sunnuntai 31. elokuun 2014

Sunnuntaisafkaa ja -tunnelmia

Heipsan!

Elokuun vikaa viedään ja tiedättekös mitä se tarkoittaa? Juu, huomenna alkaa virallisesti syksy ja sen lisäksi huomenna blogini muuttaa vihdosta viimein (on ollut pitkääkin pidempi kuukausi) tuonne Indiedaysiin. Jännittävää! Osoite tulee muuttumaan; huomisesta lähtien blogini löytyy osoitteesta www.atmarias.indiedays.com. Laittakaahan se lukulistoihinne osoitteeksi, niin löydätte perille 🙂 Uskoisin kyllä, että tänne bloggerin puolellekin tulee automaattisiirto uuteen osoitteeseen. Yritän myös saada Blogilistaan ja Bloglovin’iin mitä pikimmin uuden osoitteen päivitettyä. 
Tämä orastava flunssa, joka kävi jo läpi muun perheen, on tänään vaatinut särkylääkettä ja hiukkasen lepoakin. Mutta myös lämmintä (ja omalla tavallaan tulista) pataruokaa. Paljon kynttilöitä ja pehmeyttä ympärille. Pihlajanoksien myötä ruokatilasta tuli varsin syksyinen. Jouluinen, kuului tyttöjen ja heidän ystävien suusta 😉 Pataruoat ovat parhaimpia syys- ja talviruokia, mitä tiedän. Tänään pataan pääsi aluksi kolme valkosipulin kynttä voissa porisemaan. Sen jälkeen lisäksi naudan ulkofilettä suikaloituna. Kuorin ja pilkoin mukaan porkkanaa, perunaa ja sipulia. Mausteiksi pataan laitoin suolan ja pippurin lisäksi rakuunaa ja hunajaa. Tuo porisi uunissa parissasadassa asteessa vähän vajaan kaksi tuntia. Juuri ennen tarjoilua silppusin vielä pippuri creme fraichen päälle pataan persiljaa. 
Tyttöjen kanssa tuosta päiväruoan jo söimmekin, kauniisti katetulta pöydältä. Kattaus odottaa iltaruoalle miestä golfkisoista. Voisin kuvitella, että näinkin kolen päivän jälkeen koko päivän ulkona olleelle golffarille maistuu tuo pata, jossa on potkua; pippuria lorahti sen verran, että ainakin allekirjoittaneen tukkoinen nenä aukesi kertalaakista. Padan kanssa pyöräytimme tyttöjen kanssa sämpylät. Ne samat, joita aina teen. Resepti löytyy täältä. Sämpylät eivät juuri margariiniä kaipaa; ne ovat parhaimmillaan dipattuna pataruoan liemeen. 
Kiitos ihanat kommenteistanne; siellä on parin postauksen kommentteihin vielä vastaamatta. Pahoitteluni, että ne taas laahaa. Hoidan kommentit kyllä tänään vastatuksi. Nyt on pakko mennä katsomaan youtubesta tutoriaali, että mitenkäs ne postaukset tehdään tuolla wordpressin puolella, että osaan huomenna toimia oikein…se tästä vielä puuttuisi, että bloggari ei osaa uuden alustan kera blogata 😀
Suloista sunnuntaita,

12 Responses to “Sunnuntaisafkaa ja -tunnelmia”

  1. Lumo sanoo:

    Minullakin on pataruoka hautumassa, selvä syksyn merkki…

    • Maria sanoo:

      Todellakin, nuo pataruoat on kyllä merkki syksystä! Mikäs sen mukavampaa kylmillä keleillä kuin lämmittävä ja kenties mausteinenkin pataruoka 🙂

      Mukavaa alkanutta viikkoa

  2. Anonymous sanoo:

    Laitoitko jotain nestettä pataan ja minkähän verran? 🙂 näyttää hyvältä,olis kiva kokeilla jtn uutta,mutta aika toivoton olen jos ei ole valmista reseptiä minkä mukaan edetä.. 😛 mukavaa syksyn alkua! 🙂 -jossu

    • Maria sanoo:

      Moikka,
      ai niin, se unohtui mainita 🙂 Vettä siis sen verran, että perunat sun muut peittyvät. Lisäksi voi välillä katsoa sinne uuniin miltä näyttää ja tarpeen mukaan lisätä vettä.
      Mä pidin padassa kantta päällä melkein koko ajan.

      Mukavaa viikon aloitusta 🙂

  3. Titti sanoo:

    Herkulliset kuvat!☺

    • Maria sanoo:

      Kiitos Titti!

      Kerrankin oli aikaa kattailla ja kuvailla rauhassa 🙂

      Iloista alkanutta viikkoa!

  4. Mirva Mäki sanoo:

    Nam, herkulliselta ja kauniilta näyttää. Pataruoat on meilläkin suosikkiruokaa syksystä kevääseen.

    • Maria sanoo:

      Kiitos Mirva 🙂

      Ruoan ulkonäkö ja kattaus on jo puoli ruokaa 😉

      Ihanaa alkanutta viikkoa!

  5. Voi että tykkään sun blogista 🙂 Täällä myös flunssaillaan ja löysinkin tässä surffaillessa sattumalta tänne 🙂

    • Maria sanoo:

      Hei, kiva kun löysit tänne ja kiitos 🙂

      Tällaiset orastavat flunssat on ihan tosi ärsyttäviä…tulis päälle kunnolla niin ehkä lepäilisin. Mutta niin kauan kuin ei ole kuumetta, niin en malta 😉

      Paranemisia sinne ja kuulaita syyspäiviä!

  6. Kaunis kattaus. Ja seurataan sua Indien puolella 😉
    -Hellu ja Blackie Kahden Naisen Loukussa-

    • Maria sanoo:

      Kiitos Hellu

      ja ihanaa, että te vanhat (siis pitkän aikaa blogiani lukeneet) seuraatte mukana 🙂

      Iloisia syyskuun päiviä!

Kommentoi