torstai 11. syyskuun 2014

Thursday in pics

0IMG_3257-tile0IMG_32670IMG_3258-tile0IMG_32660IMG_32680IMG_32720IMG_3275-tile0IMG_32770IMG_3279

 

…sumuinen kaunis kotikaupunkini ja kaunis sielunsiskoni 

Moro, näin tamperelaisittain 🙂

Oi, mikä ihana päivä meillä oli tuon sielunsiskoni Valleryn kanssa. Uusia lukijoita kehottaisin kääntymään jälleen tämän postauksen pariin, jossa pohjustus meidän ystävyydellemme. Elämä on ihmeellinen! Oletteko muuten huomanneet, että tuollain kun käy kaupungilla ulkomaalaisen/toispaikkakuntalaisen kanssa, niin tulee katsottua sitä omaa kotikaupunkiakin ihan eri silmin? Aloitimme päivän Amurin Helmestä. Suosittelen todellakin tuota kahvilaa kaikille. Ihan parasta aamiaista sekä lisäksi tajuttoman hyvää kahvia. Kuvailimme hetken aikaa Satakunnankatua, minkä jälkeen siirryimme autolla alarantaan. Olinkin jo unohtanut kuinka kaunis tuo Kehräsaari pikkuisine putiikkeineen on. Tammerkoskessa virtasi kuohuva vesi ja näytti, että se olisi ollut korkeammalla kuin aiemmin. Joka kerta jaksan ihastella noita rakkauslukkoja 🙂

Shoppailun päätteeksi suuntasimme malesialaiseen ravintolaan Tammelan torin laidalle. Voi taivas! Se aamuisessa postauksessa lupaamani ”kohtuus kaikessa” -sanonta ei ihan täyttynyt, mutta hällä väliä…poljetaan illalla taas vähän kovempia intervalleja tuolla kuntopyörällä 😀 Niiiin hyvää ruokaa, että oksat pois. Jopa tuo intialaista syntyperää oleva Malesiassa syntynyt ystäväni on sitä mieltä, että ruoka maistui ihan kotiruoalle. Suosittelen teille kaikille tamperelaisille sekä toki tänne eksyville ulkopaikkakuntalaisillekin. Lounasaikaan tuo pienen pieni ravintola on täynnä, joten varautukaa jonottamaan hetki. Kyllä täytyy sanoa, että aika rientää, kun on hauskaa. Tammelan torilla vähän kierrettyämme olikin jo aika lähteä hakemaan lapsia (kumpikin tahoillaan) koulusta. Ensi viikon treffit on jo sovittuna ja silloin onkin luvassa taas ihan muuta! Lupasin viedä Valleryn patikoimaan Mustavuoreen…täytynee ottaa energiapatukoita ja vettä mukaan. Tuo on nääs ihan killeri tuo nousu. Mutta tekee niin hyvää 🙂

Nyt ompompompot uuniin ja vaniljakastike vaahdoksi – meille tulee iltasella vieraita.
Se lupaamani ”Mies sisustaa” -postaus taitaa siirtyä ensi viikkoon, sillä mieheni ei ole työkiireiden vuoksi ehtinyt juurikaan sisustaa 🙂 Katsotaan, josko illalla ehtisi tuota postausta työstää, kun tytöt ovat menneet nukkumaan.

Ja hei, kiitos kaunis kommenteistanne tuohon aamupostaukseen, palaan niihin myöhemmin!

Allekirjoitus18

PS. muistattehan päivittää tämän uuden osoitteeni lukulistoillenne; katsoin tuossa tilastoja ja aika paljon tänne tullaan vielä tuon vanhan osoitteen kautta. Kiitos murut! 🙂


2 Responses to “Thursday in pics”

  1. Marja sanoo:

    Oi kuulostaapa teidän päivä ihanan leppoisalta! Ja niin totta, oma kotikaupunki näyttää ihan erilaiselta kun siellä kiertelee jonkun ulkopaikkakuntalaisen kanssa – tai kamera kaulalla. Hei kuule, jos mulle käy huonosti tänään alkaneissa yt:ssa niin mäkin tuun tarpomaan sinne Mustavuoreen! Tekee taatusti hyvää kropan lisäksi myös pääkopalle.

    • Maria sanoo:

      Moikka ihana
      ja ei vitsi, taasko teillä alkoi YT:t? Voi harmistus, sekin tähän vielä saumaan 🙁

      Onneksi äitisi voi jo paremmin. Mun on niin monta kertaa pitänyt laittaa viestiä, mutta se on aina jäänyt. MIkä lie kiire ollutkaan.

      Mustavuori on ihan killeri…mutta ihanalla tavalla 😀

      <3-terkkuja sinne ja ihanaa viikonloppua!

Kommentoi