tiistai 05. toukokuun 2015

And the winner is… (& superhelppo marjapiirakka)

OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERAHEISSULIVEISSULI!

Tiistai-ilta on kulunut keittiöpuuhissa. Ihan parasta aivot narikkaan touhua tuollainen reseptien kehittely. Voi kun sitä voisi ihan tehdä kuulkaas päivittäin ja työkseen. Veikkaanpa, ettei uranvaihto perheyrityksen takia ole kuitenkaan mahdollinen 😉 Hei, ihan ensinnäkin: kiitos ihan hurjasti osallistumisestanne tuohon PartyLite-kilpailuun. Arvonta on nyt suoritettu ja arpaonni suosi tällä kertaa Elisa n:ää kommentilla:

Hurricane on yksi suosikeistani 

Lämpimät onnittelut Elisa, olemme sinuun yhteyksissä 🙂 Sain kyselyä, että mikäs marjapiirakka se kuvissa vilahteli. No sehän on se maailman helpoin marjapiirakka. Tämän mukaan olen tehnyt makeat piirakat kokolailla niin kauan kuin muistan. Raparperia, marjoja, hedelmiä. Ihan mikä vain käy täytteeksi. Jopa säilykehedelmät. Tämä on taas sarjassamme niitä helppoja vierasvaroja sinne mökille. Superhelpon marjapiirakan ohje menee näin: Pohjana kiireessä menee valmismuropohja. Pohja painellaan voidellun piirakkavuoan pohjalle ja reunoille. Täytteeseen marjoja tai hedelmiä, oman maun mukaan. Ne ladotaan piirakkapohjan päälle. Sekoita 1 muna + 1 kermaviilipurkki + 1 dl sokeria. Peittele marjat/hedelmät täytteellä. Paista 175 asteessa uunin keskitasolla noin 35-40 minuuttia, kunnes täyte alkaa hieman ruskistumaan. Onko teillä antaa vaihtareita superhelpoista leivonnaisista? 🙂

Nyt Huvilaa ja Huussia, sitten unille haaveilemaan siitä omasta huvilasta ja huussista. Alunperin oli tarkoitus lähteä mökille vasta lauantaiaamuna, mutta päätettiinkin lähteä jo perjantai-iltana…vaikka myöhäiselle menee.  Eiköhän sen parisataa metriä näe mennä veneellä vaikka pilkkopimeässä 😉

TIISTAI-ILTATERKUIN,

alle

 


2 Responses to “And the winner is… (& superhelppo marjapiirakka)”

  1. Elisa n sanoo:

    Siis MITÄ? Minä voitin?:D Ihanaa joskus voittaakin jotain arvonnoista. Suuri kiitos sulle tästä arvonnasta:)

    • Maria sanoo:

      Juujuu, sinä juurikin 🙂

      Onnea hurjan paljon <3
      Ja kiitos sinulle osallistumisesta!

      Ihanaa keskiviikkoiltaa sinne <3

Kommentoi