keskiviikko 08. lokakuu 2014

Viisi vinkkiä arjessa porskuttamiseen

HEIPPAHEI JA HUOMENTA!

Täten julistan kapinnan arkea vastaan alkaneeksi! :) Käsi ylös, kenellä on vaikeuksia herätä aamulla, kun on pimeää? Täällä taas molemmat kädet pystyssä. Vaikka menin eilen nukkumaan jo klo 21.30 ja vetelin hirsiä aamuseitsemään niin silti tekee tiukkaa. Täytyy ottaa uusi strategia tähän arkeen. Kuten todettua niin eilinen oli vähän ”haastava”. Näin kauniisti sanottuna :D Miehen kanssa keskusteltiin siitä, että miten se voi olla näin hektistä välillä ja että mistä ruuhkavuodet johtuvat. Tai miksi ylipäätään ihmiset ovat tehokkaimmillaan näin 35-45 -vuotiaina? Just silloin kun lapset ovat pieniä ja töissä kiidetään uraputkessa. Miksei meihin ole sisäsyntyisesti luotu sellaista ominaisuutta, että olisimme tehokkaimmillaan eläkkeelle jäämisen jälkeen? ;) Silloin kun olisi (toivottavasti) mahdollisuus matkustella ja nauttia niistä lastenlapsista (ei pidä ottaa heitäkään itsestäänselvyytenä tosin)?

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

No kuitenkin, töttöröönä tänä aamuna herätessäni, päätin että eihän tästä tule yhtään mitään. Epäorganisoitu on sana joka kuvaa meidän arkeamme tällä hetkellä hyvin vahvasti :) Ehkä tuo osittainen työviikkokin tuo oman lisänsä tähän; sitä ikään kuin tippuu tiistaisin tyhjän päälle, kun on kotona. Mä olen luotu olemaan töissä, joten helposti kasaan noille välipäiville ihan liikaa tekemistä. Ja soimaan itseäni, kun en saa kaikkea tehtyä. Eilenkin iltayhdeksän maissa potkaisin eteisessä lojuvaa imuria ja tein päätöksen, että suosiolla imuroin vasta tänään. Pitää olla itselleen kiltti. Mutta joku roti tähän arkeen on saatava. Näin päätin, kun muistin aamulla, että pikkuisella on tänään liikuntaa. Siinä silmät ristissä kauhoin kolmen kuivarikoneellisen vaatteita olkkarin sohvalla ja yritin löytää jumppahousut toiselle. Huh, seuraavaksi etsimme juomapulloa ja pikkupyyhettä. Tein lähinnä itseäni varten seuraavan listan, mutta voi olla, että tästä on hyötyä teille muillekin arjen pyörteessä kamppaileville ruuhkavuosi-ihmisille:

1. Tee viikon ruokalista valmiiksi sunnuntaina

Kuinka usein sitä miettiikään ääneen, että mitä tänään syötäisiin. Tuskailee niiden samojen vaihtoehtojen kanssa. Viikosta toiseen. Istukaa alas ja miettikää ne ruoat, joita haluatte syödä tulevalla viikolla. Arkiruokapostauksessahan totesimme yhdessä, että keitot ja laatikkoruoat pelastavat arjessa. Niitä voi syödä muutaman päivän peräkkäinkin. Ensi viikosta alkaen alan taas käyttämään tuota Prisman kauppakassipalvelua ja teen viikon ruokaostokset netissä. Noudan ne sitten maanantaina töiden jälkeen.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

2. Laittakaa kalenteriin jokaisen menot valmiiksi ja sopikaa ainakin yksi ilta, kun ei ole mitään suunnitelmia

Lasten harrastukset, vanhempien harrastukset, vanhempien työreissut. Viikot täyttyvät näistä. Mutta mun mielestä on hirmuisen tärkeää, että on edes se yksi ilta, että koko perhe on kotona ja rentoutuu yhdessä. Tekee arjesta luksusta. Pelaa lautapelejä, käy saunassa, lukee kirjoja. Ilman puhelimia ja ipadeja. Meillä on tänään tällainen ilta. Tosin ohjelmaa lapsilta kyseltyämme saimme ehdotuksen mennä kiinalaiseen syömään. Sinne siis. Säästyypä multa iltaruoan tekeminen :)

3. Katso omat ja lasten vaatteet edellisenä iltana valmiiksi. Yhdessä lasten kanssa.

Milloinkohan mä oppisin tämän? Elokuussa, kun koulu alkaa niin pari viikkoa menee hyvin. Vaatteet odottelevat aamulla tuossa olkkarin ja ruokahuoneen välisellä kaiteella. Sit se jää. Aamulla ei ole kiva huomata, että toisen lapset just ne lempparihousut, jotka haluaisi laittaa päälle, ovat likapyykkikorissa. Tietää isoa katastrofia, sillä vaihtoehtoja ei yleensä anneta ;)

4. Laita herätyskello soittamaan puolta tuntia aiemmin

Mä tiedän, jollekin tuottaa tuskaa aamuheräämiset, mutta kokeilkaa edes. Se, että saa sen puolisen tuntia omaa aikaa aamulla tuo ainakin mun päivään sen arjen luksuksen. Heti aamusta alkaen. Työaamuina tykkään, että saan laittaa itseni valmiiksi ennen kuin herätän lapset. Sen jälkeen sitä ei juuri ehdi peiliin edes vilkaisemaankaan.

5. Mene ajoissa nukkumaan ja pidä kiinni myös lasten nukkumaanmenoajasta.

Mutkun ei malttaisi itse mennä unelle aikaisin. Näin pitkien yöunien jälkeen on taas pakko todeta, että onneksi menin ajoissa nukkumaan. Mun mielestä tässä ratkaisee se, että koska lapset nukahtaa. Mä ainakin tarvitsen illalla sen vajaan pari tuntia omaa aikaa. Rauhoittumista sen jälkeen, kun lapset ovat jo unella. Meillä tuo pienempi peitellään sänkyyn kahdeksan maissa. Kertaakaan ei ole sanonut vastaan nukkumaanmenon yhteydessä ja iltapusujen ja -halien jälkeen jää sinne ja alkaa nukkumaan. Isomman kanssa menisi helposti yhdeksään tai jopa puoli kymmeneen ennen kuin rauhoittuu unelle. Se tietää sitä, että noina iltoina sitä itsekin menee myöhemmin nukkumaan. Kuinkahan paljon muuten tuollainen 9-vuotias tarvitsee unta? Jotenkin tuntuu, että tuo 9 tuntia ei yössä riitä, sillä on selvästi väsynyt päivisin. Iltaisin hällä alkaa uusi elämä ja virtaa riittäisi vaikka kuinka. Heh, tuon kun saisi kanavoitua aamuihin ;)

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

(6. Lataa kahvinkeitin valmiiksi edellisenä iltana)

Mutta älä napsauta kahvinkeitintä päälle. Been there, done that :) Helpottaa aamulla, kun saa vain painaa kahvinkeittimen päälle matkalla suihkuun. Itselläni kuin aamuisin menee ihan nuo kahvimitan laskemisetkin sekaisin. Tai sitten on niin unihiekkaa silmissä, että ei näe onko kahvimitta puolillaan vai täynnä. Kyllä, välillä juodaan sellaista kahvia, joka ei väritykseltään edes vastaa kahvia tai kahvia, johon tarvitsee desin verran maitoa.

Ja sitten toki taustalla arjen jaksamisessa vaikuttaa vahvasti se liikunta ja ruokavalio. Että on tarpeeksi hyvässä kunnossa jaksaakseen. Ei sekään näköjään enää tällä iällä ole kuulkaas itsestäänselvyys. Tänä aamuna palasin tähän vanhaan postaukseeni. Elämä on ihanaa, arkineen kaikkineen. Nyt pitää vain ottaa itseään niskasta kiinni ja organisoida arki helpommaksi. Helpommin sanottu kuin tehty? Se selviää ensi viikolla :)

ONKO TEILLÄ ANTAA HYVIÄ VINKKEJÄ ARKIKAAOKSEN TALTUTTAMISEEN?

Mulla on tänään vuorossa arjen luksusta kasvohoidon merkeissä. Nautin! Heti sen jälkeen, kun ollaan hinattu, työnnetty tai jollain tavoin saatu se autoni siirrettyä paikasta aa (huoltsikka) paikkaan bee (merkkikorjaamo). Mutta tätä päivää en ajatellut viettää tuskaillen tuon auton tiimoilta. Onhan mulla kaksi jalkaa, toimiva polkupyörä ja mahdollisuus hypätä tuohon kaupungin siniseen bussiin eli nysseen näin tamperelaisittain.

KIVAA KESKIVIIKKOA!

alle

PS. linkitin tuonne Facebookin puolelle viime viikolla artikkelin, jossa on mielestäni oivasti kiteytetty tämä ruuhkavuosiäidin elämä. Käykäähän lukemassa se täältä.

PPS. muistakaahan päivittää tuo Bloglovin’ ja Blogilista tuosta sivupalkista – vanha osoite ei enää päivity.

PPPS. kuvituksena lauantaisen kauppareissua edeltävät kuvat, kun lapset halusivat testata tuota Olympustani :)


17 Responses to “Viisi vinkkiä arjessa porskuttamiseen”

  1. @ByMariaL sanoo:

    Heips ja kiitos vinkeistä! Otin kopin kahvinkeittimen lataamisesta etukäteen ja pyrin jatkossa pitämään edes yhden päivän viikossa ilman suunnitelmia. Kuulostaa ihanalta! Katsotaan toteutuuko…

    Yksi hyvä vinkki olisi myös tarjolla. Aina ennen nukkumaanmenoa tulisi pitää vähintään 1,5h ns.”ruudutonta aikaa.”

    Ei töllöä,ei kännyä,ei somea. Etenkin lapsien kanssa tämä on tärkeää,sillä kännyköiden/tv:n valo aktivoi aivoja. (samaa valoa käytetään myös piristävissä kirkasvalolampuissa) Elikkäs,jos siellä sängyssä luetaan vielä ne viimeiset twiitit kännykällä,niin tämä valitettavasti vaikeuttaa nukahtamista.

    Ei varmasti helppoa monelle ja itse menen yleensä sohvalta sänkyyn…ja sohva taas kulkee meillä käsi kädessä telkkarin kanssa. Eli just väärinpäin.
    Ollaan nyt viikko kokeiltu tätä uutta kaavaa ja toimii kuin hillo letuissa. Varsinkin poitsu tuntuu olevan aamulla virkeämpi.Kannattaa kokeilla.

    Hyvää päivänjatkoa kaikille!

    By Maria L.
    http://beautysleepaddiction.blogspot.fi

    • ByMariaL sanoo:

      Ja sorry ruma kirjoitusasu.Tällä luurilla on joku issue mun välilyöntien kanssa.;)

    • Maria Maria sanoo:

      Moikka Maria!
      Kiva, jos vinkeistä oli hyötyä.

      Ja hei, kiitti muistutuksesta – liian usein sitä tulee viimeisimpänä ennen nukahtamista plärättyä puhelinta :) Tosin nyt, kun olen hurahtanut taas lukemiseen, niin luen noin puolisen tuntia ennen nukahtamista. Tosin siirryn sänkyyn lukemaan sohvalta. Eli telkkarin edestä :D

      Lapset kyllä mielellään tuijottelisivat myös kännyköitä tai padia iltasella. Pitänee kyllä vähän rajoittaa tuota.

      Ihanaa torstai-iltaa <3

  2. Anu Grönholm sanoo:

    Moikka, hyvä kirjoitus. Itse olen juuri sairaslomalla mutta tuo arki on paukuttanut kiireellään jo monta vuotta. Kahvilataus ja vaatteiden katsominen valmiiksi käytössä. Mutta voikin oppisi tekemään vielä ruokia vaikka valmiiksi asti jo viikonloppuna niin ei töitten jälkeen tarvisi kiireellä.
    Hyvää keskiviikkoa sinulle!

    • Maria Maria sanoo:

      Moi Anu ja kiitos! :)

      Tuo ruokien ennalta valmiiksi laittaminen (edes puoliksi) täytyy opetella. Jotenkin sitä on niin kiireinen työpäivän jälkeen, että nälkäiset lapset vaativat ns. helpomman kautta tehtäviä ruokia. Keittoja ja patoja kehiin. Tosin niitäkään lapset eivät montaa päivää peräkkäin suostu syömään :)

      Torstai-iltaterkkuja sinne <3

  3. Meilläkin on välillä arkikaaos, vaikkei niitä lapsiakaan ole. En osaa edes kuvitella millaista se olisi :)
    Esimerkki eiliseltä, minulla oli päivystystä, ja olin kotona. Mies tulee kotiin keskellä päivää, kysyn ”menetkö hammaslääkäriin, vai mitä, kun tulit kotona käymään?” Mies vastaa, ”Ei, lähden Nizzaan”. Niin just, Nizza-hammaslääkäri-Nizza, same same, but different…
    Oli tästä siis joskus puhuttu, että lähtee taas käymään siellä työmatkalla (oli pari viikkoakin sitten). Muttei puhuttu esim. maanantaina, tai viikonloppuna, että tiistaina sitten Nizzaan…
    Tämä on kyllä niin meitä, on tapahtunut ennenkin vastaavaa, ei siis stressata eikä mitään, ollaan hyvin suurpiirteistä porukkaa. Nauraa räkätettiin siinä, että aijjaa, sää lähret Nitsaan sitten, HEIPPA!

    • Maria Maria sanoo:

      Hellou Reetta :)
      Hih, mä hihittelen täällä tuolle Nizza-jutulle. Sama juttu, mies aina kertoo mulle tulevista reissuistaan, mutta kun ne tuppaa unohtumaan :D

      Ihanaa, että muillakin on arki välillä tällaista!
      Huh, mutta siitäkin selviää, kun osaa nauraa arjen kommelluksille.

      Ihanaa torstai-iltaa <3

  4. Onpa hyvä postaus taasen! Musta tuntuu, että meidän perheen aikasyöppö (ihan jokaisen tässä perheessä) on erilaiset tekniset vempaimet, joiden parissa kuluu helposti tunti jos toinenkin. Yritän välillä olla illan ilman blogien lukemista/päivitystä tms., mutta pidempi tauko taitaisi vaatia kotoa lähtemistä. Lapsia toki rajoitetaan, mutta ei ole käpylehmiin paluuta.;)

    Arjen sujuvoittamiseksi yritän tehdä sunnuntaina jonkun sellaisen ruuan, josta riittää ainakin maanantaina vielä syötävää. Helpottaa kummasti, jos edes viikon ekana päivänä ei tarvitse miettiä sitä ”mitä tänään syödään”!:)

    Isompien lasten kanssa tuppaa vielä käymään niin, että nukkumaanmenot vaan venyy ja venyy. Meillä saattaa teinin säbäharkat loppua puoli kymmeneltä. Ihan järjetöntä! Voit arvata, kuinka paljon nukuttaa heti harkkojen jälkeen. Minkäs teet…Ehkä sitten viisikymppisenä on seesteisempää.:)

    • Maria Maria sanoo:

      Kiitos Taina!
      Sähän sen sanoit, ei ole todellakaan käpylehmiin paluuta :D Ja sehän se, tämä tietokoneilu (+kameran kanssa heiluminen) syö aimo annoksen päivästä. Mutta toisaalta, harrastukset sen saa viedäkin ;)

      Meillä on yleensä maanantaisin kans jotain tosi helppoa; joko valmiiksi tehtyä tai sitten kotikaupasta kuumaa mustamakkaraa.

      Hui, miten myöhään nuo harkat loppuu! Itse en ainakaan osaisi heti rauhoittua myöskään unille.

      Juu, odotetaan sitä tulevaa…sittenhän meillä on aikaa, kun lapset muuttaa pois kotoa :D

      Ihanaa torstai-iltaa sinne <3

  5. Minna sanoo:

    Moikka,

    Ruuhkavuosia pukkaa täälläkin suunnalla ;) Elämä on yhtä kaaosta, kun perheessä ei ole kuin yksi ilta joilloin kenelläkään ei ole harrastuksia tai työreissuja. Se ainoa ilta voi olla koko perheen yhteinen ilta tai joku vaatii ja haluaa tehdä kotona omia juttujaan rauhassa tai olla kavereiden kanssa. Lähinnä tarkoitan meidän poikaa jolla on 3 iltana viikossa jäkisharkat ja siihen päälle vielä viikonloppu harkat tai pelireissut niin eipä hänelläkään jää aikaa omille kavereille tai jutuille. Sama koskee miestäni, joka reissutyön lisäksi toimii valmentajana pojan joukkueessa.

    Kaikenlaisilla keinoilla on me yritetty mennä ja porskuttaa eteenpäin. Välillä on onnistuttu ja välillä on epäonnistuttu, on stressattu ja on tuo pinnakin tainnut palaa monenmonta kertaa meillä kaikilla, mutta elämä on nyt tällaista ”ruuhkavuosia” ja yritetään olla armollisia itsellemme ja toisillemme <3

    Tsemppiä arkeen ja ruuhkavuosiin! <3

    • Maria Maria sanoo:

      Kiitos Minna <3

      Sepä se, pitää muistaa, että tämä on väliaikaista :) Kyllä sitä vielä ehditään ihmettelemään, että mitä tekisi.

      Ja hei hatunnosto teille; mies just tuossa yksi päivä kertoili, kuinka usein noita jääkiekkoharkkoja ja pelejä oli hälläkin pienenä ja kun vanhemmat tottakai olivat kuskeina. Ei ole helppoa. Meillä sentäs on vain tytöillä jumpat, mutta silti on aikataulutus- (organisointi) ongelmia. Toki miehen reissutyö kans tuo oman lisänsä tähän.

      Pidetään huolta itsestämme ja toisistamme <3

  6. Ansku sanoo:

    Hei! Juu täälläkin on noita mainitsemiasi konsteja käytössä :) Vaikka ”lapset” on jo isoja, ei nämä ruuhkavuodet tunnu helpottavan. Näinhän se arki menee kun on 7.30 – 16.45 jokatapauksessa kiinni työelämässä. Ei siinä loppujen lopuksi montaa tuntia ole kun kotiaskareet ja jumpat/liikunnat/koirat hoidettu. Haaveilenkin aina siitä että ”kävispä aika joskus vähän pitkäksi” ettei olisi mitään tekemistä…hehehe!
    terkuin Ansku

    • Maria Maria sanoo:

      Moi Ansku!

      Hihii, just mietin yksi päivä aikaa ennen lapsia; silloin oli niitä hetkiä, kun tylsistyi siihen tekemättömyyteen. Lojui sohvalla ja pläräsi kanavia. Jostain kun tosiaan saisi yhden sellaisen päivän takaisin :D

      Mutta toisaalta, tuohan nuo lapset ja harrastukset niin paljon positiivisia juttuja elämään, että hetkeäkään en vaihtaisi pois.

      Ehditään me kuules vielä tylsistymäänkin jossain vaiheessa, nautitaan kiireestä (huh, vaikka se välillä koville ottaakin :)!

      Torstai-iltaterkkuja <3

  7. Leena sanoo:

    Moi,
    Teen itse sunnuntaina pari ruokaa viikkoa varten: keittoa ja laatikko/pata. Näillä selviää hyvin jo puoleen viikkoon asti ja välttyy mietinnältä, mitä ruokaa seuraavaksi laittaisi.

    Syömme aamulla myös hyvin simppeliä aamiaista lasten (alakoulussa) kanssa, että päästään nopeasti liikeelle. En juo kotona kahvia aamulla, vaan säästän sen töihin.

    Kun herää ajoissa, on ihanasti aikaa aamulla. Se alkaa vain olla haastavampaa nyt, kun aamut ovat pimeitä…

    • Maria Maria sanoo:

      Moi Leena
      ja kiitos vinkistä <3
      Mä voisin alkaa myös tekemään sunnuntaina ajan kanssa pari ruokaa. Mikään ei ole tuskastuttavampaa kuin tulla maanantaina kotiin ja kohdata kaksi nälkäistä lasta (ja nälkäisen miehen) eikä hajuakaan iltaruoasta :)

      Pimeät aamut verottaa, sen on nyt ihan tässä parin viikon sisään huomannut. Mä olen niin kahviaddikti, että en pääse ulos ovesta ilman sitä :D Joskus voisi tietty kokeilla säästää kahvin vasta töihin.

      Kivaa torstai-iltaa <3

  8. Tanja sanoo:

    Kiitos Maria taas osuvasta postauksesta ja Huono äiti -blogi -vinkkauksesta. Onhan nää ruuhkavuodet aika hässäkkää, mutta kaikessa kauhessaan kokemus tai koettelemus, joita ei pois vaihtaisi. Arkikaaoslistaan lisäisin vielä sen, että ympärillä olevat ihmiset auttavat mielellään, kunhan vaan pyydämme ja olemme valmiit itsekin auttamaan tarvittaessa. Ystävät, kummit, naapurit jne. voisivat ehkä olla ihan otettuja avunpyynnöstäsi. Ainakin aluksi..

Kommentoi