sunnuntai 14. joulukuun 2014

Ihana ilta & arvonta

HEIPPAHEI KAUNOKAISET!

Täällä on yksi erittäin väsynyt, mutta sitäkin onnellisempi bloggari. Hymy huulilla mietin eilistä iltaa. Koen olevani niin äärettömän etuoikeutettu, kun saan tehdä tätä työtä. Kirjoittaa pikkuruista blogiani, jolla on maailman mahtavimmat lukijat. Eilen järjestin ensimmäisen blogini lukijaillan. Aika ei ehkä näin joulun alla ollut otollisin ja  joulukiiruut verottivat monen osallistumista. Silti saimme pienellä porukalla aikaan tunnelmallisen illan, jossa ainakin omasta mielestäni oli iloinen ja onnellinen meininki. Tietyllä tapaa rauhallinenkin tunnelma, joka kuuluu mielestäni tähän joulunaikaan. Ollakin, että allekirjoittanut koki kimiräikkösmäisiä fiiliksiä avatessaan alkoholitonta kuohuviiniä. Onneksi Eveliinana Talon Riviera Maisonit eivät kokeneet niin suurta tulvaa, vaan bloggari itse uhrautui paitansa kanssa 😀 Heh, sellaistahan se on normaalielämässäkin, kommelluksitta ei tätä elämää pääse kahlaamaan läpi. Viis siitä, vaikka illan muistona on tahra paidassa – ne muistot tuolla syvällä sielussa ovat sitäkin arvokkaampia.

Päivällä aloittelin kotona goodiebagien kokoamisella. Lahjapussukkoihin löysin Lapin Maria (nimenomaan, ei Marja vaan Maria) luomuglögiä ja lisäksi pussukkaan pääsi jouluinen serviettipaketti, monikäyttöinen pieni peltinen sydän sekä esimerkiksi viinipullon kaulaan laitettava joulutervehdys.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Eveliinan Talossa oli varsin jouluinen tunnelma; jouluntuoksu ja taustalla soivat joululaulut. Kauniit jouluiset esineet laitettuna taidokkaasti esille. Illan kruunasi kuitenkin te ihanat lukijat. Kiitos kaunis kaikille paikan päälle tulleille ♥ Muutamia peruutuksia tuli ihan viime tippaan pitkänmatkan kulkijoilta, mutta turvallisuus ennen kaikkea; huono ajokeli vain tarkoittaa sitä, että meillä on mahdollisuus sittenkin nauttia valkoisesta joulusta 🙂 Olen ihan otettu, että niin monet teistä laittoivat sähköpostilla toivomusta uudesta lukijaillasta keväälle. Eiköhän me sellainen järjestetä!

Tarjoiluna toimi sormin napostetavat pikkusuolaiset/makeat. Kaikessa yksinkertaisuudessaan naposteltavat tein niin, että torttutaikinalevyyn painoin tähtimuotilla kuvioita. Voitelin ne kananmunalla ja paistoin uunissa. Ne kohoavat aika paljon, joten ovat helppo käsin puolittaa. Väliin valikoitui suolaisten osalta tillituorejuustoa, jota olin notkistanut hiukkasen creme fraichella. Makeat tähdet saivat täytteekseen luumukanelirahkaa. Yksinkertaista ja hyvää. Juomaksi tein glögikuohuvaa. Lasin pohjalle loraus glögitiivistettä ja päälle kuplivaa. Tuon alkoholillisen puolikuivan kanssa toimi paremmin, mutta alkoholiton pullokin tyhjeni parempiin suihin 🙂

En voi vieläkään uskoa, että heittäydyin niin täysillä seurustelemaan lukijoiden kanssa, että en ottanut ainoatakaan tilannekuvaa illasta. Kerrankin näin. Yleensä suhaan joka paikassa kamerani kanssa 🙂 Tässä hieman ennakkotunnelmia Eveliinan Talosta. Juuri ennen h-hetkeä..

OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Oih, ihania muistoja! Liki pari tuntia hurahti kuin siivillä. Sitten kurvasin nopsaa kotiin vaihtamaan paidan ja ottamaan miehen kyytiin. Ihana ilta jatkui rakkaiden ystävien seurassa syöden, juoden, juhlien ja ajoissa omaan sänkyyn onnellisena kaatuen. Elämä on kuulkaas aika ihanaa!

Hei, koska tosiaan lukijailtaan tuli muutamia viime hetken peruutuksia ja goodiebageja jäi kolme ylimääräistä niin, mikäs sen mukavampaa kuin arpoa nuo teidän lukijoiden kesken, jotka ette paikalle päässeet! Glögiä en uskalla alkaa postittelemaan, mutta Riviera Maisonin serviettipaketti, kaunis peltinen tähtikoriste ja tuo pullonkaulus löytyvät paketista. Ja näitä paketteja arvon siis kolme. Arvontaan pääset osallistumaan kommentoimalla tähän postaukseen tulevaan tiistai-iltaan klo 23.59 mennessä. Jos haluat, niin voit kommentissasi kertoa, millaisia juttuja tykkäät eniten lukea blogissani; onko sisustusjutut lähellä sydäntäsi vai kiinnostaako sinua enemmän Marian kokeilevan keittiön kokkailut? Vai olisiko paikallaan taas päivittää liikuntajuttuja (ei tekisi pahaa allekirjoittaneellekaan tunnustaa lipsumiset ;D) tai onko joku muu aihealue, joka ansaitsisi enemmän tilaa?  Puhutaanko politiikkaa tai keskustellaanko yrittäjyyden haasteista? Sana on vapaa. Tekstiä kyllä syntyy aiheesta kuin aiheesta 🙂

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Oikein paljon onnea arvontaan ihanat! Vielä kerran lämmin kiitos eilisestä teille lukijoille ja Eveliinan Talon ihanalle Ulla-Maijalle ♥
Nyt koti kuntoon ja josko myöhemmin sitten ehtisi lukaista tuon joululehtipinon tuossa olkkarin pöydällä 🙂

SULOISTA SUNNUNTAITA,

alle


122 Responses to “Ihana ilta & arvonta”

  1. Tuire sanoo:

    Teillä kaikilla oli niin mukavaa, oi jospa oisin voinut olla siellä mukana…
    Ihanalle näyttää iltanne, oli silmänruokaa ja herkullisia, kauniisti esillepantuja tarjoamisia <3 Osallistun arvontaan !

  2. Minna P sanoo:

    Kuvista välittyy ihana joulutunnelma! Sisustusjutut on suosikkeja. Mukana arvonnassa.

  3. sini sanoo:

    Mukana arvonnassa! Kaikenkaikkiaan ihana blogi kokonaisuudessaan 🙂

  4. Sari Riekkola sanoo:

    Onnittelut onnistuneesta illasta Maria!
    Asuisimpa lähempänä, niin takuulla olisin ollut tuolla myös… kuvista ja illastanne huokuu ihana lämpö ja jouluinen fiilis!
    Tarjottavat näyttävät tyylikkäiltä ja herkullisilta! Ihanat lahjapussukatkin olet keksinyt:)
    Tottakai olen mukana arvonnassa!
    Leppoisaa sunnuntai päivää sinne<3

  5. Outi T sanoo:

    Arvonnassa mukana! 🙂

  6. Maija sanoo:

    Osallistun arvontaan. 🙂

    Eniten tykkään lukea blogissasi ruoka – ja liikuntajuttuja. Välillä sisustuspostauksetkin on mukavia. Olen vain niin huono itse sisustamaan, että vaikka kuinka yritän ottaa vinkkejä blogistasi, niin epäonnistun. 😀

  7. Teija H sanoo:

    Sisustusjuttuja ja uusia sisustusideoita on aina kiva lukea.

  8. sikkuralla sanoo:

    Upeita kuvia! Kyllä sisustusjutut kiinnostavat eniten 🙂

  9. Jasmiina sanoo:

    Kisassa mukana

  10. Pirjo sanoo:

    Sisustusjutut on mukavia. Mukana arvonnassa.

  11. Ihania tunnelmia välittyy kuvista. Sisustusjutuista tykkään eniten ja uudet tuulet niissä. Mukana arvonnassa 🙂

  12. Amanda sanoo:

    Blogi on kaikinpuolin todella monipuolinen, joten on vaikea sanoa yhtä suosikkia! Ehkä kaikista eniten mieleeni on sisustusjutut ja ruokaohjeet! Kiitos ihanasta blogista <3 Arvonnassa mukana!

  13. -Sini- sanoo:

    Kiitos kivasta illasta, hymy huulilla luin tekstiä 🙂 ihania kuvia olit ottanut, kotona tuli mieleeni, että kameraa ei näkynyt käytössä ollenkaan! Seuraavaa tapaamista odotellaan!

  14. Jaana Samhoud sanoo:

    Osallistun arvontaan

  15. Emski sanoo:

    Heippa! Kiitos ihanasta blogista, lämmin ja ihana tunnelma välittyy aina tänne ruudun toisellekin puolelle 🙂
    Itse tykkään lukea blogista Fredagsmys-postauksia sekä sisustusmietintöjä. Ja kesällä tietenkin mökkipostaukset ovat lemppareita…

    Kivaa joulunodotusta!

  16. Saija sanoo:

    Sisustusjutut osuu ja uppoaa! Tosin suuri osa ruokaohjeistakin on lähtenyt kokeiluun. Mukana arvonnassa! 🙂

  17. johanna sanoo:

    Mukana arvonnassa. Blogisi on täydellinen tällaisena. Mukavaa, kun aiheet vaihtelevat ja käsittelet asioita monipuolisesti.Blogisi on ollut monet kerrat inspiraation lähde. Joskus pilvinen päivä on jopa muuttunut hieman paremmaksi! Toivottavasti Blogisi säilyy tällaisena. Johanna

  18. Marja-Liisa sanoo:

    Arvonnassa mukana. Sisustusjutut on ihania, mutta toisaalta juuri se on hauskaa, että saa tulla katsomaan ja ihastumaan mitä täällä on..

  19. Elli-Noora sanoo:

    Ruokajutut sun blogissa on mun lemppareita,ja kuvat ovat aina niin uskomattoman kauniita 🙂

  20. Kristiina sanoo:

    Ruokajutut ja vinkit ovat kivoja 🙂 Mukana arvonnassa !

  21. Maarit sanoo:

    Hei! Luen mielelläni ruokajuttujasi. Aika monta reseptiä on ollut jo kokeilussakin. Kiitos niistä! Rauhallista joulun aikaa

  22. Janina sanoo:

    Ihastelemme aina ystäväni kanssa blogiasti yhteisinä tyttöjen iltoinamne. Blogiasi seuraan kokonaisuudessaan, mutta olen rakastunut tapaasi sisustaa! Rauhallista joulun odotusta Maria! 🙂 mukana arvonnassa.

  23. Ninnu sanoo:

    Minusta parasta blogissasi on juurikin sisustus ja ruokajutut sopivassa suhteessa. Monta reseptiäsi olen kokeillut, enkä kertaakaan vielä pettynyt! Kiitokset siis niistä ja sisustusinspiksestä myös! Mukana arvonnassa! 🙂

  24. Anu sanoo:

    Jos asuisin vähänkään lähempänä olisin tullut lukijailtaan renkaat soikeina..mutta ehkä sitte keväällä?
    Mä tykkään sun blogissa eniten siitä,että aina oot kirjottanut sydämestä etkä siksi,että pitää joku teksti saada kirjoitettua.kaikesta olen tykännyt:)

  25. Eve sanoo:

    Sisustusjutut ovat ihania, mutta pidän blogistasi ja ihan kaikista jutuista tosi paljon. Mukana arvonnassa.:)

  26. AnuElina sanoo:

    On teillä mahtanut olla tosi hauskaa! Harmi, että autottomana missaan jatkuvasti kivoja blogitapahtumia jne. Liikkuminen julkisilla on niin hankalaa (ja kallistakin).
    Kiva että lahjoja jäi yli, yritänkin siis päästä osalliseksi teidn iltaan voittamalla yhden jouluisen paketin. 😉
    Tykkään eniten sisustus- ja ruokajutuista.

  27. Kati sanoo:

    Ruokajutuistasi saa ihanasti uusia ideoita ja inspiraatiota, kiitos niistä! Mielellään kuulen myös, jos teet hyviä löytöjä jostakin, esim. Vaatteista. Itsekin kun asun Pirkanmaalla. Mukana arvonnassa.

  28. Virpi sanoo:

    Aivan ihana blogi seurata.
    Ihania ruokia ja sisustus ideoita.
    Hyvää joulua!
    Osallistun arvontaan.

  29. Saana sanoo:

    Mukana arvonnassa, ihana blogi & kauniita kuvia! Mukavaa joulunodotusta!

  30. Sini sanoo:

    Mukana arvonnassa 🙂 Ihanaa joulun odotusta sinulle, blogisi on sellainen hyvänmielen blogi, jossa tykkään eniten kauniista, harmonisista kuvista ja ihan jokapäiväisestä arjesta kertovista postauksista.

  31. Mari sanoo:

    Mukana arvonnassa 🙂 Melko uutena blogisi lukijana toiveita en oikein osaa vielä esittää. Sisustamista tietenkin toivon, ruokajutut on kivoja ja yrittäjyyden haasteet tuttuja 🙂

  32. Marjo sanoo:

    Mukana arvonnassa! Aivan ihastuttava blogi sinulla ja ihailen sinun kaunista kotiasi ja sisustustyyliäsi 🙂
    Ehdottomasti mukana seuraavassa blogi-illassa 🙂

  33. Minna-Liisa Silvennoinen sanoo:

    Kiva kokonaisuus, sisustus kiinnostaa aina. Mukana arvonnassa ⭐ .

  34. lattenainen sanoo:

    Mukana arvonnassa! Tykkään eniten lukea juttuja teidn tavallisesta arjesta ja katsella kuvia päivän asuista ja sisustuksesta!

  35. Emma sanoo:

    Voi miten ihania kuvia ja tunnelma välittyy kyllä ihanasti tänne ruudun toisellekin puolelle! 🙂 Arvonnassa mukana. Liikuntajutut kiinnostaisi, mutta myös ruoka ja sisustusjutut eli jatkahan samaan malliin! 🙂

  36. Kristiina H. sanoo:

    Mukana arvonnassa. Pidän eniten sisustus- ja ruokajutuistasi. Monia reseptejäsi olenkin kokeillut. :)Olisin kovasti halunnut tulla eiliseen iltaan, matkakaan ei olisi ollut este (n.80 km), mutta oli muuta aiemmin sovittua.

  37. Henna sanoo:

    Olipa kivannäköiset iltamat teillä! Sekä ruoka- että sisustusjutut kolahtaa eniten tänne 🙂

  38. Anne Hölttä sanoo:

    Osallistun arvontaan. Ihana blogi <3 Ruoka ja sisustus jutut menee mukavasti käsikädessä 🙂

  39. maaria sanoo:

    Mukana!
    Luen mieluiten sisustusaiheisia juttuja.

  40. Mini sanoo:

    Blogissasi on aina ihania inspiroivia ja tarpeeksi yksinkertaisia, mutta maistuvia reseptejä. Myös kuvat ovat kauniita! Kivaa joulun odotusta 🙂

  41. Mysterious M sanoo:

    Kaikki postaukset käy, sisustus ja ruoka-aiheet mieluisimpia.
    Kauniita kuvia tässkin, vaikkei illan kulusta ollutkaan, niin ei se haitannut.

  42. Anna sanoo:

    Osallistun arvontaan 🙂 pidän erityisesti blogisi mahtavista, inspiroivista sisustusjutuista! Täällä ollaan ihan koukussa 😉
    Toki ruoka-aiheiset postaukset luen myös kateellisena 🙂

  43. Ulla sanoo:

    Sisustusjutut kolahtaa eniten.
    Mukana arvonnassa.
    Mukavaa joulun odotusta.

  44. Maiju sanoo:

    Blogissasi on inspiroivia kuvia yleensä. Sisustusjutut varmaan eniten kiinnostaisi jatkossakin:)

  45. Meri sanoo:

    Mukana arvonnassa! Blogisi parasta antia ovat reseptipostaukset ja arkiset päivän askareista kertovat jutut 🙂

  46. elina sanoo:

    sisustusjutut kiinnostaa 🙂 Mukana arvonnassa

  47. Päivi sanoo:

    Blogisi parasta antia ovat herkulliset reseptit! Kivan näköinen tapahtuma teillä oli, ihanan jouluista 🙂

  48. Pia sanoo:

    Kivoja juttuja, ihanilla kuvilla höystettynä. Jatka samaan malliin 🙂

  49. bikke sanoo:

    Nuo illat ovat piristäviä , hemmottelevia.. Sisustuksellisia juttuja ahmin koska köökissä olen niin vähän aikaa :)) Mukana 🙂

  50. elina sanoo:

    Mukana arvonnassa 🙂 Ruokajutut kiinnostaa aina!

  51. Henna sanoo:

    Kauniit kuvat ja ihanat reseptit <3 mukavaa joulun odotusta! 🙂

  52. Riitta sanoo:

    Sisustusjutut kiinnostavat.
    Mukana arvonnassa.

  53. Mirva_H sanoo:

    Mukana arvonnassa!
    Minä ihan unohdin tämän 🙂
    Minä tykkään lukea ihan kaikkea 🙂

  54. Tiina sanoo:

    Olen mukana arvonnassa! Luen mielelläni sekä sisustus että ruokajuttuja, pidän todella paljon ruokakuvistasi, jotka ovat olleet hyvin inspiroivia 🙂

  55. Pia sanoo:

    Hmmm, minusta on kiva, kun välillä syödään sitten liikutaan ja sisustetaan ja taas sama uudestaan 🙂 Eli jatka vain ihan samaan malliin kuin nykyään.
    Pia

  56. Marja porkka sanoo:

    Sisustusjutut on suosikkejani!

  57. Sirkku sanoo:

    Suloisia ja herkullisen näköisiä kuvia. Siispä mukaan arvontaan!

  58. Itse luen mieluiten sisustusjuttuja, liikunta-aiheiset postaukset kiinnostavat myös :). Ja yrittäjyys, siitäkin kuulisin mielelläni lisää; missä muodossa, se on sinun päätettävissäsi :).

    Ihanaa joulun odotusta <3 !!

  59. Cherrycloud sanoo:

    Sisustusjutut ovat lähellä sydäntä ja aina kiinnostavia 🙂

  60. Tuulia sanoo:

    Ruokapostauksesi osuu ja uppoaa..viimeksi vinkkasin miehelleni lämpimät voileivät-postauksesta. Ja kaikki ”Amerikkaan viittaavat” jutut ovat ihania, itsekin n. 19v. sitten Jenkeissä vaihtarina olleena..huoh.

    Mukana arvonnassa.

  61. Kaz sanoo:

    Oi ihana palkinto! Arvonnassa mukana ilman muuta 🙂

  62. -Selma- sanoo:

    Mukana arvonnassa! Sisustusjutut on mukavia.

  63. Seizu sanoo:

    Hei!

    Mukana arvonnassa! Tykkään sun kaikista jutuista. On itse asiassa tosi kiva, kun ei koskaan tiedä etukäteen, mitäs kivaa olet taas keksinyt. Kiitos blogistasi 🙂

  64. Aidafoun sanoo:

    Oi miten ihanan jouluisia kuvia 🙂
    Tykkään ehdottomasti sisustukseen liittyvistä
    postauksista koska sisustus lähellä sydäntä 😉
    Arvonnassa mukana!

  65. Sari.S. sanoo:

    Mukana arvonnassa:) ruokajutut, sisustus, normaali perheen arki ja laadukkaat kuvat. Ja aina niin iloinen ja pirteä tyylisi kirjoittaa! Kiitos ihanasta blogista.

  66. Lena sanoo:

    Kiva jouluinen arvonta, mukana siis 🙂 parasta blogissasi ovat ehdottomasti sisustusjutut ja kauniit kuvat, ilo on blogiasi lukea!

  67. Helmiina sanoo:

    mukana arvonnassa. Sisustusjutut ovat mieluisimpia ja kyllä DIY jutut myös. Varsinkin pienellä budjetilla tehdyt

  68. Marjo K sanoo:

    Hei Maria,

    Kiitos kivasta illasta ja herkullisista tarjoiluista.
    Oli kiva tavata ja paikkakin oli mitä mainioin.

    Terv. Marjo

  69. Marian reseptit on parasta antia ❤️! Olen mukana

  70. Hanna sanoo:

    Sisustusjutut ja kauniit kuvat on parasta 🙂 Mukana arvonnassa!

  71. hippohiiri sanoo:

    Mukaan arvontaan! Mulla ykkössuosikkina on ruokajutut ja heti kakkosena tulee sisustusjutut. 🙂

  72. salsasauli sanoo:

    Sisustusjutut ovat niin ihania ja inspiroivia:)

  73. Tanja sanoo:

    Mukana ihanassa arvonnassa.
    Sisustusjutut kiinnostavat.
    Blogigi on niin positiivinen ja siksi sitä on niiiiiin kiva lukea 🙂

    Ihanaa Joulua!

  74. Satu sanoo:

    Sisustusjutut on parhaita… Muutamia reseptejäkin on kokeiltu:)
    Ihana blogi:)

  75. Anne sanoo:

    Ihana arvonta!
    Pysyt vaan sellaisena kuin olet, blogisi on ihana <3

  76. Jane sanoo:

    Voi näyttää aivan upealta! Ehdottomasti uusi lukijailta kasaan. Jospa täältä Pohjanmaaltakin ehtisi sinnepäin 🙂

    At Marias-blogissa mua kiinnostaa oikeastaan kaikki. On ihana lukea teidän perheen kuulumisia, bongailla sisustusvinkkejä ja ihania reseptejä. Oon useampaa kokeillutkin! Ja ne teidän Thaimaan reissukuvat – voi huokaus. Just nyt kaipais sellaista täydellistä lämpöä. Rannalla lojumista ja sellaista ”mä voisin sulaa tähän”-tunnetta 😀

    (Lopettelin vanhan raksa-ajan blogin päivityksen jokin aika sitten ja siirryin tauon myötä perhe-lifestyle-suuntaan, joten tuu kurkkaamaan arkimutsin mietteitä, jos ehdit ja jaksat!)

    t. Jane/Unelmana Koti 🙂

  77. Tuija sanoo:

    Tykkään ruokavinkeistäsi kovasti ja sisustusjutut myös aina pop 🙂
    Mukana arvonnassa.

  78. Sally sanoo:

    Voi, teillä on ollut niin mukavan kuuloinen ilta! Harmi, kun flunssa vei voiton enkä päässyt tulemaan.

    Mä tykkään blogistasi juuri tällaisena: monipuolisena, jalat maassa mutta pää pilvissä -tyylisenä! ♥

    Ja tahdon mukaan arvontaan!

  79. Lumikide sanoo:

    Moikka,

    tykkään blogisi aitoudesta ja käyn kurkkailemassa täältä erityisesti ideoita ja reseptejä tuonne köökin puolelle :). Mielelläni lukisin postauksia myös liikunnasta. Ja sisustusjutut ovat aina ihania :). Arvonnassa myös mukana.

  80. Raija sanoo:

    Tykkään sisustus ja ruokailu aiheista. Osallistun arvontaan.

  81. Marianne sanoo:

    Arvonnassa mukana jälleen. Parasta on kaikki blogissasi. Sisustusjutut antavat ideoita omaankin kotiin ja ruokareseptejä olen kokeillut lukemattomia ja hyviksi havainnut,monista on tullut varsinaisia hittejä.
    Olisi ollut aivan mahtavaa päästä lukija-iltaan, mutta ehkäpä seuraavaan…..

  82. Alisa-a sanoo:

    Sisustusjuttuja luen mielelläni. Olisi kiva kuulla lisää kuvaamisesta ja siitä miten olympuksen e pen on toiminut. Oikein mukavaa joulua!

  83. Pinja H sanoo:

    Kaikki osa-alueet kiinnostaa, ja tosi kiva kun ei ole yksipuolista. Vähemmän toivon kaupallista puolta mitä on alkanut ilmestyä (lähes kaikkiin blogeihin), ja mainontaa. :/ Mutta ruoka/sisustus yms. ihan vaan sellainen yleinen arkipuuhailu on blogissasi mukavaa luettavaa. 🙂 Kivaa joulun odotusta. -M-

  84. Tuija sanoo:

    Tämä on suosikkiblogini 🙂
    Eniten kiinnostavat sisutus- ja ruokajutut. Monet reseptit olen kokeillut ja hyväksi todennut. yksinkertaisia ja hyviä, sopii minulle!
    Suosikkiblogi tämä on ehkä juuri monipuolisuuden vuoksi, joten jatka samalla linjalla.

  85. anne lukkala sanoo:

    Arvonnassa mukana. Kiva seurata blogiasi.

  86. Ansku sanoo:

    Osallistun arvontaan. Ja hei, liikuntajutuille peukku!

  87. Katja sanoo:

    Voi sä osaat aina kirjoittaa just oikeasta aiheesta! Ei siis erityisiä toiveita, paitsi ettet lopeta blogia 🙂 osallistun minäkin arvontaan.

  88. Salla sanoo:

    Sisustusjutut ovat kivoja, sillä niistä saa inspiraatiota ja vinkkejä omaan sisustukseen 🙂 Mukana arvonnassa!

  89. maarit hernberg sanoo:

    mukana arvonnassa. minua kiinnostaa sekä sisustyus- että kokkausjutut-kummatkin sydäntä lähellä!! ja sinun postauksissasi niitä on mukavasti ja ne on hyviä. niistä saa vinkkejä ja ideoita omaan kotiin ja kokkailuun. kiitos siitä. Ja Pirteää Joulun odotusta Hgistä!

  90. Tanja sanoo:

    Mukana ollaan!

  91. Jonna sanoo:

    Sun postaukset on yleensä kaikki tosi kivoja! Sisustusjuttuja ehdottomasti edelleenkin mutta monen monta kivaa kokkausideaa olen myös saanut täältä blogistasi joten niitäkään ei saa unohtaa:)

  92. Päivi T sanoo:

    Mukana arvonnassa. Olen kaikkiruokainen juttujen suhteen eli kaikki käy, niitä on ihana lukea ja kuvia katsella. Harmi vain kun tuo iltatilaisuus oli minulle liian kaukana 😉

  93. rantsu sanoo:

    Reseptejä lisää! Ja mukana arvonnassa 🙂

  94. klaara sanoo:

    Osallistun arvontaan. Pidän sinun sisustus- ja ruokapostauksistasi yhtä paljon. Jatka vaan samaan malliin. Ihanan piristävä blogi sinulla! Hyvää Joulunalusaikaa!

  95. Tiina H sanoo:

    Mukana arvonnassa ollaan 🙂 Tykkään sisustusaiheisista jutuistasi, sekä liikuntajutut olisi kiva juttu myös!

  96. tiitu sanoo:

    Oi jospa oisin saanut olla mukana!!!!liikaa matkaa osallistua moiseen tapahtumaan,mutta osallistun kuitenkin arvontaan! 🙂 kivaa joulun aikaa! T.vakkarilukija tiitu

  97. Henna sanoo:

    Kaikkea sopivasti sekaisin… jatka vaan samaan malliin =)

  98. Marika`s sanoo:

    Hei, tykkään kovasti sisustusjutuista ja toki leipomuksia tulee välillä kokeiltua. Mukana ihanassa arvonnassa <3

  99. arja sanoo:

    Sisustus jutut on ihania!! sinulla on ihana blogi ja aivan ihania kuvia!
    hyvää joulua kaikille!=)

  100. jutska sanoo:

    arvonnassa mukana! Sisustus ja leivonta vetoaa minuun!

  101. Elisa sanoo:

    Mukana! 🙂 Mun lemppareita on kaikki sisustusjutut ! 🙂

  102. Maarit sanoo:

    Osallistun arvontaan! Tykkään lukea tätä blogia koska tunnelma on jotenkin niin rento ja kuvat inspiroivia 🙂

  103. Emppu sanoo:

    Osallistun! (: eniten kolahtaa sisustusaiheiset jutut !

  104. moonangel sanoo:

    Kummatkin jutut kolahtaa siis sekä sisustus- että ruokajutut! 🙂

  105. Miina sanoo:

    Ehdottomasti arvonnassa mukana, kun en lukijailtaan ehtinyt! Kuolaan herkkuja ja nautin kuvista, muuten kaikki aiheet kelpaa. 🙂
    Miina

  106. HennaJ sanoo:

    Jatka vain tällä sopivalla yhdistelmällä sisustusta ja ruokaa, ne on parhaita 🙂 Arvonnassa tottakai mukana!

  107. paula sanoo:

    Tykkään blogissasi siitä, että on paljon erilaisia tekstejä ja aiheita. Sisustusta, ruokaa ja paljon mökkiä

  108. Outi sanoo:

    Blogisi on huippu. Lemppareita sisustus- ja ruokajutut!

  109. Tikru sanoo:

    Arvonnassa mukana! Mukavia aiheita on palon sun blogissa, mutta ehkä nuo kokkailun on suosikkeja 🙂 Monia sun ohjeita oon kokeillu; tuliset lihapullat, vuohenjuusto leipäset yms. Ja hyviä olleet kaikki! 🙂

  110. NinaM sanoo:

    Moi, arvonnassa mukana!

    Tykkään paljon sekä sisustus- että ruokajutuistasi. Ja kiva, että blogissasi on paljon kuvia!

  111. Jaana sanoo:

    Mukana arvonnassa.
    Ruokajutut innostavat minuakin peukalo keskellä kämmentä kokeilemaan. Kiitos
    niistä ja hyvää joulun aikaa.

  112. *Kirsikka* sanoo:

    Mukana 🙂

  113. Niina-vaniljahouse sanoo:

    Voi kun ois vähän lyhyempi tuo välimatka 🙂 Oisin niin mielelläni tullut sua tapaamaan.
    Ihanan näköinen puoti <3
    Ehdottomasti mukaan arvontaan, meiltä puuttuukin vielä joulupöydän servetit ja nuo on aivan ihanat!! <3
    Kaikki postaukset on kivoja,erityisesti tykkään sisustus ja kokkailujutuista 🙂

  114. Niina sanoo:

    Suosikkiblogini ehdottomasti :). Sisustustouhut ja kokkauspuuhastelut suosikkejani.

    Osallistun arvontaasi.

    Ihanaa ja rauhaisaa Joulunaikaa! <3

  115. Mia sanoo:

    Seuraan blogiasi säännöllisesti ruoka kuvien ja ohjeiden vuoksi. Jaksan joka viikonloppu ihmetellä 🙂 kuinka jaksat aviomiehellesi tehdä illallisen. Selvästi nautitte toistenne seurasta hyvän ruoan ja juoman äärellä. Hyvää tulevaa joulua!

  116. Camilla sanoo:

    Kiva arvonta!
    Itse tykkään lukea myös sisustus ja ruokapostauksia!
    Muutamia ruokia olen itsekin innostunut sitten kokeilemaan ohjeidesi
    mukaisesti..maiskis!
    Mukavaa joulun odotusta! 🙂

  117. Heini sanoo:

    Seuraavalla kerralla mukana illassa ja nyt arvonnassa!

  118. anspe sanoo:

    Ruokajuttujasi on tosi kiva lukea kun niistä saa hyviä vinkkejä! Oon itse semmonen poropeukalo kokkaamaan niin niistä on saanut hyviä vinkkejä tosiaan, joilla olen saanut poikaystävän massun tyytyväiseksi 😉 Ruokajuttuja jatkossakin! Tv. niitä kaipaava ja mukaan arvontaan 🙂

  119. Tanja sanoo:

    Sisustusjutut ovat ihanaa luettavaa ja samalla saa vinkkejä omaa kotia varten 🙂
    Hyvää Joulua! 🙂

  120. sannikas sanoo:

    Osallistun arvontaan!Hyvää Joulua!

  121. Tipu sanoo:

    Kyllä ne on ne ruokajutut mitkä eniten kiinnostaa ja innostaa kokeilemaan uusia juttuja! 🙂

  122. Siinatar sanoo:

    Mukaan kivaan arvontaan! Sisustusjutut ovat suosikkejani ja niitä onkin sopivasti blogissasi.

Kommentoi