torstai 11. syyskuun 2014

Salilla kuultua // Pohdintaa urheilemisesta

Heippahei ja hyvää huomenta!

Huomaattekos, mun postaukset ovat jälleen kovin aamupainotteisia; ehkä se johtuu tosiaan siitä, että olen sellainen aamunvirkku. Sitäpaitsi iltapäivät ja illat ovat täynnä jos jonninlaista säätöä 😀 Kaiken lisäksi mä olen iltaisin tätä nykyä ihan töttöröö. Johtunee aikaisista aamuista. En valita, tämä rytmi sopii tällaiselle uraäiti-kotiäitisekoitusihmiselle loistavasti. Eilen se tapahtui; reilun viikon flunssan jälkeen uskaltauduin salille. Tai oikeastaan musta tuntuu, että jos on urheilusta yli kolmen päivän tauko niin mä laiskistun. Lähtemisen kynnys on aivan megalomaaninen. Mutta annas olla, sitten kun lähtee juoksemaan tai salille niin kroppa ja mieli kiittää kotiin tullessaan. Tuon kun aina muistaisi.

Tuossa pari viikkoa sitten salilla ollessani kuuntelin (siinä sivussa kun ihastelin) kahden nuoren tytön juttuja ja toimintaa. Heillä oli niin paljon energiaa ja niin tuli oma nuoruus mieleen noista jutuista. Ja sit sen hiffasin: mun treenaustavoitteet ovat muuttuneet tuosta ajasta valovuosien päähän. Tytöt laskivat aina toistensa toistoja ja jossain välissä toinen sanoi vieressä huhkivalle: ”Hei c’mon, sä et haluu näyttää norsulta…jaksaa jaksaa!” Siis missään nimessä tyttö ei ollut lähelläkään norsua, mielestäni jopa painoindeksi oli alarajoilla. Mutta kyllä mä muistan, että joskus muinoin sitä treenasi pääasiassa sen takia, että näytti hyvältä. Ja en sitä kiellä ettenkö osaksi treenaisi nytkin sen takia, että inhoan tunnetta, kun housun vyötärö kiristää.

Ei kuulkaas, nyt on viime vuosien aikana tullut aivan uudet intressit kehiin treenauksen suhteen. Ollakin, että mulla ei ole koskaan ollut ylipainoa, niin nuorempana sitä välitti enemmän siitä, että miltä muiden silmissä näyttää. Ai hei, multa pääsi muuten just valkoinen valhe, mä olen sittenkin ehkä kerran ollut hieman ”pulskahko”: Kanadan vuoden jälkeen tulin kotiin ja Jussi-pappa kysyi mökillä keittiön pöydän ääressä, että kuules Maria, saitko sä sieltä sikotaudin tullessas? 😀 Jep, oli tullut vähän poskia. Tosin silloin painoin saman kuin nyt, mutta lähtöpaino maailmalle lähtiessäni oli 47 kg. Tällä hetkellä ei juurikaan tule käytyä vaa’alla. Liikunnan hyödyt mitataan muissa yksiköissä kuin kilogrammoissa.

0cats

Liikunnan tuoma hyvä olo. Se on se ykkösprioriteetti, jonka takia urheilen. Se endorfiinitankkaus ja olo kunnon juoksulenkin jälkeen. Siihen jää koukkuun. Mä haikailen sinne parin vuoden taakse, kun juoksin sen 40-50 kilometriä viikossa. Tunne siitä, kun lentää eteenpäin. Mä en yleensä ole kunnianhimoinen. Liikunnan ja varsinkin tuon juoksun suhteen olen tai olin nyt ainakin. Itsensä haastaminen on yksi tärkeä motivaattori. Mulla jäi vuosi sitten kesken itseni haastaminen aiheesta; pystynkö juoksemaan kotiin töistä 9,7 kilometriä alle 45 minuutin. Juoksin sen 49 minuuttiin ja sitten tuli jotain, joka sai juoksuinnon taantumaan. Ehkä juoksin liikaa. Toki olen sen jälkeen juossut paljonkin, mutta pitkää lenkkiä/aikaa vastaan en juurikaan. Olen hölkkäillyt. No, tässä on petrattavaa lähitulevaisuudessa. Liikunnan tuomaan hyvään oloon lisäisin vielä sen, että kun liikkuu niin on paljon energisempi ja mä huomaan ainakin ihan parin päivän tauossa sen, että musta (joo, voitteko kuvitella? 🙂 tulee vähän kiukkuinen. Saatan jopa hyppiä seinälle. Tulee jotenkin sellainen plääh olo, kun ei liiku. Myös yöunet maistuu paremmille, kun on vähän rääkännyt kroppaa.

Ruokailut ja liikunta kulkevat käsi kädessä. Kun on liikunnat kondiksessa niin sitä tulee automaattisesti syötyä terveellisemmin. Ainakin mun kohdalla pätee tämä. Tehokkaan salin/juoksulenkin jälkeen ei tee yhtään mieli roskaruokaa. Toisin kuin silloin kun ei liiku. Jo on ajatukset pizzoissa ja bigmaceissa. Tuo noidankehä liikkumattomuuden ja ”huonosti” syönnin kanssa aiheuttaa todella helposti väsyneen ja nuupahtaneen olon. Tarvitsen liikuntaa ja terveellistä ruokavaliota vuosi vuodelta enemmän. Nuorempana sitä söi miten sattui ja liikkui miten sattui. Silti riitti energiaa vaikka mihin! Tällä hetkellä roskaruoat kostautuu saman tien. Paino alkaa hiipimään ylös päin salakavalasti, jos ei pidä huolta siitä, että vastaavasti liikkuu sen edestä, mitä syö.

00cats

Omaa aikaa itselle. Liikuin paljon ennen lapsia, mutta lasten syntymän jälkeen siinä kului noin kolme vuotta, etten juurikaan tehnyt mitään satunnaisia bodypumppeja ja sauvakävelylenkkejä lukuunottamatta. Toki, jos synnytyksistä olisi jäänyt merkittävästi ylipainoa, niin uskon että olisin liikkunut enemmänkin. Mulla on sellainen korvien välissä oleva ”bugi”, että en viihdy kropassani, jos paino menee tietyn lukeman yli. No mutta kuitenkin, tuolloin kun lapset olivat 1 v ja 3 v aloin liikkumaan enemmän ihan senkin takia, että tiesin tuolloin saavani omaa aikaa. Aikaa, jolloin kukaan ei kysy mitään, ei pyydä vettä, ei pyydä pyyhkimään. Ja ihan vielä tänäkin päivänä nautin urheilemisesta yksin. Siitä kun saa viilettää menemään napit korvilla musiikkia kuunnellen. Vaikka muuten olenkin yltiösosiaalinen ihminen, niin lenkille en ihan heti muita huoli kaverikseni 🙂

Terveyshyödyt. Sehän on kaikille selviö, kuinka paljon liikunta ehkäisee varsinkin tiettyjä sairauksia. Itse kun olen läheltä nähnyt kuinka ykköstyypin diabetes tappaa hitaasti ja salakavalasti, niin teen kaikkeni ehkäistäkseni muun muassa tuota nykyistä kansansairautta kakkostyypin diabetestä. Ykköstyypin diabeteksen puhkeamiseen ei liikunnat sun muut auta, mutta kovasti uskon, että me suomalaiset kärsimme tuosta uudesta kansansairaudesta sen takia, että emme pidä tarpeeksi huolta itsestämme. Ei tosin pidä yleistää; kyllähän tuo tauti itsestään huolta pitäviinkin saattaa tulla. Mutta jos jotain vain pystyn tekemään sen eteen, että saan elää pitkän elämän terveenä, niin sen kyllä teen. Haluan olla eläkkeelle jäädessäni kunnossa, että pystyn reissaamaan ja ehkä virittelemään sen unohdiksissa olleen golfharrastuksen uudelleen. Tarkoituksena olisi myös jaksaa touhuta hamassa tulevaisuudessa lastenlasten kanssa. Ilman, että mummu joutuu äheltämään itsensä lattialta ylös leikkien jälkeen. Näin on!

000cats

Näiden vuosien aikana olen oppinut sen, että tämä on elämäntapani. En usko mihinkään hetkittäisin laihiksiin vaan perustavaa laatua olevaan muutokseen niin ruokavaliossa kuin liikunnassakin. Ja hei, kertaakaan en ole kärsinyt terveellisestä ruoasta. Kroppa huutaa päivisin salaattia, mutta jos sattuu, että se huutaakin kebabia, niin toki sellainenkin menee tähän elämäntapaan. Perjantai-illasta lauantai-iltoihin saa herkutella. Mutta kohtuus kaikessa. Ja sitten kun huomaa, että parilla hassulla karkilla saa tyydytettyä sen makeanhimon, niin ei juuri edes tee mieli Makuunin karkkipussillista. Tätä nykyä mä herkuttelen enemmänkin suolaisilla herkuilla kuin karkeilla. Hyvällä ruoalla perjantai-iltaisin yhden viinilasin kera. Tuo alkoholin käyttökin on muuten muuttunut; tänä päivänä kun avataan viinipullo, niin siitä riittää kolmelle illalle. Myönnän, musta on tullut kalkkis 😀

Olisi kiva kuulla, mikä teitä liikuttaa? Mikä saa laittamaan tossua toisen eteen pimeiden syyskelien saapuessa?

Oih, noi kuulaat syyskelit onkin muuten ihan parhaita lenkkeilyilmoja. Ja miettikääs sitä tunnetta, kun ensilumi narskuu lenkkarin pohjassa. Kyllä mun nyt täytyy pitää yllä tätä elämäntapaa. Tuossa yllä toimi itsellenikin taas muistutuksena sen hyödyt. Toivottavasti niistä oli hyötyä teillekin 🙂 Mulla on muuten työn alla postaus yhden päivän terveellisistä ruokailuista ravintoarvoineen kaikkineen, joten katsotaan saisinko sitä jo ensi viikolla eetteriin.

Elämä on valintoja, niin liikunnan kuin ruokailujenkin suhteen. Tänään lähden etsimään niitä terveellisiä vaihtoehtoja tuolta malesialaisen ravintolan buffasta  ihanan Valleryn kanssa. Ja hei, jos valinnat meneekin vikaan, niin ei sekään maailmanloppu ole. Pidempää lenkkiä kehiin vain. Ainakin olen saanut sielunhoitoa sielunsiskoltani 😉

Torstaiterkkusin,

Allekirjoitus


14 Responses to “Salilla kuultua // Pohdintaa urheilemisesta”

  1. Anu sanoo:

    Huomenta!
    oon niin samaa mieltä sun kanssa.
    Mä urheilen siksi,että kroppa ja pää vaatii sitä.
    toki paino pysyy kurissa ainakin suurinpiirtein ja onhan seki hyvä juttu:)ja onhan se olemus ryhdikkäämpi ja terveempi,kun itsestä huolehtii.
    mulla on riskit moneenkin sairauteen mm.tuohon diabetekseen ja aioin todella pistää hanttiin.
    mulla meni keväällä vähän överiksi syömisten kyttääminen ja kesällä tuli stoppi treenaamiseen.parempi olis ollut se kultainen keskitie.nyt syksyllä johtuen hirveestä kiireestä en oo ehtinyt kuntoilla riittävästi vaikka olis motivaatioita.
    Nyt kroppa sit pisti hanttiin väsymykselle ja sain kunnon flunssan.
    Tästä kun tokenen niin aioin taas aloittaa lenkit ja tosiaan parhaat kelit siihen on kyllä syksyllä:)
    En onneks nyt ihan täysin oo repsahtanut syömisten kanssa,joku tuolla takaraivossa silti varottelee:)
    Mutta sitä hikoilun ja hengästymisen tuomaa hyvää oloa kaipaan.olo on niin saamaton ja laiska nyt:)
    täytyy vaan malttaa toipua..

    • Maria sanoo:

      Iltapäivää 🙂
      Huh, mikä kiire töissä ollut tänään…on haitannut ihan harrastuksia 😀
      Hei, just tuo, että mun pää hajoaa, jos en pääse urheilemaan. Mutta ei sekään hyvä ole, jos menee överiksi.
      Mulla teki kroppa stopin silloin kaksi vuotta sitten. Se ei ollut kivaa.
      Mä ajattelen asian niin, että flunssa on kropan keino viestittää, että täytyy vähän himmata tahtia.
      Ja sit kun himmaa tahtia, niin tulee just toi laiska ja saamaton olo.
      Mutta parantele kunnolla, se kannattaa pitkässä juoksussa!

      Iloista perjistä <3

  2. Marika sanoo:

    Voi, mä en mitenkään jaksaisi urheilla tai tehdä mitään ulkonäön vuoksi. Juoksen ja liikun luonnossa lähinnä siksi, että siitä tulee hyvä olo, mieli lepää ja maisemat ovat kauniit. Juokseminenkin on siirtynyt metsään, kansallispuistoihin ja muihin loistaviin maisemiin.

    Olipa mukavia luontokuvia hetki sitten. 🙂

    • Maria sanoo:

      Just näin, se luonto on muuten yksi motivaattori mun liikkumiseen; tuolla
      kun suhaa Pyynikin ja Pispalan rinteitä niin ei voi olla ihastelematta vaihtuvia vuodenaikoja.
      Aivan parasta! 🙂

      Ihanaa viikonloppua <3

  3. Mä en kyllä ulkonäön takia lähtisi treenaamaan, vaan terveyden ja kunnon takia. Sekä juurikin sen oman ajan ja liikunnasta tulevan hyvän fiiliksen takia.
    Nyt olen jotenkin jumahtanut muutamaksi viikoksi, mutta tänään kyllä laitan lenkkarit jalkaan ja lähden lenkille…

    • Maria sanoo:

      Moikka ihana!
      Sulla onkin ollut ihan superproggis käynnissä, hatunnosto sille 🙂
      Aina välillä tulee kausia, että ei vois vähempää kiinnostaa liikkuminen. Pieni tauko tekee terää, vaikka
      tuleekin ihan laiskiaisolo 😀

      Ihkua perjistä <3

  4. Samoilla linjoilla liikkumisen suhteen. Ulkonäön takia en sitä tee, koska aineenvaihdunta on säännöllisesti syömällä säilynyt hyvänä, eikä sitä tarvitse miettiä. Tunti päivässä liikuntaa vastaa minimimasennuslääkeannosta, joten se pitää päänupin hyvin kasassa. Luonto ja luonnonmukaisuus mielenkin hoidossa erityisesti näin syksyn alkaessa vetää mua puoleensa: alikortin nyt irtisanoin ja meen rämpimään mieluummin metsään.

    • Maria sanoo:

      Moikka!
      Mulla aineenvaihduntakin tarvitsee tuon liikunnan, muuten jumahtaa 😀
      Tuo oli mielenkiintoinen pointti tuo masennuslääkeannos vs liikunta. Olen kyllä huomannut, että oikeasti tuo kunnon hikirääkki tekee pääkopalle niin hyvää!

      Ja luonnossa liikkuminen; se on parasta!
      Ihanaa viikonloppua <3

  5. Iisa sanoo:

    Me päätettiin meidän kadun naisten kanssa, että kerran viikossa kokoonnutaan ja osallistujien kunnon mukaan joko kävellään, hölkätään tai juostaan – ja parannetaan maailmaa 🙂

    Heitin sua haasteella (Suomalaista muotoilua) – lähdethän mukaan nostamaan suomalaisia yrittäjiä! 🙂

    • Maria sanoo:

      Aivan loistava idea!
      Tuollaiseen mäkin lähtisin mukaan ihan heti 🙂
      Täytynee laittaa vireille täällä meilläkin. Tietäisi, että ainakin kerran viikkoon tulisi lenkkeiltyä (ryhmäpaine ;).

      Kiitos vielä haasteesta ja ihanaa viikonloppua <3

  6. Elisa n sanoo:

    Oi pakko kommentoida vaikka vähän hävettää taas jättää kommenttia:D mutta minkäs teet kun kirjoittelet sydäntä lämmittäviä kirjoituksia<3. Kiitos siitä<3.
    Olen niin samoilla ajatuksilla tuon liikunnan ja syömisen suhteen. Ne kulkee niin käsikädessä. Ja allekirjoitan tuon sanonnan, että jos ei muutamaan päivään pääse harrastamaan liikuntaa niin on kyllä niin väsynyt, kiukkuinen ja nuutunut olo.

    Itsekin niin salitreeniä harrastavana kuten aerobista liikuntaa harrastavana olen niin koukussa siihen liikunnan jälkeiseen fiilikseen ja hyvään oloon:) Se on jotain niin huikeeta! Kun harrastaa liikuntaa niin jaksaa juurikin paremmin arjessa ja töissä.

    • Maria sanoo:

      Höpsis, tottakait kehtaat jättää kommenttia 😀
      Kommentit on ihania, kiitos siis niistä <3

      Se nuutuneisuus on ihan kamalin olotila, mutta annas olla, kun pääsee vetämään kunnon salin tai juoksulenkin. Sen kun aina nuutuneena muistaisi 🙂

      Iloista viikonloppua <3

  7. Janica sanoo:

    Minunkin pitäisi taas lähteä lenkille. Mutta vielä en ole tavoittanut sitä paljon puhuttua hyvää oloa ja endorfiinitankkausta. Kauankohan juoksemista pitäisi harrastaa, että siihen pääsee kiinni. Nyt olen vain aivan liian puhki ja naama punaisena välittömästi 🙂 Kiitos kivasta postauksesta!

    • Maria sanoo:

      Heippa Janica!
      Ei se mullakaan helpolla tullut…aluksi mietin, että juoksu on ihan sieltä jostain. Mutta mulla oli vain huono kunto 😀 Sanotaanko, että noin kolmen viikon – kuukauden kohdalla se homma alkoi tuntumaan mukavalta. Aluksi kävelin suurimman osan ja sitten pikkuhiljaa lisäsin juoksemisen osuutta. Kyllä se siitä 🙂

      Tsemiä juoksuharrastukseen ja ihanaa viikonloppua <3

Kommentoi