lauantai 06. syyskuun 2014

Aikaa kestävät sisustushitit

Huomenta ihanat!

Eilinen tilaisuus meni nappiin ja kuten uumoilinkin, niin kun paikan päälle pääsi, niin olihan se mukavaa. Uusiin ihmisiin on tutustuttu ja saatu sitä uutta elämänkatsomusta ja näkökulmaa asioihin. Todettu, että meillä on timattihääpäivään vielä jokunen vuosi ja iloittu niiden puolesta, kenellä juuri tällainen virstanpylväs on saavutettu. Sangen kunnioitettavaa! Kuunneltu vieressä kertomuksia noiden vuosien varrelta ja silminnähden nähty tuo suuri kunnioitus ja rakkaus toista kohtaan kaikkien vuosien jälkeen. Keskusteltu politiikasta heidän kanssaan, jotka siitä enemmän ymmärtävät ja muutenkin sivuttu keskusteluissa kaikkea maan ja taivaan väliltä. Paljon uutta tietoa ja uusia tuttavia. Kerrassaan onnistunut reissu 🙂 Tämän päivän tilaisuuteen meiltä lähti edustamaan vain tuo mieheni, itse jäin kotiin kera oman kurkkukipuni (mistä se flunssa nyt takaisin tuli?) ja äidinkaipuisten pikkuisten.

Sain tuossa viikolla Kertun aloittaman blogihaasteen bloggaajien sisustushiteistä itse Kertulta Modernisti Kodikas -blogista sekä Liisalta Lisbet e. -blogista. Kiitos haasteesta kaunokaiset!  Meillähän ei kotoa varsinaisia design-tuotteita löydy lukuunottamatta Block- ja Kartellin Bourgie- valaisimia tai Iittalan ja Arabian kynttelikköjä, joten mun mielestä sisustushitti voi olla myös muukin kuin mainetta niittänyt design -tuote.

Uskon, että tulevaisuudessa yhä enenevässä määrin puu materiaalina ja -kuviona tulee olemaan sisustuksessa pinnalla. Valkoiset kiiltävät pinnat alkavat pikkuhiljaa siirtymään vähäisiin rooleihin sisustuksessa ja mennään kohti aitoja luonnonmateriaaleja. Poikkeuksena matot ja taljat, joissa suositaan eläimiä kunnioittaen keinokuoseja. Uskoisin, että mitä muuten sisustustrendeihin tulee, niin ehkä ollaan taas siirtymässä minimalistisemmasta sisustuksesta kohti runsaampaa, sielukkaampaa sisustusta. Tiedä häntä, mutta mun kristallipallo osoittaa näin. Alla olevaan kollaasiin kokosin kolme mielestäni aikaa kestävää bloggaajien sisustushittiä:

PicMonkey Collage

1. Ikea Stockholm -valaisin (kuva Ikea) 2. Essential paperipussit (kuva Pino) 3. Ikea Nodvändig -vati (kuva Ikea)

Kolmisen vuotta sitten taisin blogissani esitellä Pinossa törmäämiini Essential paperipusseihin. Kierrätysmateriaaleista tehdyt, pestävät ja aikaa kestävät pussit sopivat moneen käyttötarkoitukseen. Nykyäänhän meillä on markkinoille tullut myös kilpailijoita näiden saralla, mutta mulle nämä Essentialin pussit ovat niitä oikeita ja aitoja 🙂 Ikean Stockholm -lattiavalaisin (ja muut sarjan valaisimet) ovat aikaa kestäviä ja muotoilultaan mielestäni ehtaa designia, joissa yhdistyy skandinaavinen selkeys ja eurooppalainen tyylikkyys. Viime Ikean reissulla hypistelin vaikka kuinka ja kauan Ikean Nodvändig -vatia  hyppysissäni, mutta vielä se jäi kaupan hyllylle. Meillä pursuaa kaapit kulhoja ja vateja, joten jostain on luovuttava ennen tämän ostamista. Valkoinen yhdistettynä tuohon uusiutuvaan bambumateriaaliin on aika kiehtova ja kontrastia luova yhdistelmä.

Sisustushittien myötä aloin viemään haastetta vähän pidemmälle ja miettimään, että mihin tulevaisuuden sisustus suuntaa. Alla olevassa kuvassa on kokolailla sitä henkeä, jota tulevaisuudessa ennustan sisustuksen saralla; materiaalien yhdistämistä, valkoista, mustaa, ruskean sävyjä, harmaata, huolettomuutta, kierrätysmateriaaleja, säilytyslaatikoita, lasia, ripaus kiiltävää valkoista ja pehmeää kodikkuutta.

Kuva: Ikea

Kuva: Ikea

Mitäs teidän kristallipallonne sanoo tulevaisuudesta ja sisustushiteistä? Sanooko se, että mä olen kristallipalloineni ihan hakoteillä? 😉

Olisi kiva kuulla teidän mielipiteitänne, mihin sisustuksen saralla ollaan menossa ja sisustushiteistä. Sen lisäksi heitän haasteen eteenpäin bloggaajakollegoilleni SallylleMarjalle ja Lumolle. Olkaattehan hyvät leidit.

Nyt mökkikamat kasseihin ja maitokauppaan. Puolen päivän jälkeen suunta kohti happy placea.

Leppoisin lauantaiterkuin,

alle

PS. Hei, tämä tietotekniikan ihmelapsi ei osannut oikein vaihtaa osoitteita noihin Bloglovin’iin ja Blogilistaan, joten klikatkaahan tuosta oikeasta palkista linkit oikeisiin seurantaosoitteisiin, kiiiiitos 🙂


6 Responses to “Aikaa kestävät sisustushitit”

  1. Elina sanoo:

    Hei, blogisi ei päivity automaattisesti vielä ainakaan minun Bloglovinissa.

    • Maria sanoo:

      No hitsi, täytyykin mennä tutkailemaan mistä tuo johtuu! Kiitos Elina ja leppoisaa lauantaita 🙂

    • Maria sanoo:

      Moikka Elina,
      onkohan sulla seurannassa Bloglovin’issa tuo Blogspot -blogini?

      Blogini päivittyy nykyään tuolla Bloglovin’issa täällä

      http://www.bloglovin.com/blog/12796883

      En osannut vaihtaa tuohon vanhaan Blogloviniin tuota uutta osoitetta, joten tein uuden 🙂

  2. Ulla sanoo:

    Hei Maria!
    Minä nimenomaan pidän siitä, että sinulle design ei ole itseisarvo. Rahalla saa ja hevosella pääsee. Teilläkin sitä rahaa varmasti on, mutta olet osannut kanavoida sen
    muualle kuin design-juttuihin.Ei jotain tavaroita tarvita vain sen takia, että ne
    pi-täi-si olla.
    Minua ärsyttää eräät blogit, joissa vaan kuvataan koko ajan sitä sohvaa/lamppua ja vain
    sen takia, että sattuu sellaisen omistamaan.
    Sinun blogisi on erittäin terveellä pohjalla moninaisine juttuineen ja kuvineen.
    Ja kyllähän siihen sitä luxustakin löytyy mitenkään sitä tyrkyttämättä.
    Kiitos blogistasi. Luen sitä päivittäin, mutta erittäin harvoin kommentoin.
    Ulla

    • Maria sanoo:

      Kiitos Ulla! <3
      Tykkään design-tuotteista, paljonkin. Mutta jotenkin ne eivät vain sovi meidän kotiin. Sisustustyylinen on erilainen.
      Ja totta tosiaan, mieluummin sijoitan rahani muualle, vaikka kyllähän design-tuotteetkin hyvä sijoituskohde olisi 🙂
      Kiitos, yritän pitää tämän blogini tällaisena hyväntuulisena ja itseni näköisenä.

      Oikein kauniita syyspäiviä sinne <3

Kommentoi