tiistai 09. joulukuun 2014

Jouluisia aatoksia

HIPHEI!

Piti postaamani niistä uusista tuoleista, mutta valoisa kuvausaika meni ihan ohi tänään torttuja leipoessani ja kuvaillessani. Better luck tomorrow. Tai oikeastaan huomenna on yksi leffapostaus, joten tuoleja sitten torstaina 🙂 Iltapäiväkahville paistelin tuossa torttuja. Luumumarmeladilla, tottakai! Levittelin marmeladit torttulevyille ja pyörittelin levyt rullaksi. Osasta leikkasin korvapuustin mallisia torttuja ja osat saivat olla ihan lappeellaan. Tuollain samalla tavalla kuin niissä pienissä kinkkuhyrrissäni 🙂 Päälle sivelin kananmunaa ja uunista tulon jälkeen tortut saivat vielä päällensä pipareiden koristelumassaa ja pistaasipähkinöitä. Tässä vaiheessa on vielä pakko hehkuttaa, että hyvä meidän luumutiimi!!! Ja kiitos teille, jotka olette postanneet kuvianne tuonne Instagramiin #perinteinenluumu tägillä. Te, jotka ette ole vielä tätä tehneet, niin kipin kapin osallistumaan kilpailuun jouluisen kuvanne kera, sillä jaossa on yhdelle onnekkaalle 3000,00 euron matkalahjakortti. Täältä postauksestani löytyy tarkemmat tiedot tuohon kilpailuun.

OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA

Viime aikoina olen innostunut pitkästä aikaa katsomaan leffoja. Miehen kanssa väijytään takkahuoneen sohvalla harva se päivä Netflixistä joku elokuva. Telkkaristakin näyttäisi tulevan tätä nykyä liki joka ilta pari leffaa. En voi uskoa, että en ole koskaan aiemmin nähnyt tuota eilen tullutta Holiday -leffaa. Nukahdin tosin kesken ja loppuleffan ajattelin pian katsoa boksilta. Suosittelen, ihana joulumieltä tuova elokuva. Onko teillä suositella joululeffoja? Tai leffoja jotka tuovat joulumieltä? Mulla joululeffana on pitkään ollut Shirley Templen Pikku Prinsessa. Aivan ihastuttava ja kyyneleet valuu kerta toisen jälkeen, kun tuota katson. Piirretyistä ollaan koko perhe ihastuttu Mikki Hiiri, Joulu Ankkalinnassa -elokuvaan. Uskomattoman kaunis animaatio, monta tarinaa ja jouluista musiikkia. Mieheeni (ja ehkä teidänkin miehiin 🙂 uppoaa Chevy Chasen A Christmas Vacation – Joulupuu on kärvennetty elokuva. Kaikessa hölmöydessään siinä sai kyllä nauraa vedet silmissä.

Oih, mä niin odotan jo joululomaa. Tänä vuonna annetaan joululahjana työntekijöille pari palkallista vapaapäivää ja pidetään tehdas kiinni jopa kokonaisen viikon. Tekee kyllä meille kaikille hyvää. Tuon viikon ajattelin valvoa luvattoman myöhään iltaisin telkkaria katsellen ja kirjoja lukien. Mätiä, smetanaa ja sipulia puolen yön yöpalana nauttien. Aamuisin aion nukkua luvattoman myöhään. Syytä toivoa, että lapsilla on samat haaveet  nukkumisen osalta 😉 Muuten ajattelin pyhittää joululoman vain olemiseen. Tällä joululomalla ei ole kiire aamuisin mäkeen, joten puoleen päivään (ja tarvittaessa pidempäänkin) saa hillua yöpuvussa. Käydä lenkillä, nähdä ystäviä, lukea syksyn mittaan rästiin jääneet suosikkiblogien postaukset. Ladata akkuja tulevaa kevättä varten.

OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Ollakin, että ollaan katsottu leffoja paljon ihan täällä kotisohvalla, niin eihän kunnon leffakokemusta elokuvateatterissa voita mikään. Isolta ruudulta katsottuna leffa kuin leffa näyttää paremmalta. Silloin pari viikkoa sitten käytiin Rillan kanssa katsomassa yksi ihana elokuva. Siitä lisää huomenna! Hyvän mielen elokuva sekin 🙂

ILOISIN TIISTAITERKKUSIN,

alle


20 Responses to “Jouluisia aatoksia”

  1. The Holiday on ihana elokuva <3 !! Meillä on itseasiassa mieheni kanssa perinteenä katsoa se aina joka joulu, yleensä viimeistään joulupäivänä, jos emme ole aiemmin ennättäneet :).

    • Maria sanoo:

      Moikka Tiia!
      No niin onkin, mä en voi vieläkään tajuta, miten olen missannut tuon leffan aiempina vuosina 🙂

      Ajattelin katsoa sen uudelleen parin viikon päästä myös. Sen verran ihana oli!

      Kivaa keskiviikkoa <3

  2. Emma sanoo:

    Oi, ompa herkullisen näköisiä! 🙂 Ihanan tunnelmallinen blogi! Jään mielelläni seurailemaan!

    • Maria sanoo:

      Kiitos Emma,

      tuo meidän kilpailun toinen tiimi Rillan johdolla intoutti mut kokeilemaan tuota sokerimassaa myös torttujen päällä. Ja hyvin toimi 🙂

      Ihanaa joulunodotusta <3

  3. Kuulostaa täydelliseltä joululomailulta, perfect!

    Meillä on ollut monena vuotena perinteenä katsoa kotimaisen ”kaverille ei jätetä -sarjan Pikkujoulut”, sitten juuri tuo The Holiday, sitten Love Actually, Lumiukko, Ihmeellinen on elämä, Paha pukki, Bridget Jones … Jotkut näistä siis katsomme yhdessä mieheni kanssa, jotkut katson yksin.
    Aaaaah, rakastan joulupyhiä pyjamassa, tänä vuonna tosin olen reissussa, mutta onhan minulla niitä vapaita ennen ja jälkeen joulun vaikka kuinka 😉

    Hali <3

    • Maria sanoo:

      Moi ihana!!!

      Kiitos vinkeistä, noista osa oli tuttuja ja osa ei. Bridgetit unohdin kokonaan – ne taitaakin tulla joka joulu telkkarista. Ja niin ihania ovatkin 🙂

      Voih, nauti sinä siellä auringosta – täällä ei ole moista taas näkynyt vähään aikaan 😉 Ja hei, todellakin: pyjamapäiviä kehiin sitten ennen ja jälkeen joulun!

      Haleja sinnekin <3

  4. Meidän muksut on tykänny katsella Yksin kotona leffoja, ja niitä on aika monena jouluna veivattu. Mies taas tykkää just noista Chevy Chasen leffoista, joista osa on mun mielestä ihan, todella , todella ärsyttäviä;D Oonpahan kuitekin katellu niitä seurana. Kiitos tuosta Pikku Prinsessa vinkistä! Se oli mun suosikkikirja joskus lapsena…

    • Maria sanoo:

      Moiksis Taina,

      hehee, sun mies on yhtä vinksahtanut kuin munkin 😀 😀 😀

      Yksin kotona leffat on muuten hyviä, kiitti muistutuksesta 🙂

      Ihanaista keskiviikkoa <3

  5. Maisa sanoo:

    Komppaan Reettaa, eli Love Actually (rakkautta vain) on aivan ihana! Samoin Lumiukko on aina nähtävä. Ja muutenkin sellainen lempeä hömppä, kuten Notting Hill ja Poika on jouluun sopivaa.

    • Maria sanoo:

      Kiitti Maisa,
      kävin katsomassa briiffin tuosta Love Actually -leffasta ja se on todellakin nähtävä. Ehkä jo tänään 🙂

      Notting Hill on muuten kans yks all time favorite leffat. Tuo Poikakin on ihana, sitä en olekaan pitkään aikaan katsellut!

      Kivaa keskiviikkoa <3

  6. Sipe sanoo:

    Täksi jouluksi tilasin itselleni lahjaksi Frendit-boksin. Kaikki tuottikset. Siinäpä vähän urakkaa 😀 Olen nykyään jotenkin tosi huono keskittymään elokuviin ihan kotisohvalta. Liikaa virikkeitä ympärillä. Leffateatteri onkin sitten ihan toinen juttu.

    Lisäksi tykätään perheen kanssa (kaksi aikuista lasta+vanhemmat) pelata erilaisia lautapelejä. Vuosia sitten ostettiin Carcassonne, sitä onkin sitten tahkottu useana jouluna lisäosien kera. Nyt päätin että enough is enough ja kun bongasin Anttilasta vielä tarjouksen, kaikki pelit -30%, niin kiikutin Menolipun kassalle. Nopealla googlauksella, sieltä hyllyjen välistä, vaikutti hyvältä peliltä pelattavaksi aikuistenkin kesken (ei oikein jakseta keskittyä sellaisiin ”oikeisiin” aikuisten peleihin missä on hirveästi sääntöjä ja opeteltavaa, perhepelit on must!)

    Mulla ei ole jouluvapaata kuin nuo ”pakolliset” pyhät, mutta viettelen tässä parhaillaan parin viikon lomaa 🙂 Meidän firmassa on tapana, että loppuvuodesta pidettäisiin pois kaikki kuluneelta vuodelta jääneet ylimääräiset vapaapäivät. Vietänkin tässä nyt tällaista sekalomaa, kesälomista, pekkasista, ylityövapaista ja parista muusta palkallisesta vapaasta saatiin raavittua kasaan kahden viikon loma, oujea! Ylihuomenna otan nenän kohti Brysseliä, siellä on vähän eri kaliiberin joulumarkkinat kun täällä meidän kotosuomessa, kiva päästä näin ekakertalaisena tuollainenkin näkemään 🙂

    • Maria sanoo:

      Moro Sipe!
      Hitsiläinen, Frendi-boksi olis ihan huippu!!! Kiitti vinkistä, taidan tilata sen itselleni joululahjaksi 🙂

      Carcassonne on ihan ässä myös – miehen kanssa sitä tahkottiin joskus aikoinaan. Saatiin tuo Menolippu joskus joululahjaksi ja ollaan tyystin unohdettu pelata sitä. Tai ei olla ehditty, joten kiitti siitäkin muistutuksesta.

      Oih, mooon kade! Kyllä kuule on Brysselissä ehkä astetta jouluisammat fiilikset kuin Keskustorilla 😀

      Oikein ihanaa lomaa ja joulunodotusta <3

  7. MarjoH sanoo:

    Samoin, Love actuallya minäkin ehdotan!

    • Maria sanoo:

      Heipsan Marjo
      ja kiitos 🙂

      Heti kun saan kommentteihinne vastattua, menen katsomaan löytyykö tuo leffa Netflixistä. Ulkona myrskyää, joten taidan vaihtaa juoksulenkin leffaan 😉

      Ihanaa joulunodotusta <3

  8. Anu sanoo:

    Voi vitsi,mä oon aina halunnut nähdä tuon Holidayn ja taas meni sivu suun!
    Jouluelokuvat on ihania:)me ollaan lasten kanssa katottu muutaman kerran se Joulutarina ja se on ihana:)
    Lapsena tykkäsin kans Yksin Kotona-leffoista.
    Ihania nuo kuvat teidän mummulasta,tosi kaunista:)

    • Maria sanoo:

      Heippa Anu!
      Oih, löytyisköhän tuo Holiday jostain netistä…se oli ihana <3

      Joulutarinaa ei olla vielä nähtykään, kiitos vinkistä 🙂

      Ja kiitos, mummulla on sisustussilmä kohdillaa 😉

      Tarjoiluastiapostaus on nyt siinä vaiheessa, että olen käynyt liki 100 ottamaani kuvaa läpi ja käsitellyt niitä 😀

      Ihanaa keskiviikkoa <3

  9. Leena sanoo:

    Hei!
    Sun blogista on tullut ihan ykkösblogi mulle 🙂 Leivonta- ja ruokaohjeet natsaa ihan täysin meidänkin perheen makuun ja tarpeisiin.
    Kiitos tuosta Pikku Prinsessa -elokuvavinkistä. En ole varma olenko KOSKAAN nähnyt sitä… nyt kyllä alkaa muisti palautumaan olenhan nähnyt kerran, kun olen ollut itse lapsi! Se oli surullinen kyllä.
    Huomaan, että syksyn aika on ottanut voimille ja nyt kun mietin mitä elokuvia haluaisin katsoa, niin mahdollisimman kevyttä hömppää kiitos! The Holiday ihan yksi ykkössuosikkini.
    Onpa harvinaisen kaunis mummula teillä muuten 🙂
    Mutta se mikä minut sai innostumaan kirjoittamaan on se, että olette antaneet työntekijöille pari palkallista vapaapäivää. Se on aivan huippujuttu ja varmsti mikä parhain joululahja. Näinä aikoina saa olla niin onnellinen, että on töitä, mutta samalla sitä osaa arvostaa kyllä vapaatakin, vaikkei sentään koko työpaikan kustannuksella. Mutta ihana ele ja työntekijänne ovat saaneet lottovoiton, kun ovat teillä töissä.

    -Leena

    • Maria sanoo:

      Hei Leena,
      ja kiitos kaunis kommentistasi <3 Ihanaa, että nuo ruokaohjeet tulee teille lukijoille tarpeeseen. Itse rakastan tehdä ruokaa, kuvata sitä ja jakaa ne vielä täällä teidän kanssa 🙂

      Pikku Prinsessa on surullinen, mutta niin ihana!
      Syksy on ollut pitkä ja pimeä. Leffat ovat ihana pakopaikka arjesta. Aiemmin olen karannut arkea karkuun kirjojen pariin, mutta nyt tosiaan parin viikon ajan pakopaikka on ollut takkahuoneen sohva ja Netflix 🙂

      Voi kiitos <3 Työntekijöiden hyvinvointi näkyy koko yrityksessä. Ymmärrän kyllä tämän taloudellisen ahdingon, joka saa yritykset lomauttamaan ja irtisanomaan. Jotenkin vain tuntuu, että mielellämme karsimme muista menoista. Pitkäkantoisesti ajateltunakin työntekijät ja se yhteishenki on kyllä tärkein.

      Hei kiitos, mummula on niin kaunis ja kotoisa <3

      Ihanaa joulunodotusta <3

  10. Tuire sanoo:

    Aivan ihania kuvia ja joulutunnelmia <3 The Holiday on yksi ihanimmista elokuvista, katson sen aina uudelleen, toinen suosikkini on Family man 🙂
    Suloista joulunalusaikaa <3

    • Maria sanoo:

      Kiitos Tuire <3

      Tää joulunodotus aika on vaan niin ihanaa!! Ja hei kiitti vinkistä; näin joskus puolet tuosta Family manista, mutta en ole katsonut sitä loppuun. Se on pakko tänä jouluna katsoa 🙂

      Tunnelmallista torstaita sinne <3
      PS. täällä ropisee sade peltikattoon, toivottavasti muuttuu pian lumeksi 🙂

Kommentoi