torstai 29. tammikuun 2015

Mmm..mud cake!

OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA

..sisältä sulaa ja valuvaa, nams!

HELLUREI

ja hellät tunteet 🙂 Ekaa kertaa liki kuukauteen meillä leivottiin jotain muuta kuin raakakakkua. Lasten pyynnöstä. Vieraat (ne muutamat kerrat kun tammikuussa meillä on sellaisia käynyt) ovat siis poikkeuksetta osallistuneet mun herkuttomaan tammikuuhun ja saaneet osansa raakakakkukokeilusta. Ajattelin, että näin kun on muutama päivä tammikuuta jäljellä, niin sopii jo hieman rikkoa kaavaa. Ja täytyy kyllä sanoa, että meillä tuoksuu taivaalliselle. Sitä en ole vielä päättänyt, että sorrunko vai en 😉 Ehkä kuitenkin viedään tämä leikki loppuun, kun sellainen on aloitettu!

Kävin eilen työterveydessä ”piikeillä”. Toiseen olkavarteen pistettiin Havrixin tehoste (jostain kumman syystä sen olen aikoinaan unohtanut ottaa) ja toiseen jäykkäkouristusrokotus. Ja voi vitsi, että tuo jäykkäkouristusrokotuskäsi on kipeä. Tuntuu, että viime yönä heräsin tämän tästä siihen, että olin kääntymässä tuon käden päälle. Joten univelka viime yöltä saattaa koitua kohtaloksi herkkulakon suhteen. Tiedättehän te, väsyneenä kun tekee yleensä kaikkea hyvää mieli. Eipä tässä olisi enää kuin huominen jäljellä lakkoilua. Lauantaina ne molemmat lakot kuitenkin loppuu siellä illan juhlissa 🙂

Mutakakku kuuluu mun mielestä olla keskeltä sellaisen raa’an oloinen. Se on aina yllätys, että miten käy. Vaikka joka kerta uuni näyttää samaa astelukua ja paistan kakkua sen saman ajan. Monen monta vuotta olen tehnyt mutakakun Fazerin leivontasuklaan takaa aikoinaan löytämälläni ohjeella:

MUD CAKE

200 g leivontasuklaata
200 g voita
4 munaa
2 dl sokeria
2,5 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta

1.Lämmitä uuni 200 asteeseen.
2. Sulata voi ja suklaa.
3. Vaahdota munat ja sokeri ja lisää seokseen sulatettu suklaa ja voi.
4. Sekoita kuivat aineet keskenään ja nostele ne em. taikinaan.
5. Kaada voideltuun irtopohjavuokaan.
6. Paista 200 asteessa uunin alatasolla 18 minuuttia.

*******************************************************

Tuohon kylkeen vielä vaniljajädeä ja vadelmamelbaa, niin avot! Onko teillä muuten tietoa, että miten tuollainen jäykkäkouristusrokotteen runtelema käsi paranee? Tuleeko mustelmaa? Ihan tuli yhtäkkiä mieleeni, että pitääkö mun kaivaa pitkähihaista mekkoa kaapista lauantain juhliin 🙂  En kyllä ihan heti muista, että se käsi ikinä rokotuksen jäljiltä noin kipeä olisi ollut.

Taidan lähteä juoksulenkille pohtimaan, että sortuako vaiko eikö. Yleensä tuollaisen pikkuisenkin spurtin jälkeen tulee kuitenkin valittua se omena herkkujen sijaan 🙂

IHANAA PERJANTAIN AATTOA,

alle

EDIT: en sortunut, jihuu! 😀


9 Responses to “Mmm..mud cake!”

  1. Unnu sanoo:

    Sain kans tänään kaksi rokotusta, laitettiin samaan käsivarteen. Yleisin sivuoire juurikin toi kipu joka voi kestää muutamia päiviä. Ei yleensä tule mustelmia koska neulat niin ohuita ja teräviä.Kipuun voi ottaa normaaleja kipulääkkeitä, Panadolia tai Buranaa jos kipu kovaa.

    • Maria sanoo:

      Moikka Unnu,
      kiitos, mä otan Buranan kyllä ensi yöksi, sen verran jomottelee.
      Mustelmaa ei onneksi ole vielä tullut 🙂

      Mukavaa viikonloppua <3

  2. Sari Riekkola sanoo:

    Voi hitsit, kun hyvän näköstä kakkua… aina jaksatkin leipoa, ahkera!
    Ei muuta kuin anna palaa vain ja herkuttele tuolla, vaikka juoksulenkin jälkeen:)
    Mullakin aikoinaan jäykkäkouristus piikin jäljiltä käsi kipuili muutaman päivän, mutten muista, että siihen olis mustelmaa tullu?

    • Maria sanoo:

      Kiitos Sari!

      Juuh, tein eilen puolikkaan työpäivän, niin oli aikaa leipoa 🙂 Tiukille veti, mutta karkki/herkkulakko ei mennyt karille 😀 Sehän loppuu huomenna, joten aamupalaksi otan kahvin kera kakun palasen 😉

      Ihanaista viikonloppua sinne pohjoisiin <3

  3. Riitta sanoo:

    Heippa pitkästä aikaa <3!
    Istun bussissa matkalla kotiin ja nyt minulla on hyvää aikaa lukea edellisiäkin postauksia:)
    Mulla oli ikäkriisi, mutta nyt 43-vuotiaana elän todellakin sitä parasta aikaa! No okei, onhan joka vaiheessa omat juttunsa ja murheensa ja varsinkin huoli omista vanhenevista vanhemmista ja toisaalta rankka aika kotona murkkujen kanssa! Niistäkin huolimatta, on itsellä asiat mallillaan ja tässä vaiheessa tietää jo varmasti sen, mitä tulevaisuudelta toivoo ja mitä taas ei:)
    Sie olet niin perus-positiivinen pakkaus, että selviät asiasta kuin asiasta tuolla positiivisella energiallasi <3!
    Ihana kakku!!!
    Pitäiskö viikonloppuna leipoa? 😉
    Mukavaa ja rentouttavaa viikonloppua Tampereelle 🙂
    Terkuin Ritta

    • Maria sanoo:

      Moikkelis ihana!

      Mä olenkin huomannut, että sulla on paljon meneillään työrintamalla 🙂 Ihanaa, kun jaksat vielä oppia uutta!

      Onneksi mullakin se kriisi loppui lyhyeen. Just nyt on niin hyvä olla <3

      Kiitos, suosittelen kuule tuota leipomista...ellei sitten ole herkkukuuria päällä. Tiukkaa teki, mutta mä selvisin 🙂 Huomenna loppuu kaikki lakot (paitsi ostoslakko), joten vetäisen kunnon palan tuota aamiaiseksi 😀

      Ihanaa ja kaunista viikonloppua sinnekin <3 <3 <3

  4. Suvi sanoo:

    Ihania leipomuksia sulla aina, niin terveelliset herkut kuin nämäkin! Ja ihana tää sun blogikin, kiitos siitä. Mullekkin pari viikkoa sitten pistettiin toiseen olkalihakseen jäykkäkouristusrokote ja toiseen hepatiitti-tehoste. Vain se jäykkäkouristusrokote aiheutti kipua, ei tosiaan pystynyt nukkumaan sen puolen käden päällä. Ibuprofeiinia otin kertaalleen kipuun. Mustelmakin tuli, mut mulla tuleekin aina kaikista pistoksista, suoniverinäytteen otosta ja kanyylin neulasta, se on tosi yksilöllistä, että kenelle tulee mustelma ja kenelle ei. Kipu häipyy muutamassa päivässä.

    • Maria sanoo:

      Kiitti Suvi,
      pitkästä aikaa vähän epäterveellisempää herkkua 😉

      Ens yöks on pakko ottaa Burana, heräsin viime yönäkin siihen, kun ketutti niin samperisti, kun ei päässyt kääntymään toiselle kyljelle 😀

      Hei, ihanaa viikonloppua sinne <3

  5. […] otin tuota torstaina leipomaani mutakakkua palasen ja lämmitin sitä hieman mikrossa. Suklaasydän suli kauniisti ja odotin paljon mun ja […]

Kommentoi