lauantai 20. syyskuun 2014

Toivepostaus: kotiesittely videon avulla

Moikkamoi,

on se kuulkaas jännä juttu tämä mökkijuttu. Eilen töissä olin vielä liki hyperventilaation partaalla, sillä kiireelle ei näkynyt loppua. Automatkakin kului vielä työjuttuja miettien ja sähköposteihin vastaten. Mutta annas olla, kun astuin jalallani tuohon laiturille ja otin ekan askeleen kohti möksää. Tuntui, että pystyi taas hengittämään syvään ja otsarypyt silenivät saman tien. Katseltiin Vain elämää, otettiin lasit punaviiniä, syötiin pizzaa ja polteltiin kynttilöitä. Miniloma alkoi lupaavasti ja sellaisena se on jatkunutkin. Ollaan ainoita koko saaressa ja tuntuu, että vastarantojen mökit ovat vaipuneet talviuneen.

Hei, muistatteko kun silloin viime keskiviikkona tappelin tietokoneeni kanssa koko päivän. Videon käsittelyn parissa. Ja se ottamani (käsittelemäni) video jouti roskikseen. Noh, nyt mä päätin, että en anna periksi. Kaivoin tuon videon roskiksesta ja ajattelin sen pian teille näyttää – senkin uhalla, että sana ”öö” -kuuluu, jos ei nyt ihan joka lauseen edessä, niin sitten joka toisen lauseen edessä. Käsikirjoitus uupui ja soveltamalla mentiin 😉 Please, don’t shoot the messenger, tämä on mun eka kerta ja petrattavaa riittää. Ensi kerralla en pienennä videota näin rankalla kädellä; laatu kärsi megalomaanisesti. Kas kun mä en heti hiffannut, että tuo kannattaa kierrättää Youtuben kautta. Ja tänne WordPressiin ladattavan tiedoston koko on sen verran pieni, että tuo 900 megaa (videon alkuperäiskoko) ei olisi ihan mennyt läpi. Mutta hei, mä olen niin ylpeä, että sain aikaiseksi silti edes näin paljon. Monet asiat vaatii katsokaas vain sen, että kaivaa netistä ohjeita ja osaa soveltaa niitä. Tästä on vain tie ylöspäin:

 

 

Kääk. Nyt puolukkakinuskipiirakka pois uunista ja ruoanlaittoon; meille tulee anoppi ja appiukko kylään. Tytöillä on ystävä mukana mökillä ja ovat rauhoittuneet piirtelemään olkkarin lattialla samalla kun katselevat piirrettyjä. Elämä on aikas hyvin taas just nyt. Ei siihen onneen paljoa vaadita. Illalla, kun vieraat ovat lähteneet mä alan opettelemaan, miten editoida videoita. Voipi olla, että ensi viikolla sellainen taito tulee tarpeeseen. Mutta siitä projektista lisää huomenna! Ja katsotaan, jos vielä tänään illalla palaan päivittelemään mökkitunnelmia, saaressa on syksy.

Leppoisin lauantaiterkuin,

alle

PS. ja hei, jos siellä ruudun toisella puolella on videoguruja, joilla on esim. vinkata helppo videon editointiohjelma, niin saa avata sanaisen arkun tuolla kommenttiboksin puolella, kiitos 🙂


47 Responses to “Toivepostaus: kotiesittely videon avulla”

  1. Sari sanoo:

    Kaunis koti, ihanan seesteistä 🙂

  2. NITOJA sanoo:

    hei! mukavan näköistä teillä, niin seesteistä.ja parasta olkkarin musta pöytä!(kun meillä se on vieläkin vaan ruskea!!!!)syysterveisin Nitoja

  3. Mirka sanoo:

    Apua, sulle on tullut aikuisen ääni ja puhetapa! 🙂 Taitaa olla pian lähemmäs 20 vuotta, kun ollaan viimeksi oltu puheissa, mutta muistan sun äänestä sellaisen jonkinlaisen tosi persoonallisen iloisen, vähän sellaisen hypähtelevän, huolettoman puhetavan – nyt kuului enää vain vähän sellaista jossakin taustalla! 😉 Hih!

    • Maria sanoo:

      Hah, mä olen aikuinen enkä enää se hempsankeikka ;D ;D ;D Sama iloinen persoona se siellä silti on, ja se sama äänikin. Tämä on mun mediaääni 😉

      Voi olla, että Waltikan sinisillä enkeleillä oli muuten jotain tekemistä sen hypähtelevän puhetyylin kanssa. Hih!

  4. Anu sanoo:

    Teillä on niin ihana koti!ja tosi toimiva pohjaratkaisu.
    Tiedätkö,jännä kuulla sun ääni,kun lukiessa kuvittelee sen ihan erilaiseksi.mä jotenkin aattelin,että sulla on matalampi ääni..en kyllä tiedä miksi:D

    • Maria sanoo:

      Voi kiitsa Anu <3
      Näinhän se on, mäkin olen monasti yllättynyt, kun kasvot saa äänen. Hassua 🙂

  5. Tanja sanoo:

    Hih. Sun ääni oli ihan erilainen ku kuvittelin. Mut kaunis koti ja tykkään sun blogista. Puhumattakaan sun ruokaohjeista.

  6. Tikru sanoo:

    Tosi kiva postaus videon muodossa! Äänesi oli tosiaan ihan erilainen mitä olin kuvitellut 🙂 Kaunis koti teillä!

  7. Niina sanoo:

    Ihana kun uskalsit julkaista videon! Hyvin se meni 🙂 ja oli mielenkiintoinen nähdä kotisi vielä näin, mielessäni pohja oli hieman toisenlainen. Ja sin ääni! Oli ihana saada ääni näille teksteille, joita niin kovasti tykkään lukea 🙂 ♡

  8. Ulla sanoo:

    Hei. Tosi kiva kierros teillä. Turhaan aristelit näyttää kaikkia tiloja. Olisi kiva päästä kurkkaamaan niihinkin. Olen samaa mieltä kuin ylläolevat kommentoijat, että
    ei yhtään tiennyt, minkälainen ääni sieltä pomppaa esille. Mutta miellyttävä sellainen.
    Kiitos kierroksesta. Ja näytähän toki ne loputkin…

  9. Elisa n sanoo:

    Teillä on kyllä kaunis koti <3. Ja itsekin yllätyin kuten aikaisemmat kommentoijatkin niin tuosta sun äänestä:) Oli erilainen kyllä mitä olin kuvitellut. Mutta mukava on kyllä saada ääni näille teksteille. Nautinnollisia syksyisiä mökkikelejä teille sinne saareen:)

  10. Nippe sanoo:

    Jep hyvinhän se meni!!!
    Mäkin haluaisin nähdä loputkin huoneet ja vessat.

    Oli tosi kiva video! Nyt vasta tajusin miten mikäkin huone menee.
    Ja oli kaunista!! 🙂

    • Maria sanoo:

      Kiitsa Nippe <3
      Sehän se onkin, että vaikka pohjapiirustuksenkin olen täällä jakanut, niin vasta videolla huoneratkaisu konkretisoituu 🙂

  11. Mia sanoo:

    Ihana video! Oli kiva päästä kierrokselle kauniiseen kotiinne, pelkistä kuvista olin saanut hieman erilaisen käsityksen huonejärjestyksestä. Musta sun ääni kuulosti tosi kivalta, mutta kyllä ihan erilaiselta, kuin olisin kuvitellut. Kiitos taas kivasta postauksesta. Mia

  12. Eve sanoo:

    Hei! Aivan ihana ja kaunis koti teillä. Tykkään!

    Ootko koskaan ajatellut, että tuohon sohvan taakse sopis kivasti sellainen kapea pöytä, joita joskus sisustuksissa näkee? Siihen vois laittaa kivoja sisustusesineitä. Ehdotus vain…

    • Maria sanoo:

      Kiitti Eve <3
      Siis tämän ekan sohvan taakse? Olen itse asiassa miettinyt samaa. Meillähän on tuo sivupöytä tuolla vastakkaisella seinällä, joten sillä vois testata, miltä näyttää 🙂

      • Eve sanoo:

        Juu,tuon eka sohvan taakse mallaisin sitä teillä jo olevaa sivupöytää. Vois olla kotoisa, jos se mahtuu siihen luontevasti. 🙂

        • Maria sanoo:

          Moikka Eve!
          Pitänee koklata…vois sopia siihen hyvin 🙂
          Kiitti vinkistä ja ihanaa viikkistä <3

  13. kotiporstua sanoo:

    Hei :). Kaunis & viihtyistä koti ♡

  14. Ihana postaus ja hienosti meni ;)))

  15. Peri sanoo:

    Pliiis Maria,oot niin kaunis,ota tuo huono Aku- ankka ilme-kuva pois!!Tosta blogisi mainos kuvasta!

  16. Marianne sanoo:

    Kiva video, nyt selkiytyi teidän kodin huonejärjestys. Jännä juttu, mutta ihan ensimmäiseksi huomioni kiinnittyi ääneesi. Ihan sama tuli mieleeni, niin kuin moni edellä onkin maininnut, minäkin kuvittelin äänesi ihan toisenlaiseksi. Kiitos kivasta videosta, ihan kuin olisin käynyt teillä kylässä.;)

  17. Carita sanoo:

    Hei kiva kun päätit sittenkin julkaista videon! Hih, ja munkin mielestä sun ääni poikkesi siitä millaisen olen päässäni sinulle ”blogikertojana” antanut 🙂

    • Maria sanoo:

      Kiitti Carita <3 Hih juu, mun blogikertoja ääni on vähän monotonisempi kuin mun normiääni 😀

  18. Jonna sanoo:

    Kiitos ihanasta blogistasi! Me ostimme verkkokauppa.comista Pinnaclen. Helppo ja edukas ohjelma. Aurinkoista syksyä!

    • Maria sanoo:

      Kiitos Jonna <3 Ja suurkiitos vinkistä, käynpäs katsastamassa tuon Pinnaclen asap 🙂 Kiitos samoin sinne!

  19. Miriah sanoo:

    Ihana koti! Kiitos, että teit tämän.

    Mutkin sun ääni yllätti, kun olin kuvitellut sen mielessäni erilaiseksi. Mutta oikein hyvä joka tapauksessa! 🙂

  20. Seija sanoo:

    Moi! Hieno esittely kodistanne, pidin kovasti! Arvostan myös korkealle, että viet meidät kaikki ikäänkuin vierailuille kotiisi. Huikea juttu!

    En haluaisi kommentoida kenenkään äänestä, se on jo niin persoonaan menevää. Olen aina itse yhtä yllättynyt kuullessani oman ääneni vaikka lomavideolta. Ehkä on kuitenkin kivampi kuulostaa aikuisena aikuiselta.

    Maria kiitos vielä kerran kotisi esittelystä, sain siitä paljon inspiraatiota jällleen kerran !

    • Maria sanoo:

      Kiitos Seija <3
      Juu, videohan muuttaa ääntä. Ja ääni muuttuu ajan saatossa, se on totta 🙂

      Kiitos, ihanaa että tykkäsitte videosta 🙂

  21. Kiva video ja kaunis koti. Äänikin on miellyttävä kuunnella. Kiva erilainen postaus, kiitos!

    • Maria sanoo:

      Kiitos kaunis <3
      Mä ajattelin, että koska pian viisi vuotta ollaan menty perinteisellä tyylillä, niin repäistään nyt hiukka ja tehdään video 😉

  22. Frida sanoo:

    Täähän oli ihana! Kiitos kotikierroksesta 🙂

    • Maria sanoo:

      Moikka ihana Friiduska 🙂

      Kiitos kaunis, hih itselle tuotti vähän tuskaa kuunnella omaa ääntään videolla 😉

      Suloista viikonloppua <3

  23. […] pitäen koko asunnon yhdestä paikasta. Teille jotka missasitte tuon mun kotivideon *reps*, niin täältä näkee meidän kodin vähän joka kuvakulmasta. Tämä oli sen verran mukava haaste, että haastan […]

Kommentoi