tiistai 07. huhtikuun 2015

Ruokahaaste, viikko 4 (tofu)

HEPSKUKKUU!

Kuinka on arki lähtenyt rullaamaan? Toivottavasti paremmin kuin täällä. Tai ei mitään suurempia katastrofeja, mutta jo se, että meillä herätyskello soi klo 04.00 sai aikaan sen, että unet jäivät vähän lyhyenlaisiksi. Se on kostautunut niin töissä kuin nyt kotonakin. Katse hakee päikkäripaikkaa tämän tästä, mutta ei auta. Sinnitellään! Miehellä oli aamulento Helsingistä, joten sen takia kello soitti kukonlaulun aikaan. En ollut ehtinyt edes saada uudelleen unta, kun esikoinen kömpi viereen viiden maissa. Masuun sattui. Näinköhän naapurissa jylläävä George päättää jälleen tulla meille kylään, ajattelin. Onneksi ei tullut, mahakipukin oli vissiin koulujännitystä, johon äitin kyljessä kyhnyttäminen auttoi. Lapsi nukkui, äiti ei 😀

Nyt olisi vuorossa ruokahaasteen viikko neljä ja sitä myötä teidän toiveestanne pääsi käsittelyyn tofu. Tofua olen aiemmin syönyt, mutten ikinä itse valmistanut. Täytyy myöntää, että olin hieman ennakkoluuloinen tuota tofuklönttiä kohtaan. Kunnes tajusin, että kaiken aa ja oo on sen maustaminen. Eihän se vissiin au naturellina maistu millekään. Eikä tuo tofun toinen nimi ”soijajuustokaan” hirmuisen mediaseksikkäältä kuulosta. Mutta, mutta…OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA

Lauantaina iltaruoaksi meidän perheen aikuiset saivat aasialaistyyppistä tofua ja vihanneksia. Oli sangen maittavaa! Sekä yllättävän täyttävää. Hälsans Kökin kampanjan myötä olen nyt syönyt kolmisen viikkoa pääsääntöisesti kasvispainotteisesti ja harmistus, että löysin tofun vasta nyt. Sitähän mä voisin syödä useimminkin. Mausteita täytyy vain vaihdella, ettei kyllästy! Inspiraation tähän reseptiin sain täältä.

ASIAN STYLE TOFU & STIR FRY VEGGIES
2:lle

250 g  kiinteää tofua
– puristele ylimääräinen neste tofusta käsin. Kuivaa palaa talouspaperilla.
– kuutioi tofu ja kietaise se keittiöpyyheen sisään kuivumaan noin vartiksi. (tässä vaiheessa tee kasvikset ja kastike; ks. alla)
– kuumenna rypsiöljy paistinpannulla ja paista tofut rapeaksi, käännellen aina välillä.

Kasvikset
3 porkkanaa
1 parsakaali
1 punasipuli
1 valkosipulin kynsi
– kuori porkkanat ja suikaloi esim. juustohöylällä
– pienistele parsakaali ja sipulit
– paista pannulla, kunnes sopivan rapsakoita

Kastike
2 rkl maapähkinävoita (käytin makeuttamatonta)
1 rkl rypsiöljyä
1 rkl hunajaa
2 cm pala inkivääriä raastettuna

2 rkl limen mehua
1 rkl soijakastiketta
2 tl sriracha-kastiketta
– sekoita keskenään

-> kun tofut ovat rapsakoituneet, kippaa kypsät kasvikset ja kastike samalle pannulle tofujen kanssa
-> sekoita ja nauti!
-> koristele seesaminsiemenillä

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Mikäli tofu ei teille uppoa, niin suosittelen silti tuon maukkaan kastikkeen ja paistettujen kasvisten yhdistelmää. Muistan lukeneeni jonkun tutkimuksen siitä, että tofu ei olisikaan niin terveellistä kuin mitä annetaan ymmärtää. Vai muistanko väärin? Onko tofu teille tuttu raaka-aine? Kiitos kun vinkkasitte siitä mulle ruokahaasteessa, ilman teitä tuskin olisin koskaan sitä kokeillut 🙂 Tekisipä mieleni kokeilla siitä jotain jälkiruokaversiotakin… Hei seuraavan viikon raaka-aine on häränhäntä. JAIKS! 😀 Nyt täytyy alkaa miettimään, että mistä sitä lähtisi metsästämään; Stockalta vai hallista. Ja mitä ihmettä sille kuuluu tehdä.

Oikein ihanaa alkanutta arkea, kyllä se taas tästä. Aikaisin nukkumaan ja yhdet kunnon yöunet alle. Jaksaa taas kuulkaas lomailla pari päivää. Yksi yrittäjyyden ehdottomia plussia on, että kun saa työpöydän hetkeksi puhtaaksi (ja kultaakin kalliimman työkaverin töihin), niin voi ex tempore pitää pari palkatonta päivää. Joten seuraavat kaksi päivää nautin kotiäitinä olosta ♥ Tosin pari blogijuttua odottaa tuossa tekijäänsä, joten enköhän mä koulupäivien ajaksi tekemistä keksi 😉

TIISTAITERKUIN,

alle


2 Responses to “Ruokahaaste, viikko 4 (tofu)”

  1. Sari Riekkola sanoo:

    Hyvältä näyttää, en ole koskaan maistanut saatikka tehny!

    Onneksi mulla tämä viikko vielä lomaa, kylläpä siellä onkin
    herätty aikasin!
    No, illalla ei varmaan tarvi nukkumattia kauaa ootella;)

    • Maria sanoo:

      Kiitti Sari,
      nyt tofua valmistamaan 😀 Se oli yllättävän helppoa!

      Voi kuule, nyt maistuisi uni…vaan ei sitten nukuttukaan; esikoinen (joka aamuyöllä valitti vatsaansa) alkoi juuri oksentamaan. Viimeisestä vatsataudista ei olekaan kuin pari hassua viikkoa. Onneksi otin nämä pari vapaapäivää, niin saan toimia sisarhentovalkoisena…tai no, itselläkin kyllä tuntuu vähän hassulta vatsassa. Ehkä se on vain myötäsairastamista 😉

      Oih, nauti lomapäivistä <3

Kommentoi