torstai 02. huhtikuun 2015

Onnellisuuspostaus ♥

HEIPPAHEI IHANAT!

ja ihanaa ”iidastorstaita” 😀 Meillä lapset keskustelivat tässä yksi päivä keskenänsä ja kuuntelin hymy huulilla, kun toinen kysyi, että miksiköhän sen päivän nimi on ”iidastorstai”. Toinen vanhempana vastasi hieman tuhahtaen, ”No ei se mikään iidastorstai ole vaan kiidastorstai”. Lapset  Munhan piti tänään kirjoittaa teille syvällisiä. Aiheesta, jota olen pitkään mielessäni pähkäillyt. Johon haluaisin teiltä myös toisenlaista näkökulmaa. Meistä nykyajan ihmisista. Pullamössösukupolvesta. Mutta hei, nyt on niin kevyt ja kiva olla, että ei mitään tuollaisia jaksa, eihän? 🙂 Joten ajattelin tehdä perinteisen siirappia ja hunajaa -postauksen. Niistä elämän ihanista asioista. Pienistä jutuista, jotka nyt kasaantuvat isoksi onnentunteeksi tuolla jossain sisällä.OLYMPUS DIGITAL CAMERA

– heräsin yöllä siihen, kun pienempi kullannuppu kömpi meidän väliin nukkumaan. Tätä tapahtuu nykyään ihan liian harvoin. Olinkin unohtanut jo sen, kuinka ihanalta tuntuu tuntea pikkuruinen käsi kaulalla ja pehmeä poski vasten omaa poskeani. Samalla tyynyllä. Siinä yön hämyssä tuijottelin nukkuvaa lasta ja mietin, että voiko kauniimpaa näkyä olla? 

– suurta rakkautta tunsin aamulla katsellessani, kun nuo juuri vasta vaippaikäiset tyttäremme laittautuivat kouluun. Toinen leopardihaaremipöksyissään ja toinen printtihaalarissaan. Yläponnaria väkertäen. Hampurilaiskorvikset korvissa killuen. Tanssiaskeleita tapaillen. Eteisen peilin edessä. Mihin tämä aika on kiitänyt?OLYMPUS DIGITAL CAMERA

– aamukahvi maistui taivaalliselle ja sen seurana luin loppuun Thaimaan hotellin kirjastosta lainaamani kirjan. Totta tosiaan on ollut niin kiire, että lukemiselle ei ole löytynyt aikaa. Ei ole ehtinyt rauhoittua sohvannurkkaan.

– liittyen tuohon kirjan loppuun lukemiseen; saan tänään jatkaa ennen reissua kesken jäänyttä kirjaston kirjaa, jota olen uusinut nyt pari kertaa. Ihan tolkuttoman koukussa olen noihin Carlos Ruiz Zafonin kirjoihin. Kerronta on erilaista ja kiehtovaa. Ne todellakin vievät mukanaan ja poikkeavat massasta. Suosittelen!OLYMPUS DIGITAL CAMERA

– kerrankin se, että ei ole mitään pakollista ohjelmaan neljään päivään, tuntuu perin huojentavalta. Saa mennä fiiliksen mukaan. Huomenna veljen perhe tulee katsomaan jääkiekkopeliä ja ennen sitä haemme siipiä. Sitä perinteistä tamperelaista settiä. Pelin jälkeen mää ja tapparan mies laitamme lapset nukkumaan ja katsomme leffan. Sunnuntaina pääsemmekin valmiiseen pöytään syömään anoppilaan. Niin paljon kuin rakastankin ruoanlaittoa on valmiiseen ruokapöytään istuminen vallan ihanaa!

– pitkään olen haaveillut citylenkkareista ja silloin pari viikkoa sitten, kun menimme sellaisia ostamaan, löysimme täydelliset kaupunkilenkkarit miehelle. Emme minulle. Mutta tänään repäisin ja tilasin Niken Rosherunit netistä. Heräteostoksena myös yhdet varsilenkkarit. Alkuvuoden kun on ollut ostoslakossa, niin ostaminen tuntui hyvältä. Varsinkin, kun nuo tulevat todellakin tarpeeseen. Mun Addun kolmeraitatennarit on jo niin kulahtaneet, että ne eivät enää oikein citylenkkareista mene.OLYMPUS DIGITAL CAMERA

– töiden osalta things to do -lista näyttää siltä, että saan sen taltutettua ennen pääsiäistä. Kerrankin olen tehnyt ne kenkuimmat asiat pois alta ensin ja sitten jättänyt ne iiseimmät listan häntäpäähän.

– sain ihan mielettömän kivan, mutta haasteellisen leivontaidiksen, enkä malta odottaa että tänään pääsen töistä kotiin keittiöpuuhiin. Pakko kokeilla VIP Master Chefissäkin tällä viikolla nähtyjä Éclair-leivoksia. Pikkuisen pääsiäseen sopivaa täytettä sisään, niin uskonpa että iltapala on sitä myöten taputeltu ja tänäkin iltana mennään hyvillä mielin nukkumaan.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Aika usein sitä odotetaan niitä isoja asioita tuomaan onnea. Mutta ehei, ne on ne pikkujutut, jotka ratkaisee. Ihan turha istua kököttää ja odottaa lottovoittoa. FYI: sitä ei tule. Tai voi olla, että tuleekin, mutta ei kannata laskea sen varaan. Ettei sitten pety 🙂 Muistetaan nauttia niitä pienistä jutuista. Hassuista hetkistä. Hymystä. Hyvästä biisistä autoradiossa. Ruoasta, joka hivelee makuhermoja. Viinistä, joka lämmittää mukavasti. Juoksulenkkarista, joka rullaa kuin itsestään. Niistä öistä, kun saadaan nukkua. Niistä aamuista, kun herätään…Tähän on pakko lopettaa sillä taisin itsekin juuri taas tajuta sen, että kaiken a ja ö taitaa olla se, että lakkaa ottamasta mitään itsestään selvyytenä. Elää hetkessä ja nauttii elämästä!

Katsotaan, miten pääsäisen aikaan blogi päivittyy. Voi olla, että pidän pikkuista blogilomaa. Tai sitten voi olla, että postauksia tulee normaaliin tahtiin. Jos on hyvä pössis, niin silloin avataan kone ja suolletaan tekstiä pihalle. Muuten vaietaan. Niinhän se menee  🙂

IHANAA PÄÄSIÄISEN AIKAA ♥

alle

PS. ai niin, kuvissa eilen tyttyöjen kanssa nauttimamme suklaakaakao. Sulatimme mikrossa marenkimokkapaloista ylijäänyttä 80% suklaata. Laitoimme sen lusikkaan, koristelimme pääsiäismunalla. Päälle raastoimme hieman makeutukseksi valkosuklaata. Pakkasessa nuo kovettuivat vartissa. Kuumaa maitoa ja suklaalusikka sulamaan. Nam!


14 Responses to “Onnellisuuspostaus ♥”

  1. Ihana asenne ja ihana postaus <3

    Mä en kuule edes pysty nukkumaan, jos mini ei ole mun vieressä;) Yleensä kömpii yöllä viereen ja jos ei kömmi niin minä haen hänet?? Haha! Parhautta <3

    Ihania lomapäiviä teidän koko poppoolle!

    • Maria sanoo:

      Moikka ihana!

      Voih, mä näen sieluni silmin, kun sä raahaat miniä sun viereen…ihana ♥ 😀

      Kiitos samoin sinne, leppoisaa pääsiäisen jatkoa ♥

  2. Ihana postaus! ♥ Juuri niin ihanan siirappinen 🙂 Ihan silmät kostuneena luin tuota kohtaa, missä lapsi nukkui teidän keskessä. Samalla hymyilin kun meillä se on tällä hetkellä vähän toisinpäin.. Me vuorotellen hyssytellään pienintä, että oppisi nukkumaan omassa sängyssä 🙂

    Ja tuo että siellä tytöt laittaa itseään kouluun.. ♥ Jo nyt on ihana seurata näitä meidän 3- ja 4-vuotiasta naisen alkua kun johonkin lähtiessä laitetaan kivat vaatteet ja huulirasvaa 🙂 Lapset ♥

    Ja todellakin se onni koostuu niistä pienistä asioista. Jokaisen pitäisi unohtaa se siellä jossain tulevaisuudessa eläminen (sitten kun.. sitten joskus..). Elämä on tässä ja nyt ♥

    Ihanaa loppuviikkoa! Siellä tuntuu olevan oikein hyvät suunnitelmat 🙂

    • Maria sanoo:

      Moikka Jaana ja kiitos 🙂

      Hei niinhän se on; eka ne opetetaan nukkumaan omaan sänkyyn ja sitten myöhemmin nautitaan hetkistä, kun kömpivät viereen ♥ 🙂

      Voi, miten ihanat naisenalut teillä siellä 🙂 Kyllä se on kuule sisäsyntyistä tämä puunaaminen 😉

      Todellakin, elämä on tässä ja nyt ♥

      Ihanaa pääsiäisen jatkoa teille sinne ♥

  3. MrsD sanoo:

    Ihanaa paasiaista teille!! Ja ihan naulan kantaan taas tuo kirjoituksesi! Miten iloinen sita voi olla ihan vaan kevaisesta aurinkoisesta aamusta rakkaan vierella (Vaikka hampaita harjatessa tuli sotattua hammastahnaa kauluspaidalle kun tanssin ”Happy” biisin tahdissa samaan aikaan, koordinaatio hukassa aikaisin aamulla..)
    Meilla tiedossa harvinaisen ihana viikonloppu Suomessa, veljen tyttaren ristiaiset (saamme kunnian olla kummituksina pienelle). Laukut on pakattu, kaiken nakoista pienta nyyttia ja lahjaa pikkuprinsessalle (mutta eiko se ole tadin rooli, saa hemmotella, eiko?) Mallikasta pitkaa viikonloppua Tampereelle, xx

    • Maria sanoo:

      Heippa Mrs D 🙂

      Hihii, ihanalta kuulostaa tuo sun hampaidenharjaustanssi 😀 Ja nyt jäi Happy soimaan päähän 😉

      Hei, ihanaa Suomea teille ja onnea suuresta kunniasta. Kummius on ihana asia ♥ Nimenomaan, kummitädin etuoikeus ja velvollisuus on hemmotella pikkuprinsessaa 😉

      Ihanaa lomaa teille ♥

  4. Lumo sanoo:

    Niinpä, arjessahan se onni asuu.

    Rentouttavaa pääsiäistä!

    • Maria sanoo:

      Moikka Lumo!

      Arki on sitä elämää parhaimmillaan, haasteine päivineen 🙂

      Kiitos ja ihanaa pääsiäistä sinnekin ♥

  5. Tällaisia hyvän mielen postauksia on aina niin kiva lukea – pakostikin omakin suu kääntyy hymyyn :). Tosin viime aikoina on hymyilyttänyt muutenkin, sillä positiiviset asiat vain seuraavat toisiaan :). Olen sitä mieltä, että suomalaisten pessimistinen asenne ’hyvän jälkeen tulee aina pahaa’ (tai jotakin sinne päin) ei pidä paikkaansa! Tai voihan se niiden pessimistien osalta pitääkin, mutta oma asenteeni on, että hyvä seuraa hyvää, ja onnellisille ja positiivisille ihmisille tapahtuu enimmäkseen vain hyviä asioita :). Turha valittaminen on, noh ihan turhaa, vaan mieluummin sitä keskittyy elämän pieniin iloihin – niistä se suuri onni muodostuu <3. Ihanaa pääsiäistä!

    • Maria sanoo:

      Moikka Tiia
      ja kiva kuulla 🙂

      Ihanaa, että sulla on ollut positiivisia asioita elämässä! Juu, me suomalaiset olemme vähän sellaista ”pelätään pahinta” -kansaa 🙂

      Just näin, samoilla linjalla ollaan. Hyvä seuraa hyvää. Eikä siitä positiivisuudestakaan haittaa ole 😀

      Ihanaa pääsiäistä sinnekin ♥

  6. Riitta sanoo:

    Heissan!
    Ihanaa luettavaa ja täyttä totta!
    Ne pienet ilon aiheet elämässä on juuri parhaita ja joka päivästä niitä löytyy meiltä kaikilta, kun oikein mietimme positiivisia juttuja.
    Olen tällä hetkellä yhtä hymyä;)
    Isoja elämänmuutoksia tulossa, mutta vain positiivisia juttuja! En jaksa tällä hetkellä mitään harmitukdia ajatellakaan, katson vain tulevaisuuteen ja olen onnellinen <3!
    Ihanaa ja rentouttavaa pääsiäistä koko perheelle! Nautitaan läheisistä ja ystävistä täysin rinnoin! <3
    Terkuin Riitta

    • Maria sanoo:

      Moikka ihana ♥

      Sulla onkin niin ihania muutoksia elämässä, että lienee syytä onnitella 🙂 Just se, katse tulevaisuudessa ja jalat maassa jokapäiväisessä arjessa. Elämä on ihanaa!

      Ihanaa ja rentouttavaa pääsiäistä sinnekin, onneksi on vielä muutama päivä jäljellä ♥

  7. Katri sanoo:

    Hih, samaa mä mietin yöllä, kun ensin pienempi ei suostunut nukahtamaan takaisin omaan sänkyynsä (onneksi sentään meidän väliin) ja myöhemmin isompikin kömpi samaan sänkyyn. Oli pakko pyytää häntä jalkopäähän, jottei herättäisi yksivuotiasta. Ja sama myöhemmin yöllä > oli tulemassa väliimme mutta pienempi oli jo siinä ihan poikittain. tosin pienempi ei malta olla sekuntiakaan aloillaa silitettävän, isompi taas viihtyisi kainalossa paikallaan ikuisuuden. Kaksi niin erilaista, ja niin omilla tavoillaan rakkaita. <3

    • Maria sanoo:

      Moikka Katri!

      Hihii, teillä on ollut ruuhkaa sängyssä 🙂 Ihanaa, nautitaa vielä näistä pikkuisista yökavereista! Meillä myös toinen hyörii ja pyörii ja toinen nukkuu samassa asennossa. Isompi ei kyllä enää juurikaan tule viekkuun nukkumaan.

      Ihanaa pääsiäistä teille sinne ♥

Kommentoi