torstai 26. maaliskuun 2015

Raikas mangobanaanikakku

OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA
HEI ILTAA IHANAT!

Huh, mikään ei ole niin turhauttavaa kuin se, että netti tökkii. Kunnes tajustin ottaa wifin pois päältä ja ottaa yhteyden 4G:n kautta. Meinasi jo alkaa ihistään, kun tuli bloggausinnostus ja sitten se ei onnistunutkaan tuosta noin vaan 🙂 Ennen kuin käyn kommenttien kimppuun, niin ajattelin tulla jakamaan teille aivan älyttömän ihanan kakun ohjeen. Ja myöskin tallentaa sen tänne sähköiseen reseptiarkistooni 😀 Kuinka usein leivotte ennen töihin lähtöä? Jep, en mäkään kovin usein, mutta tänä aamuna näin keittiön työtasolla eilen illalla likoamaan laittamani cashew-pähkinät. Siitä se sitten lähti; leivontahimo. Tasan klo 07.08. Hetken tuumasin hiukset vielä märkinä ja kasvot meikittöminä, että näinköhän ehdin kahdeksaksi töihin. Siis prioriteettihan meni näin; kakku, työ, itsensä laittaminen. Mutta loppu hyvin kaikki hyvin ja työkaveritkaan eivät pelästyneet, kun töihin ehdin kahdeksaksi.

Se kakku. Se on taas raakakakku. Mutta älkäähän ampuko viestintuojaa, vielä. Kokeilkaa ensin tätä helppoa ja maukasta kakkua. Terveellistä ja hyvää. Raikasta ja samettista. Tässä yhdistyy energiapatukka ja smoothie. Kinda 😉 Aamulla se oli kyllä niin ihanan keltainen, että päätin nimetä sen pääsiäiskakuksi. Töistä tullessani ja vieraille tarjotessani se olikin jo ulkonäöltään enemmän suklaakakun näköistä. Banaanit olivat tummuneet, sitruunasta huolimatta. Ei makuun tosin vaikuttanut lainkaan! Sen verran monta kertaa olen raakakakkuja nyt leiponut, että olen oppinut, että avokadoa ja banaania sisältävät kakut kannattaa tehdä suklaakakkuina. Ei nääs haittaa tuo tummeneminen ollenkaan. Tai sitten tehdä kuten allekirjoittanut ja vuorata kakku tuoreella ananaksella ja mintulla.

MANGOBANAANIKAKKU

Pohja
125 g hasselpähkinärouhetta
125 g pekaanipähkinöitä
100 g mantelijauhetta
6 taatelia
1-2 rkl vettä
sormisuolaa hyppysellinen
– sekoita kuivat aineet blenderissä
– lisää vettä, jotta koostumuksesta tulee massamainen
– painele irtopohjavuoan pohjalle ja reunoille

Täyte
4 banaania
1 mango
3 dl liotettuja cashewpähkinöitä
0,5 dl sulaa kookosöljyä
1 rkl hunajaa
puolikkaan sitruunan mehu
– jauha liotettuja cashewpähkinöitä blenderissä, kunnes muodostuu kuohkea vaahto
– lisää muut aineet ja sekoita massaksi
– kaada pohjan päälle ja anna tekeytyä jääkaapissa vähintään pari tuntia

********************************

Tämä upposi vieraille (appivanhemmille) loistavasti, vaikka varmuuden varalta otin kyllä pöytään esille vähän pääsiäismuniakin. Harmittaa vain tuo kakun tummuminen hieman. Onko vinkkiä, millä estää banaanin tummeneminen? Aiemmin olen ollut siinä luulossa, että sitruuna auttaa.  Selasin tuossa uusinta Glorian Ruoka & Viini -lehteä ja sainkin oivan vinkin huomen illan sapuskaksi! Fredagsmys-postausta huomen illalla luvassa pitkästä aikaa. Tarjolla jotain aivan uutta ja ihmeellistä. Saas nähdä miten onnistuu 🙂

TORSTAI-ILTATERKKUSIN,

alle

PS. Hei, muistakaahan käydä osallistumaan tuossa aiemmin tänään postaamaani arvontaan. Palkinto on todellakin huikea!


15 Responses to “Raikas mangobanaanikakku”

  1. Sari Riekkola sanoo:

    Apua, mikä kakku jälleen, olet kyllä niin pirtsakka tuola keittiön puolellakin ja vielä aamutuimaan!!!

    Kivaa illan jatkoa sinne ja huomenna oottelen innolla perjantain herkkuja;)

    • Maria sanoo:

      Voi kiitos Sari,

      meikkis on aamuihmisiä 😀

      Tänään myöhäisillan herkkuja luvassa, stay tuned 😉

      Pirtsakkaa perjistä!

  2. Katri sanoo:

    Jestas, mun ihan kylmät väreet meni, kun näin että olit kuvannut noita samoja pääsiäisnameja kuin mä tänään. Tai siis ei vielä silloin mennyt, mutta kun klikkasin edelliseen postaukseen, niin terassihaaveita! Kollaasi, jossa mm. riipputuoli, ja just värkkäsin terassikollaasin! Klikkasin edelliseen, kun olin menossa tsekkaamaan olitko vastannut mangoraakakakku-vinkkaukseen (se Kiito Hyvää), joka sekin oli kummallista ajatusten yhdenaikaisuutta.. Ja sitten olit ehtinyt jo yhden postauksen väliin! 😀 Siis kylmät väreet menivät, niin kuin joskus kun oikein tuntuu että onko tässä nyt jotain telepatiaa.. Ei vaan, luonnollisesti keväällä nousee raikkaat herkut listalle, samoin kuin terassihaaveet ja juuri nuo pääsiäiskarkit ovat ehkä kaikkien mielestä petollisen hyviä.. Tosin ahmin niitä niin paljon, että nyt uskon saaneeni tarpeeksi. 😀 Tänään selasin Mikkosen kirjaa oikein antaumuksella, sillä nyt tälle sokerikoukulle on tehtävä loppu. Ensi töiksi tein raakasuklaata, mutta ei se nyt oikein riittänyt tyydyttämään sokerihimoani.. 😐 No, nyt olen ainakin tiedostanut sokeriongelman! Suunta eteenpäin!

    • Maria sanoo:

      Hihiii,
      ihania teletappisia kykyjä meillä 😀

      Mä söin myös muutaman karkin, mutta tuntui liian makealta mun suuhun. Tänään tosin ajattelin muutaman lisää mussuttaa 😉

      Kerrasta poikki sokerin syönti, mulla se auttoi tammikuussa. Eikä oikein ole sen jälkeen tehnyt edes mieli makeaa. Raakakakkujen makeus riittää!

      Eteenpäin, sanoi mummo lumessa 😀

      Pirtsakkaa perjantai-iltapäivää sinne!

  3. Eema sanoo:

    Sinulla on ihana blogi ja olen kokeillut monia reseptejäsi. Innostuisitko taas leipomaan jotain tavallista, ei raakaleivonnaista? Olen tosi allerginen pähkinöille ja raakakakut jäävät kaikki väliin. Kiitos kauniista blogista ja kivoista aiheista.

    • Maria sanoo:

      Voi kiitos Eema,

      samaa pyytää muu perhe; viikonloppuna luvassa ”normi” leivontaa…suklaista sellaista, joten pysyhän kuulolla 🙂

      Pirtsakkaa perjantaita!

      • Mari sanoo:

        Eemalle ja toki muillekin vinkki pähkinättömästä raakakakkuleivonnasta, joka on omalla herkkuja kokeiluun -listallani odottamassa pääsiäistä http://superlemon.fi/blogi/hunajaiset-sitruunaleivokset-pahkinaton/ Reseptissä käytetään taateleita ja kookosta, mutta ei pähkinöitä.

        Maria – Fredagsmys ja reseptisi muutenkin ovat aina yhtä odotettuja : )

        • Maria sanoo:

          Kiitos Mari vinkistä!
          Joskus olen tuollaisen pähkinättömän version tehnytkin ja yhtä hyvä nekin oat 🙂

          Voi kiitos, suloista sunnuntaita sinne <3

  4. Siiri sanoo:

    Ihanan hedelmäinen!
    Tein itsekin vähän aika sitten raakakakun mangosta ja sitruunasta. 😉

    https://ssiiri.wordpress.com/2015/03/15/pirtea-mango-sitruunaraakakakku-pahkinaton/

    • Maria sanoo:

      Kiitti Siiri,
      tuo oli ihanan makuista, mutta voi jösses kuinka ihanalta sun tekemäsi kakku näyttää! Tuota täytyy kokeilla pääsiäiseksi, kiitti vinkistä 🙂

      Pirteää perjantaita!

  5. Essi sanoo:

    Waude mikä resepti! Pakko kyllä kokeilla pääsiäisenä kun pojkvän tulee intistä lomailemaan 🙂

Kommentoi