan normaalia täyttä viikkoa töissä. Ensi viikon jälkeen tilanteen salliessa on taas mahdollisuus ottaa niitä palkattomia. Nehän ovat katsokaas niitä päiviä, kun keskityn tähän toiseen työhöni. Mietin tulevia postauksia ja kuvailen. Vastailen kommentteihin ja sähköposteihin. Vietän kotiäitipäiviä. Niitä kullankalliita hetkiä, kun saa ottaa lapset koulusta vastaan. Tai lähinnä tuolloinhan se on jo sitä, että saa viettää lasten kanssa kesälomapäiviä kotosalla.

Väliin taas vähän pohdintaa. Aatoksia äitiydestä. Äitiys – maailman ihanin kutsumustehtävä ei ole aina sitä mitä luullaan. Sitä mitä siltä odotetaan. Äitiys on unelmieni täyttymys ja rakastan lapsiani niin paljon, että sydämeni tuntuu välillä halkeavan. Silti on joitain myyttejä tai olettamia äitiydestä (tai vanhemmuudesta ylipäätään), jotka eivät kaikissa tapauksissa pidä paikkansa. Vaikka äidiksi synnytään yhdessä yössä, niin se ei tarkoita sitä, että äitiys olisi mitenkään helppoa. Päinvastoin. Äitiys on mahdottoman vastuullinen luottamustehtävä. Lapset ovat erilaisia eikä kukaan pysty ennalta määrittelemään, millainen just siitä sinun sisälläsi kasvavasta lapsesta tulee. Mitkä ovat hänen tarpeensa ja miten arki lutviutuu hänen kanssaan. Meitä on siunattu kahdella ihanan erilaisella lapsella; toinen on herkkä ja pohtiva, kun taas toinen on pää pilvissä ja hälläväliä -tyyppi. Äitiys ei ole minkäänlainen ennalta määritelty muotti, johon äidit istutetaan, vaan se on niin paljon enemmän. Sille ei ole annettu raameja, jonka puitteissa toimia. On vain tiettyjä olettamuksia, myyttejä, joita on kuitenkin ajan saatossa tullut romutettua. 481127_10151068519494900_210612863_n

Äidit ovat pullantuoksuisia. Olin kolme vuotta pullantuoksuinen kotiäiti ja nautin tuosta ajasta suunnattomasti. Mutta jos oikein rehellisesti myönnän, niin nautin ihan suunnattomasti siitä, että saan olla tänä päivänä töissä. Kun on päivän aikuisten kanssa, tekemässä aikuisten juttuja, niin riittää ihan erilailla virtaa iltaisin ja viikonloppuisin lapsille. Aika ehkä on tehnyt tehtävänsä. Tässä pätee sääntö aika aikaansa kutakin. Kukin taablaa tyylillään, minulle sopii tällainen uraäitiyden ja kotiäitiyden risteytys :)

Äidin kuuluu jaksaa leikkiä lasten kanssa koko ajan. Eikä kuulu eikä jaksa. Eikä minun mielestäni tarvitsekaan. Esikoisen kanssa leikin lattialla ekat kaksi vuotta, olin koko ajan saatavilla leikkeihin. Pikkusiskon saapuessa maailmaan ei enää ehtinytkään koko ajan leikkimään. Kuopus oppi leikkimään itsekseen ja keksimään leikkejä. Vieläkin on tilanteita, että esikoinen usein tulee pyytään leikkiapua. Ja palatakseni tuohon jaksamiseen; on aivan sallittua, että äiti on välillä väsynyt eikä jaksa.383461_10150741253879900_311638721_n

Äidiksi tultuasi menetät vapaa-aikasi ja ns. oman ajan. Höpsis! Pienten vauvojen, rinnalla roikkuvien kohdalla tämä pitää paikkansa, mutta kyllä äidilläkin pitää olla omaa aikaa. Mulla meni itse asiassa aika kauan ennen kuin tämän sisäistin. Tai se oikeastaan taisi olla mieheni, joka mut patisti kotiäitinä ollessani iltaisin ulos lenkille tai kahville ystävien kanssa. Olen ehkä maailman epäitsekkäin ihminen, enkä osaa vaatia sitä omaa aikaa.  Viime aikoina olen yrittänyt petrata tässäkin asiassa. Se, että pääsee välillä vähän omiin juttuihinsa ja saa pientä eroa koko äitihommaan tekee ihan mielettömän hyvää! Kyse ei tarvitse olla kuin lehden lukemisesta sillä aikaa, kun mies on pyöräilemässä lasten kanssa. Taas jaksaa.

Äiti on johdonmukainen eikä anna lapsille periksi. Tiedän, että lasten kanssa pitää olla johdonmukainen. Mutta tiedättekös, että joskus tulee tilanteita, että tulee annettua periksi. Esimerkiksi kiireessä. Yhtäkkiä, kun nukkuu pommiin huomaatkin auttavasi sitä lasta pukemaan ulkovaatteita päälle. Just häntä, keneltä olet tähän mennessä edellyttänyt omatoimisuutta. Koska kaikki muutkin ikäisesi pukevat itse. Karkkipäivä on lauantaina. Totta toki, mutta kyllä tästäkin välillä lipsutaan. Äitiys on luovimista ja hetkessä elämistä. Tilanteen kerralla haltuunottamista. Maalaisjärjellä toimimista. Tietyissä asioissa olen tarkka, mutta jotkut asiat ovat niitä, missä on joustonvaraa. Joskus jopa se kovasti kiistelty ipad ja sieltä lasten ohjelmat ovat kullanarvoisia :)385761_10150741265009900_697805828_n

Äiti on aina leppoisalla päällä ja äidillä on voimavaroja vaikka muille jakaa. Synnytyksen jälkeisissä hormonihuuruissa tämä piti ihan hetken aikaa paikkansa :) Mutta huh, kuinka monta kertaa sitä on tullut lyötyä päätä seinään ja itkua tuherrettu väsymyksen takia. Ei enää viime vuosina, mutta silloin kun lapset valvottivat. Leppoisa väitän olevan edelleen, mutta kukaan meistä ei ole sellainen äitiyli-ihminen, joka jaksaa jatkuvasti hymyillä ja puhua lapsilleen nätisti. Ääntään korottamatta.

Äidit ovat aina tasapuolisia. Tähän pyrin, mutta voi kuinka vaikeaa se aina välillä onkaan. Kokonaisuus onneksi ratkaisee ja pitkällä aikavälillä uskon, että meillä ollaan tasapuolisia. Tiedostamattaan sitä voipi välillä olla jotain muuta kuin tasapuolinen, mutta siitä lähdetään, että molemmat lapset ovat yhtä rakkaita, tärkeitä ja ansaitsevat just yhtä paljon kaikkea.298715_10151068521374900_2002771479_n

Äidit juovat kahvinsa kylmänä. Kylmä kahvi kaunistaa, sanotaan. Mutta mä en ainakaan muista juoneeni kahvia kylmänä. Lounaita on tullut kotiäitivuosina nautittua haaleina. Pikkuisilta vauvoilta ei voi juuri vaatia mitään, mutta kyllä mielestäni tuollaiselle pari kolmevuotiaalle voi jo sanoa, että odotatko hetken. Ja juoda se kahvikupillinen kuumana. Se on sitten eri asia, että suostuuko se lapsi odottamaan sitä hetkeä :D

Kun äiti huikkaa keittiöstä ”syömään”, koko perhe on sekunnissa ruokapöydän äärellä :) Olisi kiva laskea, että kuinka monta kertaa keskimäärin tulee huikattua ”syömään” tai että ”ruoka on valmista”. Monta. Auktoriteetin puutetta vai mitä, mutta meillä on tilanteita, että joutuu väkisinkin toistamaan asiansa. Tai sitten lapsilla on tullut ajan myötä valikoiva kuulo. En ole alkanut tästä niuhottamaan, vaikka välillä tulee kysyttyä, että kuuluuko, kuuluuko?542320_10150849903709900_154743643_nOnko teillä rikottu jotain äitiyden ja vanhemmuuden myyttejä vai mennäänkö oppikirjojen mukaan? En toivo olevani täydellinen äiti. Toivon olevani äiti, joka antaa lapsilleen lapsuuden, jota he voivat hyvillä mielin ja hymyssäsuin isompana muistella. Äiti, joka on se turva ja tuki vaikeinakin aikoina. Jostain muistan lukeneeni, että lapset kiukuttelevat niille, joiden tietävät pysyvän rinnallaan kiukuttelun jälkeenkin. Niille, joiden seurassa uskaltaa näyttää myös ne negatiivisetkin puolensa. Niin, sanomattakin selvää että niin meillä kuin ehkä monella muulla siellä ruudun toisella puolella on viime aikoina pohdittu tätä äitiyttä kasvavien lasten myötä. Lasten, jotka alkavat olemaan siinä iässä, että koetellaan niitä rajoja toden teolla. Kaksivuotiaan uhma oli vielä helppoa. Mistä muuten johtuu, että lapsilla tuntuu olevan aina joku kausi päällänsä? Joko puhkeaa hampaita, opitaan liikkumaan, opitaan puhumaan, on korvatulehduskierrettä, on kahden vuoden uhmaa sun muuta. Missä on ne suvantovaiheet, joista kirjoissa puhutaan? :) Yhtäkaikki, en voisi olla onnellisempi noista pienistä kullannuppusista. Heistä, jotka tekevät elämästämme sen mikä se on. Heistä, jotka tekevät meistä perheen. Heistä, jotka ovat kasvattaneet kymmenen vuoden aikana meitä aikuisia valovuoden verran ja opettaneet meille asioita, joista emme olleet edes tietoisia. Heistä, jotka ovat näyttäneet meille, miten pyyteetön rakkaus konkretisoituu. Sillä oli lapsella mikä tahansa uhmavaihe päällä, niin se äidin tai ylipäätään vanhempien rakkaus – ei se katoa minnekään. Päinvastoin, itselleni tulee ainakin kahta kauheampi tarve suojella lasta ja osoittaa sitä rakkautta, kun näen että toisen sisällä myllertää.

Huh, tulipas maratonpostaus :) Toivottavasti jaksoitte lukea! Ne asiat, jotka ovat lähellä sydäntä – niistä voisi kirjoittaa vaikka kuinka ja paljon. Katsotaan, josko huomenna olisi vähän keveämpää sisustuksellista sisältöä blogissa. Meillä on illalla edessä Ikean reissu. Pitkästä, pitkästä aikaa!

ILOISIN TIISTAITERKUIN,

allePS. postauksen kuvathan sitten kuuluvat siihen kategoriaan, jossa taivastellaan, että kylläpäs nuo lapset kasvaa…samalla, kun pohditaan, että itse ei vanhennuta yhtään. Juu, näin on varsinkin tuon ekan kuvan kohdalla ;D

 


16 Responses to “Äitiyden rikotut myytit”

  1. Tiedä noista myyteistä…mutta itse antaisin yhden ohjeen kaikille äideille: Luota isän kykyihin!

    Mulla oli muutama vuosi sitten tapaaminen naispuolisten opiskelukavereiden kanssa. Pöyristyneenä kuuntelin kun nämä akateemisesti koulutetut teknisellä alalla toimivat naiset puhuivat:”Eihän sitä miehelle pysty edes tarhaan vientiä antamaan itsenäisesti tehtäväksi. Pitää itse ainakin katsoa tarhavaatteet mukaan” Jne. Mitä himputtia? Jos tällaiset koulutetut ja hyväpalkkaiset uranaisetkin naiset omivat kaiken vastuun lapsista itselleen eivätkä usko että isät osaavat tehdä mitään, niin turha myöskään kitistä että naisen euro on 80 senttiä ym kun naiset itse ylläpitävät epätasa-arvon rakenteita.

    On toki isiä, jotka eivät ole erityisemmin kiinnostuneita jälkikasvustaan ja mieluimmin vain painavat pitkää päivää töissä. Silloin on onni jos edes äiti sattuu olemaan ankarasti lastenhoitoon omistautuvaa tyyppiä. Mutta on isiä, jotka olisivat aivan kykeneviä ja halukkaita osallistumaan lastensa hoitoon tasa-arvoisesti, mutta eivät uskalla pistää lasten äidille hanttiin ja vaatia ”omaa osuuttaan lapsistaan”.

    • Maria Maria sanoo:

      Heippa,

      just näin! Isit rules myös :)

      Musta tuntuu, että useat naiset eivät luota sen takia miehien lastenhoitokykyihin, koska on miehiä, jotka eivät ole niin kiinnostuneita näistä asioista. Mun mielestä on kyllä sääli, sillä veikkaanpa, että moni mies vois hoitaa hommat hienosti kotiin lasten kanssa. Jos saisivat siihen mahdollisuuden.

      Joten me äidit; ei omita lapsia. Siinä olet täysin oikeassa <3

      Kuule, nyt on se Ruis-Sahvonit luettu :D Olipas kertakaikkisen hyviä! Nyt on Ruis-Sahvonia jo ikävä, sen verran koukuttavia nuo kirjat olivat.

      Aurinkoisia tiistaiterkkuja sinne <3

      • Kiva että tykkäsit Ruis-Sahvoneista! Sitten vaan Barcelonan matkaa suunnittelemaan! Taitaa olla Barcelona vähän muuttunut niistä ajoista…mutta vois siellä käydä silti :-)

        Isistä vielä: Äitien pitäisi uskoa, että se ei oikeasti ole kauhean fataalia jos lapselle menee tarhaan päälle paita, jossa on jotain ruokatahraa eiliseltä ja se ei muutenkaan mätsää sävy sävyyn housujen kanssa :-) Miehet ei edes huomaa tällaisia pikkuasioita, mikä on oikeastaan aika loistava juttu heille. Naisten aivoja tuollainen toisarvoinen murehtiminen kuormittaa ihan turhaan

        • Maria Maria sanoo:

          Juu, nyt vaan Barcelonan reissua suunnittelemaan :) Muistan aikoinaan, kun mies luki Dan Brownin Enkelit ja Demonit juuri Rooman reissumme aikana. Siinä sitten kierrettiin katedraaleja, jotka olivat tuttuja kirjasta :D

          Just niin, ehkä me äidit juurikin sen takia stressaamme, että kaiken pitää olla tiptop. Myös niiden tarhavaatteiden ;)

  2. Katri sanoo:

    Joo, minusta on ollut kamala huomata että kasvatus tuntuu menneen kuuroille korville.. Tällä hetkellä tuleva eskarilainen koettelee oikein kunnolla.. Kaikki elämättä jääneet uhmat tulevat nyt. Kauheita kiukkukohtauksia kun kieltää tai joutuu patistamaan vitkastelijaa. Neljään vuoteen mennessä ei ollut mitään ongelmia..

    Omista ihanteista on täytynyt luopua.. Kasvatustiedettä opiskellessani olin mm. omaksunut, että uhkailu, lahjonta ja kiristys eivät ole ollenkaan hyviä keinoja, koska ne motivoivat lasta väärin. Uskoin pitkään positiiviseen kannustamiseen ja optimistisesti ajattelin,että lapsi kyllä oppii että täytyy käyttäytyä joka tapauksessa hyvin, ei vain siksi että saisi jotain, tai että karkkipäivä ei menisi. Jossain vaiheessa oli vaan pakko turvautua itsekin näihin keinoihin.. Mitä muuta voisi tehdä kun aamulla on kauhea kiire ja toinen vaan vitkastelee?! Siinä ei paljon ollut hyötyä siitä että on kehunut aina kun vaatteet on puettu itse päälle.. Tuntuu välillä että keinot meinaavat loppua.. Viime aikoina olen päivittäin kuullut olevani maailman typerin vanhempi,kun olen joutunut esim patistamaan vaatteiden pukemisessa tai kieltänyt levittämästä sentin kerrosta voita leivälle.. Huoh, toivon todella etttä tämä on koku vaihe ja sieltä syvältä vielä löytyy se kullanmuru.. Pahinta on huomata, että oma lapsi on ilkeä ja hakee sillä huomiota.. :( sitä yritetään nyt kitkeä kovasti..

    • Maria Maria sanoo:

      Voi Katri,
      samojen juttujen kanssa täällä painitaan <3 Noh, toisella on ollut uhma koko elämänsä ja toiselle tullut nyt päälle. Äiti on maailman tyhmin välillä ja hitsi vie, että meilläkin kiukutellaan tuosta voista :D

      Sepäs se just on haasteellista, että vanhempana odotan lapsen käyttäytyvän lähtökohtaisesti hyvin. Ei mitään, että jos nyt olet kiltisti, niin ostetaan tikkari. Mutta kun se on välillä niin vaikeaa. Pitäisköhän sitä vielä tällä iällä ottaa joku tarrasysteemi käyttöön jääkaapin oveen? Jokaisesta hyvin menneestä päivästä saisi tarran ja kun niitä on tarpeeksi, niin pieni palkinto.

      Tsemppiä sinne <3

      • Katri sanoo:

        Hei, ihanaa kuulla että jollain on ”uhmaa ollut koko elämä”! Lohdullista.. jos tulee 3 huonoa merkintää viikon aikana, niin sitten menee isojen tyttöjen jutut siltä viikolta. Ei namipäivää, ei leffailtaa, ei lastenohjelmia, eikä äidin askartelutarvikkeilla askartelua. Viimeinen oli hänen keksimänsä iso rangaistus.. :) Nyt on sitten kovat keinot käytössä, ja tyttö on itsekin näistä taulukoista innoissaan. Ehkä se sitten helpottaa, kun pystyy konkreettisesti miettimään, että huonolla ja hyvällä käytöksellä on seuraukset. Mukavaa loppuviikkoa sinulle ihanainen! :)

        • Maria Maria sanoo:

          Heipsan Katri,
          juu, kyllä täällä päässä tiedetään, mitä on uhma…pitkästä pinnasta äidillä on ollut hyötyä :D

          Tuo onkin muuten hyvä systeemi; ei antaa tarroja niistä hyvistä päivistä vaan ”sakottaa” huonosta käytöksestä. Täytyykin miettiä, mitkä meillä olisi ne seuraamukset. Kiitti vinkistä!

          Kiitos samoin sinne, jaksuja <3

  3. Nippe sanoo:

    Hyvin kirjoitit taas kerran! Olis voinut olla omaa tekstiäni muuten paitsi kahvi kyllä välillä pääsee jäähtymään. Se kyllä johtunee luonteestani ja siitä että muistan kaataa sen kuppiin ja hörpätä pari kertaa ja sitten menen äkkiä vaikka laittamaan pyykit tai..
    Äitiys on opettanut enemmän kuin mikään muu suhde. Huolehtiminen ei varmasti ikinä lopu se kuuluu asiaan. Samoin kuin jokaisen iän tuomat omat mutheetkin :)
    Aurinkoista viikkoa! <3

    • Maria Maria sanoo:

      Kiitos Nippe!
      No hei, mulla tuo kylmä kahvi silloin tällöin johtuu juurikin tuosta. Unohtaa, että on kaatanut kahvin kuppiin. Sitten jossain vaiheessa huomaa, että niitä kylmiä kahvikupposia on siellä sun täällä :D

      Äitiys on maailman opettavaisin koulu, se on totta <3 Sanonta siitä, etät murheet kasvavat lasten kasvaessa, pitää paikkansa. Nyt sen olen itsekin todennut :)

      Tsemppiä sinne ja aurinkoista viikkoa <3

  4. Nippe sanoo:

    Mutheetkin= murheetkin :)

  5. Kiva lukea näitä, vaikken äiti itse olekaan. Ja lapsia meillä ei ole siksi, kun ollaan ihan näin päätetty. Olen oikeastaan aina tiennyt, etten halua lapsia, toisin kuin isosiskoni, hänellä on kolme.
    Mutta silti tykkään lukea äitiydestä ja lapsista, ja tykkäänkin kovasti lapsista. Mutta sitä vauvakuumetta tai mitä se ikinä onkaan, ei ole koskaan tullut. Nautimme suunnattomasti elämästämme näin, vaikka sen ääneen sanominen tuntuu joillekin äitylöille olevan myrkkyä.

    Sinä tunnut olevan aivan ihana äiti <3

    • Maria Maria sanoo:

      Moikka ihanainen <3

      Sä olet kyllä niin ihana, kun olet empaattinen näissä äitijutuissakin. Mä en ymmärrä ihmisiä, jotka arvostelee toisten päätöstä olla haluamatta lapsia. Meillä on tosi moni (suuren suuri osa itseasiassa) tuttavapariskunnista sellaisia, joilla ei ole lapsia. Silti istutaan iltaa heidän kanssaan yhtä leppoisissa merkeissä kuin niiden "lapsellisten" kanssa :)

      Todellakin, ei elämästä nauttimiseen tarvitse lapsia <3

      Kiitos kaunokainen ja iso rutistus sinne <3<3<3

  6. Kiitos tästä postauksesta. Tämän reilun vuotisen äitiyteni aikana olen huomannut, miten yllättävän helppoa on menettää perspektiivi näissä asioissa. Ennen lapsen saamista suhtauduin mielestäni äitiysasioihin järkevästi ja maltillisesti – ajattelin, että ei tietenkään tarvitse olla täydellinen äiti, eikä kukaan siihen varmasti pystykään – riittää, että keskittyy olennaiseen eli perustarpeiden tyydyttämiseen ja sen lisäksi antaa syliä ja rakkautta niin paljon kun vaan ikinä pystyy ja ehtii. Mutta jotenkin siinä äitiyden ”huumassa” (eli väsymyksen ja hormonien myrskyssä) nämä asiat hämärtyivät ja olen kokenut ihan älytöntä syyllisyyttä milloin mistäkin – mm. siitä, että lapsi syö purkkiruokaa, ei nuku kunnolla (jotenkin koin että tämäkin oli minun syytäni) tai emme jaksa lähteä puistoon sateella. Järjellä ajatellen TIEDÄN että nämä asiat eivät ole niitä tärkeimpiä (paitsi se nukkuminen, mutta se nyt on mitä on), ja pitäisi vaan keskittyä siihen että lapsi on tyytyväinen ja onnellinen, kuten hän onkin! Silti älytön syyllisyys painaa jokaisesta pikkuasiasta. Ehkä se vaan kuuluu äitiyteen.

    • Maria Maria sanoo:

      Hei Sara ja olehan hyvä :)

      Hih, se on muuten jännäjuttu, miten sitä koki äitiyden silloin ennen lapsia. Lapsien saannin myötä on todellakin joutunut punnitsemaan asioita uudelleen muun muassa sen oman väsymyksen takia.

      Just näin, niin kuin sanoit: pääasia, että lapsi on tyytyväinen ja onnellinen. Ja niin kauan kuin äiti/isi jaksaa, on lapsi tyytyväinen ja onnellinen. Joten muistahan pitää huoli itsestäsi äläkä suotta tunne syyllisyyttä <3 Mulle toi aikoinaan samat asiat niitä syyllisyyden tunteita esikoisen kanssa; tokan kohdalla sitten ei hetkauttanut enää purkkiruoat ja sadepäivät :)

      Ihania hetkiä sinne, nautihan pienokaisestasi <3

  7. […] äitiydestä olen kirjoittanut mm. täällä, jos kaipaatte näin äitienpäiväviikonloppuna aiheeseen sopivaa lukemista […]

Kommentoi