lauantai 16. toukokuun 2015

Juhlapöydän herkut

HEI HELLUREI IHANAT!

Ja terkkuja saaresta 🙂 Vaikka kulunut viikko oli ihan älyttömän ihana kaiken juhlahumun keskellä, niin voin sanoa, että eilen illalla väsytti. Olin aivan töttöröö. Mökille päästyämme ei kyllä tullut mieleenikään avata tietokonetta perjantaimyyssejä tai tarjoilupostausta varten. Sänky kutsui jo aikaisin ja hyvä niin. 11 tunnin yöunet tekivät kutaa! Kuten myös yksi blogiton päiväkin. Niitä tarjottavia tyttöjen synttäreiltä lupasin vilautella. En ala tähän postaukseen kirjoittelemaan reseptejä, joten jos haluatte reseptin johonkin alla näkyviin, niin hihkaiskaahan kommenttiboksin puolella! Teen sitten kootut reseptit -postauksen. Reseptit löytyvät klikkaamalla tarjottavaa, paitsi savulohiruisnappien ja lohiwrappien reseptit, jotka löytyvät postauksen lopusta.

Aloitetaan suolaisista. Mä rakastan suolaisia tarjottavia, mutta niin tekivät meidän vieraatkin. Mitään ei jäänyt jäljelle. Kokki kiittää ja kumartaa. Tarjolla oli texmexvoileipäkakkua, itämaisia savulohiruisnappeja, kinkkupiirakkaa, lohiwrappejä, patonkia, keksejä, suolanaksuja ja tuorejuustoja. Vähän erilainen setti kuin aiempina vuosina. Tällä kertaa ajattelin, että on helpompaa ilman salaatteja sun sen kummempia ruokaisia tarjottavia. Voileipäkakku toimii aina. Sen lisäksi se on ihan älyttömän vaivaton tehdä, isollekin porukalle. Sen perinteisen lohi- tai kinkkuvoileipäkakun sijaan tuo texmexvoileipäkakku upposi kyllä raikkaana vaihteluna.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERAMakeissa pitäydyttiin kohtuudessa myös. Täytekakku, pätkiskakku, sitruunapiirakka, raparperipiirakka, vähän kaupan keksejä ja nameja. Kakkuun tuli leivottua vielä yksi kerros juhlapäivän aamuna. Ajatuksena oli tehdä sellainen kaunis naked cake -tyyppinen ratkaisu. Lapset olivat sen verran kauhuissaan tuosta ”rumasta” kakusta, että pakkohan mun oli vispata kerma ja kuorruttaa kakku 😀 Päälle pensasmustikoita, mansikoita ja tomusokeria. Kyllä kuulkaas sitä jo kaipaa suomalaisia mansikoita, jotka maistuvat mansikalta! Väliin tuohon kakkuun laitoin banaania ja mansikkarahkaa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERAMakeista tarjottavista jäi vähän enemmän jäljelle. Aamukahvin kanssa pala raparperipiirakkaa maistui taivaalliselle tänä aamuna! Kaikista maailman piirakoista ehkä tuo raparperipiirakka on mun suosikkini. Kesän eka raparperipiirakka on sellainen, jota alan odottelemaan jo huhtikuulla. No mutta, nyt on tyttöjen synttärit tältä vuodelta juhlittu. Missä iässä teillä on muuten lopeteltu kaveri- ja/tai sukulaissynttäreiden vietto? Ajattelin vain, että kuinka monta vuotta mennään vielä tähän tyyliin 😉

Me jatketaan nyt leppoisaa lauantaita täällä saaressa. Lähetimme pikkuisen kanssa muun perheen ostoksille. Otin pari puuöljypönikkää mukaan ja tarkoitus olisi käsitellä tuo palju. Pohjoisesta tuulee ja tuivertaa tosin siihen malliin, että saas nähdä saadaanko sateita. Nyt vähäksi aikaa peiton alle tuon pikkuisen kanssa…siitä influenssasta asti on toisella ollut ihan järkky yskä ja nyt on alkanut taas nuhakin. Toivotaan, ettei äidy pahemmaksi! Hei, huomen illalla sitten mökkitunnelmia. Nähdään silloin 🙂

LAUANTAITERKUIN,
nautitaan ♥

alle

PS. EDIT 17.5. Nyt on reseptit linkitetty tarjottaviin, paitsi alla olevat:

ITÄMAISET SAVULOHIRUISNAPIT
ruisnappeja
savulohitäyte
savulohta 250 g
0,5 dl oliiviöljyä
1 rkl kalakastiketta
1 rkl teriyakikastiketta
puolikkaan limen mehu
2 cm inkivääriä kuorittuna ja raastettuna
seesaminsiemeniä
-sekoita täytteen aineet keskenään ja anna tekeytyä jääkaapissa pari tuntia
-täytä ruisnapit juuri ennen tarjoilua

LOHIWRAPIT
8 tortillaa
lohitäyte
150 g kylmäsavulohta pienisteltynä
1 prk creme fraichea
1 pieni vihreä paprika pilkottuna
puolikkaan sitruunan mehu
sitruunapippuria
suolaa
tuoretta tilliä
-sekoita täytteen aineet keskenään ja täytä tortillat noin tunti ennen tarjoilua
-kierrä tortilla rullaksi (niin että molemmat päät ovat hieman taitettu sisäänpäin)
-leikkaa tortillarulla keskeltä kahtia


28 Responses to “Juhlapöydän herkut”

  1. Emma sanoo:

    Nam. Itseeni uppoaa paljon paremmin suolaiset kuin makeat 🙂
    Texmex-kakun, raparperipiirakan ja pätkiskakun ohjeet kiinnostaa. Muistelen kyllä nähneeni sun blogissa jotain samantyylisiä ohjeita? Onko samoja vai uusia?
    Olen vähän päälle 30v. mun kummitäti käy edelleen synttäripäivänäni kahvilla 🙂
    Eihän toista voi kieltää synttäreille tulemasta. Niinpä mä juhlin joka vuosi 🙂

    Itse olen ajatellut pitäväni lasten juhlia siihen asti, kun täyttävät 15v. Siis kutsun kummit ym. vieraat.
    10v. loppuu lastenkutsut. Sen jälkeen voivat kutsua parhaat kaverit synttärikylään. Ns. tavallinen kyläily ja vähän herkkuja.
    Emma

    • Maria sanoo:

      Heissan Emma!
      Sama juttu täällä; suolaisia voisi syödä vaikka kuinka paljon – makeat tökkäävät liian nopsaa!

      Juu, osa noista resepteistä on ollutkin täällä blogissa. Kunhan saan vastattua teidän kommentteihinne, niin linkkaan tai tarvittaessa kirjoitan nuo reseptit tähän postaukseen…ei sitten tarvitse säätää uutta postausta sen takia 😀

      Ihana kummitäti <3 Mä olen samoilla linjoilla noista lastenkutsuista; esikoiselle jo hienovaraisesti koitin sanoa, että ens vuonna ei sitten mitään sen kummempia juhlia järkkäillä 😉

      Ihanaa alkavaa viikkoa sinne <3

  2. Tiina sanoo:

    Hei,

    Vuosia blogiasi seuranneena (mutta koskaan en ole tainnut kommentoida) olisin kovasti sitruunapiirakan reseptiä vailla! Meillä juhlitaan keskimmäisen 7-v synttäreitä viikon päästä ja tarjoilusuunnitelmissa olisi juuri sitruunapiirakan kokoinen aukko : )
    Kiitos vielä ihanasta blogista!!

    • Maria sanoo:

      Hei Tiina
      ja kiva, kun kommentoit 🙂

      Laitan tuonkin reseptin tähän postaukseen vielä tänään!

      Ihania synttäreitä sinne ja kiitos kaunis <3

  3. Terhi sanoo:

    Wau ja nam! Todellakin halutaan ja vaaditaan reseptejä ☺!

  4. sara sanoo:

    Oi ihanaa! Jos saisi pätkiskakun ja sitruunapiirakan ohjeet, niin voisin kyllä testata! Näyttää niin hyviltä. 🙂

  5. Veronica sanoo:

    Onpa herkullisen näköistä. Jos tämä makea-tarjoilu on kohtuullinen niin millainen kakkutarjoilu sitten on kohtuuton:-). 7 sortin kakkupöytä????

    • Maria sanoo:

      Kiitti Veronica
      ja heh, mies oli sitä mieltä, että lähti taas tarjoilut lapasesta – mä pysyin mielestäni kohtuudessa 😀 Nyt kun mainitsit, niin joskus on tosiaan voinut olla 7 kakkua pöydässä 😉

      Ihanaa sunnuntai-iltaa sinne <3

  6. Jonsku sanoo:

    OI NAM miten herkulliselta kaikki näyttää, reseptejä heti kehiin niin saa itellekkin seuraaviin juhliin uuden menun 🙂

    • Maria sanoo:

      Kiitos Jonsku,

      reseptejä tulossa vielä tänä iltana tähän postaukseen 🙂

      Ihanaista sunnuntai-iltaa <3

  7. Nams, jälleen kerran niin herkullisen näköistä!

    Teitkö jo jauheliha-arkiruoka-haasteen? Menikö multa ohi :)?

    • Maria sanoo:

      Heippa ihana ja kiitos <3

      Kuule, oikein olet huomannut – ruokahaaste on vähän tauolla. Meillä mies on reissannut ihan sikana ja mä olen jumittunut siihen kokonaiseen kalaan viikolle kuusi 😀 Toivottavasti ensi viikon jälkeen, reissujen hellittäessä, taas palataan ruokahaasteen pariin!
      Mulla on jo muutama jaukkariresepti suunnitteilla 😉

      Ihanaa sunnuntai-iltaa <3

  8. Johanna sanoo:

    Nam mitä tarjottavia! Kinkkupiirakan ohjeen olisi kiva saada.

    • Maria sanoo:

      Heippa Johanna

      ja kiitos! 🙂

      Tuo kinkkupiirakka on aivan ihanaa, resepti tulossa vielä tänään!

      Ihanaista sunnuntai-iltaa <3

  9. Lumo sanoo:

    Mmm, herkulliset tarjoilut!

    • Maria sanoo:

      Moikka Lumo
      ja kiitos! 🙂

      Nyt onkin herkuteltu sitten vähäksi aikaa 😉

      Ihanaa sunnuntai-iltaa ja alkavaa viikkoa <3

  10. Voi, miten herkullisia kuvia! Mielellään noita reseptejä ottaisin, varsinkin suolaisille, jotka taitaa aina upota aikuisiin makeita paremmin.:) Meillä ja useimmilla ystävilläni vietetään edelleen sukulais- ja kummisynttäreitä, vaikka isoimmat lapset alkaa olla täysi-ikäisiä.;) Jotenkin sitä ei osaa lopettaa, kun on kerran aloittanut.;D

    • Maria sanoo:

      Heipsan Taina 🙂

      Laitan reseptit vielä tänään tähän postaukseen…nyt on niin monta postausta suunnitteilla, että menisi pitkälle reseptipostauksen tekeminen 😀

      Mun mielestä on muuten aika kiva idea saada sukulaisia ja ystäviä kasaan synttäreiden merkeissä! Ei hullumpi idea siis jatkaa niitä vielä piiiitkään 🙂

      Ihanaa sunnuntai-iltaa sinne <3

  11. Nuppu sanoo:

    No nam mitä herkkuja! 🙂

    • Maria sanoo:

      Voi kiitos Nuppu!

      Välillä tekee hyvää ihan vain herkutella 😀

      Ihanaista sunnuntai-iltaa sinne <3

  12. siru sanoo:

    Hei ei synttäreitten juhlimista lopeteta ikinä : D Ens kesänä täytän 48 ja synttärit pidetään. Ja lasten synttäreitä nyt varsinkin. Meillä on kyllä aina tykätty juhlia ja pienimmätkin syyt riittää.

    • Maria sanoo:

      Heippa Siru!

      No niin sitä pitää 🙂 Ihana ajattelutapa. Mäkin haluan pitää synttärit. No seuraavat onkin 40 v-syndet, joten ehkä niitä juhlitaan.

      Just niin, juhlat eivät välttämättä tarvitse edes sen kummempaa aihetta!

      Ihanaista toukokuuta <3

  13. Maiju sanoo:

    Oi, oi kun rupesi tekemään mieli tuota pätkiskakkua ja sopivasti esikoisen syntymäpäiväjuhlat tulossa. Katsoin ohjeen linkin takaa, mutta näyttäisi siltä että olet tällä kertaa tehnyt kakun ”kuuvakakkuvuokaan”? Onko raaka-aineiden mitoitus silti sama, tuleeko kenties kahden kuvakakkuvuoan verran alkup. ohjeesta?

    • Maiju sanoo:

      Olisi pitänyt lukea vähän tarkemmin.. Olit siis laitan tarjolle valmiita annospaloja, fiksua. Mietin, että voisikohan siltikin tehdä kakun sellaiseen kuivakakkuvuokaan, jotta saisi leikattua helposti sopivan kokoiset annospalat. Eli edelleen, olisiko alkuperäisen ohjeen mitoitus riittävä kahteen kuuvakakkuvuokaan? 🙂

Kommentoi