torstai 18. joulukuun 2014

Kayla Itsines BBG

HELLUREI,

ettei nyt ihan mene marenkiseksi sokerimössöksi nämä jutut, niin puhutaan välillä liikunnasta! Vaikka olenkin hurjan koukuttunut leipomiseen, niin silti olen vielä enemmän koukuttunut hikiliikuntaan kuin noiden leipomuksien syömiseen 🙂 Onneksi! Juoksuharrastus on ollut kuluvan vuoden aikana vain muisto entisestään; aiempien piiitkien juoksulenkkien sijaan on tullut juostua ehkä yksi tai kaksi lyhyenlaista lenkkiä viikossa. Ei ole vain ollut inspiraatiota. Ehkä juoksin tuossa pari kolme vuotta liian intensiivisesti. Eilen juoksulenkki tuntui pitkästä aikaa taas mukavalta. Lumi narskui juoksukengän alla ja tuolla juoksuvauhdilla olisi pystynyt juoksemaan vaikka kuinka. Juoksukunto oli taas hiipinyt sieltä takavasemmalta takaisin, eikä touhu ollut enää läheskään niin raskasta kuin kuukausi sitten. Uskon, että osasyy tähän on jalkalihasten vahvistuminen tuon Kaylan ohjelman ansiosta.

Latasin silloin kesällä ilmaisviikon Kayla Itsinesin Bikini Body Guidesta, mutta loka-marraskuun vaihteessa ehdin sen vasta tehdä. Jäinkin tuon viikon jälkeen niin koukkuun ohjelmaan, että tilasin tuon 12 viikon paketin. Aloitin sen ja reilun viikon jälkeen kroppa laittoi hanttiin. Voi olla, että liian huono peruskunto teki tepposet, sillä ohjelmaa ei suositella ihan aloittelijoille. Flunssa kesti pari viikkoa, jonka jälkeen aloitin ohjelman uudelleen. Nyt on viikko 3 pian takanapäin ja tällä hetkellä on tilanne, että odotan aina tuota uutta jumppasessiota.

0IMG_8596

Kaikessa yksinkertaisuudessaan tykkään tuosta ohjelmasta aivan sikana! Kolme kertaa viikossa circuit-tyyppinen treeni, joka kestää kerrallaan sen vähän reilun puoli tuntia. Yhtenä päivänä tehdään kahdeksaa eri liikettä (esim. kyykkyjä, punnerruksia tms) kahdessa eri erässä. Eli ekaa neljää liikettä tehdään seitsemän minuuttia putkeen ennen taukoa. Ohjeissa on annettu toistot kullekin liikkeelle. Alkuun pystyin tekemään tuon neljän harjoitteen setin 1,5 kertaisesti seitsemään minuuttiin, kun nyt teen ne kaksi kertaa läpi seitsemässä minuutissa. Seitsemän minuutin jälkeen pidetään 1,5 minuutin tauko ja sitten jatketaan toisen neljän harjoitteen setin parissa seitsemän minuuttia. Sitten taas 1,5 minuutin tauko ja taas seitsemän minuuttia tuota ekaa settiä. Ja sitten tauon jälkeen taas tuo toka setti. Eli molemmat neljän liikkeen setit tulee tehtyä kahdesti. Oliko liian monimutkaisesti selitetty? 🙂 Monimutkaisuus on kyllä näistä treeneistä kaukana. Täältä voi ladata tuon ilmaisen viikko-ohjelman, joka havainnollistaa tuota mun sepustusta.

Viikko-ohjelmasta yksi keskittyy jalkoihin ja sykkeen nostattamiseen, toinen käsiin ja vatsoihin ja kolmas on koko vartalon muokkausta. Liikkeet ovat yksinkertaisia, mutta raskaita. Tai kai niissäkin pystyy rotjailemaan, mutta en näe syytä miksi näin tekisi. Välipäivinä näin alussa tehdään 35-45 minuutin matalasykkeinen kävelylenkki tai esim. kuntopyörällä lenkki. Itse olen kyllä juossutkin välillä tuon reilun puolentunnin lenkin matalalla sykkeellä. Tuon kävely/juoksu/pyörälenkin voi kyllä tehdä jumppapäivinäkin, mutta suositellaan tehtävän sitten esimerkiksi aamulla ja kiertoharjoittelu illalla. Kerran viikossa venytellään. Sopii minulle, sillä inhoan venyttelyä 😀

0IMG_8650

Mitään ihmeellisiä välineitä en ole tätä ohjelmaa varten hankkinut vaan vanhoilla kuntoilulaitteilla on menty; kaksi 8 kg:n kahvakuulaa ja yksi 4 kg:n kahvakuula, hyppynaru ja erilaiset tuolit ja penkit (sekä rappuset) ovat toimineet loistavasti. Ajanottoon olen käyttänyt puhelinta. Joten kotona pystyy tekemään ihan hyvin, ei tarvitse lähteä salille, ellei halua. Tosin itse olen vakavasti harkinnut salille lähtemistä, sillä aika usein kaksi silmäparia tuijottaa mua sohvalla 😉 Kamalinta on ehkä se, että kun lapset kysyy jotain niin en pysty vastaamaan. Ei yksinkertaisesti pysty puhumaan kesken treenausta. Siitä saatte jonkinlaista kuvaa, kuinka raskaita nuo liikkeet ovat. Ennen jokaista kiertoharjoittelua lämmittelen (jos jaksan) hieman kuntopyörällä. Nuo jalkaharjoitteet menevät jo oikein loistavasti, mutta käsitreenit ovat ihan hirveitä. Mulla ei ole yhtään jerkkua käsissä, toisin kuin jaloissa. Kannattaa varautua pyyhkeen ja vesipullon kera. Hiki virtaa solkenaan ja tauolla menisi heittämällä litra vettä. Ei kuitenkaan kannata juoda liikaa, sillä mulla se ainakin kostautuu oksiolona.

Ostin mukaan myös tuon ruokavaliovihkosen, mutta sitä olen noudattanut vain osittain. Se perustuu yksinkertaisesti siihen, että tietyistä ryhmistä (esim. viljat) saa syödä tietyn määrän annoksia per päivä. Ne pari päivää, kun olen tuota orjallisesti noudattanut, olen ollut ihan ähkyssä. Joten ruokaa saa kyllä syödä reilusti. Joulun jälkeen ajattelin ottaa tueksi arkipäiville myös tuon ruokaohjelman. Luulen kyllä, että oma ruokavalionikin on sen verran terveellinen viikolla, että ei tuota ruokaohjelmaa ihan täysin tarvitse noudattaa. Toki se voi koitua ongelmaksi, että joinain päivinä en saa tarpeeksi syötyä. Kumminkin aika kuluttavia nuo treenit on!

Mutta, nyt olisi vuorossa tuo käsi/vatsatreeni. Sillä asenteella mennään, että mähän pystyn tekemään sen! Tosin viime viikolla puolivälissä harjoitusta kädet tärisi siihen malliin, että meinasin lopettaa kesken 🙂 Sepä se, pieni ääni tuolla takaraivossa pitää vaimentaa itsekurilla. Onko teillä kokemusta Kaylan treeneistä?

TORSTAITERKUIN,

alle

PS. suonette anteeksi vanhat kuvat, en edes yritä ottaa kuvia kesken Kaylan treenien…kameran linssi vain huurustuisi turhaan 😉 Postauksen kuvat on otettu joskus jonkun juoksulenkin jälkeen; Kaylan treenejä ei todellakaan vedetä tuollaisissa vaatteissa vaan sanonta less is more auttaa tuossa hikijumpassa!
PPS. jes, ne joulukortit ehti kuin ehtikin postiin ja toivottavasti vastaanottajillekin ennen joulua!
PPPS.  niin vain unohdin laittaa boksille viime lauantaina sen suosittelemanne Love Actually -joululeffan ja harmitti ihan tosi paljon. Töissä kahvitunnilla tätä ääneen harmittelin yksi päivä ja arvatkaas mitä…tänään ihana työkaverini toi mulle lainaksi ko.leffan. Joten illalla koululaisten joulujuhlan jälkeen passitan miehen kavereidensa kanssa leffaan (Nuija ja tosinuija 2 katsomaan :D), laitan lapset unille, takkaan tulen ja pidän leffaillan ihan omassa rauhassani!


4 Responses to “Kayla Itsines BBG”

  1. Olen kuullut paljon kehuja tuosta treenistä ja voisinkin joulun jälkeen kokeilla ilmaisversiota. Jos innostus iskee kunnolla, niin se on menoa sitten se :). Kummiskin jollain tapaa tässä on nyt liikunnan suhteen päästävä takaisin ruotuun, alkaa itseänikin ärsyttämään tämä saamattomuus ja löysäily! Mikä siinä onkin, että jos flunssa iskee kesken parhaimman innostuksen, niin eipä sen flunssan jälkeen sitä motivaatiota tahdo enää löytyäkään.. Mutta tämä sinun postauksesi toimi oikein hyvänä tsempparina :)! Kiitos Maria!

    • Maria sanoo:

      Moikka Tiia,
      hei suosittelen kokeilemaan Kaylan ohjelmaa! Tosin tuo ilmainen viikko-ohjelma on sitten vähän rankanpuoleinen. Kunnon ohjelma alkaa pikkuisen kepeämmin 🙂

      Sehän se, nuo flunssa vie aina motivaation ja sen uudelleen rakentaminen on työn ja tuskan takana.

      Ihanaa viikonloppua Tiia <3

  2. Kiitos vinkistä MAria! Mä aina Youtubesta etsin kaikkia eri jumppia 🙂

    • Maria sanoo:

      Olehan hyvä ihana!
      Hei, mäkin aikoinani kahlasin youtuben videoita läpi jumppienkin osalta 🙂 Katsopas joskus Tracy Andersonin jumppia sieltä – Gwynnie luottaa häneen ja liikkeet on hyviä!

Kommentoi