keskiviikko 11. kesäkuun 2014

Kesäinen arvonta by Iiittala & Hartwall

…skål! 🙂

Moikkamoi!

Eilen jäädyin illalla rannalla, kun lapset uiskentelivat ja tänään nautitaan taas helteistä. Suomen kesä Viikonloppuna nautittiin auringon lisäksi pirskahtelevasta kuplivasta juomasta kauniista tulppaanin mallisista kuohuviinilaseista juotuna. Sain tuossa kesäkuun alussa mukavan yllätyksen raskaan työpäivän jälkeen, kun postipoika oli tuonut meille kesäisen yllätyspaketin Iittalalta ja Hartwallilta. Kiitos vielä kerran Nina ja Hanna! 🙂

Kesäisessä yllätyksessä oli pari pulloa Hartwallin uutta Pommac Rosé -juomaa sekä neljä Iittalan Essence Plus kuohuviinilasia. Oikeaan osoitteeseen tulivat, sillä meillähän välillä lapsetkin bruukaavat juoda lasten kuplivaa kuohuviinilaseista. Ainakin silloin, kun leikkivät teinejä (mun mielestä ei tarttis leikkiä, mut se on nyt ihan in 😉 ja aina silloin, kun me miehen kanssa juhlistamme arkea juomalla kuplivaa läpi aterian. Ongelmaksi on muodostunut kaunis kattaus, sillä meillä ei ole ollut neljää samanlaista kuohuviinilasia. Nyt on 🙂 Ja sanomattakin selvää, että tuo pinkki kupliva Pommac Rosé iski meidän prinsessoihin ihan täysillä jo värinsäkin puolesta! Hyvin se upposi meihin kaikkiin tuolla mökillä. Itse näkisin tuon kesän juhlissa alkoholittomana vaihtoehtona sen perinteisen Pommacin sijaan. Meillä tuo toimi talkoojuomana. Lapsetkin pääsivät sutiensa kanssa vetämään mökin pitkospuita puuöljyllä ja välillä kippisteltiin alkoholittomalla kuplivalla.

Arvatkaas mikä tässä on parasta? 🙂 Sain mahdollisuuden arpoa samanlaisen paketin teidän lukijoiden kesken. Eli kesäiseen arvontapakettiin kuuluu:

Pommac Roséta 
ja 
4 Iittalan Essence Plus kuohuviinilasia
Arvontaan pääset osallistumaan kommentoimalla tähän postaukseen.
Arvonta-aikaa on sunnuntaihin 15.6. klo 23.59 asti.
Anonyymit, jätättehän jonkun nimimerkin, kiitos 🙂
Oikein paljon onnea arvontaan kaikille tasapuolisesti!
Kuplivin keskiviikkoterkuin,

317 Responses to “Kesäinen arvonta by Iiittala & Hartwall”

  1. Tiia K sanoo:

    Ihania kesäisiä kuvia ja uusi Pommac on täydellisen kauniin väristä. Ehdottomasti ja ilomielin kivassa arvonnassa mukana. 🙂

    tiia68@gmail.com

  2. Anonymous sanoo:

    Voi, fanitan kumpaakin…Pommacin rosea kerran maistaneena, mutten noista laseista 😉
    Tuija82

  3. Jasmiina sanoo:

    Ihanan näköisiä kuohuviinilaseja! Noista kelpais juoda 🙂

  4. Allu Hukka sanoo:

    Voi, että! Ollaan juuri etsitty kuohuviinilaseja meille. Eli mä oon ihan kympillä arvonnassa mukana! 🙂

  5. Pippis K sanoo:

    Vaaleanpunainen sopii niin paljon paremmin kesän kilistelylaseihin kuin haalean keltainen! Mahtava arvonta, kiitos kovasti!

  6. Anonymous sanoo:

    Bileissäni on sen verran monta lasia rikkoutunut, että pieni lasilisä ei olisi ollenkaan pahitteeksi 😉
    terv. Nimimerkki Minnasusanna

  7. Mia sanoo:

    Kiva arvonta ja kerrankin ehdin ajoissa osallistumaan. 🙂
    Ihanat kuvat jälleen Maria!

  8. Nitta sanoo:

    Vautsi! Innolla mukana! Näyttää kesältä!
    nittakos@gmail.com

  9. Kiva arvonta, ehdottomasti siis mukana! Tuo uusi Pommac on tosi hyvää!
    elinan09(at)hotmail.com

  10. Mukana :))! Toivottavasti onni osuu kohdalle <3

  11. No taas ois tarvetta, uusille kuoharilaseille :). Mukana siis.

  12. Peppi sanoo:

    Ihanat lasit, kyllä kelpaisi näistä juoda kesäjuomaa!
    vanillarose@hotmail.fi

  13. Anonymous sanoo:

    Kaunista 🙂 Mukana arvonnassa jos vaikka onnistaisi. Kiitos aivan ihanasta blogista!
    -Viikat

  14. Terhi sanoo:

    Kisassa mukana, toivottavasti lykästää. Lasit on ihanat ja tuota kuohuvaa en oo vielä maistanutkaan, näyttää hyvältä 🙂

  15. Kauniit lasit ja ihan huippua on tuo vaaleanpunainen pommac! Ja täytyy taas kehua sun ihania kuvia, tykkään!

    -Susan

  16. Kati sanoo:

    Kauniin väristä kuohuvaa, tarvetta ois laseille! k.saarnio@gmail.com

  17. Anonymous sanoo:

    Kauniit lasit. Osuisipa voitto kohdalleni. Aurinkoista kesää!

    MaaritN

  18. Susanna sanoo:

    Ihanan pinkkiä 🙂 Mukana arvonnass.

  19. Anonymous sanoo:

    Aivan ihanat kuohuviinilasit! Ja sopisi hyvin tuo kuohujuoma kesän juhliin 🙂
    Kauan olen blogiasi seurannut, mutta vasta nyt uskaltauduin kommentoimaan. Kiitos ihanasta blogista!

    -S-

  20. Anonymous sanoo:

    Ehdottomasti mukana arvonnassa! 🙂

    Heidi.M.R

  21. Anonymous sanoo:

    Mukana arvonnassa! Kiva arvonta ja ihana blogi

    t. Nippe

  22. Eija sanoo:

    Ihania kuvia jälleen ja niin kauniit kuohulasit 😉

  23. Anonymous sanoo:

    Mukana arvonnassa :). Kyllä noilla kelpaisi kilistellä.

    Sanelma

  24. Anonymous sanoo:

    Pommac maistuu aina ja lasit sopisivat muihin Essence-laseihimme erinomaisesti ;). Mukana arvonnassa siis.

    t. Susci

  25. Anonymous sanoo:

    Todella nätit lasit, täydentäisi mukavasti jo olemassa olevaa Iiittala Essence -kokoelmaani 😉 Ja erityisen iloinen olen siitä, että Pommacilta löytyy myös tuollainen Rosé-versio sen tavallisen Pommacin rinnalle. Ja ilman alkoholia käy kaikille, värikin jo niin pirskahtelevan herkullinen 🙂 Ehdottomasti mukana arvonnassa!

    – Summer –

  26. Anu sanoo:

    Pakkohan se on osallistua..noilla passais kilistellä uudella terassilla:)

  27. Pauliina sanoo:

    Niin mukana! Itsekin ostin tuota uutta Pommacia viime viikonlopuksi ja se oli kyllä oikein kivan makuista 🙂

  28. Anonymous sanoo:

    Kuplivaa kannattaa nauttia aina! terkuin Seija

  29. Julia sanoo:

    Mukana arvonnassa! Oon jo niin monta kertaa meinannu ostaa tuota kaupasta, kun sitä nyt joka blogissa hehkutetaan.

  30. Jonna E sanoo:

    Ihana yhdistelmä, lasit ja pinkki juoma!
    Mukana arvonnassa!

  31. Anonymous sanoo:

    Kauniita kuvia olet taas ottanut.Minulla on tuossa kaksi pulloa perinteistä.Minä hölmö uskoin miestäni enkä ostanut tuota ihanaa uutuutta.Seuraavalla kerralla ostan varmasti.Essence laseja on ennestään,mutta ei noita kuohuviinilaseja. Olisi mukava saada täydennystä. Yhdellä arvalla mukana.
    Irma

  32. Hieno palkinto, joten ehdottomasti mukana 🙂

  33. Tiippana sanoo:

    Mukana arvonnassa. Ihanat lasit ja tuo uusi pommac on kyllä suunmukaista sekä ihanan väristä. 🙂

  34. Mun makuset lasit 🙂 Mukana arvonnassa ehdottomasti!

  35. Mape sanoo:

    Tuo uusi Pommac on muuten todella hyvän makuista 😛 Mukana arvonnassa, josko onni suosisi ja saisin unelmieni kuohuviinilasit.

    maarit.lahti@welho.com

  36. Anonymous sanoo:

    Mukana arvonnassa. Pinkki juoma näyttää laseissa tosi kauniilta
    t. Sini-kka

  37. Suski sanoo:

    Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

  38. Anne Zeikel sanoo:

    Naista kuvista tuleee ihan Koti-ikava! Kaunis kaunis kaunis….

  39. tvej sanoo:

    Kauniit lasit. On muutaman kerran pitänyt ostaa tuota pommacia, mutta se on aina jäänyt. Ehkä voisi korjata tilanteen viikonloppuna, niin ja mukana arvonnassa.:)

  40. Mukana ehdottomasti! Kauniita kuvia…

  41. Anonymous sanoo:

    Ihanan kesäinen yhdistelmä -lasit ja juoma.
    -Janita

  42. Anonymous sanoo:

    Todella kauniit lasit. Mielelläni osallistun arvontaan 🙂
    -Miimaa

  43. Oi, miten kauniit ♥
    Mukaan!

  44. Anonymous sanoo:

    Ihanan kesäisiä kuvia ja kauniit lasit, kokeilenpa arpaonnea…
    – Satu 🙂

  45. Ilmottaudun mukaan tähän niin ihanaan arvontaan! Tänä kesänä multa jää kaikki kuohuvaiset välistä maha-asukin takia, joten toi Pommac Rose kuulostaisi just passelilta ilahduttamaan kesä-iltojani. Niin ja noi lasit sopis kyllä meidän vitriiniin ja parvekkeen pöydälle aikas somasti 🙂 nonnalarissa@hotmail.com

  46. Marianna J sanoo:

    Kelpais tännekin, mukana siis arvonnassa 🙂

  47. Minna sanoo:

    Pommac Roséta ei ole tullut vielä maistettuakaan. Eikä kotona ole noin kauniita lasejakaan. Mukana arvonnassa jos vaikka onnetar suosisi.
    minnapo1(at)gmail.com

  48. Noel sanoo:

    Noi lasit on aivan ihanat ja pommac rose tulikin maisteltua kuoharin sijaan jo vappuna! Hyvää on 🙂 arvonnassa mukana!

  49. TeSa sanoo:

    Juurikin tänään kerroin kesän morsiolle vaihtoehtoisesta Pommac – alkumaljasta!
    Arvonnassa mukana.

  50. Miimi sanoo:

    Mukana arvonnassa:) pitää testata tuo uusi pommac kesällä:) -miimi

  51. Anonymous sanoo:

    Arvontaan mukaan 🙂
    -MAM-

  52. Heini sanoo:

    Hitsi kun oliskin kiva voittaa, niin pääsisin alkuun lasien hankinnan suhteen!
    Siis osallistun arvontaan 🙂

  53. Marja P sanoo:

    Mukana ollaan 🙂

  54. Anonymous sanoo:

    Pommac Rose on jo testattu ja hyväksi havaittu 🙂 Kauniita laseja ei koskaan ole liikaa, joten arvonnassa mukana.
    Kauniita kuvia! Jälleen kerran!

    Tuija A. M.

  55. Anni sanoo:

    Lääkisopiskelijallekin kelpaisi sekä lasit että uutuus-Pommac 😀

  56. Anonymous sanoo:

    Kesä parhaimmillaan, upeat lasit ja kuohuva Pommac Rose´
    Arpaonnen toivossa Hiluhele 🙂

  57. Seikku sanoo:

    Kuohuviinilaseja minulla ei ole ollenkaan enkä ole maistanut tätä uutta Rose Pommaciakaan, joten nyt yritetään josko onni suosisi 🙂 Mukana arvonnassa ehdottomasti!

  58. Anonymous sanoo:

    Herkullista – odotan voittoa kotiin 🙂

  59. iituliina sanoo:

    Tuo uusi Pommac on niin ihanan kesäisen väristä!
    Mukana arvonnassa.

  60. Anonymous sanoo:

    Ehdottomasti toivon saavani noin kauniit lasit ja juomakin kiinnostaa. Terv. Pitkäaikainen lukija, joka viimeinkin uskalsi kommentoida

  61. AnuElina sanoo:

    Mukana ollaan ja ihanaa palkintoa tavoitellaan! 🙂

  62. Amalia sanoo:

    Mukana arvonnassa!

  63. PäiviT sanoo:

    Mukana kivassa arvonnassa 😉 Ihanan malliset lasit ja uutta Pommacia ei ole vielä tullut maistettua mutta tuo onkin hyvä idea tulevaan viikonloppuun kun on tyttären rippijuhlat, lapset saavat testata uuden maun 🙂

  64. Anonymous sanoo:

    Oon niin haaveillut näistä….! Nim. Herttuli

  65. Anonymous sanoo:

    Kyllä noin kauniista laseista maistuisi kesäkuumalla pommac rose.

    Nkl80

  66. Anonymous sanoo:

    Ekaa kertaa blogissasi. Toivottavasti arpaonni suosii! 🙂 Taisku

  67. Marianne sanoo:

    Ihana arvonta taasen, ilman muuta mukana. Puna-ja valkoviini lasit on essenceä, mutta ei vielä kuohuviini laseja.

  68. Anonymous sanoo:

    Vielä maistamatta kilistämättä, mutta sitä odotellessa fiilistelen blogin kuvilla! -Ore-

  69. Anonymous sanoo:

    Kauniit lasit ja Pommac Roséta on jo juotu pari pulloa tämän kesän aikana. T. Lumppari

  70. Anonymous sanoo:

    upeat lasit ja ihana juoma. Jospa nimipäivän kunniaksi voittaisin 🙂

    Helmiina

  71. Terhi sanoo:

    Hei, luen blogiasi joka päivä. Lasimallistoni on jäänyt päivittämättä jo pitkään ja minulta puuttuisi tuollaiset lasit, jotka kapenevat tuolta ylhäältä. Lasien muoto on kaunis. Niistä tulisi sellaiset maistelu lasit jos voittaisi. Kivat juuri roseeviinin tai alkoholittoman vaihtoehdon Pommac roseen tarjoiluun. Mukana arvonnassa 🙂

    T: TerhiMaria

  72. Anonymous sanoo:

    arvonnassa mukana, kauniit lasit joille olisi käyttöä 🙂
    empsis
    emmi.saali a luukku.com

  73. Anonymous sanoo:

    Ihania kuvia ja kauniit lasit.Mukana arvonnassa.
    -RK-

  74. Henna73 sanoo:

    Mukaan 🙂

    unelmiaonnesta(at)gmail.com

  75. Villa Tähkä sanoo:

    Ihailin noita tulppaanilaseja kaupassa ja meiltä löytyy vain suoria Essence laseja… Tuo Pommac Rose on hyvää, joimme sitä jo vappuna pikkuisemme synttäreillä!
    Mukavia kesäpäiviä toivottaa Paula Villa Tähkästä

  76. Anonymous sanoo:

    Mahtavia kuvia,kiitos. Mukana arvonnassa ehdottomasti.
    -MJJ-

  77. Kauniit lasit! Mukana arvonnassa:)

  78. Anonymous sanoo:

    Osallistutaan arvontaan! -Sari- kissankarva85(at)gmail.com

  79. Anonymous sanoo:

    Ihania kuvia, tuli ihan vesi kielelle kun niitä katsoi ! Osallistun arvontaan 🙂
    tiiakemppi@hotmail.com

  80. hannap sanoo:

    Ihanan blogin ihana arvonta!! Mukana ollaan:)

  81. Marika sanoo:

    Juurikin tätä Essence -sarjaa kerään 🙂 Ihana kesäinen arvonta! marika.kahari@gmail.com

  82. Pia Kristiina sanoo:

    Tottahantoki mukana 🙂
    Pia

  83. Anonymous sanoo:

    Ihana arvonta!Iittalan viinilasit on ihan parhaita!NMEP12

  84. Anonymous sanoo:

    mukana ehdottomasti ! ihana arvonta!
    t.Arja
    arja.katariina@hotmail.com

  85. Anonymous sanoo:

    olen arvonnassa mukana
    Elladaak
    ellaadaak(at)gmail.com

  86. Kivan kesäinen arvonta! Mukana ollaan. 🙂

  87. Mari Takkinen sanoo:

    Eihän tätä voi sivuuttaa joten messissä ollaan! 🙂

  88. Anonymous sanoo:

    Viime viikolla bongasin ko.lasin netissä ja oli sillä siunaamalla hetkellä pakko käydä ostamassa itselle yksi sellainen ♥ On jo puolijuomaa millaisesta lasista proseccon nauttii. Rose on aina rose 😉 Mukana arvonnassa siis ehdottomasti!- pauliina

  89. Minna-Leena sanoo:

    Juuri pari skumppalasia rikkoneena, nämä olisivat tarpeeseen. Plussana lempparijuomani Pommac. 🙂

  90. jenni sanoo:

    Oi, meillä on noita Essence punaviinilaseja, mut oispa huippua saada kuoharilasit niille kaveriks 🙂 Osallistun siis arvontaan!
    -Jenni

  91. Pommac ja Iittalan kauniit lasit,ehdottomasti mukana.

  92. Anonymous sanoo:

    Kauniita kuvia, mukana!
    – minna-liisa –

  93. Anonymous sanoo:

    Upeat lasit, joista kuohuva varmasti maistuu 🙂 Arvonnassa mukana. Aurinkoista kesää! -Sanna-

  94. Anonymous sanoo:

    kaunista, täydellinen yhteenkuuluvuus! -miia a.

  95. Anonymous sanoo:

    Ihania <3 Mukana ollaan!
    lumikki1@luukku.com

  96. Anonymous sanoo:

    Oi tuo pinkki uutuus on vielä maistamatta, kauppareissua vailla siis 😉 Mukana arvonnassa.

    -Sinikka81-

  97. Heleen sanoo:

    Olisipa ihana tarjota näistä upeista laseista kauniinvärinen malja tyttäreni monivuotisen uurastuksen johdosta. 🙂
    kinnuei@gmail.com

  98. Suvi.V sanoo:

    Mukaan ihanaan arvontaan. En olekkaan tuota todeta maistanut vielä 🙂

  99. Johanna sanoo:

    Noista laseista olen haaveillut. Mukana arvonnassa siis.

  100. Hanna ★ sanoo:

    Mukana kivaa palkintoa tavoittelemassa 🙂

  101. Hukkakukka sanoo:

    Mukana ollaan. Tosi kauniit lasit, lahjaksi menisivät! 🙂
    sopeutuja(at)hotmail.com

  102. Anonymous sanoo:

    Nämä tulisi niin tarpeeseen. Eli arvonnassa mukana. Täytyykin hakea tuota uutta pommacia. Meeja

  103. Anonymous sanoo:

    Kyseinen juoma jo testattu ja hyväksi havaittu. Tuli suosikiksi heti kerralla.
    Arvonnassa mukana, sillä nuo Iittalan lasit vielä puuttuvat.
    Pirskahtelevin arpaterveisin Ulla Jeppiksestä.

  104. Anonymous sanoo:

    Kesäisen kauniita kuvia. Noista laseista mielelläni kuohuvaa nauttisin. Mukana siis arvonnassa.
    Nina

  105. Anonymous sanoo:

    Mukana ihanassa arvonnassa. Skool kesälle 2014!
    T:Tara

  106. Sally sanoo:

    Ooh, tahtoo kans mukaan! Ihana setti ♥

    countrysally(at)wippies.com

  107. Sally sanoo:

    Ooh, tahtoo kans mukaan! Ihana setti ♥

  108. Anonymous sanoo:

    Nuo Iittalan lasit miellyttää silmää isosti! Kuusi vuotta sitten tuli toivottua häälahjaksi ihan erilaiset, niin se maku/muoti muuttuu astioidenkin kohdalla. 🙂 Pommac Rosekin on vielä maistamatta.

    -Marikki

  109. Anonymous sanoo:

    Mahtavaa settiä tavoittelen minäkin. 🙂 -Ninde-
    ninde83(a)gmail.com

  110. Tuo Pommac Rosé on mielestäni jopa parempaa kuin normi Pommac : ). Kiva arvonta, mukana siis ollaan!

    blackpluswhiteisgrey ät gmail.com

  111. Anonymous sanoo:

    Ilman muuta ihanassa arvonnassa mukana!! <3

    sanna.timberg@suomi24.fi

  112. Eppu sanoo:

    Ihanat lasit! <3 Arvonnassa mukana 🙂 tuota uutta Pommac:ia täytyy ehdottomasti kokeilla!

  113. elssu sanoo:

    Oi näyttääpä herkulliselta!!(:
    elisa_lallukka@hotmail.com

  114. Susanna sanoo:

    Mukana arvonnassa – kerrassaan ihanan palkinnon voisi saada 🙂

  115. Anonymous sanoo:

    Tuota uutta Roseta en olekaan vielä maistanut….ihanat lasit ja kauniita kesäkuvia 🙂 Mukana arvonnassa siis.

    Heidi K

  116. ahle sanoo:

    Huh, näyttääpä hyvälle ja kauniille. Olen siis mieluusti arvonnassa mukana.
    ahlfors(at)suomi24(piste)fi

  117. Anonymous sanoo:

    Mielelläni osallistun, olen jo toukokuun lopussa käyttänyt Pommac Rose:ta osana boolia, ihanaa oli ja lasit huippuhyvät myös kilpailun palkintona, HeidiS, heidinluukku@ netti.fi

  118. omppu sanoo:

    Ehdottomasti mukana! Ehdinkin jo maistella tätä uutuus-Pommacia ja hyvää oli 🙂

    annesavol (at) gmail.com

  119. Mervi sanoo:

    Hurmaavat kuvat. Pommac Rosé on hyvää! Mukana ihanassa arvonnassa ollaan. 🙂

  120. Heidi sanoo:

    Tuota uutta Pommacia en olekkaan vielä maistanut! Lasit ovat aivan ihanat <3

  121. Anonymous sanoo:

    Ihanat lasit, näille löytyis käyttöä 🙂 Arvonnassa mukana.
    anne_kinnunen@hotmail.com

  122. Anonymous sanoo:

    Mulla olisi jo sama tarjotin eli lasit sopisi hyvin siihen :). Toivottavasti onni suosii! Kiitos ihanasta blogistasi ja aina niin maukkaista ruokaohjeista. Hyvää kesän jatkoa!Terv. eetuanneli@hotmail.fi

  123. heliterhi sanoo:

    Ehdottomasti arvonnassa mukana, täydelliset lasit. 🙂

  124. heliterhi sanoo:

    Ehdottomasti arvonnassa mukana, täydelliset lasit. 🙂

  125. heliterhi sanoo:

    Ehdottomasti arvonnassa mukana, täydelliset lasit. 🙂

  126. Anonymous sanoo:

    Kauniit lasit ja herkullisen näköistä juomaa. Mukana arvonnassa!
    eveliinaep at gmail.com (välilyönnit pois)

  127. Elisa n sanoo:

    Arvonnassa mukana:)

  128. Siili sanoo:

    Mukaan 🙂 vaatehuttuja(@)gmail.com

  129. Anonymous sanoo:

    Vautsi mitkä palkinnot!! 😀
    Mukana!
    – Kaz

  130. Jaana Samhoud sanoo:

    Lemppari tuo vaaleanpunainen Pommac ja iihanat lasit, ois niiin mun juttu <3

  131. Mervi sanoo:

    Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

  132. Suvilainen sanoo:

    Oi haluan päästä maistamaan tuota Pommacia! 🙂
    suzy_1994@luukku.com

  133. Anonymous sanoo:

    Ehdottomasti mukana!!

    Laku-Laura

  134. Empsiis sanoo:

    olisipa kiva palkinto voittaa 🙂

  135. Anonymous sanoo:

    huiput palkinnot! mukana ehottomasti!! 🙂 johanna H.

  136. Päivi sanoo:

    Ihanan kauniita kesäisiä kuvia! Kuoharilasit olisi erittäin tervetulleita uuteen kotiimme=) t. PäiviT

  137. Anonymous sanoo:

    Arvonnassa mukana, olet ihanan aurinkoinen ja positiivinen aina, kiva lukea juttujasi 😉
    merja@pirkholma.fi

  138. Anonymous sanoo:

    Olisi kiva nauttia tuollaisista laseista herkullisen väristä juomaa, vaikka juhannuksena.
    AHaa

  139. Päivi sanoo:

    Mulla on muitakin Essence laseja, passaisivat hyvin joukkoon! 🙂

  140. Petra sanoo:

    Mukana arvonnassa. Ihanaa olisi päästä uutuutta maistamaan uusista laseista. 🙂 petra.lindstrom@netti.fi

  141. Anonymous sanoo:

    Ihana kesäinen juoma jonka kruunaavat upeat lasit, kelpais! 🙂 -iinu

  142. Hansuli sanoo:

    Aivan ihana arvonta ja niin ihanan kesäinen tunnelma kuvissa! Olenkin jo pariin otteeseen ajatellut maistaa tuota Pommac roseeta, mutta on vielä jäänyt testaamatta. Ihanan juhlava juoma lapsiperheeseen! Ja täältäkin löytyy pari teinin leikkijää 😀

  143. Anonymous sanoo:

    Todella kauniin mallisia kuohuviinilaseja ja Pommac Rosé herkullista kesäkuplivaa.
    Ehdottomasti arvonnassa mukana!
    ~Salla-Maria J~

  144. Oksan sanoo:

    Kauniit kuvat! Mukana, mukana.

  145. Anonymous sanoo:

    Ihanan kesäisiä kuvia! Kivat lasit ja uutta Pommacia en ole vielä maistanutkaan! -Minttu

  146. Lotta sanoo:

    Uutuutta maistelisin mielelläni ja kuohuviinilasitkin on oikein kivan malliset 🙂 Mukana arvonnassa siis!

    Lottta [lotttav [at] gmail.com]

  147. Roope (Tupu) sanoo:

    Oi, niin ihanat lasit! Mukana arvonnassa!
    -Miitsi-

  148. Tyynelä sanoo:

    Mukana arvonnassa 🙂 Ihanan kesäisiä kuvia 🙂

  149. Hola! Pommacia Cava-sangriaan kera omenain ja appelsiinien-nautitaan Essence-laseista.
    Maistuupas kesä!

  150. Anonymous sanoo:

    Ihanat lasit ja kupliva juoma 😀 toivottavasti arpa-onni suosii 😉 -krissemaria-

  151. Anonymous sanoo:

    Mukana ilman muuta. Ihanat kuvat. Anne annelaukkanen09@hotmail.com

  152. Anonymous sanoo:

    Olisipa kiva saada. Mukana. Sofia chipmunk@hotmail.fi

  153. Anonymous sanoo:

    Olisipas vain mahtava piristys tälle kesälle. Opiskelujen merkeissä kuluu tämä kesä, tällainen olisi kyllä melkoista arjen luksusta!
    Alisa-a

  154. Anonymous sanoo:

    Pommac Rose toimii mainiosti alkoholittomana vaihtoehtona! 🙂 ollut jo yhdissä juhlissa ja varmasti jatkossakin käytössä. -Jenna

  155. Anonymous sanoo:

    Voi nämähän sopisi meidän muihin Essence laseihin täydellisesti! 🙂 -Mariam

  156. Anonymous sanoo:

    Ihanan kesäinen arvonta. Tuo uusi Pommac on meidän muksujen uusi suosikki eli mukana ollaan arvonnassa! ~Satutee~

  157. Anna sanoo:

    Mukana! ihana arvonta 🙂
    valtonen.anna@gmail.com

  158. Anonymous sanoo:

    Varmasti uppoais meidänkin jengiin!
    heini.puustinen@hotmail.com

  159. Anonymous sanoo:

    Mukana arvonnassa 🙂
    -Anduin- (elina.hanninen@pp1.inet.fi)

  160. moonangel sanoo:

    Eipä ole tullut vielä tuota uutta Pommacia maistettua, joten mukana ollaan!
    moonangel_(ät)hotmail.com

  161. Anonymous sanoo:

    Menisi hyvin kuuman päivän raikkaana hellejuomana! Mukana arvonnassa!
    -Remppamimmi-

  162. Viv sanoo:

    Näyttääpä hyvälle! Itse vihaan peruspommacia koko sydämestä, jos tämä vaaleanpunainen kolahtaisi 🙂

    pienempi@gmail.com

  163. Anonymous sanoo:

    HennaH

    Osallistun Pommacin ystävänä arvontaan ja kyllä viinilaseillekin on käyttöä.
    henna.holappa1@luukku.com

  164. Anonymous sanoo:

    Tätä uutta Pommacia en ole maistanutkaan mutta saman sarjan valko- ja punaviinilaseja meiltä jo löytyykin. Eli arvonnassa mukana! -alma-

  165. Anonymous sanoo:

    Mukana arvonnassa!aivan ihania kesäisiä kuvia!eva.t@luukku.com

  166. StarAnna sanoo:

    Osallistun arvontaan. Tuo Pommac Rosé on sairaan hyvää! 🙂
    -StarAnna (korttitivoli@gmail.com)

  167. NJ sanoo:

    Janohan tässä tuli kuvia katsoessa. Meillä oli juuri tänään 9 kuohuviinin juojaa ja minulla vain 7 lasia, joten tarpeeseen tulisivat nuo kaunokaiset.
    norajarvi@hotmail.com

  168. Marianne sanoo:

    Kyllä kelpaisi mullekin tuollainen yllätyspaketti! Joten arvontaan mukaan!

  169. Anonymous sanoo:

    Hei Maria! Sun blogia kun tulee lukemaan, on kuin tulis tapaamaan vanhaa tuttua tai ystävää. Tästä tulee aina hyvä mieli 🙂 Ilolla mukana kivassa arvonnassa. – Marika-

  170. Anonymous sanoo:

    Hei,
    Ihana paketti arvonnassa. Iittalan Essence punaviinilaseja meillä on mutta kuohuviinilaseja ei ole minkään näköisiä.
    Pommac Rosea en ole maistellut. Taas yhtä toiveikkaana arvonnassa, vaik en muista koskaan mitään voittaneeni muuta kuin hiusdonitseja joskus 20v. sitten. T. Anne toivoa täynnä 🙂

  171. Anonymous sanoo:

    Hei! Ihana arvonta, haaveilen juuri kyseisen sarjan laseista. Nim. Tanjuska

  172. Anonymous sanoo:

    Mukana arvonnassa. riitta.raitanen(at)sakyla.fi

  173. Anonymous sanoo:

    Ihana palkinto, pidän hyvästä, nimenomaan alkoholittomasta juomasta nautittuna kauniista laseista, noista laseista olenkin unelmoinut <3
    tuire

  174. Soe sanoo:

    Ihana arvonta. Toissapäivänä ostin rosepommacii ja oli hyvää. Skumppalaseja en omista ja Iittalan laseista haaveilen. sm92755(at)uta.fi

  175. Anonymous sanoo:

    Nuo lasit ovat niin nätit, ja tuo pommaccikin hyvää! om93080(at)uta.fi
    -Outi

  176. Anonymous sanoo:

    Jes! Täydentäis mahtavasti omaa Iittalan valkkarilasikokoelmaa 🙂
    – Erika
    erika.tasanen@gmail.com

  177. Anonymous sanoo:

    cheap hermes bag for men
    I’m extremely impressed with your writing skills and also with the layout on your weblog.
    Is this a paid theme or did you modify it yourself? Anyway keep up the excellent quality writing, it is rare
    to see a great blog like this one nowadays.

  178. Anonymous sanoo:

    cheap hermes bag outlet
    It’s very easy to find out any matter on web as compared
    to books, as I found this paragraph at this site.

  179. Anonymous sanoo:

    Cheap Hermes Bag Online
    Your mode of describing all in this post is really pleasant,
    all can without difficulty understand it, Thanks a lot.

  180. Anonymous sanoo:

    cheap hermes bag for sale
    I needed to thank you for this good read!! I absolutely enjoyed every
    little bit of it. I have you book marked to look at new
    things you post…

  181. Anonymous sanoo:

    cheap hermes bag on sale
    I really like what you guys are up too. This sort of clever work and coverage!
    Keep up the excellent works guys I’ve incorporated you guys to our blogroll.

  182. Anonymous sanoo:

    Onpas kiva arvonta. Olen tietenkin mukana!
    janttarainen(at)luukku.com

  183. Anonymous sanoo:

    Ihana palkinto, arvonnassa mukana! Täällä sun blogissa viihtyy aina niin hyvin, kiitos tästä 🙂 t. Katja B.

  184. Anonymous sanoo:

    Ihana palkinto ja kauniit kuvat! Mukana arvonnassa!
    T. Heli L

  185. Anonymous sanoo:

    Kiva arvonta. Olen mukana tietysti. Ihanan väristä ja varmaan myös makuista Pommacia ja vielä kauniista laseista.-Anne-

  186. Betsy sanoo:

    Arvonnassa mukana! Nuo lasit on niin ihanat 😉

  187. Anonymous sanoo:

    Aikku10

    Kiva, kesäinen arvonta, kaunis lasi ja rosé Pommac sopivat hyvin kun pidetään kesäjuhlia lapsiperheiden kanssa. Arvontaan mukaan tulisin minäkin.
    aiholapp@uusikaupunki.fi

  188. Susu sanoo:

    Tuo uutuus on vielä maistamatta mutta ehkäpä kesän mittaan tulee koklattua 🙂 ja kuohuviinilaseillekin olis kyllä tilausta…

  189. Anonymous sanoo:

    ihana arvonta!!!ja upeat kuvat!!!mukana ollaan!
    T:jutska
    pilkku10@hotmail.fi

  190. Anonymous sanoo:

    Ihana paketti ja ihana blogi! Mukana arvonnassa! T.Lintsi

  191. Anonymous sanoo:

    Ihanat lasit! Mukana arvonnassa. Saara L

  192. Juttis sanoo:

    Mahtava arvonta ;=) Ja vielä mitkä kuvat. Mukana.

    Jutta

  193. tiikerinraita sanoo:

    Mukana
    tiikerinraita@luukku.com

  194. Petra sanoo:

    Ihan täydellinen setti! mukava arvonnassa ollaan 🙂 -pppetra

  195. Jonna sanoo:

    Mukaan ehdottomasti 🙂 Tuota juomaa on kyllä maistettava Juhannuksena!

  196. maruska sanoo:

    Mukana, hyvää kesää!

    mariestrange(at)hotmail.com

  197. Anonymous sanoo:

    Aivan ihania kuvia, ehdottomasti mukaan arvontaan!
    ninuska76@luukku.com

  198. Anja Saari sanoo:

    Juoma on hyvän makuista, sillä jo kilistelty muutaman kerran ja nuo uudet Iittalan kuohuviinilasit ovat todella kauniit. Mukanaa kesää P.S kauniit maisemat teillä:)

  199. Anonymous sanoo:

    Mukana ollaan! Kaunista 🙂

    terveisin Anu
    anusalomaki@gmail.com

  200. Arjuska sanoo:

    Mukana arvonnassa, jos voittaisin silloin lasikokoelmani täydellinen. Ehdottomasti uutuusjuomaa myös hankittava .Mukavia kesäpäiviä 🙂

  201. Miina sanoo:

    Arvonnassa mukana! Täytyykin maistaa tuota Pommacia, perinteisestä tykkään kovasti.
    Miina

  202. marika sanoo:

    Valkkarilasit on tuosta sarjasta, kuoharilasei ei vielä ollenkaan. Mukana arvonnassa 🙂

    marikax@gmail.com

  203. Anonymous sanoo:

    Hyvää on ja lasit juuri mun makuun. 🙂
    t.päivi 🙂

  204. Iitu sanoo:

    Mukana tottakai,mahtava kesäinen palkinto!

  205. Anonymous sanoo:

    Juoma on kesän suosikki ja lasit upeat. Mukana arvonnassa. – Päivi –

  206. Anonymous sanoo:

    Oih mikä setti! Mukana arvonnassa siis 🙂 -Sanna-

  207. PaulaM sanoo:

    Hiljainen, mutta vakkarilukija ilmoittautuu mukaan arvontaan 🙂

    Paula

  208. Upeat nuo lasit – messissä ollaan! 🙂

  209. Anonymous sanoo:

    MukanaMunana! Olen niiiin rakastunut noihin laseihin! <3 -Ninnu

  210. Anonymous sanoo:

    Minä myös mukana
    mimaka_83@hotmail.com

  211. Anonymous sanoo:

    Mukana arvonnassa! 🙂
    -MIina
    miimukka [at] hotmail.com

  212. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

  213. Voi miten kauniita kuvia 🙂 Mukana ollaan!

    T. Tiina

  214. Anonymous sanoo:

    Mukana ehdottomasti! Pommaccia lastataan autoon yleensa pullotolkulla joka kesa kun suunnataan takaisin Hollantiin, pitaakin koittaa tuota uutta makua tana kesana (*loman alkuun tasan 2 viikkoa*). Husband kyllakin nayttaa hieman hammentyneelta joka vuosi kun alan kokoamaan hillopurkkeja, pommaccia, kekkilan valkoisia koristekivipusseja jne (lista on PITKA) auton viereen paivaa ennen loman paattymista 😉 Mahtavaa Copenhagen reissua, enjoy! -MrsD

  215. Anonymous sanoo:

    Näyttääpä houkuttelevalta tuo Pommac ja lasitkin kelpaisi meille. 🙂 Eli mukana arvonnassa.

    Anna78

  216. Anonymous sanoo:

    Hei
    Ihan ensin haluan kiittää sinua tästä blogista, niin kauniita kuvia ja elämänasenteesi on kyllä ihailtava. Seuraan ihan säännöllisesti ja moni reseptisi on mennyt kokeiluun ja hyviksi havaittu.
    Olen mukana arvonnassa, nuo lasit on niin kauniita…
    Mukavaa ja lämmintä kesän jatkoa
    Tuula K.

  217. **henna** sanoo:

    Oon niiiiiin mukana arvonnassa! 🙂
    -HennaJ-

  218. Ihania, kesäisiä kuvia ! Mukana arvonnassa 🙂
    mmyheartishere@gmail.com

  219. Kerrassaan ihania kuvia! Mukana arvonnassa, blogisi antaa niin paljon inspiraatiota ja haaveita nuoren naisen elämään 🙂

  220. Jennifer sanoo:

    Ehdottomasti mukana arvonnassa! 🙂
    nennuu@hotmail.com

  221. Anonymous sanoo:

    Rosee Pommac olisi aika hempeä onnittelumalja hääjuhlassa, sopivan söpö värikin! 🙂 Tai miksi ei ihan peruspertsaperjantainakin saunan jälkeen 😀 -Sanni

  222. Anonymous sanoo:

    Juu ehdottomasti mukana! Oli sellaiset kuvat, että alkoi suuta kuivamaan! Ja on muuten todella kaunis muoto tuossa lasissa,

    Saila

  223. Taina K sanoo:

    Aivan ihanat lasit!:) Tässä arvonnassa tahdon ehdottomasti olla mukana!

  224. Muumimamma sanoo:

    Mukana arvonnassa! Ihania kuvia 🙂

  225. Taina sanoo:

    Ihana arvonta, mukana ilman muuta.

  226. susanna sanoo:

    Kauniit lasit ja herkullisen näköistä juomaa! Mukana arvonnassa!! =)

  227. Mukana arvonnassa! Pommac Rosea on jo maisteltukin ja hyvää on! 🙂

  228. Hauskat lasit, mukana arvonnassa ehdottomasti! Juoma myös täällä vielä testaamatta.

  229. Anonymous sanoo:

    Mukana arvonnassa!
    t. MiraX

  230. Anonymous sanoo:

    Oih, nyt ois onnettaren oltava suotuisa. Pommac ehdottomasti testiin. Toivottavasti sitä saa ensi vuonnakin, se olisi täydellinen alkoholiton vaihtoehto tyttären lakkiaisiin. Kuohuviinejäkin pitää kuulema testailla, joten lasitkin olisivat tarpeen.

    Mökö

  231. Anonymous sanoo:

    Ihana arvonta – mukana!! Ja nuo lasit.. niin kauniit. Kupliva juoma maistuisi niistä varmasti paljon paremmalta, kuin nykyisistä Ikean laseistamme. 🙂

    NoNNu

  232. Anonymous sanoo:

    Mukana arvonnassa… Pakko maistaa tuota uutta Pommac-juomaa, on niiiiiin kesäisen värinen ja aivan ihanat lasit. Tykkään ja kovasti!

    Toivottavasti onni suosii… Helistin

  233. Anonymous sanoo:

    Rakastan kuohujuomaa ja kuplia; siispä olen mukana arvonnassa. Olen pitkään mielinyt amerikkaistyylisiä laakeita shampanjalaseja, mutta nuo Iittalan lasit ovat kyllä ihastuttavat. Pommac Rosén väri on hienostuneen herkkä, ja se on oiva vaihtoehto juhlajuomaksi. Aiomme muistisairaan äitini kanssa kohottaa maljan valoisille öille ja Suomen kesälle. Kiitos kivasta blogistasi ja hyvää Tanskan matkaa! Marja K

  234. Anonymous sanoo:

    Ihanan raikas blogi sinulla! innolla arvonnassa mukana, uutuus-juoma sopisi niin hyvin vanhemman tyttöni synttäreille!
    Jonna-Karoliina

  235. Anonymous sanoo:

    Kiva arvonta, mukana! -AnnaS

  236. Tiuhti sanoo:

    Voi kuinka kauniit lasit! Lisäksi Pommacin Rosé oli kyllä tervetullut uutuus, tykkään tarjota juhlissa rosé skumppaa ja nyt myös alkoholittomat saa matchattyä sopimaan tarjoiluun 😉

  237. mariamaria sanoo:

    Olen mukana! Ihana arvonta!
    marialuok(at)gmail.com

  238. Anonymous sanoo:

    Upea setti,täälä yksi mukana arvonnassa!-Senny

  239. Tanja sanoo:

    Mukana arvonnassa!
    Täydellinen paketti ylläriksi minulle! 🙂

  240. Tetere sanoo:

    Olen mukana, kiva palkinto. Ja Pommac maistuu, varmaan tämä uutuuskin olisi hyvää
    meretekos(at)gmail.com

  241. Anonymous sanoo:

    Arvonnassa mukana, uutuusjuoma vielä kokeilematta 🙂 Ihanan inspiroiva blogi sulla! Terkuin Päikkä

  242. Katsu sanoo:

    Osallistun arvontaan, kiitos. Aivan ihana tämä sinun blogisi. Fredagsmys-päivityksiä oikein odottaa 🙂

  243. Anonymous sanoo:

    Ihana setti! Mukana arvonnassa siis. Noilla olisi ihana skoolata Suomen kesassa! Kesaterveiset Saksasta!

    T: Kaisa L

  244. Anonymous sanoo:

    Mukana arvonnassa. Ihana blogi sinulla. Erityisesti Fredagsmys-päivityksiä oikein odottaa 🙂 t. Katsu

  245. Hensku Hansku sanoo:

    Kauniin malliset lasit, osallistun arvontaan! Rose Pommacia en ole tiennyt olevankaan, ihana vaihtoehto perinteiselle Pommacille… Tervetuloa kesäiset juhlat..

  246. Anonymous sanoo:

    Iittalan lasit on niin hienoja! Itseltäni löytyy Iittalan punkku- ja valkkarilasit. Osallistun kanssa arvontaan!

    Terkuin,
    Jonsu

  247. Susannna sanoo:

    Oi mikä kesäinen arvonta! En ookaan kuullut tosta uudesta mausta, ihanan värinen:)

    susanna.laine@wippies.fi

  248. Kyllähän noi lasit toki kelpais, samaa sarjaa löytyykin jo valkkari ja punkkulasit, joten jään jännäämään osuuko arpaonni kohdalle 🙂

  249. Anonymous sanoo:

    Onpa ihanat kuoharilasit, mukana arvonnassa! 🙂
    -Leena

  250. Anonymous sanoo:

    Mukana arvonnassa! Aivan ihanat nuo lasit! 🙂 -terhimt

  251. Anonymous sanoo:

    Kiva arvonta, mukana ehdottomasti! 🙂 -riksu

  252. Anonymous sanoo:

    Niin kauniita kuvia ja ihanat Essence Plus -lasit, aah! <3 Mukana! 😉 Laura Lilli

  253. SatuK84 sanoo:

    Tämä on kyllä kiva arvonta, ehdottomasti mukana 🙂

  254. Päivi Lahti sanoo:

    Mukana, Pommac on jo maistettu ja hyväksi havaittu. Eiryiskauniit lasit ovat saaneet arvoisensa kuvat.

  255. Anonymous sanoo:

    Vitsit miten kauniin muotoisia nuo lasit ovatkaan! Ehdottomasti siis mukana arvonnassa 🙂
    jullemoi3@gmail.com

  256. Anonymous sanoo:

    Kauniit lasit kyllä niistä kelpaisi skumpat ja pommacit maistella. Tuota uutuusmakua ei meidän perheessä olekkaan vielä testattu.
    Mukana arvonnassa Päivi I-J

  257. Anonymous sanoo:

    Soma pieni arvonta, mukana ollaan. T. Esbe

  258. amelie sanoo:

    Ihanan kesäinen arvonta. Mukana.

  259. Anonymous sanoo:

    Arvonnassa mukana! Lasit ovat just miun maun mukkaan ja Pommac-maistelijoitakin löytyy : )

    Kopi manis

  260. Anonymous sanoo:

    Upeat lasit ja kaunis juoma…mielellään mukana arvonnassa 🙂
    -Anuliina

  261. Anonymous sanoo:

    mukana:)-titti-

  262. Nippe sanoo:

    Mukana arvonnassa! Ihana palkinto!!

  263. Rönsyvilla sanoo:

    Ihanat lasit ja kauniin värinen juoma! Skumppalaseja meidän perheellä ei vielä olekaan 🙂

  264. Anonymous sanoo:

    Todella kauniit nuo Iittalan lasit. Olen maistanut uutta Pommacia ja pidin kovasti. Toivottavasti arpaonni suosisi. T: Sariia

  265. Ellu J sanoo:

    mukaan!
    elina_myllykoski (at) hotmail.com

  266. lemerinquecit sanoo:

    Mukaan arvontaan. Itselläni noita viinilaseja samasta sarjasta onkin. Mutta kuoharilasit puuttuvat, ei ole ollenkaan. =) Mukavaa kesää sinulle! lamerinquecit@gmail.com

  267. lemerinquecit sanoo:

    Mukaan arvontaan, mukavaa kesää sinulle! lamerinquecit@gmail.com

  268. Peace sanoo:

    Uih, kylläpä sihijuoma maistuisi ihanalta noin kauniista laseista
    pauleceb(at)gmail.com

  269. Elmiira sanoo:

    Mukaan ihanaan arvontaan. Kauniita kesäisiä kuvia! paperitypy ät hotmail.com

  270. Elmiira sanoo:

    Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

  271. Ilokseni sanoo:

    Mukaan 🙂 Maistamatta on itsellä tuo vielä.
    ilokseni@gmail.com

  272. tiiti66 sanoo:

    Ihana uutuus, kaunis väri ja tutut Pommacin ominaisuudet muuten. Nenänpäätä jo kuplat kutittelee…. Mukana siis.
    teija(dot)lento(at)elisanet(dot)fi

  273. samsam sanoo:

    Olen mukana, olisi uupelo kuoharilaseista kun eivät ole olleet ihan ekana opiskelijan ostoslistalla
    sampsapie(at)gmail.com

  274. Nellukka sanoo:

    oi, olen aina ollut hulluna Essence-laseihin, mutta on järkevänä tyttönä jäänyt hankkimatta kun kaapissa tönöttää halpiskuoharilaseja. Ois nämä vaan niin ihanat!
    nellakos(at)gmail.com

  275. Anonymous sanoo:

    Oispa kiva saada tuommonen kesäinen paketti. Mukana arvonnassa! 🙂

    Katjam

  276. Anonymous sanoo:

    Mukaan myös tavoittelemaan mahtavaa settiä. T. Niiskuneiti

  277. Athena sanoo:

    mukana ollaan.

    terveys1 (at) wippies.fi

  278. S sanoo:

    Mukana ihanassa arvonnassa.
    Sanna

  279. Emo sanoo:

    Aijai, miten ihanat lasit. Päätyisivät kympillä käyttöön. 🙂

  280. Emo sanoo:

    Aijai, miten ihanat lasit. Päätyisivät kympillä käyttöön. 🙂

  281. Maarit sanoo:

    Hei! Mukaan, mukaan tahdon myös minä… Ihana palkinto!
    T. Eija

  282. Kartsu sanoo:

    Mukana, enpäs ole vielä ehtinyt maistamaan, varmaan hyvää kuten Pommac aina
    karicepu(at)gmail.com

  283. Kristaliini sanoo:

    Mukana, mukana, ihana olisi voittaa tämmöinen palkinto. Olisi syytä kilistellä 😀
    kristapasm(at)gmail.com

  284. Sonja sanoo:

    Toi Rose Pommac on hyvää! Sitä tarjoiltiin mun yhden ystävän lakkiaisissakin nyt tänä kesänä, oli aivan täydellistä. Oon ihastunut siihen ihan täysin. 😀

    Mutta siis mukana arvonnassa! 🙂

  285. Anonymous sanoo:

    Ihana blogi ja ihana arvonta! 🙂 Mukana ehdottomasti. – LauraK.

  286. Salama sanoo:

    Olen mukana, aikas hyvä palkinto, sitä kannattaa metsästää
    arskari(at)gmail.com

  287. Jaana sanoo:

    Ihana arvonta, ehdottomasti mukana:)

  288. Anonymous sanoo:

    Mukana arvonnassa, jospa onnetar olisi suosiollinen!
    -Ninnu- (markkanen.nina@pp.inet.fi)

  289. Anonymous sanoo:

    Juhannuksena vietetään allekirjoittaneen synttäreitä. Tässä olisi oiva lahja itselleni ☺️
    -Saga-

  290. lentoemo sanoo:

    Kesässä on parasta valoisuus, lämpö on bonusta.
    Mukana tässä!
    flight(at)luukku(piste)com

  291. Tiina sanoo:

    Täytyy ostaa tuota juomaa maistettavaksi kotiin, vaikka arpaonni ei suosisikaan tässä arvonnassa. Lasit ovat kauniit vaaleanpunaisella juomalla 🙂

  292. Mysterious M sanoo:

    Ihana arvonta! Mukana.

  293. Anonymous sanoo:

    Mukana arvonnassa! Kuvat ja blogisi ovat huippuja…
    Sartsa

  294. Anonymous sanoo:

    Mukana kivassa arvonnassa 😉 irmasimola@suomi24.fi

  295. Anonymous sanoo:

    Mukana ihanassa, kesäisessä arvonnassa! Kaunista blogiasi on ilo seurata! t. Pilvi

  296. Juhannusruusu sanoo:

    Mukana. Lasit pääsisivät meilläkin mökille. =)

  297. Anonymous sanoo:

    Osallistun arvontaan 🙂

    Riikka

  298. Anonymous sanoo:

    Mukana 🙂 Anne Kuopiosta
    anne5@netti.fi

  299. Anonymous sanoo:

    Mukana ollaan arvonnassa! Kuoharilasit puuttuukin vielä tän opiskelijan lasivalikoimasta, joten toivon että arpaonni potkaisis tällä kertaa. 🙂

    t. Jasmin

  300. Anonymous sanoo:

    Mukana arvonnassa! Toivotaan, että arpaonni osuis kohdalle ja täyttäis lasivalikoiman vajauksen kuoharilasien kohdalta. 🙂

    – Jasmin

  301. Anonymous sanoo:

    Ihania kesäisiä kuvia. Mukana arvonnassa tietenkin 🙂
    Milla K.

  302. Mrs. Camisa sanoo:

    Nam nam, ihana setti!! Täältä yksi osallistuja lisää!! 🙂

  303. Tanja sanoo:

    Nuo lasit, mikä muoto! Innolla arvonnassa mukana 🙂

  304. Anonymous sanoo:

    Mukana ollaan 🙂 kesanauringonkukka@gmail.com

  305. karaimame sanoo:

    Kaunista… ja sopii lapsillekin! Kiitos aivan ihanasta blogista!

  306. karaimame sanoo:

    Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

  307. Anonymous sanoo:

    Mukana. Pommac onkin jo kokeiltu, nyt voisi olla noiden lasien vuoro 🙂 Janica S.

  308. Mirva Mäki sanoo:

    Mukana ollaan ehdottomasti:) Kauniista laseista on ihana juoda hyvää ja kuplivaa juomaa. Olen tuota Pommacia jo maistanutkin ja se oli hyvää.

  309. *Mirva* sanoo:

    Ihania kesä kuvia.
    Mukana arvonnassa 🙂

    mirvamaa@hotmail.com

  310. Mirva Mäki sanoo:

    Mukana ollaan ehdottomasti:) Kauniista laseista on ihana juoda hyvää ja kuplivaa juomaa. Olen tuota Pommacia jo maistanutkin ja se oli hyvää.

  311. Anonymous sanoo:

    Juoma on ollut kaupoista loppu ja lasitkin puuttuvat, joten mukana arvonnassa.
    Todella kiva blogi ja hyviä ruokaohjeita!
    -Merja-

  312. Bastet sanoo:

    Tahdon mukaa maistamaan kesäjuomaa

Kommentoi