MOIKKAMOI!
Perjantai on saapunut 🙂 Hassua, miten sitä kangistuu tiettyihin kaavoihin; perjantaisin tulee aika usein tehtyä postaus näin ruokiksella. Toki jutun juuri on suurimmalta osalta jo pään sisällä, joten sen kuin suoltaa ulos näppiksen kautta. Tällä kertaa ei ole mikään kevyt aihe perjantaihin, mutta pakko saada se ulos. Olen katsokaas taas vähän alkanut miettimään tätä suurta vastuuta nimeltä äitiys. Tai vanhemmuus. Ja sitä, että kuinka himpuran vaikea tehtävä se oikeasti on. Sitä varten ei käydä mitään kouluja eikä päntätä tentteihin. Siihen ei ole tutkintoa. Siihen synnytään ihan yhdessä yössä, silmänräpäyksessä. Osaltaan se on kuin elämänpituinen TET-jakso. Työelämään tutustumista ja sitä kautta oppimista. Syvästi äidinvaistoihin luottamista.
”Äiti, älä ragee” -sanonta kuuluu meillä aika usein jommankumman lapsen suusta. Ei nyt päivittäin, mutta melkein. Eikä tämä tarkoita sitä, että huutaisin pää punaisena ja lapset siihen kommentoisivat. Vaan kehottavat olemaan rageematta ihan kun muistutan ystävällisesti tietyistä jutuista. Nyt olenkin alkanut miettimään, että onkohan meillä vähän liian tiukassa nämä tietyt lastenkasvatukseen liittyvät mielipiteet…olen pitänyt itseäni ns. leppoisana äitinä, mutta tarkemmin ajateltuna, en taida ihan sitä ollakaan 😀 Mutta toisaalta, onko se huono asia, että pidetään kuria? Mediassahan on viime aikoina ollut paljon vastakkainasettelua vapaa vs. kurinalainen kasvatus. Omat vanhempani pitivät kiinni tietyistä säännöistä ja kuri oli tiukka. Enkä ole kyllä yhtään kärsinyt tuosta kurista vaan päinvastoin; ylpeänä ottanut kiitoksen vastaan hyvistä käytöstavoista ja ollut onnellinen, että osaan käyttäytyä ruokapöydässä 😉 On tiettyjä asioita, joidenka suhteen olen melko ehdoton:
Käytöstavat. En tiedä miksi, mutta näissä olen ehdoton. Aika hyvin olemme onnistuneetkin, lapsilta tulee ”kiitos” automaattisesti, jos on aihetta kiittämiseen. Tosin huomaan itse sanovani aina välillä ”mitä kuuluu sanoa?”, jos ei kiitosta kuulu 🙂 Katso silmiin, kun puhut. Siinä toinen, jota olemme koittaneet opettaa lapsille. Itseäni ei ärsytä mikään muu niin paljon kuin se, että jos vastapuolen katse harhailee jossain ihan muualla keskustelun aikana tai huomaa, että hän välttelee katsettani. Anteeksi. Se on ehkä sellainen kaunis sana, jonka eteen pitää tehdä vielä töitä. Lapsethan tappelevat keskenään, siitä ei pääse minnekään. Sen kun saisi opetettua, että riidan päätteeksi tulee pyytää anteeksi.
Ruokapöytätavat. Liittyy edelliseen kohtaan. Ei mussutusta suu auki. Ruoalla leikkiminen saa mut myös näkemään punaista. Kuten myös sanonta, ”yök, en syö”. En pakota syömään ruokaa, josta ei tykkää. Mutta kaikkea pitää maistaa. Ei voi vaatia, että on kaikkiruokainen. En itsekään ole. Tosin ainoa ruoka tähän asti, josta en ole pitänyt oli Budapestissa Karlan kanssa syömämme tapaslautasella esiintyvä ruskea mousse. En muista mitä se oli, mutta yksi haarukallinen riitti 🙂 iPadin käyttö on välillä ok iltapalalla/aamupalalla, mutta perheen yhteisillä ruokailuilla puhelimet ja tabletit loistavat poissaolollaan.
Hammaspesu. Aamuin illoin, eikä auta sanoa, että on niin väsynyt ettei jaksa. Välillä olen kantanut puolinukkuvan lapsen veskiin hammaspesulle. Tyly minä 😉 Meillä on vain yhdet hampaat, joten niistä pitää huolehtia. Lapsille on vielä suht’ turha selittää, mitä kaikkia haittavaikutuksia ja sairauksia huonosti hoidetuista hampaista voi tulla. Mutta olen yrittänyt selittää. Näyttää googlesta kuvia reikäisistä hampaista. Itselläni on taipumus reikiin hampaissa ja muistan ne tuskaiset hammaslääkärikäynnit nuorempana. Miehellä taitaa olla yksi reikä hampaissa ja sekin aikuisiällä tullut.
Kotiintuloaika. Arki-iltoina tullaan kotiin viimeistään klo 19.30, jotta ehditään rauhoittumaan ja hoitelemaan iltahommelit pois alta ennen nukkumaanmenoa. Joskus tästä lipsutaan, mutta kyllä se vaikuttaa ihan hirmuisesti sitten taas nukkumaanmenoaikaan, jos kukutaan pidempään kavereilla/ulkona. Toki koulun diskot yms, synttärit ovat sitten asia erikseen. Silloin tämäkin äiti löysää nutturaansa 😉
Nukkumaanmenoaika. Tiedän, että kyllä jotkut luokkakaverit saavat valvoa viikolla pidempään kuin meidän lapset. Kuulen siitä ainakin kerran viikkoon. Mutta tästä en anna periksi. Meillä mennään viikolla nukkumaan 20.30-21.00 ja that’s it. Oikeastaan tuo ysikin on meidän lapsille liian myöhään. Kostautuu seuraavana aamuna ihan pomminvarmasti. Tuntuu, että esikoisella ei ihan aina ole uniaika vielä noin aikaisin (silloin saa valvoa vielä hetken), mutta pienempihän nukahtaa usein jo heti kahdeksan jälkeen. Viikonloppuna meillä ei ole nukkumaanmenoaikoja, mutta silti lapset nukahtavat ennen kymmentä.
Pipo- ja käsinepakko. Syksystä kevääseen 🙂 Niin tylsää kuin se onkin näillä keleillä pitää pipoa, niin tämäkin on asia, josta olen ehdoton. Siellä on oikeasti kylmä ja tuuli käy korviin. ”Mut mun yläponnari ei mahdu pipoon.” Se on voivoi, sitten otetaan yläponnari pois. Muistan itse lapsena kapinoineeni pipoa vastaan ja näköjään ei ole kauas omena puusta pudonnut 😀
Koulutyöt. Läksyt ja kokeisiin luvut. Tämä juontaa kyllä juurensa myös tuolta lapsuudestani. Läksyt tehtiin heti koulun jälkeen ja sama tapa on omienkin lapsien kanssa käytössä. Läksyt tarkistetaan ja kokeisiin luetaan osaltaan myös yhdessä. Haluan olla kartalla, mitä koulussa käydään milloinkin läpi ja mitä opetellaan. Toki jossain vaiheessa varmasti jää tuo kokeisiin yhdessä treenaaminen pois, mutta niin kauan kuin lapset siihen mukisematta suostuvat, niin meillä vanhemmat osallistuu ja auttaa koulutöissä.
Listaan olisi vielä voinut lisätä puhtaat vaatteet. Tässä olin aiemmin ehdottomampi; joka päivä kouluun/päikkyyn tuli valittua uudet, puhtaat vaatteet. Nyt ihan pieni tahra ei haittaa, mutta jos rinnuksilla on koko ruokalista, niin kyllä vaadin vaihtamaan paidan ennen ovesta ulos astumista. Voi kamala, nyt saan kyllä itseni kuulostamaan ihan tiukkapipoiselta 😀 Toki näistä lipsutaan tarpeen tullen ja ehdottomista muodostuu ei niin ehdottomia. Onko siellä muita tiukkapipoja? Toki on paljon asioita, joissa meillä on löysempi kuri kuin esim. lasten ystävillä. Esimerkkinä yhteinen iltaruokailu. Tähän pyritään, mutta aikataulutusongelmien takia tämä toteutuu ehkä parina kolmena iltana viikossa. Viikonloppuisin kyllä melkein aina.
Oli miten oli, mielestäni on hyvä, että lapset oppivat jo kotona sen, että on tiettyjä sääntöjä, joita kuuluu noudattaa. Ei voi elää ihan pellossa ja mennä oman päänsä mukaan itsekkäästi. Myös muut ihmiset pitää ottaa huomioon. Uskon sanontaan, että rajat ovat rakkautta ♥
IHANAA PERJANTAITA!
PS. illalla perinteinen myyssipostaus, tosin se voi mennä vähän myöhäiselle, mutta eipä tuo varmaan haittaa 🙂
me oltiin viikko reissussa, ja mummo oli lasten kanssa. pari koululaista, ja yksi päiväkotilainen.
ja täällä on kaikki sekaisin 😉 juotu mehua, syöty (paljon) karkkia, herätään törkeän aikaisin jolloin unikin tulee aikaisin- koulumatkaa on 500m, en välttis jaksaisi turhaan nousta kuudelta jos koulu alkaa kasilta.. ja kaikkea muuta, oli järkätty kaappeja niin että pienet vaatteet oli laitettu lasten kaappeihin takaisin, oli jätetty harrastuksia väliin kun piti saunoa juuri sinä päivänä ja aika aikaseen jne 😉 oli oltu illalla kännykällä, katsottu tvstä sellaisia ohjelmia mitä ei yleensä saa katsoa.
tässä sitten paikkaillaan hetki, että ollaan niissä omissa vanhoissa tavoissa kiinni ja arki rullaa
Hihii,
lapsilla oli lomaa. Kaikesta 😀 Sitä paitsi mummoilla ja mummuilla on oikeus hemmotella lapsenlapsia! Meilläkin lomalla lipsutaan, mutta ei vitsit, että on aina vaikea palata ruotuun sen jälkeen 🙂
Ihanaa alkavaa viikonloppua <3
Totta tuokin, mutta ehkä sitten voisi lomailla sen viikonlopun tai johonkin oikeaan loma-aikaan eikä keskellä arkea 😉
Kommentoin ekaa kertaa, tykkään ihan hurjasti blogistasi ja luen kaikki postaukset innolla. 🙂 Mutta oikein järkevältä kuulostaa ja hyvin samankaltaiset säännöt käytössä (10-vuotias tytär). Oma lapsi ei kritisoi, mutta tuo terveisiä kavereilta, jotka ihmettelevät, miksi sun äiti pakottaa talvella pitämään pipoa päässä tai miksi koulupäivän iltana ei enää kello 22 vastata viesteihin…
Moikka Minna,
ja kiva, kun jätit puumerkkiä 🙂
Olen huomannut myös tuon, että kun lasten puhelimet ovat yön yli latauksessa keittiössä, niin vielä kympin jälkeenkin tulee whatsuppeja. Meillä ollaan oltu jo tuohon mennessä unten mailla yli tunti 😀
Kiitos ja ihanaa viikonloppua sinne <3
Ihan kohtuullisilta musta kuulostaa sun säännöt. Rajat ja käytöstavat ei todellakaan ole nykynuorille enää niin itsestäänselvyys kun meidän ikäsille. Ei kotona enää opeteta niitä juttuja mitkä meille tuli itsestäänselvyykisnä. Huomaan kun meille töihin tulee parikymppisiä harjottelijoita, et todella ensin pitää opetella miten ihmisille puhutaan ennen kuin voidaan päästää myymälään. Tai esim. opetellaan mitä se työaika tarkoittaa.
Mä kaipaan kuria ja järjestystä! Nih!
Moikkelis Tiia,
ja kiitos! Tuo on muuten totta, että joillain nuorilla ei vain ole enää käytöstapoja (siis nythän mä kuulostan jo ihan tiukkapipoiselta kalkkikselta :D)! Puhetyyli on mitä on, joten varmasti vaatii opettamista ennen kuin voi päästää ihmisten ilmoille!
Roti se olla pitää 😀
Ihanaa viikonloppua <3
Et ole mielestäni tiukkapipoinen! Tai siinä tapauksessa olen minäkin. Minä noudatan täysin samoja periaatteita kun sinäkin, tosin tuossa pipo/käsine asiassa olen luovuttanut.
Meidän kuudesluokkalainen menee vieläkin yhdeksältä nukkumaan ja kasiluokkalainenkin viimeistään puoli kymmeneltä. Nukkuvat seitsemään, eikä muuten väsytä koulussa.
Hampaittenpesusta olen myös tosi tiukka. Eipä ole lapsilla tähän asti ollut ainuttakaan reikää. Eli uhkailut ovat tehonneet:D
”Kippuralla” kommentoi kännykän käytöstä ja siitä mekin pidämme kiinni että kännykät ovat keittiössä latauksessa yön yli, ei omissa huoneissa houkuttelemassa.
Moi Heidi,
ollaan tiukkapipoisia yhdessä 🙂
Mä olen sitä mieltä, että kasvatusasiat ovat lepsuuntuneet tässä parin-kolmenkymmenen vuoden aikana. Ja aika pahasti! Saas nähdä missä pellossa sitten eletään, kun me ollaan mummoja 😀
Pitkät yöunet ovat niin ehdoton edellytys sille, että jaksaa koulussa!
Meillä on myös kännykät keittiössä yön yli ja hyvä niin 🙂
Ihanaa viikonloppua <3
Ah, ihana postaus jälleen kerran. Mahtavaa, että jaat näitä asioita blogissa, koska tämä vertaistuki on parasta mitä voi olla.
Mä olen tiukkis ja meillä on kova kuri. Toisinaan ehkä liiankin kova, mutta en usko sen olevan pahasta. Päin vastoin!
Mun on varmaan pakko sanoa jotain jokaiseen kohtaan ;). Sama täällä; kun sanotaan kiitos ja puhutaan katsotaan silmiin. Ja anteeksi pyydetään. Tässä annan myös itse esimerkkiä pyytämällä ajoittain miniltä anteeksi, jos olen esim. sanonut/mäkättänyt turhasta. Ja jos vahinkoja sattuu niin olen kehottanut miniä siihen, että aina voi sanoa ”anteeksi en tarkoittanut”.
Yep, ruokapöydässä ei pyöritä ja hyöritä eikä tehdä muuta kuin syödä! Samalla mennään, maistaa täytyy, mutta en pakota syömään! Ja jos ei ruoka miellytä voi sanoa ” tämä ei ole minun makuuni” eikä just tota YÖKkiä. Padii baby saa katsoa, kun laitan hänen hiuksiaan. Silloin neiti yleensä syö ja katsoo jotain ohjelmaa. Olen huomannut, että saan helpommin ( ja hiljemmin ) hiukset valmiiksi.
Hampaidenpesusta ei todella tingitä :).
Meillä on myös nukkumaanmenoajat enkä niistä luovu! Voitko kuvitella, että mini menee nukkumaan vieläkin noin 19 aikaan. Kyllä!! Ja nukahtaa heti ;). No en toisaalta yhtään ihmettele, koska on sen verran menevää sorttia. Parina iltana viikossa on reenit myöhempään, mutta silloin mennään heti niiden jälkeen nukkumaan!
Meillä myös läksyt tehdään heti koulunu jälkeen, jos ei ole ip-kerhossa tehnyt! Ja jos on tehnyt niin yleensä laitan minin tekemään aiheeseen liittyvät lisätehtävät! Välillä tulee narinaa, mutta tosi hyvin hän aina ne tekee. Mielestäni se on vain lapselle hyväksi, että on velvoitteita ja jotkut asiat vaan täytyy tehdä ennen kuin huvi voi alkaa. Välillä toki mietin, että olenko liian tiukka kun viikonloppunakin minin täytyy tehdä koulujuttuja, mutta luettuani erään artikkelin ( http://www.huonoaiti.fi/mita-hyvat-vanhemmat-tekevat-oikein/ ) kohta nro 8:n, taputin taas itseäni olkapäälle ;D.
Mun pitää koht saada sun puhelinnro niin voin soittaa mun kommentit sulle…HAHAHAH!
Ihanaa weekendii kaunotar <3
Voi kiitos ihana sinä!
Tää on ihan parasta saada vertaistukea. Esim. enää en tunne olevani niin tiukkapipoinen ja huono äiti kuin vielä aamupäivällä 😀 Olette parhaita <3
Samma här, helposti pyydän lapsilta anteeksi, jos vaikka tulee väsyneenä tiuskaistua tms.
Padi on pelastus jossain asioissa! 😀
Voih, meilläkin pienempi välillä nukahtaa jo klo 19.00. Silloin jää ihanasti omaa aikaa illalla 🙂
Oih, tuo oli hyvä lista! Ja hei, kohta nro 8 uppos tännekin 😀
JOOO, perustetaan sellainen tiukkisäitien puhelinrinki ;D ;D ;D
Kiitos kommentistasi jälleen ihana!
Ihanaa viikonloppua sinnekin <3
Kyllä minustakin nuo ovat vielä ihan normaalia tiukkuutta.. Minäkin joskus mietin olemmeko liian tiukkoja ja ehdottomia.. Mutta uskon että rajat ovat rakkautta. Ne luovat turvaa lapselle. Meidän lastenhoitaja ei osannut laittaa riittävän tiukkaa rajaa, kun E ekaa kertaa oikein kokeili saako tahtonsa periksi. Hän ei ollut halunnut mennä ulos ja hoitajan oli pakko laittaa väsyneet pienemmät kuitenkin ja E jäi sisään. No, seuraavana päivänä tämä tietty kostautui ja kun lähdin viemään E:tä puistoon, tuli siitä vartin huutokonsertti ja kapina, että ”en varmana lähde puistoon!!” Siis niin hirveä raivo, että meinasi keinot loppua.. Puin väkisin ja vein autoon, matkalla jo rauhoittui ja puistossa oli niin mukavaa että totesi että haluaa mennä heti uudelleen.. Mutta selvästi kokeili rajoja ja ihan kympillä kun olimme sekä minä että hoitaja vielä paikalla.. Olen miettinyt ihan samaa että tämä vanhemmuus on välillä niin pelottavan vaikeaa.. Ihan kauhulla odotan murrosikää, mutta niin sitä vaan täytyy kaikki vaiheet kohdata ensimmäistä kertaa ja toivoa etttä olisi jotain viisautta ehtinyt kertyä, jotta osaisi oikeita linjoja vetää..
Heipsan Katri!
Sepäs se, kun aina välillä alkaa miettimään niitä omia kasvatustapojaan ja epäilemään, että toimiiko oikeasti lapsen kannalta parhaimmalla mahdollisella tavalla…ei ole helppoa ei 😀
Saman olen huomannut; kerrankin kun antaa periksi jossain asiassa, niin turha sen jälkeen ihmetellä, kun lapsi haraa vastaan. ”Mutku ei mun tarvinnut viimeksikään tätä asiaa tehdä” – kommentteja tulee ihan varmasti 🙂
Kääk, mä en uskalla edes vielä ajatella murrosikää 😉
Leppoisaa lauantaita <3
Mä allekirjoitan kaikki:)ja pipo ei ole sisävaate eikä se päässä syödä.
Oon kyllä huomannut,että lasten kavereilta ei tosiaankaan vaadita samaa ja napinaa kuuluu meilläkin.
Ainut missä saatetaan lipsua on läksyjen teko heti koulun jälkeen,koska lähen yleensä töihin just kun isot tulee koulusta.
Tosin kontrollointi on kaikessa vaikeampaa,kun lapset kasvaa ja säännöt on erilaiset 7 ja 14 vuotiaalla.
Ja se on tullut yllärinä,että kahdenkeskinen aika on tosi vähäistä,kun lapset ei meekkään ysiltä nukkumaan niinku ennen:)
Kiitos Anu! 🙂
Ai niin, unohdin että pipo riistutaan pöydässä 😀 Sen huomaa selvästi, että ei kaikilla ole näin tiukkaa kuria. Mutta toisaalta huomaan myös sen, että joihinkin nähden meillähän on ihan älyttömän lepsu kuri 🙂
Sepäs se, lapset kasvaa ja pitäis osata tarkistaa noita rajoja. Välillä kohtelee lapsia kuin ihan pikkuisia, vaikka ovatkin jo isoja 🙂
Kahdenkeskistä aikaa meillä ei juuri jää ollenkaan, kun mähän sammun aina viimeistään ysin jälkeen 😉
Ihanaa lauantaita <3
Oikein hyviltä periaatteiltahan nuo kuulostavat. Olen koulussa työssä, ja lisäisin luetteloihisi vielä pari juttua, jotka tuntuvat olevan ”katoavaa kansanperinnettä”. Haarukalla ja veitsellä syömisen taito on katoamassa. Jos molemmat aterimet ovatkin käytössä, on haarukka lähes poikkeuksetta oikeassa kädessä ja veitsi vasemmassa. Vanhempien kanta asiaan on nykyisin yleensä, että mitä väliä sillä on, miten syö.
Toinen paljon isompi asia on kännykän käyttäminen. Sen avulla kiusataan sumeilematta, sitä pidetään silmällä koko ajan, myös läksyjen teon ja kokeisiin lukemisen ajan, sitä räplätään öisin nukkumisen kustannuksella jne. Se hallitsee lapsen elämää. Jos ehdotat kännykän pois ottamista lapselta (esim. yöksi tai rangaistukseksi kiusaamisesta), on monen vanhemmat kommentti se, ettei niin voi tehdä, koska lapsi suuttuu siitä.
Ollaan tiukkoja ja johdonmukaisia! Uskalletaan olla joskus myös ”ikäviä” vanhempia, vaikka lapset kuinka suuttuisivat! Rakkautta ja rajoja! Niin se menee.
Heippa Päivikki!
Tuo haarukalla ja veitsellä syöminen on tärkeää; meillä varsinkin esikoinen syö molemmilla, mutta pienempi lipsuu helposti pelkkään haarukkaan. Eikä sitten saa pienisteltyä ruokaa ja pyytää seuraksi veitsen 🙂
Kännykkä on munkin mielestä jokseenkin paha; on whatsapp-ryhmiä joista sumeilematta pullautellaan kavereita pihalle ja kiusataan muullakin tavoin. Huh, meillä ei kyllä auta vaikka lapsi suuttuisi. Kännykkä on yön ja ruokailujen ajan keittiön tasoilla odottamassa. Kiukutelkoon lapsi vaikka kuinka paljon 😀
Leppoisaa lauantai-iltaa <3
Rajat on rakkautta! Listasi olisi voinut olla omani. Juuri noista samoista asioista pidän itsekin kiinni, enkä oikein pysty näkemään, että missä kohtaa kasvatus menisi pieleen, jos mm. vaatii kauniita käytöstapoja ja toisten kunnioittamista tai pitää kiinni ruokailu- ja nukkuma-ajoista tai pitää huolen, että läksyt tehdään ennen leikin aloitusta… Ja kylläpä ne pienet poikkeukset rutiinista sitten maistuvatkin makeilta ja lapset muistavat ne pitkään 🙂 Aivan samoin kuin viikonloppu tuntuu ihanalta, kun on viikon painanut töitä. Eli ihanaa viikonloppua! <3
Moikka Tarja!
Just näin, kivempaa on lomailla yms, kun on selkeä ero siihen normaaliin arkeen ja rutiineihin 🙂 Käytöstapojen ja toisten ihmisten kunnioitus pitäisi olla kyllä kaikille itsestäänselvyys, mutta valitettavasti ei sitä ole!
Leppoisaa lauantai-iltaa <3
Olipas ajankohtainen aihe meikäläiselle. Olen nimittäin viime päivinä miettinyt paljonkin sitä, olenko liian tiukkis joissain asioissa. Mulla on lapsina kaks sellasta haaveilijaa (3- ja 6-vuotiaat), että useimmiten asioista joutuu sanomaan monta kertaa ennen kuin mitään tapahtuu ja joskus siihen hermostun, ääntäkin saatan toisinaan korottaa… Sit saankin kuulla, et ”aina äiti suuttuu…” Noh, joistain asioista en vaan tingi, niinkuin esimerkiksi noista, jotka sinunkin listalla oli 🙂 Kiva huomata, että muillakin on samankaltaisia sääntöjä, ehkä en siis ole liian tiukka noiden ipanoiden kanssa!
Mukavaa viikonloppua sinulle Maria!
Moikka Jenni!
Meillä on samanlaista välillä, lapset ovat aivan muissa maailmoissaan eivätkä ota kuuleviin korviin, mitä sanon. Tulee siis korotettua ääntä 😀
Ja mun mielestä se on vähän meidän vanhempien tehtäväkin tuo rajojen asettaminen. Sen rakkauden osoittamisen lisäksi 🙂
Kiitos ja ihanaa viikonloppua sinnekin <3
Nyökyttelen täällä päätäni: rajat ovat sitä suurinta rakkautta minkä voi lapsille antaa. Tyttöjesi ikäisten sukulaistyttöjen ilmaisun suursuosikki jokin aikaa sitten olikin juuri tuo ”älä nyt ragee!” Taitaa kuulua ns. pakettiin : )
Moikka Mari,
hihii, tuo ragee-sana kuulostaa jotenkin niin hassulta tuollaisten pikkuisten suusta kuultuna…yleensä itse repeän aina nauramaan tuon lauseen kuullessani 😀 Juu, kuuluu pakettiin!
Ihanaa lauantai-iltaa <3
Rajat on rakkautta <3
Tarkoitus on saada lapsista kelvollisia kansalaisia, ja milläs muulla sitä kuin tolokusti kasvattamalla 🙂
Kaikkinensa voisin tiivistää, että kerroitko tässä ehkä meidän perheen säännöistä..? 😉 Eli hyvinkin samoilla linjoilla mennään Kainuun suunnallakin 🙂
Heippa Seija,
juuri se mietityttää välillä, että miten noista pilttiposkista, kullannupuista saa kelvollisia kansalaisia. Vastuu on ihan kauhian suuri 😀
Mutta rajoilla ja rakkaudella se on ennenkin tapahtunut, niillä mennään meidänkin perheessä 🙂
Leppoisaa lauantai-iltaa <3
LOISTAVAA! Itselläni ei lapsia ole, mutta parikymmentä lainalasta päivittäin ”työmaalla”. Tää tiukkisope vaatii kiittämistä, asiallista puhetapaa, vaihtovaatteita liikuntatuneilla, ruokalassa mm. haarukan ja veitsen käyttöä jnejne. Hyvät käytöstavat lähtevät kotoa, eivät teidän kodin säännöt minun vinkkelistä näytä yhtään tiukoilta. Peukku tälle postaukselle 🙂
Kiitos Kape
ja suuri hatunnosto sinulle! Te opettajat teette arvokasta työtä. Myös niiden osalta, kenelle ei kotona opeteta näitä liki kaikille muille itsestään selviä asioita 🙂
Leppoisaa lauantai-iltaa <3
Voi apua! Nyt alkoi tuntua, että meillä on todella tiukka kuri. Vaadin lapsia (7- ja 9-vuotiaat tyttöjä) istumaan suorassa, tuolilla ei keikuta ja ryhdin täytyy olla hyvä. Kyynärpäät eivät saa koskea pöytään jne.
Puhelinten käytön suhteen olen suorastaan natsi. Mielestäni puhelimet ovat soittamista varten, ei pelaamista. Olemmekin kieltäneet täysin somen käytön. Mielestäni 9-vuotiaan ei tarvitse ottaa selfieitä ja jakaa niitä samantien instagramissa.
Tosin nukkumaanmenoajoissa meillä ollaan löysiä. Silti omassa huoneessa täytyy olla viimeistään 21.30, ilman puhelimia.
Itse tarvisin apua vähentämään lasten itsekeskeistä käytöstä. Omaa lelua on kauhean vaikea lainata sisarelle, vaikkei sillä samalla hetkellä edes leikkisi..
Hihii,
tuolilla keikkumiset ja selkä suorassa istumiset kuuluvat meidänkin listaan…ne vaan jäivät siitä pois, kun muuten olisi tullut maratonpostaus 😀
Tuo itsekeskeisyys tuntuu muuten olevan nykyajan lapsilla ongelma. Olen yrittänyt ottaa selvää, mistä se tulee…saamatta vastausta. Ehkä koulumaailma on niin raaka ja täynnä näitä samanlaisia itsekeskeisiä lapsia, että siellä pitää oppia pitämään puolensa ja pitää huolen omista ”leluistaan”.
Ihanaa lauantai-iltaa <3
Heissan!
Eihän nuo teidän säännöt ole mitään tiukkuutta, vaan ihan normaaleja käytöstapoja ja käytäntöjä. Mahtavaa, että kirjoitat näistä, ja että moni kommentoija on samoilla linjoilla. Meillä kotona vaaditaan iha samoja.
Olen opettajana yhtenäiskoulussa, jossa on lapsia eskarista ysiluokkalaisiin. Voi kunpa useammassa perheessä pidettäisiin näistä kiinni. Myös tuo haarukka-veitsi-ei-puhuta-ruoka-suussa-osasto, jonka joku mainitsi kommentissaan, on sellainen, jota ei todellakaan joka kodissa muisteta/vaadita. Kun sitten koulussa tehdään yhteistyötä muiden kanssa, tervehditään, kiitetään tai vaaditaan tekemään jotain, mikä ei ole juuri siinä hetkessä kivaa, nouseekin haloo. Miksi näin pitää tehdä? Ei kotonakaan vaadita. Niin! Kun ei kotona vaadita, vaan mennään lapsosten mielen mukaan…
Eihän se kiva ole kuulla noita ”mutsi, älä ragee” -juttuja, mutta jossain vaiheessa jonkun on ne rajat asetettava. Hyvä, jos sekä koulussa että kotona olisi samanlainen vaatimustaso.
Ja kun näiden meidän lapsosten täytyy kuitenkin aikanaan päästä opiskelemaan ja työelämään. Siellä pitää olla ajoissa, tehdä sovitut tehtävät sovittuun aikaan, ei voi olla känny liimaantuneena käteen ja lippis päässä kaiket päivät. Työelämätaitoja yritämme jo tosi pienenä lapsille opettaa. Pieninä annoksina ja ikätasolle sopivasti. Sieltä ne kasvavat ja hautuvat.
Tulipas pitkä kommentti, mutta aihe saa minut syttymään… 😉
Mukavaa viikonloppua!
Heippa Laura,
ja kiitos, te opettajat teette arvokasta työtä <3
Ja on ihana kuulla teidänkin kantanne asiaan! Harmillista, että käytöstavat eivät ole jokaisessa kodissa itsestäänselvyys. Tai edes se, että lapset oppisivat kunnioittamaan opettajia ja muita auktoriteetteja. Eivätkä vetoaisi siihen, että kun ei kotonakaan tarvitse.
Sepäs se, ei töissäkään voi olla kuin sikolätissä, muista välittämättä. Mun mielestä se on hyvä, että lapsille opetetaan jo työelämätaitoja; työ kun on niin suuri osa ihmisen elämää 🙂
Ihanaa lauantaita sinne <3
No todellakaan et ole tiukkis. Ihan vaan järkeään ja sydäntään käyttävä äiti-ihminen. Omat poikani ovat jo aikuisia, ja samaan tapaan on meilläkin sääntöjä ollut. Aikoinaan kuulin usein heidän suustaan olevani paljon tiukempi kuin kavereiden äidit (meille kun ei edes ostettu Pleikkaria!) ja lisäksi meillä lapset laitettiin tekemään pieniä kotitöitä heti kun kynnelle kykenivät. Nyt pojat ovat jo nuoria miehiä ja he ovat usein kiittäneet, että heitä on kasvatettu, että heillä oli rajat ja että joutuivat kotona tekemään töitä. Näitä asioita ei sitten ole tarvinnut maailmalla opetella vieraiden ihmisten kanssa.
Oikein mukavaa viikonloppua ja terveisiä lapsukaisillesi.
– Elma –
Heippa Elma,
kyllä mä olen samoilla linjoilla, että ei sitä lapsena vielä ymmärrä, kuinka hyvät edellytykset elämään kotoota saa, kun vanhemmat ovat tarkkoja käytöstavoista yms. säännöistä. Ja jo se, että lapset oppivat, että on olemassa jokin taho, jonka sääntöjä totellaan, auttaa työelämässä yms 🙂
Kiitos ja ihanaa viikonloppua sinnekin <3
Kommentoin ensimmäistä kertaa. Sellaisesta aiheesta kirjoitit, että oli pakko. Minulla on ekaluokkalainen esikoinen, keskimmäinen täytti juuri 5. Samanlaisia sääntöjä meilläkin on. Paitsi hampaat jää aamuisin usein pesemättä. Usein kuulee sanottavan lapsen tarvitsevan rajoja ja rakkautta. Tai rajat on rakkautta. Inhoan molempia. Olen käynyt viimeiset 3 vuotta terapeutilla kerta viikkoon käsittelemässä omaa lapsuuttani jossa oli enimmäkseen rajoja, mutta ei juurikaan rakkautta. Ei hyväksyntää, kehuja, hellyyttä tai rakkautta. Koulun vanhempainiltojen jälkeen äiti saarnasi kuinka siellä alan ihmisetkin olivat toitottaneet rajoista ja että rajat on rakkautta. Olin ahdistunut ja pyysin olemassaoloani anteeksi. Olin mielestäni pelkkä lattialuuttu, ruma ja huono joka ei kelvannut mihinkään.
Tämä vain siksi, että me kaikki vanhemmat muistaisimme oikeasti rajojen lisäksi myös kehua ja kosketella (halata ja silitellä) ja olla ylpeitä lapsistamme. Se on lapselle tosi tärkeää. Että äiti tykkää musta just sellaisena kuin mä oon.
Elina
Voi Elina,
en tiedä miksi, mutta tunsin sellaisen muljahduksen sydämessäni lukiessani kommenttisi; tulin surulliseksi puolestasi. Jokaisella lapsella tulisi olla oikeus äidin ja/tai isin rakkauteen. Tai jonkun muun tahon osoittamaan rakkauteen. Helliin sanoihin, hyväksyntään. Kehuihin ja syliin. <3
Meillä halitellaan, sylitellään ja kehutaan ihan hirmuisesti. Se on juuri näin, että rajoja pitää olla, mutta rakkautta sitäkin enemmän. En voisi kuvitella äidinrakkautta, jossa rakastaisin lapsiani ehdollisesti. Rakastan heitä juuri sellaisina kuin he ovat. Maailman rakkaimpina kullannuppuina.
Onneksi sinulla on nyt kaksi ihanaa kullannuppua, kenelle antaa rakkautta ja hellyyttä.
Kaikkea hyvää sinne ja aurinkoa kevääseenne 🙂
Ihana kirjoitus ❤ Minä olen kanssa tiukkis äitinä, toisinaan tuntuu, että liiankin tiukka, mutta kyllä olen tullut siihen tulokseen, että tiukkuutta pitää olla ja ei voi elää kuin pellossa ( sanonta ). Olen nähnyt niitäkin äitejä, jotka eivät pidä minkäänlaista kuria lapsilleen ja se on ihan kauheata katsottavaa, kyllä lapsilla täytyy olla rajoja ja sitä rakkautta täytyy antaa sitten vastapainoksi. Meilläkin on aina ollu nukkumaanmenoajat, ruokailu-ajat, kerrottu miten toimitaan ja mikä on suotavaa käytöstä ja mikä ei.
Toisinaan tuntuu, että tämä äitiys on vaikeaa, sillä muut äidit ovat aika julmia toisilleen, jokaisella on ne omat mielipiteet ja omat näkemykset ja jokainen on itsensä mielestä oikeassa ja muut väärässä 😀 Mutta en tiiä, näistä ei varmaan puhuta omilla nimillä, joten en lietso tilannetta enempää tällä kertaa 😀 😀
Ihanaa lauantaita ❤
Moikkis Johanna!
Täällä toinen tiukkis 😀 Rakkautta on yllinkyllin, mutta vastapainona pitää olla rajoja. Eihän ne lapset muuten opi, miten tässä yhteiskunnassa toimia. Saatikka muiden ihmisten kunnioituksesta. Parempi oppia nämä kotona kuin kantapään kautta muualla 🙂
Äitiys on kyllä vähän haasteellista; mutta yllättävän hyvin siitä selviää maalaisjärjellä ja sydäntä kuuntelemalla 🙂
Leppoisaa lauantai-iltaa <3
Hyvä kirjoitus, täällä 17 ja 19 vuotiaitten tyttöjen äiti, joka myös ollut/on tiukkis. Mutta niinkuin sanoit rajat on rakkautta ja pettymyksiä täytyy tulla lapsille. Kaikkea ei vaan voi saada.
Muistan aina kun oltiin Jenkkilässä syömässä meidän 1-vuotiaan ja 3,5-vuotiaan kanssa, vanhempi pariskunta oli seurannut meidän tyttöjen ruokailua ja tulivat
ilmoittamaan meille, että heidän oli ihan pakko tulla sanomaan, miten hienosti
lapsenne käyttäytyvät ruokaillessa. Parhain palkinto, mitä äiti voi saada. Jotain on siis tehnyt oikein. 🙂
Meillä tytöillä muuten on vieläkin lauantai ainut herkkupäivä, ja siitä on tullut tapa.
Heippa Maija!
Se on varmaan niin, että viimeistään murrosiässä tuo vähänkin tiukempi kuri palkitaan. Ollakin, että lapset varmasti kapinoivat tuossa iässä, mutta ainakin tietävät, että se on vielä ne vanhemmat, jotka sanovat viimeisen sanan 🙂 Just se on munkin mielestä tärkeää, että lapset oppivat kohtaamaan pettymyksiä; ei elämä ole aina ruusuilla tanssimista, joten parempi oppia se jo pienenä. Ettei sitten tule yllätyksenä myöhemmin 😀
Oih, tuo oli kyllä oikein ihana palkinto oikein tehdystä kasvatuksesta 🙂
Ihanaa lauantaita, herkkupäivää, sinne <3
Ei todellakaan ole tiukkapipoisuutta,vaan huolehtimista.Säännöt,rajat ja käytöstavat on oltava.Meidänkin perheessä tärkeä asia!Pojistamme onkin kasvanut upeita nuorukaisia,opit eivät ole menneet hukkaan:)
Moikka Sanna,
ihana varmastikin tuollain jo vähän vanhempien lapsien äitinä huomata, että ne säännöt ja tiukka kuri eivät ole menneet hukkaan 🙂
Leppoisaa lauantai-iltaa <3
Jatka ehdottomasti samaan malliin! Olet juuri sellainen äiti, jota lasten parissa työskentelevät arvostavat suuresti! Tämä on juuri sitä lasten etua loppuviimein.
Hyvää kevättä!
Kiitos Imppa!
Juu, ei sitä sovi enää tässä vaiheessa lähteä lepsuilemaan sääntöjen kanssa, joten samoilla linjoilla jatketaan täysikäisyyteen asti…toki iän myötä esim. pipopakosta voidana lipsua 😉
Ihanaa lauantai-iltaa <3
Allekirjoitan nuo kaikki ”pakot” 🙂
Lisään vielä oman porukkani osalta käsienpesupakon 🙂 ja oman huoneen siivouspakon launtaisin..
En ollenkaan ajattele, että tuollaiset asiat olisivat liioiteltuja rajoja. Minun mielestäni ne vaan kuuluvat sivistyneisiin käytöstapoihin, joita haluan lapsilleni opettaa. Olen sitä mieltä, että lapsi, joka osaa käyttäytyä, pärjää tulevaisuudessakin hyvin. Vanhempien vaan pitää itse sietää tunnetta, että olet tylsä välillä.
Meillä viisveekin syö haarukalla ja veitsellä ja taito on päiväkodissa opittu, itse en siitä voi ansioita ottaa 🙂 Samoin lasten päiväkodissa on opetettu, ettei kyynärpäitä pidetä pöydällä. Arvostan, että nykypäivänä saa tapakasvatusta isossakin ryhmässä.
Heippa h!
Käsienpesupakko pitäisi olla listalla; kateellisena katson aina kaverini V:tä ja hänen lapsiaan kun tulevat meille (tai menevät kotiinsa); ekana suuntaavat veskiin käsipesulle!
Siivouspakko unohtui totaalisesti listalta! Aina ennen imurointia (kerran viikossa) pitää huone olla siisti. Muuten joutaa esim. ylimääräinen roina lattialta roskikseen (siis uhkaus, vielä ei ole tapahtunut :D)!
Juu, mä olen täysin sisäistänyt kans tuon ajatuksen, että välillä olen vähän tylsä, kun pidän tiukkaa kuria, mutta eiköhän ne lapset vielä joskus siitä kiitä. Kuten myös siitä suunnattomasta rakkaudesta, jota saavat <3
Hatunnosto päiväkodin tädeille ja opettajille!
Ihanaa lauantai-iltaa <3