keskiviikko 17. syyskuun 2014

Mieheni sisustajana

Moikkamoi vaan hei,

mulla on ollut tänään sellainen päivä, että oksat pois. Olen tapellut kuulkaas tietokoneiden tai lähinnä tietokoneen kanssa. Me ollaan itseasiassa oltu mun tietsikan kanssa suorastaan ilmiriidoissa 😀 Tarvitsin pari uutta kuvankäsittelyohjelmaa (tai oikeastaan videonkäsittelyohjelmaa) ja latasin ne koneelle. Ja vaikka kuinka olin varovainen enkä laittanut rukseja mihinkään ylimääräisiin kohtiin, niin kappas; mulla oli yhtäkkiä internetin aloitussivuna joku ihme hakukone, jota en ollut aiemmin nähnytkään. Ja tuotahan ei sitten saanut ihan helposti poistettua. Latasin siis kaikenmaailman adremoval skannaukset sun muut ja tein parin tunnin työn saadakseni nuo haittaohjelmat pois. Loppu hyvin kaikki hyvin kuitenkin. Sisutusvideo (kooltaan alunperin vaivaiset noin 900 megaa), jota ”hieman” editoin (pienensin) ja johon näin tämän hirmuisen työn jouti kuitenkin roskikseen. Täytyy napata uusi video joku päivä 🙂

Nyt sitten vihdosta viimein sitä sisustuspostausta miehisestä näkökulmasta. Ihan ensiksi täytyy sanoa, että mieheni on erittäin tyytyväinen meidän olemassaolevaan sisustukseen. Meillä sisutetaan yhteisymmärryksessä. Mä saan idean jostain sisustusjutusta ja sitten se punnitaan yhdessä, että kannattaako vai eikö. Näin ainakin isommissa sisustusratkaisuissa, kuten uusissa huonekaluista. Jokaisesta kynttilänalustasta ja tyynystä en edes viitsi kysellä 😉 Sisustusmakumme kyllä eroavat aikalailla; no ensinnäkin taloihanteemme eroaa toisistaan. Mä haluaisin vanhan hirsitalon tuolta Pispalanharjulta. Sellaisen, jota kunnostaa pikkuhiljaa. Pienet huoneet ja ruutuikkunat. Osa seinistä hirsipinnalla. Keittiö kuitenkin moderni. Olohuoneessa Arabian kaakelitakka. Mies taas haluaisin valmiin valkoisen kivitalon, jossa olisi mahdollisimman isot ikkunat ja korkeat (ja isot) huoneet. Keittiö olisi minimalistinen, kiiltävä valkoinen mustalla kivitasolla. Tuolla tasollahan ei  olisi muuta näkyvillä kuin kahvinkeitin (rosterinen) ja Alessin sitruspuserrin. Kodinkoneet olisivat rosteria ja jääkaapin ovessa olisi jääpalakone (whaat, kas kun ei telkkari :D). Ruokatilan pöytä olisi lasikantinen ja ympärillä olisivat mustat nahkatuolit.

Olohuone noudattelisi samaa mustaa-nahkaa-teräslinjaa. Nahkasohvaa- ja divaania, ehkä myös musta tv-taso, jossa lasiovet. Sohvapöydällä ei juuri kukkia tai kynttilöitä näkyisi. Kovin maskuliinista, eikö? 🙂

0cats

Kollaasin kuvat: Asko & Ikea

Takkahuone eli telkkarihuone tässä olemassa olevassa kodissa saisi mielellään reclainer-sohvan. Sellaisen, josta jokaiselle istujalle saisi erikseen omat jalkatuet ja selkänojan säädön. Ja mielellään käsinojat mukitelineineen istuinten väliin. Värinä kuvasta poiketen olisi musta ja päällinen alcantaraa tai nahkaa. Jos kyse olisi millaisesta asunnosta tahansa, niin telkkarihuoneessa olisi kuulemma sohvat kahdessa eri tasossa. Ikään kuin leffateatterissa. Takkahuoneessa olisi baarikaappi (toim.huom. meillähän on sellainen tuolla takkahuoneen nurkassa ;). Kalusteet voisivat olla lämmintä puuta ja ilme muutenkin lämpimämpi kuin olohuoneessa. Heh, tästä taidan vetää johtopäätöksen, että tuo meidän nykyinen takkahuone on todellakin miehen valtakuntaa. Ehkä mun ei kannatakaan mennä sörkkimään sinne noita akaasiapuisia huonekaluja lakkapensselin kanssa.

Mies sisustaa

Kollaasin kuvat: BoConcept, Masku ja Ikea

Lisäksi leikittelimme ajatuksella, että millainen olisi mieheni toivekoti. Jos saisimme piirtää sen ihan itse alusta asti. Kuulemma muilla tiloilla ei olisi niin väliä, mutta talomme alakertaan mies haluaisi juurikin tuollaisen leffateatterin, pajatson ja biljaripöydän. Baaritiski ja mittava baarikaapin sisältö löytyisivät tuolta myös. Jukeboxi soittaisi musiikkia. Saunaosasto olisi vähän niin kuin spa ja siellä olisi poreamme. Takapihan terassilta löytyisi palju, josta olisi järvinäköala. Hmm. Täytynee kokeilla onneaan eurojackpotissa 😀

Sisustuksen suhteen siis olemme ehkä valovuosien päässä toisistamme. Mutta eikös ne olekin ne vastakkaiset navat, jotka vetää puoleensa? Vaikka kotihiiri olenkin ja viihtyvyys omassa kodissa on sisustuksen a ja ö, niin kyllä mä silti uskon, että viihtyisin täysin mun aviomieheni sisustamassa kodissakin. Eihän ne ympäröivät huonekalut, vaan se kenen kanssa ne neliöt jakaa.

Kukas teillä sisustaa ja meneekö sisustusmieltymykset yhteen miehen/poikaystävän kanssa?

Ilosta keskiviikkoiltaa,

mä suljen nyt tämän tietokoneen (better luck with it tomorrow :)!

Allekirjoitus16


20 Responses to “Mieheni sisustajana”

  1. Minna sanoo:

    Kyllä kuulostaa NIIN miehen suunnitelmalta ja miehen valtakunnalta 😀 mutta pääasia että kaikki viihtyvät kodissa.

    Meillä sisustan minä, mutta yhdessä tehdään isot hankinnat ja jutut. Aika samanlainen maku minulla ja miehelläni on sisustuksen ja valintojen suhteen vaikka ihmisinä ollaan aika erilaisia. Nykyisin ei tuota miestä enää kiinnosta remppa- eikä sisustusjutut vaan häntä vetää puoleensa enemmänkin tuo junnujääkiekko ( poikamme kun pelaa lätkää ). Pojan huoneestakin löytyy vanhat jääkiekot joihin laitettiin koukut, niissä roikkuvat hupparit yms.

    Toivottavasti sait sovittua riidan tietokoneen kanssa 😉

    • Maria sanoo:

      Eikös kuulostakin? 😉 Mut onneksi meilläkin miehen intressit on muussa kuin sisustamisessa, niin saan huseerata sen suhteen mieleni mukaan 😀

      Juu, riita on unohdettu – molemmin puolin 😉

      Oikein ihanaa viikonloppua <3

  2. Salla-Maria sanoo:

    Hei,
    tiedustelisin mitä kuvankäsittelyohjelmia käytät ja mistä ne olet hankkinut?
    Millä ohjelmalla kirjoittelet kuviin tekstejä? Esimerkiksi resepteihin liittyvissä kuvissa.
    ~Salla-Maria~

    • Maria sanoo:

      Hei Salla-Maria,
      pääasiassa käytän Photoscapea, mutta joskus myös Picasaa ja PicMonkeyta. Ruokapostaukset yms teen juurikin tuolla photoscapella.

      Aurinkoista viikonloppua 🙂

  3. Mirka sanoo:

    Hei Maria! Jälleen kerran mielenkiintoinen, hauska ja omaperäinen postaus. Juuri edellämainituista syistä jaksan kuukaudesta toiseen lukea blogiasi, moniin kun kyllästyy nopeastikin. Tekstisi on iloista ja mukavaa luettavaa ja kotisi kaunis, sopivasti trendikäs ja sesongeissa mukana,, jatkathan samaan malliin 🙂

    • Maria sanoo:

      Voi kiitos Mirka 🙂

      Mä itse repeilin tätä postausta kirjoittaessani, sillä oli niin ”pois mukavuusalueeltani” tämän tyylinen sisustus 😀 Mutta ihanaa, jos ilo tähän bloggaamisen välittyy teksteistäni!

      Samaan malliin jatketaan 🙂

      Viikonloppua ja mukavaa syksyn jatkoa sinne <3

  4. Hih, ei ollenkaan huonot valinnat! Erityisesti tuossa olohuoneen kohdalla : )

    Kyllä menee meilläkin sisustusmaut jonkin verran ristiin, vaikka yhteisymmärryksessä päätökset tehdään. Tai sitten mies ei aina jaksa edes omaa mielipidettään kertoa ; ) Välillä kyllä tekee hankintoja ihan ”lupaa” kysymättä itsekin – nykyisen kodin yläkerran aulaan ilmestyi kerran muhkea villamatto. Aletuote, jota ei voinut enää palauttaa! No, olen tottunut jo ; ) Edellisessä kodissa vastustin tapettiboordeja viimeiseen saakka, ja kuinkas ollakaan, eräänä päivänä vaatehuonetta koristi hempeä kukkaboordi!?! Nyt nämä onneksi naurattaa jo ; )

    Kivaa viikon jatkoa : )

    • Maria sanoo:

      Moikka Päivi!

      Ei lainkaan huonot munkaan mielestä…mutta omaan makuuni ei niin kotoisat kuin toivoisin huonekalujen olevan 🙂

      Mä olen huomannut, että vuosien saatossa miehet laiskistuu ottamasta kantaa näihin sisustusjuttuihin 😀 Oih, teillä mies on ollut matto-ostoksilla! Kukkaboordi 😀 😀 😀 Ihanaa, että toinen yrittää, eikös 🙂

      Ihanaista viikonloppua sinne <3

  5. Pia sanoo:

    Heh niin hauska ja miehinen, mutta hienoa, että hänellä on selkeästi oma tyyli 🙂 Meidän kotona minulla on aika vapaat kädet. Ehdotan ihan mitä vain, niin aina vastaus; juu juu 🙂 Ainoa mistä mieheni valittaa on tavaran määrä (meillä ei edes ole paljon tavaraa). Jos hankin jotain uutta hänen mielestä sama määrä pitää viedä pois. Mutta toisaalta olen ajatellut tavaraähkyn hänellä johtuvan vain siitä, ettei hän osaa pitää omia tavaroita järjestyksessä 🙂
    Mukavaa syksyistä päivää!

    • Maria sanoo:

      Moi Pia,

      hei, meillä sama juttu; mies tuskastuu, kun on kuulemma liikaa roinaa. No välillä sitä onkin näkyvillä liikaa, mutta jokaista tuikkukippoa olen käyttänyt ainakin kerran 😀

      Ja just sama juttu tuonkin kanssa, että jos tulee uusi sisustusjuttu niin samalla pitäisi toisesta päästä karsia. Miehet 😉

      Aurinkoista viikonloppua <3

  6. Jenni sanoo:

    Eihän tuo miehinen sisustusnäkökulmakaan nyt niin pahalta näyttänyt…mutta tosiaan ei ihan teidän nykyiseltä kodilta 😉
    Meillä menee onneksi aika hyvin sisustusmaut yksiin, ainoastaan äänentoistolaitteiden sijoittelu ja niiden massiivinen koko tuotti mulle aikanaan harmaita hiuksia 😀

    Blogissani olisi sinulle tyyliaiheinen haaste:
    http://casablancos.blogspot.fi/2014/09/tyylihaaste-syksyn-suosikit-osa-3.html

    Mukavaa päivää 🙂

    • Maria sanoo:

      Moi Jenni,
      ei lainkaan hassumalta – vähän vain erilaiselta sisustukseltahan tuo näytti 🙂

      Hei just noi äänentoistolaitteet, kotiteatterisysteemit sun muut…huh! 😀

      Kiitos, mä oon maailman huonoin haasteissa, mutta nyt kun olen tämän jo muutamaan kertaan saanut, niin yritän muistaa toteuttaa 😉

      Ihanaa viikkistä <3

  7. MarjoH sanoo:

    Heh, kuulostaa minulta ja mieheltäni! Jos mieheni saisi valita minkä tahansa kodin, olisi se moderni kivitalo. Minä puolestani ihailen puutaloja, etenkin vanhoja sellaisia, joilla on oma tarinansa. En ole mikään romanttisen sisustuksen ystävä, mutta mun puutalossa olisi jokainen huone erilainen esim. eriväriset tapetit ja muutenkin sisustettu ajan henkeen. Tosiasia taitaa kuitenkin olla se, ettei meistä ehkä koskaan tule omakotiasujia eikä varsinkaan minkään vanhan. Mies ei ole järin kiinnostunut nikkaroinnista.

    Rempataan juuri paritalon puolikasta ja sinne yritetään laittaa sopivassa suhteessa uutta ja vanhaa.

    • Maria sanoo:

      Moiks Marjo!

      Hih, opposites attract näissä talojutuissakin 😀 Juu, puutaloon mäkin haaveilen kaikista Laura Ashleyn tapeteista, vaikka nykyiseen niitä en laittaisi 🙂 Meillä vähän sama, että kumpikaan ei ole oikein nikkarointitaitoinen eikä sitä kyllä näiden ruuhkavuosien keskellä ehtisi omakotitaloa pitämäänkään.

      Oikein paljon teille tsemppiä remppaan ja mukavaa viikonloppua <3

  8. Voihan miehet! 😀
    Mun on melkein pakko napata idea tästä postauksesta ja laittaa Mixu ”sisustamaan” myös. 😉
    Meillä on kyllä hänen kanssa samanlainen maku, tai lähinnä hommat mene meillä näin:

    Minä; Maalataanko musta seinä?
    Mixu; No ei. (Tässä välissä mä jo olen maalaamassa.)
    Mixu; No okei, anna mä autan, ei tosta muuten tule mitään…
    Minä; Kiva kun yhdessä puuhaillaan.
    Kun seinä on valmis ja kamat paikallaan, niin Mixu sanoo; Hei tostahan tuli tosi hyvä, parempi kun entinen.

    Näin on ollut joka jutun kanssa. Eli mun täytyy vain aloittaa ja hän tulee messiin ja lopputulos miellyyttää myös häntä. 😀

    • Maria sanoo:

      Moi Jonna
      ja sanos muuta – miehet 😀

      Hei, ihana toi teidän dialogi <3 Just näinhän se menee 😀 Mäkin aina aloitan, kun toinen vasta miettii! Onneks me naiset laitetaan hösseliksi, eikä turhaa pohdita 😉

      Ihanaista viikkistä sinne <3

  9. Hanna sanoo:

    Ou nou! Hiukan täällä nyt repeilen!!! 😀 Teidän asetelma on tismalleen sama kuin meilläkin. Kuvailemasi miehinen sisustus on tismalleen samanlainen kuin meidän edellisessä talossa, joka oli mieheni suunnittelema ja sisustama. Ihanaa että joku muukin on samassa veneessä 😉 Tosin minun mieheni on niin voimakastahtoinen, että joka sisustusasiasta väännetään moneen kertaan, eikä kompromisseja tahdo löytyä. Onneksi nykyinen talo on minun valitsemani vanha hirsitalo, ja minä sanon sen viimeisen sanan sisustuksesta. Tietenkin armasta miestäni kuunnellen. Hän kun laittaisi ihan mihin tahansa sitä mustaa nahkaa, rosteria ja minimalistista linjaa, niin pakko on vähän rajoittaa. Etenkin kun asuu punamultamaalatussa hirsitorpassa! 😉

    • Maria sanoo:

      Moi Hanna,

      eikä?! Eli sanonta, been there done that -pätee sinuun tämän sisustuksen ja talohaaveen suhteen 😀 Voi sua, olet saanut tahtosi läpi ja hirsitalon. Mäkin haluan sellaisen!

      Mikä noissa miehissä on, kun se musta, rosteri ja minimalistinen linja on pop?! Varmaan geeneissä 😉

      Ihanaista viikonloppua <3

  10. Niina sanoo:

    Olipa hauska postaus 🙂 meillä mennään aika yhtenäisellä linjalla. Tosin yksi selkeä ero löytyy, minä olisin rouheiden pintojen puolestapuhuja, mies taas ajattelee pintojen puhdistamisen helppoutta! Mainittakoon että mies siis siivoaa myös 🙂 niin ja tyynyjä on mukamas liikaa. Vaikkei niitä oikeasti ole kun muutama hassu per sohva. 😉

    • Maria sanoo:

      Kiitos Nina
      ja anteeksi, kun vastaus kesti. Kommenttisi oli jostain syystä mennyt minulta aivan ohi 🙁

      Just näin, miehet ajattelee ehkä enemmänkin sitä käytännöllistä puolta; puhdistettavat pinnat ja hei, onhan siihen sohvalle helpompi istua, jos ei ole montaa tyynyä 😀 Nimim. täällä toinen tyynyfriikki.

      Oikein iloista alkanutta viikkoa <3

Kommentoi