sunnuntai 25. tammikuun 2015

Too good to be true -jäätelö

OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA

MOIKKELISTA!

Ulkona pyryttää lunta kuin viimeistä päivää, ihan loistavaa! 🙂 Oltiin tuossa aamusella lasten kanssa yleisöluistelussa. Meillä yleensä mies on hoitanut nuo luistelut (uimahallien lisäksi), mutta nyt ei uskallettu ottaa riskiä, että uudet lonkat joutuisivat kaatumisvaaraan, joten mä lähdin tyttöjen kanssa sinne. Kieltämättä olo oli aluksi kuin bambilla liukkaalla jäällä. Siitä on jokunen vuosi, kun olen viimeksi luistellut. Nopsaahan nuo taidot palautuu mieleen ja just kun aloin nauttimaan koko hommasta, niin tunsin jonkun piikin kantapohjassa. Jep, luistimen pohjasta törrötti naula ikävästi. Siihen loppui allekirjoittaneen luistelut 😀

Ihan kiva oli saada heti aamusta tekemistä, eilinen kun meni ihan lötkötellessä. Illasta pyjamahousut vaihtuivat hetkeksi juoksutrikoisiin, mutta muuten tuli hengailtua koko päivä yöpuvussa. En muuten tainnut mainita, että eilen sohvalla lötkötellessäni hieman herkuttelin. Sallituilla herkuilla tosin. Löysin jostain Pinterestin syövereistä jäätelöreseptin, jota oli pakko testata. Jäätelökonetta meillä ei ole, joten hieman skeptisesti tähän suhtauduin. Ihan turhaa, sillä voin vannoa, että en ole kuuna päivänä syönyt parempaa jäätelöä. Tai sit se vaan tuntui kaiken tämän karkkilakon keskellä niin taivaalliselta tuo herkku. Koostumuskin oli kuin jäätelössä konsanaan!

BANAANIMAAPÄHKINÄJÄÄTELÖ
(2 annosta)

2 banaania
1 rkl maapähkinävoita (Urtekram, sokeroimaton)

1. viipaloi banaanit ja laitaa pakkaseen noin pariksi tunniksi.
2. sekoita blenderissä parin minuutin ajan, kunnes koostumus ”jäätelömäinen”
3. sekoita joukkoon maapähkinävoi
4. jäähdytä tarvittaessa hieman vielä pakkasessa (mutta älä liikaa!)

**************************************************

Mun banskut oli jo vähän sellaisia ”ehtoopuolen” banaaneja eli erittäin makeita. Siitä syystä ehkä tämä jäde maistui just sellaiselle täyteläisen makealle, jossa oli vivahdus pähkinää. Kahvin seuralaisena ihan eliittiluokkaa! Suosittelen siis tätäkin lämpimästi, mikäli olette jäätelöaddiktoituneita kuten minä. Yleensä syön jätskistä itseni liki hypotermian partaalle, mutta tätä riitti yksi pallura.

Huomenna sitten vähän erilaista ruokapostausta. Sellaista, joka on miestenkin mieleen. Liharuoat yleensä sellaisia kyllä tuppaa ainakin tässä taloudessa olemaan. Mukaan otetaan hieman aasiavivahdetta ja meidän salaatti-ihmisten iloksi lautaselta löytyy myös jotain vihreää. Mä lähden nyt hakemaan tien toiselta puolen sitä isompaa itämaismattoa kotisovitukseen…oliskohan siinä joku sellainen parin kuukauden testiaika mahdollinen? 😉

SULOISIN SUNNUNTAITERKUIN,

alle

 


14 Responses to “Too good to be true -jäätelö”

  1. Sanna sanoo:

    Mistä sä tiesit mun juuri eilen pohtineen mitä tekisi maapähkinävoilopuilla 😉

    • Maria sanoo:

      Hihii, teletappisia kykyjä 😀

      Nyt pyöräyttelemään jätskiä oikein urakalla 🙂

      Ihanaa alkanutta viikkoa <3

  2. Mysterious M sanoo:

    No ensi kerralla luistinradalle pakkaat mukaan myös vasaran:)

    • Maria sanoo:

      Oih, mä niin näen itseni vasaran kanssa tuolla jäähallilla 😀

      Ihanaa alkanutta viikkoa ja kiitos vinkistä <3

  3. Hih, toi vasara kommentti on hyvä!;D
    Näyttääpä, ja ilmeisesti, onkin hyvää tuo ”jäätelö”. Täytyypä katsella maapähkinävoita marketissa käydessäni.

    Mulla ois haaste sinulle blogissani. Haluaisin ilahduttaa sua!:)
    http://mansikkatilanmailla.blogspot.fi/2015/01/ilahduta-bloggaajakaveri-haaste.html

    • Maria sanoo:

      Eiks ollutkin, mä niin näen itseni vasaran kanssa tuolla huitomassa 😀

      Hei, kiitos ihana haasteesta <3 Se kuulostaa ihanan erilaiselta näiden kaikkien haasteiden joukossa 🙂 Laitan sulle myöhemmin tänään tietoja 🙂

      "Jäde" oli loistavaa, nyt kokeilemaan vaan. Mietin, että tuohonhan menis esim. Nutella...jos sellaista sattuu olemaan kaapeissa 😀

      Ihanaa alkanutta viikkoa <3

  4. Katariina sanoo:

    Kiitokset reseptistä! Mahtavan kuuloista! Remppa lähes ohi; tilanne sopisi ”purkittaa” uuden makuelämyksen kera 🙂

    • Maria sanoo:

      Olehan hyvä Katariina 🙂

      Hei, ihanaa että teidän remppa on jo paremmalla puolella! Ei muuta kuin juhlistus kera banskujäden 😀

      Ihanaa alkanutta viikkoa <3

  5. Hanna Koo sanoo:

    Mua on vaivannut ihan hillitön makeannälkä jo hetken aikaa. Oliskohan tuollainen jäde vähän terveellisempi vaihtoehto kuin irtsikat? Saisi tämä mässäily jo loppua, joulu meni jo 😉 No, kaitpa se vaan on otettava itseään niskasta kiinni ja siirryttävä kevyempään herkutteluun kohtuudella. Ja liikuttavakin enemmän. Ensi perjantain kokeilulistalle tämä jäde nyt menee, kiitos 🙂

    http://maitolaiturinkyllikit.blogspot.fi/

    • Maria sanoo:

      Moikkelis,
      no totta tosiaan on terveellinen, eihän tuossa ole lisättyä sokeria lainkaan 😀

      Mä olen kyllä yllättynyt tästä mun karkkilakon sukseesta; yhtään namia ei ole mennyt suuhun asti tammikuussa. Toki niitä olen hipelöinyt ja nuuskutellut tuoksuja 😉

      Ihanaa alkanutta viikkoa <3

  6. Ella sanoo:

    Herkullisen kuuloista. Voisin tilata tuota maapähkinävoita, koska jäätelö sopisi myös maitovaivaiselle lapselle. Onko kokemusta, kannattaako valita Urtekram Crunchy vai Smooth. Ja suosittele ihmeessä muitakin noita Urtekram tuotteita, jos vain tiedät jotain hyväksi. Pitää itsekin vielä vähän googlailla ennen tilausta. Lakritsijuurijauhetta tilaan ainakin myös.

    • Maria sanoo:

      Kiitos Ella 🙂

      Mulla oli Urtekramin Smooth, mutta nyt kun mainitsit, niin miksei tuo crunchykin sopisi…senhän voi sit sekoittaa blendatun banaanin joukkoon lusikalla, ettei liikaa silene 🙂

      Mä en ole käyttänyt muuta kuin tuota maapähkinävoita ja taivaallisen hyviä spelttimuroja! Muroja pitääkin ostaa lisää, ne maistuvat aamulla maidon ja marjojen kera.

      Ihanaa alkanutta viikkoa <3

  7. Hannele sanoo:

    Kiitos reseptistä! Tätä on nyt tullut tehtyä jo kahteen kertaan! Tosi hyvää 🙂

  8. […] herkkuani raakakakkujen lisäksi ovat nice creamit. Se oli pari vuotta sitten, kun tein ekan kerran banaanimaapähkinäjäätelöä ja sen jälkeen se on ollut kuulkaas menoa. Tuon myötä viipaloiduista banaaneista on tullut […]

Kommentoi