sunnuntai 26. lokakuun 2014

Yksi rakeinen kuva…

…ja miljoona mukavaa muistoa!

HEIPPARALLAA!

Sanonta ”Väsynyt, mutta onnellinen” on saanut juuri konkreettisen merkityksen. Eikä oikeastaan ole niin kovin väsykään. Eli olotila on onnellinen 😀 Eilen päivällä suuntasimme miehen kanssa Helsinkiin. Mies painui hotellin kautta kuntosalille ja itse suuntasin Bloggers’ Inspiration Dayhin. Ai että oli ihana nähdä niin monta tuttua kasvoja; entuudesta tuttuja ja jo nähtyjä, mutta myös monta ihan uutta (blogimaailmasta tuttua) kasvoa. Sen verran haipakkaa tuo päiväkin meni, että kamerassa oli tasan kaksi kuvaa. Hmm, ei tainnut olla tämä bloggari ihan ajantasalla, kun unohti kuvailla 😉 Nuoruuden intoa puhkuva Sara piti blogitunnin, jossa Annika, Aino ja minä keskustelimme bloggaamisesta. Ihana saada vertaistukea ja huomata, että se bloggaaminen on muillekin intohimo. Välillä tulee rämmittyä myös samanlaisissa karikoissa. Kiitos panelisteille ja Saralle, oli kunnia päästä mukaan blogitunnille!

Heti neljän jälkeen suuntasin hotellille ja nappasin miehen mukaani. Pikainen kierros kaupoilla ei juurikaan tuottanut tulosta, mutta ravintolavalinta oli nappi. Alun perin meidän piti mennä ystävien kanssa kahville, mutta päätimmekin mennä kaksin syömään. Hotellimme (GLO Art) lähellä oli aivan taivaallinen thaimaalainen ravintola. Tilasimme ”maistelumenun” – 7 ruokalajin illallisen, joka oli kaikkea muuta kuin ”maistelumenu”. Ruoka hit the spot ja jossain vaiheessa päätimme olla kiirehtimättä. Söimme rauhassa ja juttelimme. Pitkästä aikaa ihan kaksistaan ja ilman lapsia. Iltatilaisuus alkoi kello 19.00, joten pikkuisen tuli kiirus laittautuimisen kanssa; saavuimme hotellille vasta kymmentä minuuttia ennen h-hetkeä. Nopeasti tukka nutturalle ja mekko päälle. Sitten menoksi. Tämä yksi ainoa kännykällä otettu rakeinen kuva on ikuistamassa illan lookia:image1

Fredan Tivolissa palkittiin blogimaailman tähtiä ja täytyy sanoa, että oikeaan osoitteeseen meni palkinnot! Onnea vielä teille kaikille 🙂 Ilta kului jutellessa. Jäin koko ajan kiinni suustani. Monta tuttua jäi tosin vielä moikkaamattakin. Ehkä ensi kerralla sitten? Kiitos teille kaikille ihanille, jotka tulitte juttelemaan. Oli aivan mielettömän kiva vaihtaa kuulumisia ja saada kasvot (+ääni) blogeille. Tällaisia blogitapahtumia pitäisi todellakin olla useimmin. Sparrausta parhaimmillaan, sanon mä! Niin ja kiitos Indiedaysin porukalle huipuista juhlista; veikkaan, että päivä- ja iltatilaisuus ei jättänyt ketään kylmäksi!

Pääsimme miehen kanssa ajoissa nukkumaan, joten karistimme tänä aamuna Helsingin pölyt jaloistamme jo anivarhain. Kotona olimme 11 maissa ja pakkasimme nopeasti tytöt autoon ja suuntasimme mökille saunomaan. Täydellinen viikonloppu, jonka ansiosta jaksaa taas pitkän pimeän ajan. Päivän valo lyheni kertaheitolla, kun kelloja siirrettiin. Jos jotain positiivista, niin lapset sai aikaisemmin nukkumaan ja aamulla saa nukkua tunnin pidempään.

Nyt kuvien käsittelyn pariin; huomenna tarinoidaan kynttilänvalossa yhden blogiyhteistyöjutun parissa 🙂

SULOISTA SUNNUNTAI-ILTAA,

alle


14 Responses to “Yksi rakeinen kuva…”

  1. Oli tosi mukavaa tavata sinut! <3

    • Maria sanoo:

      Moikka Liina,
      kuten myös <3
      Hei, mä laitan sulle s-postia tässä jahka ennätän 🙂

      Ihanaa alkanutta viikkoa!

  2. Komppaan Liinaa! Oli kiva tavata 🙂

  3. Sally sanoo:

    Ooh, rakeita tai ei, niin näytät tosi hyvältä!

    Ja hei, et muuten oo ainut, joka unohti ottaa kuvia (jotain räpsyjä tuli sentään otettua).. Mutta päivän ja illan tarkoitus taiskin olla ja nauttia hyvästä seurasta + tunnelmasta! ♥

    • Maria sanoo:

      Voi kiitos ihana <3

      Hei, mennään vaikka glögille joku ilta, jäi jutut kesken 😀

      Ihanaa alkanutta viikkoa!

  4. Kuin myös, oli kiva jutustella hetkonen! Ja te lähditte mökille, mahtavuutta! Mukavaa viikkoa teille, täällä aletaan hiljalleen valmistautua henkisesti lomalta paluuseen..

  5. Lumo sanoo:

    Oli kiva tavata taas. Blogipäivien parasta antia onkin muiden bloggaajien tapaaminen.

    • Maria sanoo:

      Oli tosi kiva tavata <3
      Näitä päiviä pitäisi olla useammin 🙂

      Iloista alkanutta viikkoa (kamalasta säästä huolimatta :D)!

  6. Sama vika, kännykässä tasan yksi rakeinen kuva ennen Tivoliin kiiruhtamista! 😀 Ja sekin ulkotakki päällä 😉 Mutta luotan ID:n kuvasaldoon…
    Oli tosi kiva tavata! Mukavaa viikon alkua 🙂

    • Maria sanoo:

      Oli ihana tavata <3
      Toivottavasti tavataan pian uudelleen 🙂 Hih, mäkin täällä odottelen tuota kuvasaldoa 😀

      Kivaa alkanutta viikkoa!

  7. Tuire sanoo:

    Olipa tosi hauska tavata kokkareilla! Oikein onnistunut ilta. Kameraani tallentui meidän juhlatunnelmia, käy kurkkaamassa blogistani. 🙂 Näytit upealta mekossasi!

    • Maria sanoo:

      Moi Tuire!
      Oli ihana tavata <3
      Hei, kiitti tulenkin heti tänä iltana katsomaan kuvia...jaiks nyt alkoi jännittämään 😀

      Ihanaa alkanutta viikkoa!

Kommentoi