torstai 27. marraskuun 2014

☆(pikku)jouluisia herkkuja☆

MOIKSIS TAAS!

Te ihanat toivoitte juttua meidän jouluisista herkuista. Toki meillä tehdään ne perinteiset peruna- ja lanttulaatikotkin, mutta ajattelin jakaa teidän kanssa nyt vuosien varrella hyväksi kokemiani jouluisen kahvipöydän suolaisia ja makeita herkkuja, jotka muuten sopivat loistavasti myös pikkujoulunaposteltaviksi. Joulun leivonnaisissa tuoksuu mausteet ja ne leivotaan jouluisen musiikin soidessa taustalla. Suolaiset ovat sellaisia, jotka maistuvat niin kahvin, glögin kuin viininkin kanssa. Aloitellaan siis suolaisista:

g

VUOHENJUUSTOPALAT

torttutaikinaa
vuohenjuusto
hunajaa
persiljaa

– lämmitä uuni 225 asteeseen.
– ota pyöreällä muotilla torttutaikinasta ympyröitä.
– esipaista uunissa 5 minuuttia.
– ota pois uunista ja laita päälle vuohenjuustosiivu, persiljaa ja hunajaa.
– paista vielä grillivastuksen alla noin viisi minuuttia.

0IMG_4242 0IMG_4241

Torttutaikinalevystä tehtävät pikkusuolaiset ovat niin helppoja ja vain mielikuvitus on rajana näiden kanssa. Ylläolevat pikkusuolaiset sain aikaan näin: Torttutaikinalevyyn painoin piparkakkumuoteilla kuvioita, voitelin kananmunalla ja paistoin niitä uunissa 225 asteessa noin 7-10 minuuttia. Sitten halkaisin ne keskeltä ja laitoin kahta eri täytettä:
1) brie-juustoa ja viikunahilloa
2) savuporotuorejuustoa ja rosmariinia
Toki nuo ylemmät vuohenjuustohunajakiekotkin voi tehdä tällä menetelmällä. Notkistaa vuohenjuuston ja hunajan massaksi, lisää persiljaa ja täytää valmiit torttutaikinatekeleensä tuolla massalla 🙂 Ja sitten; joulunahan herkutellaan myös makeilla. Itse olen tässä vuosien saatossa tullut enemmän pikkusuolaisten ystäväksi, mutta en kyllä kieltäydy jouluisista herkuista. Suklaata tulee pääosin syötyä vain jouluna. Ja ehkä siksi se ei maistukaan juuri keskellä vuotta. Tulee vedettyä ns.suklaaöverit 😉 Alla olevaan näyttävään jouluiseen pavlovaan pohjaan otin ohjeen täältä ja täytteeseen täältä.
0IMG_0720
Suklaa. Tuo syntinen herkku, joka vie kielen mennessään pääsee jatkokäsittelyyni joka joulu. Yleensä teen siitä rocky roadeja tai sitten kuorrutan sillä kakkuja. Alla pari rocky road -variaatiota sekä ohje taivaallisen hyvään piparkakkutoffeeseen. Rocky roadeja varten sulatan suklaan mikrossa, sitten sekoitan sekaan mitä mieleeni juolahtaa. Kantsii kokeilla myös glögitiivistettä rocky roadeihin, sillä saa kivasti mukaan joulun makua. Kuten myös piparkakkumausteella.
rr
PIPARKAKKUTOFFEE

1 dl kuohukermaa
1/2 dl Dansukker Vaaleaa Siirappia
1/2 dl Dansukker Taloussokeria
1 tl piparkakkumaustetta

Sekoita kuohukerma, siirappi, taloussokeri ja piparkakkumauste suuressa lasikulhossa. Kuumenna mikroaaltouunissa täydellä teholla (700 W) noin 6 minuuttia. Sekoita ja kuumenna vielä 2 minuuttia täydellä teholla. Kaada seos voidellulle folioarkille. Anna jäähtyä. Leikkaa paloiksi ja kääri makeiset paperiin

rr1 rr4

 

Yhtälailla kuin suklaa kuuluu jouluun, niin siihen kuuluvat myös luumuleivonnaiset. Perinteisesti tortut, mutta torttuaineksien kanssa voi myös vähän leikitellä. Pari vuotta sitten intouduin tekemään luumukiehkuroita. Mukavaa vaihtelua perinteisille joulutortuille. Ja hei, näissäkin voisi toimia joku suolainenkin täyte:

LUUMUKIEHKURAT

lehtitaikinaa
luumumarmeladia
tomusokeria
1 tl piparkakkumaustetta

Sulata lehtitaikinalevyjä parillinen määrä. Kaulitse niitä hieman ohuemmaksi. Levitä puolille määrälle levyistä luumumarmeladia ohuelti. Jätä noin 1 cm reunoilta ilman marmeladia. Nosta loput lehtitaikinalevyt kansiksi. Kaulitse kevyesti. Leikkaa pitkittäissuunnassa noin 1 cm levyisiä suiroja. Pyörittele suirot kierteelle. Paista 200 asteessa noin 10-12 minuuttia.

0IMG_9681

Joka joulu sitä keksii kyllä jotain uuttakin herkkua. Selasin pikaisesti tuossa uusimman Glorian Ruoka & Viini -lehden ja sieltä pitää kokeilla kyllä erilaisia pintxoja tänä vuonna. Ehkäpä jo viikonloppuna 🙂 Nyt viemään lapsia jumppaan ja kohti sushi-takeouttia. Sushista onkin aivan liian pitkä aika! Elämä pyörii jälleen näköjään ruokailujen parissa. Mutta se samperin flunssa ei ole vieläkään selätetty, joten ei uskalla liikaa liikkuakaan.

ILOISIN TERKUIN,

alle

PS. Tuossa alla on tämän päivän tiedotuspuoli; kutsu blogini lukijailtaan! Ihana Ulla-Maija Eveliinan Talosta lupasi illan ostoksista myös 15% alennusta, joten kannattaa säästää osa jouluostoksista tuonne 🙂


8 Responses to “☆(pikku)jouluisia herkkuja☆”

  1. Kristiina H. sanoo:

    Kyllä on taas herkullisen näköisiä leivonnaisia. Luulenpa, että useampaa näistä on pakko kokeilla.

    • Maria sanoo:

      Hei kiitos Kristiina 🙂
      Nämä on myös ihan älyttömän nopeita ja helppoja valmistaa!

      Ihanaa perjantaita <3

  2. Saija sanoo:

    Ihania ohjeita. Luumukiehkurat menee kokeiluun heti. Itse olen tehnyt vataavia aikaisemmin vain suolaisina. Ylijääneet torttutaikinat olen aina paistanut juusto/yrttikiehkuroiksi.

    • Maria sanoo:

      Kiitos Saija 🙂

      Ja kiitos vinkistä, juusto/yrttikiehkurat kuulostaa sellaisilta, että meillä syödään niitä tänä iltana!

      Suloista perjantaita <3

  3. Sari Riekkola sanoo:

    Ihanat herkut ja helpot…;) voi kiitos Ihanuus, kun jaat nämä, näistä saa niin upeita vinkkejä joulupöytään että pois alta!
    Näitä alan kokeilemaan pikku hiljaa, ja jouluna meidän porukat saa ihania syötäviä!
    Mukavaa torstain loppuiltaa sulla ja vieläkin kivempaa huomista<3

    • Maria sanoo:

      Voi ihanaa, kiitos Sari!
      Niin mielettömän kiva kuulla, että näistä tällaisista ruokapostauksista on teille lukijoille hyötyä ja saatte vinkkejä näistä 🙂

      Nämäkin, kuten kaikki kokkailuni ovat helppoja toteuttaa…musta ei ole leipomaan sellaisen reseptin mukaan, jossa on kaksi sivua ainesosia 😀

      Ihanaa perjantaita <3

  4. Satu sanoo:

    Eksyin blogiisi sattumalta ja olen hyvin onnellinen, että päädyin tänne!
    Tämä ruokapostaus tuli ja pelasti minut! En ole mikään häävi kokki ja olen vähän tuskastellut mitä tarjota tulevassa glögi-illassa. Nyt en mieti enää, sillä kokeiluun lähtevät kaikki nuo reseptit. Iso kiitos siis näistä vinkeistä.

  5. […] on oikeastaan mielikuvitus (ja mulla jälleen aika…), itse lainasin nämä ohjeet ystäväni Marian […]

Kommentoi