sunnuntai 27. heinäkuun 2014

Down by the laituri

Moikkamoi murut!

Ja voi, kunpa voisin sanoa, että terkkuja laiturin nokasta! Mutta ei, tyydyn sanomaan, että terkkusia Turkkusesta 🙂 Eihän me missään DBTL:ssä oltu, mutta kovin sopi postauksen teemaan tuo viikonloppuna vietetty musiikkitapahtuma ja se, että juurikin Turusta kotiin saavuttiin. Me käytiin päiväseltään tois pual jokkee Vartiovuoren kesäteatterissa katsomassa Ella ja Presidentti. Ihan ok oli, mutta sekä me aikuiset että lapset olimme sitä mieltä, että pari viimekertaista Risto Räppääjää on sopinut meidän pirtaan paremmin. Nyt siis kotona ja pian on tarkoitus käydä pyykkivuoren kimppuun. Miehelläkin loppuu loma, mutta onneksi tytsyt saavat lomailla mummun kanssa vielä kolme viikkoa.

Vihdosta viimein saatiin mökille uusi laituri. Pitkissä kantimissa se oli, mutta lopputulos kyllä ylitti odotukset! Aiempi oli ponttooneilla oleva, hyvin paljon keikkuva ja jo aikansa nähnyt laituri. Viime syksynä tuli puunkaatajan kanssa puheeksi uusi laituri ja päätimme sellaisen tilata oman suunnitelmamme mukaan paikalliselta yritykseltä (eli tältä monitoimimieheltä, joka kaatoi myös pari puuta talvella). Valmislaiturit ovat ihan sikamaisen kalliita, joten uskon, että tällä säästettiin selvää rahaa (ihan vähän niin kuin alennusmyyntiostoksillakin ;). Laiturista tehtiin t-mallinen ja kiinteä. Kansi makaa kivillä täytettyjen kaivonrenkaiden päällä, joten on jykevä kuin mikä. Alunperin mietimme, että laitamme pari lautaa sivuille ns. peitelaudoiksi, ettei betonit näy, mutta vesi on nyt matalalla ja jäät saattaisivat nuo sitten irroittaa. Uuden pitkän laiturin myötä saatiin myös näkymä ulapalle, joka aiemmin näkyi vain tuolta meidän kalliorannalta. 
Eilen miehen kanssa askartelimme nopean köysikaiteen tuohon. Ei se sitä olisi välttämättä tarvinnut, mutta mun mielestä tuli kivempi näin. Hillitsee vähän lastenkin juoksemista ja pomppimista veteen. Laiturin päähän täytyy ostaa vielä tikkaat,joita myöden pääsee uimaan. Ellei hyppää veteen pääedellä niin kuin lapset ja mies. Eli lähinnä mua varten nuo tikkaat tulevat 🙂 Painekyllästettyä lautaahan ei kannata ekana vuonna käsitellä, sillä on hyvä odottaa kyllästysaineiden haihtumisen puusta. Mutta sanokaa mun sanoneen, että ens kevään projekti on jo tiedossa. Kelonharmaata puuöljyä pintaan ja avot! Tosin aloin jo vähän miettimään mustaakin, mutta taitaa olla järvimaisemaan liian ”raffi”.
No mihinkäs vene sitten kiinnitetään laiturissa? Ylhäältä katsottuna tuohon vasemmalle jää lapsille hiekkaranta ja nyt alustavasti kiinnitettiin veneen kiinnitysrenkaat tuohon vasemmalle t:n sakaraan, mutta kyllähän se vene tuon näkymän rumentaa (ja haittaa lasten uimista), joten sille pitää kehitellä joku systeemi…ehkä sellainen teline järvenpohjaan vähän matkan päähän ja köydellä kiinni puuhun. 
Hei, jos joku teistä pähkäilee samanlaisen köysiaidan kanssa niin hihkaskaa! 
Voin antaa tarkemmat speksit tuon tekemiseen, mikäli haluatte.
Nyt sen pyykkivuoren kimppuun ja sitten ajoissa nukkumaan. Saatiin eilen ex-tempore yökylävieraita möksälle (tai tässä vaiheessa vois jo sanoa, mökin vakikalustoa :D) ja tulipahan taas vähän valvottua. 
Kivaa oli, mutta nyt väskää. Hyvältä pohjalta lähdetään tulevaan työviikkoon 😉
Ai niin, vielä on vähän aikaa osallistua tuohon Koiramäki-arvontaan täällä.
Suloista sunnuntai-iltaa
ja muksaa alkavaa viikkoa!

26 Responses to “Down by the laituri”

  1. Hämäävä otsikko:) Odotin postausta DBTL:sta:) Tuli ihan napa kipeeksi… noin 18v sitten siellä vietin kivan illan ja aamulla heräsin kun maha oli kipeä.. nostin paitaa ja oli tullut illalla otettu napakoru. No enää on arpi jäljellä. Ihana laituri. Tuosta kelpaa mennä uimaan. Mulla loma loppuu ja hirmu ahi!

    • Maria sanoo:

      So sorry – harhaanjohtavaa markkinointia vähän otsikossa 😀 Auts, toi kuulostaa kivuliaalta DBTL:ltä 😉

      Kiitos, tuosta on kyllä ihana pulahtaa veteen. Hei, ihanaa arjen aloitusta, kyllä se siitä lähtee taas rullailemaan <3

  2. Mielettömät maisemat teillä ja tuo laituri vasta jotain onkin!
    Pikkuisen joutui myös pyyhkimään kuolaa suunpielistä, kun kurkki edellistä postausta 😀

    • Maria sanoo:

      Kiitos kaunis, olemme kyllä niin kiitollisia tuosta mökkipaikasta <3 Ja laiturista 🙂

      Hei, mäkin kurkkasin sinne edelliseen postaukseen juuri ja hitsi, nyt on pakko lähteä taas jääkaapille 😀

      Ihania kesäpäiviä <3

  3. *riikka* sanoo:

    Onpas upea laituri, nuo köysikaiteet ovat ihan huiput! Jos meillä olisi laituri, juuri tuollaisen haluaisin!
    Oliko Ella -näytelmä hyvä? Meiltä on se vielä käymättä.
    Ihan pakko vähän korjata, Vartiovuori on täl puol jokke;)

    • Maria sanoo:

      Kiitti Riikka, mä tykkään myös, että köysikaide kruunas koko höskän 🙂
      Meillä ei kyllä rehellisesti sanottuna tykätty Ellasta. Risto Räppääjät olivat paljon paremmat.

      Hih, musta tuntuu, että mä oon aina tois pual jokkee….olin mä sit kummal puolel vaan 😀

      Ihania kesäpäiviä sinnekin <3

  4. Anu sanoo:

    Hieno laituri tuli!
    Kyllä kelpaa tuossa paistatella päivää:)
    Mä en malttanut oottaa uuden terassin kuivumista ens vuoteen vaan käsiteltiin se heti..mitenköhän sen käy?
    Meidänkin mökkihaaveet on käymässä toteen näillä näkymin;)
    Onkos teillä muuten millainen wc mökillä?onko teillä juoksevaa vettä?
    Taitaa olla saaressa teidän mökki?
    Huomaatko,mulla on kyselyikä:)

    • Maria sanoo:

      Moikka Anu ja kiitos 🙂
      Meillä on jäänyt kertaheitolla terassi käyttämättä ja koko elämä on siirtynyt laitskalle 😀
      Tokkopa teidän terassille mitään käy…noi terassilaudat yleensä upotetaan siihen kyllästysaineeseen niin, että ne on kosteita ja kosteaa lautaahan ei yleensä sais käsitellä. Kysyin työkaverilta tänään ja hän sanoi, että koska kyse on puuöljystä tai kuultavasta (ettehän te vaan maalannut sitä?) niin tuskin mitään katastrofia tapahtuu.

      Iiiiiihanaa!!! Mä pidän täällä peukkuja teidän mökkihaaveille 🙂
      Meillä on saaressa mökki, venematka 250 metriä eli ei paha. Meillä on ulkohuussi sekä sitten sellainen sisäveski eli Separett Villa kuivakäymälä, jossa tosin käydään vain pisulla. Ei haise eikä muutakaan. Tykätään kovin, sillä se on vanhassa saunassa, mökin yhteydessä. Ei tarvitse haahuilla huussiin öisin pissalle 😀
      Vesi tulee pumpulla päämökkiin ja lämmitetään varaajalla. Sama juttu saunassa. Tosin saunamökissä oli ihana vanhan ajan patalämmitys.

      Kysele lisää vain, mä vastailen 🙂

      Ihanaa alkanutta viikkoa (taas) <3

  5. Vekarus sanoo:

    Komea laituri!

    • Maria sanoo:

      Kiitos kaunis 🙂
      Kyllä toi on niin komia, että saaren muutkin asukkaat yhtäkkiä ovat alkaneet veneilemään meidän kautta mökeilleen ;D

      Ihania kesäpäiviä <3

  6. Iisa sanoo:

    Hieno laituri ja teemaan sopivat kaiteet! Meidän mökin laituri on parisen vuotta odottanut käsittelyä. Mökki – siellä ei ikinä tekeminen lopu 😉 ja joskus on hyvä pitää lomaa puuhailusta, jotta sinne on kiva mennä 🙂

    • Maria sanoo:

      Kiitos Iisa 🙂
      Mökillä todellakaan ei tekeminen lopu…yhden hommelin kun saa tehtyä, niin tietää mihin suunnata taas seuraavaksi. Mutta totta, ei siitä ihan pelkkää työleiriäkään viitsi tehdä, joten välillä voi nauttia kesäpäivistä hyvällä omatunnolla 🙂

      Kauniita kesäpäiviä <3

  7. No nyt on komia laitska teillä, eikä maisemissakaan ole valittamista! 😉

    • Maria sanoo:

      Kiitos Taru! 🙂
      Laituri itseasiassa vähän venähti pituutta, kun pohjatyöt oli tehty vähän väärin. Joutuivat sitten tekemään isomman kansilaudan tuonne päähän, kun eivät jaksaneet alkaa siirtelemään kaivonrenkaita. Eikä meillä mitään sitä vastaan toki ollut, samaan hintaan meni 😉

      Aurinkoisia kesäpäiviä <3

  8. Anonymous sanoo:

    Hieno on laituri, olisin kysynyt että mitkä suojat teillä on noiden tolppien päissä, meidän pitäisi saada jostain vastaavat?

    • Maria sanoo:

      Moikka ja kiitos paljon!
      Nuo suojat ovat ihan rosteriset vakiosuojat, jotka mies osti Bauhaussista 🙂

      Kivoja kesäpäiviä <3

  9. Todella kaunis laituri. Tuolla viihtyisin aamusta iltaan:)

    • Maria sanoo:

      Kiitos kaunis 🙂
      Voih, niin mäkin. Harmi, että työnteko haittaa mökkeilyä 🙂 No onneksi on viikonloput ja kauniit illat!

      Ihania kesäpäiviä <3

  10. Anonymous sanoo:

    Ihanat köysikaiteet, on ollut suunnitelmissa vähän samansuuntaista omalle mökkiterassille… eli ohjeita otetaan mielellään vastaan :). Ootteko ajatelleet käsitellä noi köydet jotenkin, etteivät nuhjaannu, vai ovatko valmiiksi käsitellyt? Jääkö tuo köyden loppupää tuolla tavalla irralleen? On aikas ihana just noin 🙂 Entä tuo aloitus, jos näen oikein, niin siinäkö on ihan solmu? Upea kokonaisuus! Kuinka syvää teillä muuten on tuossa laiturin päässä?

    Ja vielä eri aiheesta… joku kysyi vessasta. Onko hassua pyytää kuvia siitä ulkohuussista? 🙂

    • Maria sanoo:

      Kiitos! 🙂
      Hih, tuo köyden loppupää kyllä katkaistiin ja solmittiin…kuvauksien jälkeen 😀 Ajateltiin käsitellä köysi tervalla. Meillä on paksua luonnonköyttä myös päämökin kuistin ”aidassa” ja sitä edelliset omistajat ovat kerran vuoteen tervanneet. On säilynyt hyvänä. Tosiaan ihan vain solmut köysien päissä, mutta ajateltiin, että pitäiskös ne polttaa tai laittaa esim. steariinillä, ettei ala rispaantuun. Meillä on laiturin päässä noin 130-140 cm.

      Tarvikkeet köysiaitaan:
      Tolpan jalkoja (91 mm x 91 mm)
      Tolpan hattuja
      Valmiiksi sahattuja 1 metrin korkuisia puutolppia (puutavaraliikkeestä) 90 mm x 90 mm
      Köyttä tarvittava määrä (meillä oli 30 mm paksua ja taidettiin ottaa noin kaksinkertainen määrä, kuin mikä laiturin matka…sitä jäi vielä vähän ylitsekin)

      -poraa tolppien yläpähän pyöreä reikä 35 mm terällä
      -kiinnitä tolpan jalat haluamiisi paikkoihin ruuveilla (ruuvinreiät valmiina tolpanjaloissa)
      -sujauta tolpat tolpanjalkoihin
      -pujota köysi tolppien välille poraamistasi rei’istä ja kun köysi aseteltuna niin poraa ruuvi tolpan päältä köyteen kiinni (sitoo köyden paikoilleen).
      -asenna tolpanhatut ja ruuvaa niistä ruuvit tarvittaessa kiinni tolppaan (meillä tämä tekemättä vielä).

      Toivottavasti ohjeet näin naisen näkökulmasta ovat ihan ok 😀

      Juu, mä voin napata ulkohuussista kuvia, kunhan saan sen sisältäkin maalattua 🙂

      Aurinkoisia mökkipäiviä <3

  11. MINI/Elina sanoo:

    Kiva idea tuo köysiaita laiturissa.

    • Maria sanoo:

      Kiitos kaunis, se sopii tuonne saareen mielestäni myös hyvin 🙂

      Aurinkoisia elokuun päiviä <3

  12. Pasi sanoo:

    Moi
    Samanlaista aitaa rakenteilla ensi keväänä
    Mikä teillä on noiden tolppien välimitta (1.5m ?)
    Pistä nuo tolpat hommasitte ja sahattiinko ne valmiiksi liikkeessä ?
    Autoon kun nuo ei mahdu jos ne on 3 m pitkiä

    • Maria sanoo:

      Moikka!

      Suurin piirtein tuo 1,5 metriä (voi olla vähän ylikin)!

      Mies sahautti nuo liikkeessä sopivan pituisiksi 🙂

  13. Pasi sanoo:

    Kiitos
    Täytyy hommata tarvikkeet talven aikana

  14. Laituri sopii todella hyvin ympäristöön. Kuvat ovat myös todella hienot. Minulla ei ole laituria, mutta haluaisin ostaa veneelleni siirrettävän venetelakan. Etsinnässä on tällä hetkellä niihin erikoistunut yritys.

Kommentoi