perjantai 10. lokakuun 2014

Kosmetiikkahamsterin osavuosikatsaus

HIPSHEI JA HUOMENTA!

Jihuu! Perjantai on täällä 😀 Vielä työpäivä ennen viikonlopun alkua, mutta ihana oli päästä taas tänne, missä ”where the magic happens”, niin kuin ihana ystäväni Vallery totesi eilen työpaikallamme käydessään. Ymmärrän muuten vanhempia ihmisiä täydellisesti siinä, että kun ei aivonystyröitä käytä päivittäin, niin niiden toimintakyky laskee. Kolme kotipäivää tässä välissä teki sen, että aivot ovat jotensakin joutenolotilassa. Helposti tartun laskimeen näin perjantaisin ihan niissä iiseissäkin laskuissa. Pitäis vissiin alkaa tekemään kotipäivinä sudokua tai jotain 😉

No niin, nyt mennään vähän sitten sinne minun osaamisalueeni ulkopuolelle. Eli kosmetiikkajuttuihin. Pohjustuksena se, että olen tämän vuoden käynyt taistelua ihoni kanssa; hormonaaliset jutut taustalla vaikuttavat sen verran, että ihosta tuli jälleen se teinivuosina tuttu kiiltävä ja rasvainen ihotyyppi. Tuossa mentiinkin monta vuotta seesteisesti tasaisella iholla (kiitos pillereiden). Jotenkin luulin, että ihovaivat ovat long gone iän myötä, mutta eivät näköjään olekaan. Heinäkuussa kävin pitkästä aikaa ensimmäisen kerran kasvohoidossa ja tuo ihana kosmetologini teki mulle Elsa Hjeronymus -hoidon sekä mekaanisen puhdistuksen. Iho rauhoittui silminnähden heti, muutos oli huomattavissa seuraavana päivänä. Sovimme, että otan kaksi hoitoa sarjahoitona eli otin toisen hoidon elokuulla. Oikeastaan syyskuun puoleen väliin asti asti meni hyvin, muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta. Sitten alkoi taas pukkaamaan pientä hikinäppyä otsaan ja iho rasvoittumaan. Pian tajusin, että se johtui yhdestä meikkivoiteesta, jonka ostin (tästä postauksen loppupuolella). Joten tällä viikolla kävin uudelleen kasvohoidossa parin kuukauden jälkeen. Tällä kertaa hoitona oli mikrohionta. Jälleen iho rauhoittui ja on jopa tällä hetkellä vähän kiristävä, joten olen käyttänyt kuivan ihon yövoidetta.

Mutta tuon parin seesteisemmän ihokuukauden aikana huomasin, että olin aiemmin keväällä ja kesällä ehkä kuorinut kasvojani liian usein ja käyttänyt kuivattavaa naamiota liian usein. Vaihdoin kuorinnan ja naamion 2-3 krt viikosta yhteen kertaan viikosta. Mä olen sellainen hamsteri, mitä tulee kaikenmaailman rasvoihin ja seerumeihin; ostan niitä ja sitten huomaan, että ne jäävätkin parin viikon jälkeen käyttämättä. Nyt kesä ja syyskuu mentiin Sothysin päivä- ja yövoiteella (rasvaiselle iholle). Päivällä tuota geeliä ja yöksi korjaavaa. Tällä viikolla ostin tuon naamion, joten siitä minulla ei ole vielä kokemuksia. Nyt kun iho on parina iltana kiristänyt, niin olen palannut käyttämään tuota Vichyn kuivan ihon voidetta (pikkuisesta näytepurkista). Avènen tuotteista olen tykännyt aina. Joskus mulla oli siitä putsari, mutta nyt enää tuo matifioiva geeli sekä kasvosuihke (jota tosin ei tule käytettyä). Kesällä huomasin, että tuosta mattageelistä oli kyllä jonkun verran apua.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Instagram-seuraajat tietävätkin, että meillä oli toissa iltana tyttöjen kanssa meikkien inventointi-ilta. Voi, tällainen osavuosikatsaus pitäisi pitää kvartaaleittain. Ei näin kerran kahteen vuoteen. Monta putelia ja kynää jouti roskikseenkin, sillä olivat joko kuivuneet tai haisivat ihmeelliselle. Noudatatteko te muuten noita esim. meikkivoiteessa olevia suosituksia, että kuinka kauan pysyy hyvänä avattuna? Inventoituamme purkit ja purnukat mulle tuli ongelma, että mihin nuo meikit laitan. Tähän asti ne olivat olleet viidessä eri meikkipussissa sekaisin. Ikeasta olisin halunnut sellaisen kätsyn lokerikon, mutta koska Ikean suuntaan ei ollut menoa sinä iltana, niin nappasin kauppareissulla Tigeristä kaksi miniostoskoria. Aikas söpöjä ja ajavat asiansa loistavasti.

 ID OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Toisessa korissa on meikkivoiteet yms pohjustusjutut ja toisessa luomivärit, kajaalit ja kulmakarvakynä. Kyllä, yksi kynä, jota olen nyt käyttänyt ehkä kolme vuotta. Se on enää pari senttiä pitkä 😀 Kesällähän suosittelin teille tuota Cliniquen ihohuokosia pienentävää ja kiiltoa ehkäisevää voidetta. Aikansa se auttoi ja pidin sitä ihan ässätuotteena, mutta sitten musta alkoi tuntumaan, että se tukkii ihohuokosia. Poskien iho muuttui ihan ihmeelliseksi; huokoset isoni. Kesällä mulla ajaa meikkivoiteen virkaa tuo Estee Lauder Day Wear, syksylle ja talvelle kaipaan jotain tanakampaa. Syyskuussa päätin, että palaan kokeilemaan Joe Blascon meikkivoidetta, sillä joskus parikymppisenä muistan sen hyvin toimineen. Ostin yhden meikkivoidenapin ja viikon jälkeen huomasin, että iho alkoi olemaan ihan silmin nähden veltostuneempi ja ihohuokoiset näkyvämmät. Koska tuo puhdistusrutiinini oli sama kuin aiemminkin, niin laitoin tämän Blascon piikkiin. Tiedä sitten häntä, että oliko syy siinä vai ei, mutta lopetettuani Blascon käytön iho parani hieman. Budapestin lentokentältä ostin Lancomen Teint Idole Ultra 24 h ja odotin kummia. Mutta kas, ei tuo pitänyt mulla kiiltoa pois kuin reilun tunnin. Ja jälleen huomasin, että sekin tukki huokosia. Tai pakeni ihohuokosiin ihan hassusti. Voi tosin olla, että ihoni oli tässä vaiheessa taas kunnollista kasvohoitoa vailla ja nämä ns. kalliit tuotteet vain pahensivat ongelmaa. Täytyisi kokeilla nyt tuota Lancomea uudelleen. Viime syksyn ja talven menin tuolla Lily Lolon mineraalimeikillä. Jotenkin sekin tuntui yhtenä päivänä sitä kokeiltuani liian pakkelimaiselta. Mutta annan sillekin vielä uuden mahdollisuuden 🙂

Viikoksi ennen tämän viikon kasvohoitoa palasin kokeilemaan vanhoja tuttuja ja turvallisia markettituotteita meikkien suhteen. Iho rauhoittui ja ihohuokoiset eivät näyttäneet niin tukkeutuneilta. Eli tällä hetkellä päivittäisessä käytössä on Lumenen CC-voide miksattuna Maybellinen Dream Pure BB-voiteen kanssa ja päälle laitan vuosikausia käyttämäni No7 irtopuuterin sävyssä translucent. Koen jopa tuon CC-voiteen hieman liian paksuna ja peittävänä, sen takia ohennan sitä tuolla BB-voiteella. Poskille hieman Lumenen aurinkopuuteria, kulmat ruskealla kulmakynällä hieman töpötellen, yläluomen rajaan mieluiten värillisellä kynällä. Kesällä käytin vaaleansinistä ja nyt syksyllä oranssia. Ripsiin Kanebo 38. Luomiväriä käytän harvoin ja liekö siinä syy, mutta esimerkiksi tuo alempana kuvassa oleva Body Shopin nelikkoväri on vielä kuin uusi. Yhtä nappia lukuunottamatta. Liki 10 vuoden jälkeen.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Summa summarum, ei voi yleistää, että kalliit tuotteet ovat aina niitä parhaimpia. Kokeilemalla sen huomaa, mikä sopii ja mikä ei. Lisäksi uskon edelleen vahvasti siihen, että ihon kunto on pääosin kiinni elintavoista; ruokailuista, liikunnasta ja levosta. Ulkoisista tekijöistä tärkeimpänä pidän sitä, että joka ilta ennen nukkumaanmenoa poistaa meikit. En yksinkertaisesti osaa mennä nukkumaan meikit päällä. Nyt ajattelin kuluttaa kaikki nuo purnukat, niin ihonhoitoon liittyvät kuin meikitkin loppuun ennen uusien ostamista. Mutta hyviä vinkkejä rasvoittuvan ihon meikkivoiteeksi otetaan silti ilolla vastaan 🙂 Pian kun pakkaset tulevat niin iholleni käy varmasti samalla tavalla kuin aina ennenkin; se muuttuu pintakuivaksi sekaihoksi.  Saas nähdä, mitkä meikkipohjat silloin toimivat.

Tulipahan taas tekstiä. Toivottavasti punainen lanka ei kadonnut, sillä aloitin postauksen kirjoittamisen aamukuudelta, sitten pidin parin tunnin luovan tauon (töitä) ja lopetin nyt kahvitunnilla 🙂

ILOISIN PERJANTAITERKUIN,

alle

PS. jos ei teillä ole vielä illaksi naposteltavaa, niin pysykäähän kuulolla. Tein taas eilen niitä älyttömän hyviä vuohenjuustopäärynäleipäsiä. Laitan ohjetta neljän jälkeen, kun pääsen töistä kotiin ja käsiksi kuviin.

 


15 Responses to “Kosmetiikkahamsterin osavuosikatsaus”

  1. Ninnu sanoo:

    Can’t wait ;). Nam!

    Hyvä välillä kuulla maallikkomielipiteitä myös meikeistä. Juuri ne arjen kokemukset on hyvä jakaa, koska kosmetiikkaosastoilla myyjät yleensä vannoo tuotteidensa nimeen. Olen nainen yli 30 + ja aivan samojen ongelmien kanssa ihoni kanssa painin. Välillä meni vuosia, kun iho oli kunnossa, mutta juurikin hormonaaliset muutokset ovat ihmeellisiä iholleni. Tuo Lumenen CC on ollut päivieni pelastaja (johon palaan aina uudelleen ja uudelleen), itse myös YSL ja Lancomea ym. ym. käyttäneenä ja välillä karvaasti pettyen, totean, että aina ei kannata mainospuheisiin uskoa. Meikkivoiteen hankkiminen on yksi maailman vaikeimpia naisen elämässä ;).. *huokaus*

    Ihanaa, syksyistä viikonloppua!

    • Maria sanoo:

      Kiitti Ninnu!
      Sehän se just onkin, että eka tuhlaa omaisuuden kalliisiin meikkeihin ja rasvoihin ja sit ne ei toimi, niin kuin mainoksissa luvataan 😀
      Naisen elämä on aika haastavaa, varsinkin just tuon meikkivoiteen ostaminen 😉

      Hei, tsemppiä sinne ihonhoitoon! Mrs K tuossa vinkkaili, että kannattaa vaihtaa rasvaton maito luomu kevyt maitoon. Tätä mä ajattelin nyt kokeilla. Ilman maitoa, kun en osaisi elää.
      Jeps, perästä kuuluu ohjetta perjantai-illan napostellulle 🙂

      Kiitti samoin sinne, ihanaa viikonloppua <3

  2. Mrs. K. sanoo:

    Minulla myös käytössä tuo Lumenen CC, se oli kesällä hieman kevyempi. Nyt ehkä talven tullen vaihdan taas (kalliimpaan) – Exuviance-sarjan meikkivoiteeseen. Exuviance on pelastanut ihoni monella tapaa. Vihdoin olen löytänyt tuotteet, jotka toimivat, ovat hygienisesti pakattuja (pumppupullot), juuri sopivasti hajustettuja ja tehokkaita. Suosittelen, todella lämpimästi!
    Yritän noudattaa kynissä ja ehdottomasti ripsivärissä sitä parasta ennen merkintää. Luomiväreissä se on jäänyt, sillä body shopin luomiväripaletit ovat super-kestäviä! Meikkivälineiden puhdistuksen yritän muistaa tehdä kerran viikossa – samoin meikkipussin pesu/vaihto uuteen.
    Ravinnolla on merkittävä vaikutus ihon kuntoon. Tuosta mm. juuri viimeiksi luin maitotuotteiden vaikutuksista; http://kideblogi.fi/muru/2014/10/03/rasvaton-maito-kiitti-kun-pilasit-ihoni/. Itse olen maidoton mutta kun sitä jäätelöä on ”nauttinut” – saa siitä kyllä maksaa hinnan joka näkyy peilin kautta. Onneksi minäkin olen päässyt eroon pillereistä..ei kiitos enää sitä säätöä! 🙂

    • Maria sanoo:

      Moikka Mrs K
      ja ihana kuulla, että Lumene CC on niin usealla käytössä. Se on oikeasti hyvä tuote!
      Mutta hei, nyt mua alkoi kiinnostamaan nuo Exuviance. Kosmetologi viimeksi kokeili mulle Sothysin meikkivoidetta ja se toimi kyllä hyvin. Mun iho reagoi herkästi just noihin hajusteihin. Meikkivälineiden puhdistuksessa mä olen aivan älyttömän laiska…pitänee tsempata 😀

      Mä kokeilen eka tuota luomu kevytmaitoa, mutta jos ei auta niin ei muuta kuin maidottomalle!

      Hei, ihanaa viikonloppua <3

    • Maria sanoo:

      Moikka vielä,
      oli pakko tulla hehkuttamaan; perjantaista asti meillä on juotu luomu kevyt maitoa ja näen ihossani selvän muutoksen, mutta sitä enemmän näen muutoksen atooppisen esikoisemme kyynärtaipeissa; punaiset tulehtuneet ihottumat ovat poissa ja jäljellä enää hailakat punaiset jäljet! Kiitos vinkistä ja linkistä <3 Tästä täytyy vielä tehdä erillinen postaus 🙂

  3. Mari sanoo:

    Heippa Maria!

    Vinkkinä vinkkaan sinulle tuon rasvaisen ihon kanssa kamppailuun tuotteet jotka ovat pelastaneet minun ihoni tuolta samaiselta kamppailulta! Nimittäin Exuviancen Purifying Cleansing Gel – puhdistaa naamalta kaiken meikin ja hyvin lähtee silmämeikitkin, pitää ihon hyvänä eikä jätä kiristävää tunnetta. Samalta sarjalta Restorative Complex Moisturizer (joka on kuin onkin yövoide joka toimii kuin unelma myös päivävoiteena, ei jätä rasvaista tunnetta, mutta kosteuttaa hyvin ja pitää ihon heleänä). Sarjana Exuviansehan on nimenomaan kaikenlaisille ongelmaihoille suunniteltu tuotesarja joka todella toimii. Sarjalla on myös paljon ”rajuja” tuotteita niille todella ongelmaihoisille, mutta nämä kaksi ovat olleet jo vuosia omia MUST HAVE-juttuja ihon hoidossa.

    Tuotteita myy vain ammattilaiset, joten en ole varma ketkä kosmetologit sitä Tampereella myy, mutta netistä uskoisin löytyvän Tampereellakin olevat jälleenmyyjät 🙂

    Suosittelen, pistähän kokeilulistalle 😉

    Syysterkuin,
    Mari

    • Maria sanoo:

      Moikka Mari
      ja kiitos sinullekin vinkistä! Tuota Exuviancea pitää jostain metsästää…mun mielestä kosmetologillani ei sitä ole myynnissä. Täytyy googletella 🙂
      Tuollaisen kunnon putsarin mä tarvitsisin. Niissäkin on eroja muuten ihan hirmuisesti, joidenkin jälkeen saa lutrata kasvoveden kanssa ihan hirmuisesti ennen kuin vanulappu on puhdas.

      Kiitos ja oikein ihanaa viikonloppua <3

  4. MarjoH sanoo:

    Söpöt nuo ostoskorit. Saanko kysyä, missä kävit kosmetologilla. Itsekin pitäisi aikaa varata ja vinkkejä kaipaisin

  5. Riitta sanoo:

    Moikka. Mulla voisi olla hyvä vinkki ihon hoitoon, sisäisesti nautittuna

    • Maria sanoo:

      Moikka ihana!
      No hitsi, mä laitan sulle fb:n kautta mun osoitteen niin laita sä mulle postittaen tuote ja lasku 😀

      Ihanaa alkanutta viikkoa <3

  6. Tanja sanoo:

    Kiitos Maria hyvästä jutusta. Tykkäsin. Minullakin arkikäytössä ihan markettikamaa L’orealin bb- ja cc-voiteet, ihan kosmetologin suosituksesta. Lancome pelastaakin sitten ne vähän tiukemmat tilanteet.. Koitetaan pysyä taas hehkeenä.

    • Maria sanoo:

      Kiitos Tanja,
      ihana, jos tämä juttu oli mieleinen…vaikkakin ihan ulkona mun mukavuusalueeltani 😉

      Kiva kuulla, että kosmetologitkin suosittelevat näitä vähän edullisempia sarjoja.

      Juu, huoh ei ole helppoa olla nainen 😀

Kommentoi