lauantai 03. toukokuun 2014

Ristiäiskostyymiä, mummun medaljongia ja lyhyenlaista mekkoa

Hipshei ja huhheijaa,

nyt on ravattu kaupoilla ja voipi olla, että huomisen ristiäisten vaatteet on päätetty. Ehkä. En jaksanut lähteä keskustaan vaan suuntasin heti aamusta tuohon Lielahteen avattuun kauppakeskukseen. Ajoi ihan asiansa Henkkamaukkoineen, Lindexeineen ja Seppälöineen. Nyt on vain päätettävä, että laittaako formaalimpaa (housuasu) vai sellaista vähän kesäisempää (mekko), jossa ehkä tuo pituus vähän arvelluttaa. Oli miten oli, niin isän äidiltä perimäni kultakello tulee roikkumaan kaulassa  Molempien asujen kanssa. Pitäisi viedä kello kultasepänliikkeeseen, sillä toinen viisari on hukkunut eikä kello käy. 
Ensimmäisen asun housut ovat Seppälästä aivan mielettömän ihanat päällä. Sellaista joustavaa viskoosia (?). Toppi ja jakku ovat H&M:ltä ja kengät Tapas. Tässä asussa on mukava olla eikä varmasti rypisty, vaikka tuota pikkuista kummipoikaa sylittelenkin juhlien ajan.
Toisen asun H&M:n mekko on aivan ihana ja hyvä päällä. Tuo miehusta frilloineen on yksinkertaisen kaunis. Kuvassa sukkahousut vain ilman open toeta. Sellaiset pitänee vielä mennä hakemaan. Mutta kysymys kuuluu, että alkaako tuo pituus ”ihistämään”. Ristiäiset pidetään kotona. Kirkkoon en näin lyhyellä helmalla lähtisi, mutta ehkä se just ja just menee kotiristiäisiin. Arvokas juhla kyseessä, joten sen takia mietin tuota pituutta. Kesäbileisiin kavereiden kanssahan tämä menisi ilman sukkeleita ihan loistavasti 🙂
No voi vitsit! Mä olin jo päätynyt tuohon housupukuun, mutta nyt aloin taas miettimään, että olisko se sittenkin tuo mekko. Olis vähän keväisemmän värinen…. dingdingdingding kosh (tiedätteks te sen hedelmäpelin äänen, kun häviää ja kosahtaa? Päättämisen suuri vaikeus :D) 
Mitäs mieltä te rakkaat lukijat olette?
Me lähdetään tuota pikaa pikkuisen tanssiesitykseen ja siitä suorilta mökille yöksi. Huomenna aamupalan jälkeen taas takaisin kotiin. Ja sitten painitaan näiden ongelmien (onneksi on kuitenkin kyse vain pukeutumisongelmista) kanssa lisää. Ai niin ja ne hiukset, ne on kuvissa vain sutaistu kiinni. Huomiselle ajattelin ehkä kikkuroita. Sähköiskun saaneena. Tyyliin sellaisia, kuin Instagramissa nähtiin tässä taannoin. Katsotaan, kuinka kauan aikaa jää hiustenlaittoon sitten huomenna.
Mutta kuvia juhlista sitten lisää huomen illalla. Jännittää ihan hirmuisesti, että mikä pikkuisen nimeksi tulee 

Leppoisin lauantaiterkuin,

32 Responses to “Ristiäiskostyymiä, mummun medaljongia ja lyhyenlaista mekkoa”

  1. Saga sanoo:

    Hei Maria! 🙂
    Molemmat kostyymit ovat huikaisevia! Jos sanon oman ehdotukseni tähän vaatekriisiin,niin laita tuo housupuku:)
    Rakastuin niihin housuihin ihan täysin. Ovat kauniit, rennot ja juhlavat yhtäaikaa 🙂 Ei mekkokaan huono ole ollenkaan, mutta jotenkin iski enempi nuo housut 🙂

  2. Anonymous sanoo:

    Mekko näyttää enemmänkin tunikalta ja vaatisi jotkut leggarit tms alle. Ristiäisiin liian lyhyt noin. Toisenlaisiin juhliin ok. Päätyisin housuasuun.

  3. Anonymous sanoo:

    Housuasu ehdottomasti, erittäin tyylikäs mutta samalla sopivasti rento. Sopii sinulle aivan huikeen hyvin 🙂 Haluaisi samanlaisen, jos reidet/pylly-osasto olisi pienemmät.. Mekko on tosiaan kivan värinen, koitappa sen kanssa kapeita mustia tahi tummansinisiä housuja (voi olla vaikka nilkasta hiukan lyhyemmätkin). Ristiäisiin kuitenkin tuo housuasu on tosi nätti.
    -Omelia-

  4. Housuasu ehdottomasti! Aivan mielettömän upea. Ei mekkokaan ole huono, mutta malta vielä hetki odottaa lämpöisempiä ilmoja. 🙂
    Tuo kello on huikean kaunis. <3

  5. Marru sanoo:

    Housuasulle annan ääneni! Sopii sinulle tosi hyvin. Rennon näköinen mutta kuitenkin juhlava.

  6. Anonymous sanoo:

    Housuasu 🙂 Mekko tosiaan ehkä hivenen liian lyhyt ristiäisiin.

  7. Anonymous sanoo:

    Tuo ei tosiaan ole mekko vaan tunika. Yhdistä se nilkkapituisiin kapeisiin housuihin. Ristiäisiin housuasu.

  8. Terhi sanoo:

    Mä kallistuisin housuasuun, tosi tyylikäs! Nuo housut näyttää niin kivalta, että täytyypä poiketa Seppälässä. Tuo mekko mun makuun liian lyhyt. Mukavia ristiäisiä!

  9. ninahanne sanoo:

    Housuasu on hyvä 🙂 Mekon kanssa ei tarvitse kaulakorua,etenkään pitkää koska mekossa on jo nuo hörhelöt :)Tulee liikaa tapahtumaa.Ranteeseen simppelit korut:)

  10. Anonymous sanoo:

    Housuasu ehdottamasti, mekko/tunika näyttää siltä kuin housut olisi unohtunut kokonaan pois…

  11. Anu sanoo:

    Mä sanon kans housuasu ehdottomasti!
    Mekko on kaunis myös,mutta ehkä vaatis mustan alaosan?
    Ja se ei taas sovi kevääseen:)syksyllä mustat tiukat housut alle,maybe?
    Sun sääret kyllä kelpais olla esillä;)
    Kivoja juhlia!

  12. Anonymous sanoo:

    Molemmat asut on hyviä ja tosi nättejä! Mä laittaisin ristiäisiin housupuvun, ehkä jopa ilman jakkua ettei asukokonaisuus ole niin tumma. Olisi ehkä raikkaampi näin keväällä!
    Minttu

  13. Anonymous sanoo:

    Hello Hollannista! Taalla aanestetaan myos sita housuasua, vaikka onkin housuasu niin on tosi pirtea ja classy samaan aikaan! Ja jos laitat sahakat hiukset niin se tuo kivasti sarmaa kokonaisuuteen. Ihana kello, tekee asusta persoonallisen, love it!!
    Mallikasta viikonloppua teille, taalla nikkaroidaan uutta kattoterassia komposiittilaudoista, luulen etta huomenna ei taivuta kylla edes pyoran selkaan, siihen malliin jomottaa nuo lihakset jo nyt. Mutta hei sitten on ainakin terassi valmiina ja eika tarvitse lahtea salille enaa tana viikonloppuna =)
    Aurinkoiset terveiset tulppaanien keskelta – MrsD
    p.s. se taannoin antamasi lemon merenque pie yritys meni myttyyn, siina ei ollut potkua tarpeeksi ja liikaa marenkia, sita ei syonyt edes appiukko joka on erittain perso leivonnaisille :-/. **huokaisu, tassa oli ihan varmasti vika leipurissa** Plussana kuitenkin etta se banaanikakkuohjeesi on hirmuinen success taalla, leivoin niita 4kpl viime viikonlopun anopin synttarikekkereille. =)

  14. Anonymous sanoo:

    Minä äänestän housuasua. Ja kuten ylempänä jo todettiin, niin voisi olla raikkaampi ilman jakkua. Mukavia juhlia!

    Sanna

  15. Anonymous sanoo:

    Housuasu ehdottomasti minun mielestäni. Pääsee kellokin paremmin oikeuksiinsa.
    Minäkin olen sitä mieltä, että pitäisin mekkoasi tunikana, johon sopisi kapeat tyylikkäät housut.
    Ulla

  16. Anonymous sanoo:

    housuasu, tyylikkäämpi.. valitettavasti mekko on liian lyhyt.. yläosa antaa odottaa jotain muuta, mekko ikäänkuin ”lopahtaa” liian lyhyeen.
    Jätä housuasusta jakku pois.. minun mielestäni niin on parempi 🙂

  17. iukku sanoo:

    Samaa mieltä, jakku pois, niin housuasu on perfect 🙂 Musta jakku on aika talvisen näköinen.

  18. Anonymous sanoo:

    Housuasu on tyylikäs ja sopii sinulle kuin nakutettu. Myös tuo kello sopii siihen asuu ehdottomasti paremmin. Mekko on nätti, mutta parempi eri tyylisiin juhliin. 🙂

  19. Ansku sanoo:

    Siispä yhdistä. Toisen asun housut mekkotunikan kanssa 😉

  20. NJ sanoo:

    Housuasu näyttää juuri sopivalta ristiäisiin ja jakunhan voi riisua sisällä. Hyviä juhlia!

  21. Reetta Niemi sanoo:

    IIIIK, ihanat housut! Laita ne!
    Mekkokin todella kaunis, mutta ehkä inasen liian lyhyt (ainakin ristiäisiin). Kesällä ilman sukkahousuja matalien kenkien kanssa ehkä parempi..
    Ja kiva kun esittelet täällä näitä ihania vaatteita, ja mulla se hiivatun ostolakko (mitään terveysvaikutteista ei näihin pysty keksimään 😉 ). Noi housut on kyllä super ihanat!

    • Reetta Niemi sanoo:

      Pitäis taas lukea kommentti ennenkuin painaa enteriä, piti laittaa että ilman sukkahousuja kesällä joo, tai sitten matalien kenkien kanssa nyt.
      Mutta siis, kuitenkin ristiäisiin parempi nuo housut!

  22. Iina sanoo:

    Housuasua minäkin ehdottaisin ja jättäisin siitä jakun pois. Tuo mekko tosiaan tuo enemmän mieleen tunikan…

  23. Anonymous sanoo:

    Jep, housuasun kannalla täälläkin.

    Jos yleensäkin itsekin arvelet, että onko liian lyhyt, niin se on silloin liian lyhyt. Aikuisen naisen sopiva hameen pituus on sellainen, että kehtaat vaikka pyllistää =^D se päällä, eikä tarvi pelätä, että alushousut vilajaa.(bilehameet on sitte erikseen ;^D)

    Tunika mulle myös tuli mieleen eikä hame, miettisin kesälläkin kahteen kertaan, että pitäisinkö noin vai laittaisko sortsit alle, toki tilanteesta riippuen. Oikein itseäki harmittaa, että kun olisi edes 10cm pidempi, niin olisi jo paljon parempi. Muuten on tosi kaunis. Ja ekan kuvan kengät on kanssa kivat.

    T:Katja

  24. Anonymous sanoo:

    Mekko on liian lyhyt,housuasu kaunis.

  25. Anonymous sanoo:

    Heippa, Maria!

    Housuasu on todella tyylikäs. Jättäisin jakun pois.

    Tuo H&M:n mekko on enemmänkin tunika ja kaipaa jotain seurakseen.

    Mukavia ristiäisiä teille! 🙂

    -Elina-

  26. Anonymous sanoo:

    Housuasun kannalla ollaan 🙂 Housut ovat ihan mielettömän ihanat! 🙂

  27. Aikku sanoo:

    Vau, ihana tuo housuasu 🙂

  28. Anonymous sanoo:

    Housuasu ehdottomasti, pääsee korukin oikeuksiin ja asu on todella kaunis! Ja ilman jakkua niin on keväällä soppeli.

  29. Maria sanoo:

    En jaksa ottaa kantaa kumpi kannattaa laittaa, mutta halusin tulla kommentoimaan että molemmat asut ovat ihania 🙂 Näytät kauniilta ja todella tyylikkäältä molemmissa !

    -Maria

    http://dejiss.blogspot.com

  30. Anonymous sanoo:

    Pari postauspyyntiä 😉
    Ensinnäkin äitinä (vielä kesän kotona olevana) vietän keittiössä aikaa paljon, koko ajan (?)…joten arkiruokavinkkejä pliiiiis semmosia lapsiperheen (lapsi 2v.) vinkkelistä. Poika kyllä syö kaikkea melko hyvin. Turruttaa jokapäiväinen miettiminen että mitä seuraavaksi, vaikka ruoan laitosta ja etenkin syömisestä pidänkin 🙂

  31. Anonymous sanoo:

    Ihana tunika, laittaisin sen ja nuo mustat housut!

Kommentoi