lauantai 20. joulukuun 2014

Pieniä varastettuja hetkiä (& raakakakkua)

OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA

YKSI PIENIÄ HETKIÄ ITSELLEEN VARASTAVA HIUSHAMPUUSI TÄÄLLÄ MOI 🙂

Ihan hymyilyttää; aina kun lasten silmä välttää, niin löydän itseni sohvannurkasta kahvikupin ja joululehtien kanssa. Vaikka pitäisi vissiin olla suhailemassa tuolla keittiössä joululeipomisien parissa. Noh, ehtiihän sitä! Lapsilla alkoi tänään joululoma. Itse muistan vieläkin sen vapauden tunteen näin joululoman alkaessa ja siihen liittyvän jännityksen ja odotuksen. Laski öitä jouluun. Mies muisteli just rynnänneensä suin päin kodin kautta ulkojäille höntsyille. Näinä vuosina harvemmin on ollut ulkojäitä höntsyineen joulunaikaan. Itse kyllä odotan sitä, että pääsee luistelemaan lasten kanssa. Pikkuisemman kanssa on vielä vähän työn sarkaa. Toinen on sen verran arka ja ujo, ettei uskalla ihan täysillä tuolla jäällä laittaa luistinta toisen eteen. Mutta tänä vuonna me se luisteluhomma hoidetaan kotiin! Koska luistelemaan ei nyt tänään päästy, niin suunnattiin Joulutorille. Ihana tunnelma tuolla ja perinteeksi käynyt glögitelttakin tuli koettua.

Niin, noista varastetuista hetkistä. Ostin pitkästä aikaa Avotakan ja uuh, tuo joulunumero on ihana! Parisen vuotta olen ollut vähän eri aaltopituudella Avotakan kanssa, mutta nyt kyllä iski meitsin pirtaan. Lukemisen lisäksi olen kuunnellut joululauluja. En tiedä onko varsinaisesti joululaulu, mutta olen repeatilla soittanut In the ghetto -biisiä. Yrittänyt päättää kumpi esittää sen paremmin; itse Elvis vai Dolly Parton. Koska meidän perheelle ei muille maistunut tuo mun viimeisin raakakakkuversio, niin myös sitä on kahvin kanssa nautittu. Mansikkatilan Taina vinkkasi kivan ohjeen Kotivinkin sivuilta. Kiitos Taina, tuosta vähän tein mukaellun version ja siitä tulikin ainakin omasta mielestäni maukas, vaikka muut perheenjäsenet vähän nyrpistelivät nenäänsä 🙂

BANAANIAVOKADORAAKAKAKKU

pohja
3 dl kuorittuja manteleita
250 gr kuivattuja taateleita
2 rkl raakakaakaojauhetta
1 rkl kookoshiutaleita
0,5 rkl vettä

-liota manteleita vedessä noin 30 mins. Valuta vesi pois ja anna kuivua.
-surauta kaikki blenderissä sekaisin.
-painele irtopohjavuoan pohjalle ja vähän reunoillekin.
-laita jääkaappiin täytteen tekemisen ajaksi.

täyte
2 avokadoa
2 banaania
1 dl kookosöljyä
1 rkl sitruunanmehua
1 tl raastettua inkivääriä
loraus hunajaa

-surauta kaikki aineet blenderissä sileäksi.
-levitä pohjan päälle.
-anna tekeytyä jääkaapissa pari tuntia.

*********************************************

Ja koska avokado tuppaa tummumaan (sitruunamehusta huolimatta) niin kakku kannattaa koristella esim. kookoshiutaleilla 🙂 Mutta kuulkaas, nyt mun tämä varastettu hetki tietokoneella loppui ja suuntaan siivoamaan hetkeksi pikkuisen kanssa. Vaikka muuten tehdään joulusiivot vasta huomenna, niin lapset halusivat, että tänään tehdään joulu heidän huoneisiinsa. Josko sitten siivoamisen (ja vielä yhden varastetun sohvahetken) jälkeen löytäisin itseni tuolta köökin puolelta 🙂

LEPPOISIN LAUANTAITERKUIN,

alle

PS. niin, siis unohdin mainita, että ostin itselleni etukäteisjoululahjaksi uuden blenderin. Wilfa 1400 W surauttaa kyllä kaikki ainekset ihan hetkessä sileäksi. Toki tuota tehoa saa säädellä, jos ei liian siloista massaa halua. Eikä lähetä savumerkkejä, kuten edeltäjänsä 😀


14 Responses to “Pieniä varastettuja hetkiä (& raakakakkua)”

  1. Sari Riekkola sanoo:

    Jänniä nuo raakakakut, pitänee minunkin vissiin joulun jälkeen noita testailla.
    Ihania kuvia ja niin valoisia ja hyvälaatuisia! Itse kuvailin nyt päiväsaikaan täällä pohjoisempana, niin kuvista tuli niin pimeähköjä!!
    Täälläkin huomenna tai maanantaina joulusiivoa yläkerrassa, alakerran otin tänään.
    Mukavaa, kun mullakin joululoma lähenee:)
    Ihana pusero muutes sulla päällä kuvissa ja kaulakoru kans!
    Ihanaista lauantai iltaa sinne, meillä on sadellut lunta yön ja aamun ja nyt ulkona on upeat maisemat pikku pakkasessa:)

    • Maria sanoo:

      Moikka Sari!
      Voih, lähetä meille se pimeys (ja lumi!!) niin mä lähetän sulle aurinkoa 😀 Ei vaiskaan, on meillä maassa ihan pikkuisen lunta, että voi sanoa liki meillä olevan valkoisen joulun 😉

      Kiitos, mä ostin tuon puseron silloin By Pia’silta, kun oli se alennuskoodi käytössä. Ihana, kun vaan paranee, mitä enemmän rypistyy!

      Ihanaa joulunodotusta sinne pohjoiseen, enää kaksi yötä <3

  2. Elma sanoo:

    Hei!

    Olen ahkera blogisi seuraaja, mutta ihan liian laiska kommentoija. Liekö joulumieli nyt putkahtanut pintaan, kun heti ekan kuvasi kohdalla tuli olo, että nyt on pakko kommentoida. Nimittäin kuva on ihana! Se on valaistukseltaan ja väreiltään täydellinen, mutta ennen kaikkea Sinä olet siinä niin kaunis. Levollinen sekä ulkoisesti että sisäisesti.

    Niin, ja lopuksi vielä, että hyvän valinnan olet tehnyt, kun Wilfaan päädyit. Saman merkkisellä blenderillä olen kesästä asti soseutellut ja kovasti tykkään.

    Rauhallista joulun aikaa koko teidän perheelle!

    – Elma –

    • Maria sanoo:

      Voi kiitos Elma
      ja ihanaa, kun jätit kommentin <3

      Ehkä se on tämä joulumieli, joka saa levollisen ja rauhallisen olon. Ihanaa, että se näkyy kuvissa 🙂

      Wilfa on kyllä ihana, päässäni on jo monta juttua kehitteillä, mihin tuota blenderiä käyttäisin!

      Ihanaa joulunaikaa sinnekin <3

  3. Elisa n sanoo:

    Jos suklaahammasta kolottaa ja kiinnostaa niin kannattaa kokeilla seuraavaa minttusuklaa raakakakku ohjetta, jonka löysin kerran yhdestä blogista:) Aivan täydellistä omasta mielestäni.<3
    Ootko muuten maistanut raakasuklaata? Jos on mahdollista niin kannattaa maistaa tai tehdä itse:) Se on niin hyvää<3.

    Minttusuklaa raakakakku

    Pohja

    3 dl pähkinöitä
    2 dl taateleita
    1 dl rusinoita
    1 dl raakakaakaojauhetta
    3-4 rkl vettä

    Täyte

    n. 90g (1,5 levyä) raakaminttusuklaata (itse käytin CocoVin levyä)
    n. 2 dl kookoskerman jähmettynyttä osaa (jähmetä jääkaapissa muutama tunti!)
    2 rkl kookosöljyä
    3-4 rkl raakakaakaojauhetta
    1 tl vaniljajauhetta
    7 taatelia

    Tee ensin pohja. Jauha pähkinät blenderissä sekaisin. Lisää taatelit, rusinat ja raakakaakaojauhe ja blendaa tasaiseksi massaksi. Lisää tarvittaessa vettä, helpottaa blendaamista Vuoraa n. 20 cm irtopohjavuoka leivinpaperilla ja levitä pohjan massa vuokaan. Kelmuta ja laita jääkaappiin odottamaan.

    Valmista seuraavaksi täyte. Sulata vesihauteessa tai miedolla lämmöllä kookoskerma, kookosöljy sekä pilkottu raakasuklaalevy. Sekoittele koko ajan.

    Laita täyte blenderiin ja lisää sekaan raakakaakaojauhe, vaniljajauhe sekä taatelit. Blendaa tasaiseksi. Levitä täyte pohjan päälle ja nosta jääkaappiin jähmettymään muutamaksi tunniksi tai seuraavaan päivään. Koristele esim. raastetulla raakasuklaalla!

    • Maria sanoo:

      Oi Elisa,
      kiitos reseptistä! Aivan täydellisen kuuloinen…taidan tehdä tuon jouluksi 🙂

      Raakasuklaa on ihan herkkua, vaikken muuten suklaan ystävä olekaan. Kerran jopa yritin tehdä sitä itse, mutta jotain meni vikaan 😀

      Ihanaa joulunaikaa sinne <3

  4. Voi, miten ihanat kuvat! Kaunis nainen ja kakkukin niin syötävännäköinen…Mä en tosiaan voinut julkaista saman kakun kuvia, koska se tummui, ja mä jätin nuo kookoshiutaleet pois -> virhe.;D No, se oli mun eka yritys, joten oppia ikä kaikki!

    • Maria sanoo:

      Moikka Taina
      ja kiitos 🙂

      Tuo kakku oli niiiiiinn hyvää, kiitos vielä vinkistä 🙂 Juu, tuppasi tummenemaan, mutta maku ei onneksi kärsinyt. Olen huomannut, että ihan perinteiset kakut saa pelastettua tomusokerilla (siis jos vaikka palaa hiukkasen pinnasta) ja nämä raakakakut näköjään kookoshiutaleilla 😀

      Ihanaa maanantaita <3

  5. Riitta Teilas sanoo:

    Moikka ihanuus!
    Kakku näytti kyllä herkulliselta:)
    Luulen kuitenkin, että perinteisemmät kakut on meidän perheen mieleen;)
    Meillä joulusiivous on viimeistelyä vailla valmiina, huh! Se on yksi joulun kohokohta, että koti on puhdas ja kuusen tuoksu valtaa koko tuvan!
    Lahjoja on vielä ostamatta, mutta vielähän sitä ehtii:D
    Ihanaista joululomaa tyttösille!
    Rauhallista, onnellista ja herkullista joulua teille kaikille <3!
    Terkuin Riitta

    • Maria sanoo:

      Moikkelis Riitta!

      No todellakin, muu perhe on perinteisten kakkujen puolestapuhujia 🙂

      Joulu ei täälläkään tule ilman puhdasta kotia. Nyt koti on puhdas ja kuusi sisällä. Ihanaa!

      Sama homma, muutama paketti vielä uupuu. Ehtiihän sitä 😀

      Ihanaa alkanutta viikkoa <3

  6. Lumo sanoo:

    Herkullinen kakku, idyllinen joulutunnelma ja kaunis bloggaaja! Ihanaa joulun odotusta.

  7. Anu sanoo:

    Sulla on kyllä todella kauniit silmät<3
    Mä käyn joulun jälkeen ostaan uuden blenderin niin saan tehtyä raakakakkuja ja aamusmoothieta:)

    • Maria sanoo:

      Kiitos Anu,
      tuo Olympukseni tekee ihmeitä silmien suhteen – mulla on toooosi siniset silmät muutenkin, mutta tuo kamera korostaa ne tuollaisiksi syvemmän sinisiksi!

      Suosittelen tuota Wilfaa! Hinnaltaan vähän reilun 100 euroa ja varmasti loppuelämän laite 😀

      Ihanaa maanantaita sinne <3

Kommentoi